Karmeat väli-

Alle vuodessa on autojen hyvityshinnoissa totaalinen romahdus tapahtunut. Vielä viime syksynä sain vaihdettua 1 v vanhan autoni uuteen pienellä välirahalla. Nyt, 1 v vanha vähän ajettu 30 te maksanut ja uutena ostamani auto arvotetaan liikkeissä välille 21-22 te vaihdossa 30 te uuteen autoon.

Näillä välirahoilla saa uusi kyllä jäädä kauppaan. Nyt tulee ekan kerran itselläni eteen se, että nykyisellä tullaan ajamaan 4-5 vuotta.

Autokauppa valittelee huonoa myyntiä. Miksi he naukuvat, kun kerran hyvittävät surkeasti?
81243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei niistä vuoden ajetuista voi enempää hyvittää. Ei niitä saa myytyä eteenpäin, jos maksaa enemmän. Ihmiset ostavat mielummin uuden, kuin maksavat pari tonnia vähemmän käytetystä.

Äänestä

Jos on varaa vaihtaa vuoden välein uuteen, turha valittaa suuresta välirahasta. Ekana vuonna auton arvon putoaa jyrkimmin, taloudellisesti ei mitään järkeä touhussasi.

Äänestä
  • ja Saksan tuonnin myötä muuttuneet. Käytetyistä ei enää makseta niitä hintoja kuin joskus ennen. Saksan autokaupan nyrkkisääntö alkaa päteä myös täällä eli uuden auton arvo putoaa puoleen noin kolmessa vuodessa ja hinnan lasku on kaikkein suurinta ensimmäisenä vuonna. Ja autokaupan pitää tehdä kunnon voittoa nykyisin myös käytetyn myynnillä.

    Äänestä

Kun ostit viime auton, maksoi se 30000, nyt sama auto maksaa uutena 25-28000, eli ei toki paljoa enempää voi hyvitys ollakkaan kuin tuo mainitsemasi 21-22000.

Ja voi kumpa liikkeet saisivatkin itse päättää paljonko autoista hyvitetään... mieluustihan liike maksaisi autostasi vaikka 28000e, mutta kukahan sen silloin ostaisi? Liikkeet maksavat autoista juuri sen verran, että saavat ne myytyä eteenpäin. Eli viimekädessä hyvityshinnat määrää markkinat, eli ostajat.

Äänestä

En ymmärrä valitustasi.

Itse et halua ajaa niinkin vanhalla autolla kuin vuoden vanhalla. Niinpä itket, kun kukaan ei halua ostaa autoasi lähes uuden hinnalla!?!

Miksi kenenkään muunkaan pitäisi haluta ostaa käytettyä autoasi uuden hinnalla, kun itsekin ostat uuden?

Äänestä

Tuontiautojen vaikutus todella toimii, autokaupan ja valtion jarrutuksesta huolimatta. Siirrymme kohti vapaata kilpailua jossa hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan pohjalta
Pienen piirin hallitsema säännelty ja viranomaisen suojelema monopolikauppa on kohta historiaa.

Äänestä
  • ne jotka omistavat käytetyn auton.

    Äänestä

sijoitus, sitä ei vieläkään kaikki käsitä, vaan ainakin minulle työkalu raakaan käyttöön, jonka kuntoa tai etenkin sen vuoksi jälleenmyyntiarvoa ei edes voi ruveta ostettaessa miettimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahat! kirjoitti:

Alle vuodessa on autojen hyvityshinnoissa totaalinen romahdus tapahtunut. Vielä viime syksynä sain vaihdettua 1 v vanhan autoni uuteen pienellä välirahalla. Nyt, 1 v vanha vähän ajettu 30 te maksanut ja uutena ostamani auto arvotetaan liikkeissä välille 21-22 te vaihdossa 30 te uuteen autoon.

Näillä välirahoilla saa uusi kyllä jäädä kauppaan. Nyt tulee ekan kerran itselläni eteen se, että nykyisellä tullaan ajamaan 4-5 vuotta.

Autokauppa valittelee huonoa myyntiä. Miksi he naukuvat, kun kerran hyvittävät surkeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu