Homojen vastustaja

ei ole oikea

kristitty! Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään.

Eikö se mene jo teille vastustajille jakeluun?? Sama koskee naispappeutta.

Niinkuin joku jo toisessa kohtaa kirjoitti olisi parempi jos nämä vastustajat eroaisivat ev.lut. kirkosta. Kun kuitenkin näitä ylimielisiä vastustajia on vain noin 1 % kirkon jäsenistä ,ei ole mitään järkeä pitää tuollaista rakkilaumaa pilaamassa kirkon yhteisöllisyyttä.

19

546

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-luterilainen

      kukaan homoja vastustakaan, vaan sitä, ettei homojen rekisteröityjä liittoja pitäisi siunata kirkossa/kirkon tiloissa. Sehän on 100 prosenttisen varmaa, ettei homoliitot ole Raamatun mukaisia. Nyt eletään vaan niin itsekästä aikaa, ettei jakseta kantaa "ristiään" mikä se risti sitten itse kullakin on. Jos on syntynyt seksuaalisesti poikkeavaksi niin silloin on elettävä yksikseen ja kannettava ristinsä niin kuin muidenkin, joiden kohdalle ei ole esim. tullut puolisoa eli eletään selibaatissa. Tuntuu vaan, että lut.kirkko väenväkisin vääntää Raamatun sanaa oman mielensä mukaan ja niin, että kaikki olisivat tyytyväisiä. Jostain kumman syystä ko. kirkon väki vähenee tasaista tahtia. Olisikohan muutoksen aika arvoisat lut.kirkon päättäjät.

      Toinen asia: kaikki avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet ovat Jumalan silmissä syntiä. Seksi on sallittu vain avioliitossa. Jokainenhan elää tietenkin niin kuin haluaa, loppupeleissä se sitten selviää, että olisiko ollut joku muu tapa elää, kuin himojen tyydyttäminen, oikea.
      Jumala on antanut ihmiselle valinnanvapauden joko yrittää seurata Hänen opetustaan tai ei. Näin yksinkertaista se on.

      • Jumalan pieni köyhä

        " Nyt eletään vaan niin itsekästä aikaa, ettei jakseta kantaa "ristiään" mikä se risti sitten itse kullakin on."

        - Onko molemmat silmät vielä tallella? Jos on, oletko aivan varma ettet ole kertaakaan katsonut ketään himoiten. Mieti tarkkaan.

        (Matt. 5:29-30 "Ja jos silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä menemään. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvetin tuleen.")

        Jos olet edes vilkaissut jotakuta himot mielessä, on vielä mahdollista korjata asia ja kaivaa silmäsi irti.

        Jumala on antanut ihmiselle valinnanvapauden joko yrittää seurata Hänen opetustaan tai ei. Näin yksinkertaista se on. Noudatatko varmasti Matt. 5:29-30?

      • ex-luterilainen
        Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

        pidä käärmettä kädessäni.
        Jeesus opetti aikoinaan paljon vertauksin niin kuin varmaan tiedätkin. Koeta porskutella.

      • Jumalan pieni köyhä
        ex-luterilainen kirjoitti:

        pidä käärmettä kädessäni.
        Jeesus opetti aikoinaan paljon vertauksin niin kuin varmaan tiedätkin. Koeta porskutella.

        Eli minkä tahansa opetuksen tai koko raamatun saa tulkita vertaukseksi jos kyseinen kohta ei satu omaa korvasyyhyä miellyttämään. Asia ymmärretty, kiitos.

    • kanssasi samaa kieltä

      Et ole uskosi kanssa yksin.
      Moni juoppo on samaa mieltä. Heidän mielestään ne, jotka vaativat raittiutta, eivät voi olla Jumalan asialla. Jeesushan käski rakastamaan juoppoja ja joi itsekin viiniä Kaanaan häissä, muistavat he lukea Raamatusta.
      Heidän mielestään kunnon pappeja ovat juuri ne, jotka tulevat kapakkaan ja itsekin kumoavat iloisessa seurassa muutaman tuopin. Humalahan saa aikaan vain rakkautta ja hyviä tunteita!
      Jos joku muistaa Jeesuksen sanoneen hairahtuneelle naiselle "mene, älälä enää syntiä tee!", he suuttuvat ja sanovat: "Kuka sinä luulet olevasi! Mikä sinä olet meitä neuvomaan! Itse me hoidamme asiamme Jumalan kanssa aivan niin kuin haluamme!".
      Kiivaimmat suuttuvat, ottavat käteensä kiven ja huutavat: "Sinä olet samarialainen, sinussa on perkele".

      • pLK

        Keneltä se on pois jos homot saavat siunauksen? Mikä tekee homosta sellaisen ihmisen, joka ei tulisi osalliseksi Jumalan armosta?

        Raamatusta tällaiselle ei löydy perusteita. Perustelut ovat vain perustelijansa päässä mutuna.

        Olen neljän lapsen isä enkä ikinä ole ymmärtänyt tätä homovastaisuutta. Onhan heteroissakin ihmisiä, jotka pitävät eri asioista. Seksuaalisuus on ilmiselvästi kielteinen asia joillekin ihmisille.

        Maailma on täynnä turhia ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta.

      • kauheet et iha
        pLK kirjoitti:

        On se valtavaa ahdasmielisyyttä!
        Opetetaan, ettei saa elää niinkuin sika, vaan täytyy esiintyä ja elää siveästi!! On se nii kamalaa!!

    • ex-luterilainen

      Nimimerkki "ei ole oikea" kirjoitit:
      "kristitty! Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään."

      Kyllä niin Jeesus opetti.
      Suurinta rakkautta on sanoa lähimmäiselle, mikä on oikein ja mikä väärin.
      Lähimmäistä pitää rakastaa, muttei aina hänen tekojaan.

      Olen aikoinani vajonnut elämässäni hyvin syvälle. Mutta Jumala antoi minulle mahdollisuuden aloittaa alusta ja silloin rukoilin, että löytäisin itselleni hengellisen kodin, koska lut. kirkko ei tuntunut minulle oikealta. Jumala johdatti minut sitten aikoinaan kirkkoon, jossa rakastetaan ihmistä ja opetetaan niin kuin Jeesus opetti eikä muuteta opetusta kulloisenkin ajan muodin mukaiseksi.
      Lopuksi: Jos haluaa seurata Kristusta, niin siihen kuuluu myös Kristuksen risti. Kristityn tie on ristin tie.

      Kaikkea hyvää Sinulle.

    • Jumalan lapsi Jeesuksessa!

      Homouden ja muidenkin seksuaalisten kieroutumien vaikuttaja on aina riivaajahenki.

      • Jumalan pieni köyhä

        Vai niin, mikäköhän mahtaa olla suvaitsemattomuuden ja toisten yksityisasioiden kunnioituksen puutteen takana?

        Sama Jumala joka laittoi maailman niin täyteen värejä ja sävyjä ettei laskemaan ehdi? Jos Jumala olisi niin seksuaalikielteinen kuin luulet, hän olisi tehnyt luonnon vain mustasta ja valkoisesta ja laittanut jokaisen eläimenkin lisääntymään vain kristillisessä avioliitossa.

      • taas tuokin

        Suvaitsemattomuus?
        Sinähän saat tehdä syntiä niin paljon kuin kerkiät. Hyvä ihminen, miksi hukkaat aikaa täällä?
        On vain haluttu kertoa, että se tie vie kadotukseen.

      • Jumalan pieni köyhä
        taas tuokin kirjoitti:

        Suvaitsemattomuus?
        Sinähän saat tehdä syntiä niin paljon kuin kerkiät. Hyvä ihminen, miksi hukkaat aikaa täällä?
        On vain haluttu kertoa, että se tie vie kadotukseen.

        "On vain haluttu kertoa, että se tie vie kadotukseen."

