Apollo 8, radioviesti

8542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Raamatun ääneenlukeminen radioyleisölle oli ajattelematon ja tyhmä julkisuustemppu NASAlta. USA on sekulaari yhteiskunta ja yhteiskunnan rahoittamien instituutioiden ei pidä sotkeentua minkään taikauskon levittämiseen - puhumattakaan siitä, että tuo lähetys radioitiin kautta maailman, siis myös moniin maihin, joissa kristinusko ei ole päätaikausko.

Onneksi NASA sentään tuon jälkeen järkevöityi ja keskittyi paremmin tehtäväänsä, uskonnollisuuteen taipuvaisten perusamerikkalaisten veronmaksajien nuoleskelun sijaan.

Äänestä
  • Näemmä on alkanut jo tosi varhain tuo uskovaisten paapominen jenkkilässä. Säälittävää toimintaa. Jos joku haluaa välttämättä uskoa joulupukkiin, hammaskeijuun tai juutalaisten taivasjumalaan, ei se tarkoita, että kenenkään tarvisi silitellä päätä ja vakuutella, että kyllä se nyt varmaan on ihan perusteltua ja hienoa tuo sinun usko, vaikka kuka tahansa aikuisen tasolle yltänyt tietää sen älyttömäksi.

    Äänestä

  • ameriikassa kirjoitti:

    Näemmä on alkanut jo tosi varhain tuo uskovaisten paapominen jenkkilässä. Säälittävää toimintaa. Jos joku haluaa välttämättä uskoa joulupukkiin, hammaskeijuun tai juutalaisten taivasjumalaan, ei se tarkoita, että kenenkään tarvisi silitellä päätä ja vakuutella, että kyllä se nyt varmaan on ihan perusteltua ja hienoa tuo sinun usko, vaikka kuka tahansa aikuisen tasolle yltänyt tietää sen älyttömäksi.

    Raamattu vyöhykkeellä on radio ohjelmat ja musiikki vain hengellistä, ehkä heidän rahansa vaikuttaa myös NASAan.

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Raamattu vyöhykkeellä on radio ohjelmat ja musiikki vain hengellistä, ehkä heidän rahansa vaikuttaa myös NASAan.

    ..tulee liittovaltion budjetista. Harva raamattuvyöhykkeen hihhuleista antaisi Nasalle senttiäkään (suurin osa kai pitää koko laitosta jonkunlaisena saatanan työkaluna), mutta välillisesti he joutuvat sitä kuitenkin rahoittamaan.

    Nasan on pakko kuitenkin nuoleskella punaniskojenkin kongressiedustajia, jotka sen rahoituksesta ovat päättämässä.
    Kongressissa on kuitenkin nykyään demokraattienemmistö, joten ihan pahinta jeesushumppaa ei tartte koko ajan pitää yllä.

    Nasahan on tiedelaitos, joten sen tehtäviin ei kai kuulu jatkossakaan kristinuskon levittäminen.

    Hyvä niin, sillä ISS:llä työskennellee jatkossa niin muslimeja, hinduja kuin kaikkien kammoamia ateistejakin.

    Äänestä

  • M00535 kirjoitti:

    Helsingin Sanomat 24.6.2008 Tiedonjyvät palstalla:

    "NASA vaikeni ja valehteli tutkimustuloksista

    Yhdysvaltojen avaruusjärjestö NASA:n tiedotusosasto syyllistyi vuosina 2004-2007 "ilmastonmuutostutkimuksen marginalisointiin ja vääristelyyn".

    Tämä selviää avaruusjärjestön julkaisemasta raportista. NASA:n tutkijan James Hansenin tutkimustulosten julkaisu oli estetty ja häntä oli kielletty antamasta haastattelua eräälle radioaselalle, kertoo tiedelehti Science.

    Syy kieltoon oli, että NASA:n tiedotusosasto pelkästi hänen puhuvan ilmastonmuutoksen estämiseen tähtäävän politiikan puolesta. Kesäkuun alussa julkaistu raportti löytyy kokonaisuudessaan NASA:n nettisivuilta."

    Muistaakseni New York Times paljasteli aiemmin miten NASAN webbisivuilta sensuroitiin bigbangia, vähäteltiin sitä koska Bush oli nimittänyt NASAn tiedotusportaaseen kreationistin..

    Äänestä

  • M00535 kirjoitti:

    ..tulee liittovaltion budjetista. Harva raamattuvyöhykkeen hihhuleista antaisi Nasalle senttiäkään (suurin osa kai pitää koko laitosta jonkunlaisena saatanan työkaluna), mutta välillisesti he joutuvat sitä kuitenkin rahoittamaan.

    Nasan on pakko kuitenkin nuoleskella punaniskojenkin kongressiedustajia, jotka sen rahoituksesta ovat päättämässä.
    Kongressissa on kuitenkin nykyään demokraattienemmistö, joten ihan pahinta jeesushumppaa ei tartte koko ajan pitää yllä.

    Nasahan on tiedelaitos, joten sen tehtäviin ei kai kuulu jatkossakaan kristinuskon levittäminen.

    Hyvä niin, sillä ISS:llä työskennellee jatkossa niin muslimeja, hinduja kuin kaikkien kammoamia ateistejakin.

    "...Hyvä niin, sillä ISS:llä työskennellee jatkossa niin muslimeja, hinduja kuin kaikkien kammoamia ateistejakin..."

    Ja - hyvät hyssykät sentään - jopa *katolisia*, ne ovat *vielä* kammottavampia kuin ateistit! Siitäpä nämä tämänkin palstan hihhulit saavat sukkahousunsa *todella* solmuun!

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Tämän(kin) viestiketjun viesteistä melkein kaikki ovat ateistien kirjoittamia.

    Kumma juttu miten älykäs suunnittelu ja kreationismi kiinnostavat ateisteja niin paljon, että he viihtyvät tällä palstalla suorastaan päivästä toiseen ilman taukoa.
    Tulee pakosti mieleen, että käyvätköhän he ollenkaan itselleen suunnatuilla palstoilla. He ovat ateisteja, joten kummallisen paljon tämä aihepiiri heitä kiinnostaa. Varmaan Jumalan sana piilotajuisesti kiinnostaa heitä niin paljon, että heidän on pakko olla tällä palstalla. He eivät pääse siitä irti.

    Mutta itse skippaan jatkossa nuo ateistien kommentit, elleivät sitten kirjoita paremmin / jostain muusta kuin ateismista.

    Huom. ateismipalsta on erikseen.

    Äänestä

  • Aika kummallista kirjoitti:

    ensimmäistä tieteellistä todistetta "älykkäästä suunnitelijasta".
    Kun te kreapellet sellaisen esitätte, niin voidaan jutella järkeviä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

genesis 1 kirjoitti:

http://www.godtube.com/view_video.php?viewkey=a7d27e030f8835ed130e

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu