menetin poikani n.5kk sitten kun hän ei jaksanut enää elää. Joku saattaa muistaa kertomukseni..
Surutyö jäi kesken kun tänään siunataan rakas aviomieheni taivaan kotiin.
Kaksi viikkoa olen saanut puhua ja purkaa tuntojani ystäville ja ammatti ihmisille, ja luulen että elämällä on vielä paljon annettavaa miulle.
Mieheni loppu oli tiedossa hällä oli vakava sydämen vajaa toiminta sekä liikaa alkoholin käyttöä.
Viimeisestä viikosta ennen kuolemaa en juuri muista mitään, olin ikään kuin kävelevä tsombie niin raskasta se oli kun oma mielenterveys ei ollut kohdallaan eikä toinen jaksanut fyysisesti eikä henkisesti hyvin.
Kuolema on luovuttamista rakas ihminen jollekkin korkeammalle kaikki myö täältä joskus lähdemme.
Mieheni kuoli nukkuessaan omaan sänkyyn miun viereeni. Hän sai sellaisen lähdön jota oli toivonut.
Ns.luonnollinen kuolema on helpompi hyväksyä kuin esim. poikani itsemurha.
Pienin askelin opetttelen tätä uutta elämää yksin lapset kun asuvat kaukana kukin omalla tahollaan.
Ammatiapua on saatavilla ja kaikille läheisen menettäneelle suosittelen heidän tarjoamaa apua mitä pitempää suree yksin sen raskaampaa se on.'
Ite pyysin lähetteen mielenterveystoimistoo jotta koko miun sisin minäni löytyisi.
En ole jäänyt yksin mieheni kuoleman jälkeen koska pakotin itseni lähtemää sukulaisten ja ystävien luokse kauas kotoa.
Kotona olen ollut vain sen verran että olen saaanut kaikki viralliset sossut, kelat ja nyt näiden siunaustilaisuuden järjestämisen. Tänään lähden taas pois siskon luokse tietäen että koko pitkä syksy on edessä YKSIN. Siihen kerään voimia reissaamalla. Voimia kaikille läheistään surevalle..
Surutyö jäi kesken kun tänään siunataan rakas aviomieheni taivaan kotiin.
Kaksi viikkoa olen saanut puhua ja purkaa tuntojani ystäville ja ammatti ihmisille, ja luulen että elämällä on vielä paljon annettavaa miulle.
Mieheni loppu oli tiedossa hällä oli vakava sydämen vajaa toiminta sekä liikaa alkoholin käyttöä.
Viimeisestä viikosta ennen kuolemaa en juuri muista mitään, olin ikään kuin kävelevä tsombie niin raskasta se oli kun oma mielenterveys ei ollut kohdallaan eikä toinen jaksanut fyysisesti eikä henkisesti hyvin.
Kuolema on luovuttamista rakas ihminen jollekkin korkeammalle kaikki myö täältä joskus lähdemme.
Mieheni kuoli nukkuessaan omaan sänkyyn miun viereeni. Hän sai sellaisen lähdön jota oli toivonut.
Ns.luonnollinen kuolema on helpompi hyväksyä kuin esim. poikani itsemurha.
Pienin askelin opetttelen tätä uutta elämää yksin lapset kun asuvat kaukana kukin omalla tahollaan.
Ammatiapua on saatavilla ja kaikille läheisen menettäneelle suosittelen heidän tarjoamaa apua mitä pitempää suree yksin sen raskaampaa se on.'
Ite pyysin lähetteen mielenterveystoimistoo jotta koko miun sisin minäni löytyisi.
En ole jäänyt yksin mieheni kuoleman jälkeen koska pakotin itseni lähtemää sukulaisten ja ystävien luokse kauas kotoa.
Kotona olen ollut vain sen verran että olen saaanut kaikki viralliset sossut, kelat ja nyt näiden siunaustilaisuuden järjestämisen. Tänään lähden taas pois siskon luokse tietäen että koko pitkä syksy on edessä YKSIN. Siihen kerään voimia reissaamalla. Voimia kaikille läheistään surevalle..
Vastaukset 4
Vanhimmat
halirutistuksen ja toivon sinulle voimia jaksaa!
Lämmin osanotto puolestani, olen saman kokenut monta kertaa, ja suruun ei ole olemassa mitään kaavaa tai ohjetta.Jokaisella se asia kestää oman aikansa,ei kukaan voi sanoa, että kyllä se siitä.Kaikista asioista en omalla kohdallani kai koskaan pääse yli, mutta olen oppinut elämään suruni kanssa. Päivät ja tilanteet vaan vaihtelevat.Toivotan sydämmestäni jaksamista.
suureen murheeseesi!
Vaikutat vahvalta ihmiseltä. Sinä pärjäät kyllä.
Voimia se kysyy.
Itse menetin ennen viime joulua oman, rakkaan veljeni. Syyt olivat sama kuin aviomiehelläsi. Voisitko kertoa, miten sairaus näkyi edesmenneen miehesi arkipäivässä?
Sydämestä asti tuleva osanottoni sinulle. Ennenkin olemme vaihtaneet ajatuksia tällä palstalla. Tunnen syvää yhteenkuuluvaisuutta kanssasi. Minun pokani kuoli 7 1/2 kk sitten ennen joulua. Saimme kuolisyyraportin, mutta se ei selvittänyt kaikkea. Paljon jäi arvailun varaan. Yhtä kipulääkettä oli runsaasti veressä (hän oli ollut sisällä sairaalassa selkävaivojen takia pari päivää ennen kuolemaansa), ei alkoholia tms. On mahdollista, että hänkin lähti omin voimin täältä. Sekin ajatus on hyväksyttävä.
Raportin saapuminen repi jotenkin uudelleen auki kaiken, on ollut muutama vaikeampi päivä taas. Oma kehokin reagoi. Kuukautiset alkoivat taas, vaikka niitä ei ole pariin vuoteen ollut lainkaan enää. Ihmeellistä.
Meillä on nuorempi poika, joka vielä kotona ja hän on lähdössä pois kotoa n 500 km päähän asumaan ja opisekelemaan, Hänellä on neurologisia vaikeuksia ja siksi hänen kotoa lähtönsä jännittää tosi paljon. Hän myös suree veljeään vielä kovasti ja haluaa puhua hänestä, minusta välillä liiankin kanssa (kun itsellä ei olisi voimia).
Sain käsiini kirjan Isä Minä Elän, tuon Oskar Reposen kirjoittaman, jossa meedio Svea Richnau kuvaa sitä henkimaailmaa, johon kuoltuamme siirrymme. Uskon, että tapaamme poikamme ja muut rakkaamme sitten, kun itse täältä lähdemme.
En tiedä, miksi meille on annettu näin raskas tie kuljettavaksi. Surut ja menetykset tulevat vielä harvoin yksin.
Hyvä, että olet jaksanut lähteä toisten ihmisten pariin, itsekkin olen huomannut, että kun lähden liikkeelle ja olen toisten seurassa, niin suru voi vähän hetkeksi helpottaa. Voimia sinulle