        - Valitettavasti tavoite ei ole noin hyväsydäminen. Kyse on halusta tuhota seksuaalisuutta ja ihmisten tunne-elämää, Raamatunlauseiden taakse piiloutuen. Raamatusta löytyy jokaiseen idiotismiin perustelu.

        Kun oma elämä on helvetinpelkoa ja uskonveljille teeskentelyä, ei vapautta ja omana itsenään olemista siedä toisissakaan.

    • on sanoa

      totuus. Jos joku asia on ihmiselle vahingollinen, ajallisesti ja iankaikkisesti, täytyyhän siitä varoittaa.

      Ei se ole tuomitsemista.

      Homot ei homoile yksin. Jossain vaiheessa toinen on vietellyt toisen niihin hommiin.

      vai oikein yhteisöllisyys...

      jos suola käy mauttomaksi ei se kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi.

      tulpa mieleen tällänenki:
      Peto vihaa myös porttoa, maallisunutta luopiokirkkoa, koska se muistuttaa puhtaasta morsiusseurakunnasta.

      • Jumalan pieni köyhä

        "rakkautta on sanoa totuus"

        - Olet tyhmä. Olet yksinkertainen ja mustavalkoinen.

        Tämä on rakkautta. Se on sinulle hyödyksi. Jos totuus satuttaa, olet lihallinen ja mieleltäsi synnin orja.

      • rakkaista neuvoista
        Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

        "rakkautta on sanoa totuus"

        - Olet tyhmä. Olet yksinkertainen ja mustavalkoinen.

        Tämä on rakkautta. Se on sinulle hyödyksi. Jos totuus satuttaa, olet lihallinen ja mieleltäsi synnin orja.

        Hienoa, rukoillaan toistemme puolesta, että jaksamme elää ilman haureutta, homoilua ja muuta synnin orjuutta.

      • Jumalan pieni köyhä
        rakkaista neuvoista kirjoitti:

        Hienoa, rukoillaan toistemme puolesta, että jaksamme elää ilman haureutta, homoilua ja muuta synnin orjuutta.

        Olet vieläkin yksinkertainen, tee jo parannus äläkä jaarittele. Tyhmyys on vakava synti. Hushus, kirjastoon kirjoja lainaamaan, ehkä tuo tomppeli pääsi vähän sivistyisi.

        Ja tämän sanon rakkaudesta.

    • "Jeesus opetti rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään."

      Ihan totta,mutta on hyvä muistaa että Jeesus ei kehottanut siunamaan syntiä missään muodossa.
      Ja itse uskon että seuraava Ev.Lut kirkosta poistuva ryhmä on uskovaiset,ellei Ev.lut kirkon meno muutu.

      • ole enää

        Niin.
        Uskovaiset ovat jo aikaa sitten lähteneet kirkosta. Vain eksyksissä
        olevat uskovaiset jäävät kirkkoon.
        NYT ON ILM. 18:4. AIKA!

        Yleensä uskossa olevat eivät ole liittyneet kirkkoon, ellei heitä ole
        sylilapsena pakkokastettu ja liitetty siihen vastoin omaa tahtoa.

    • kaikki*

      Lähimmäisen rakastaminen on sitä, että yrittää estää lähimmäistä joutumasta helvettiin.
      Homot ovat menossa helvettiin, sillä he ovat Jumalalle iljetys ja kauhistus.
      Tekevät syntiä ja etsivät sille siunausta ja hyväksyntää.

      Kirkossa on n.90% ihmisiä jotka haluavat uskoa siten kun Raamattu kertoo Jumalan sanana.
      N.10% on niitä jotka eivät haluaisi lukea koko Raamattua ( se rakkilauma) vaan hassaisivat mielellään kaiken arvokkaan ( kuten rakit).

      Nyt ihmisiä eroaa kirkosta , koska kirkon johto ei ole tehtäviensä tasalla.
      Ihmiset äänestävät "jaloillaan".

      Tietosi ovat siis vääriä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      119
      10024
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      78
      5016
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4842
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3300
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      14
      2507
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1740
    7. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      55
      1560
    8. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1536
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1454
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe