Epäilin alun alkaenkin kysymyksessäni,onko
netti todella paholaisen työkenttää.
Sitä riitaisuuden henkeä kun riittää,vaikka
suuri osa varmaan tunnustautuu uskovaksi.
Miksi näin?
Kuinka ihana olisikaan jakaa asioita,jutella
raamatunpaikoista ja rakentua yhdessä;olla
toinen toisellemme siunauksena.
Mehän olemme sisaria ja veljiä Kristuksessa,
kuului tai oli kuulumatta kirkkoihin.
Todella uskovat rakentuvat yhteen,kulmakivenä ja perustuksena meillä on itse Jeesus Kristus.
En itse kuulu kirkkoon,enkä kannata moisia
laitoksia,koska olen nähnyt kuinka monen uskovan
elämä jää vain hiipuvaksi hiillokseksi kun luullaan,että vain siellä oman seurakunnan seinien sisällä Kristus asuu.Myös monet ristiriitaiset opit saavat sekaisin monen vilpittömän pään,johtavat jopa kokonaan Jeesuksesta luopumiseen.
Onneksi etsivä löytää,ja kolkuttavalle avataan:
Kun avaat sydämesi Jeesukselle,Hän alkaa opettaa
sinua,etkä tarvitse enää muita opettajia.
Sitäpaitsi jokainen kasvaa omaa henkilökohtaista kasvuaan,kyllä Jumala omistaan huolen pitää.
Aina,ennenkuin luet muiden juttuja,kannattaa
pyytää Jeesusta mukaan Pyhän Henkensä läsnäololla.Silloin alat nähdä,mikä on Jumalasta. Päivittäinen yhteys Jeesukseen on tärkein.
En väitä,etteikö seurakunnissa olisi tosi uskoviakin,varmasti on.Kuitenkin tänä päivänä
seurakunta on kaukana siitä,mitä alkuseurakunta oli.Aina kun jossain on kaksi tai kolme yhdessä
Hänen nimessään,siinä on seurakunnankokous.
Siihen ei tarvita erityisiä rakennelmia.
Kun pidät yhteyden Jeesukseen,muistathan aina:
Sydämen asenne on tärkeintä.Pullo kädessä puiston penkillä istuva alkoholisti,joka huutaa Jumalan puoleen,vilpittömästi,voi olla lähempänä
Jumalaa kuin uskova,joka ei ole koskaan nauttinut tippaakaan,ja sanoo:minä kiitän Sinua,Herrani,etten ole niinkuin nuo toiset...
Kun sinulla on sydän,joka voi huutaa:Jumala,ole minulle syntiselle armollinen,olet oikealla tiellä.
Matt.21:31:
"Jeesus sanoi heille:"Totisesti,minä sanon teille:Publikaanit ja portot menevät ennen teitä Jumalan valtakuntaan."
Oikeastaan kun käy elämässä vaikeimman prässin kautta,vasta oppii luottamaan,sekä myös uskomaan.
Silloin luonnostaan alkaa noudattaa Jeesuksen ohjeita elämän suhteen,mutta myös katsomaan omia virheitään,ja tekemään niissä parannusta.
Se on meille kaikille hyvä ohje,jakakaamme iloa ja siunausta,mutta muistakaamme,ettemme voi tuomita kadotukseen ketään,se valta on Jumalalla yksin.
"Hänen tulee kasvaa,mutta minun vähetä."
(Joh.3:30)
"Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja
Hänen vanhurskauttansa,
niin myös kaikki tämä teille annetaan."
(Matt.6:33)
"Hyvän Henkesi Sinä annoit heitä opettamaan,
mannaasi et kieltänyt heidän suustansa,
ja vettä Sinä annoit heidän janoonsa."
(Neh.9:20)
"Minä olen A ja O,alku ja loppu.
Minä annan janoavalle elämän
veden lähteestä lahjaksi."
(Ilm.21:6)
Se joka teistä on synnitön
11
347
Vastaukset
Jeesus myös valehteli:"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan; 36. ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa.'"
- ArmikkiK
Kun olet synnitön, olet myös kuolematon.
ArmikkiK kirjoitti:
Kun olet synnitön, olet myös kuolematon.
niin sinulla kuin minulla, mutta mihin sielusi
rientää onkin toinen asia.
Minä olen Jumalan armosta saanut iankaikkisen
elämän elämän tielle päästä.
Entä miten sinun kohdalla kun et
tunnistanut minua?- ihmisen eväät
ArmiK kirjoitti:
niin sinulla kuin minulla, mutta mihin sielusi
rientää onkin toinen asia.
Minä olen Jumalan armosta saanut iankaikkisen
elämän elämän tielle päästä.
Entä miten sinun kohdalla kun et
tunnistanut minua?riittää kuolemattomuuteen. Kyllä siihen tarvitaan ihan erilaiset kyvyt kuin ihmisellä on ja ihan erilaiset elin olosuhteet. Olet harhasi orja ja uskottelt olevasi kuolematon. Valiettavasti tuo kuolemattomuus uskosi vetää mukanaan kaikenlaista muutakin harhaa .. ikuista piinaa, se ei tunnusta Jumalaa "elämän ainoana ylläpitäjänä" ja se poistaa "Jumalan ikuisen lain" täyttämisen välttämättömyyden iankaikkiselle elämälle. Se poistaa Raamatun totuuden että "synnin palkka on kuolema" ja sanot "synnin palkka on iankaikkinen elämä helvetissä. Kuolemattomuus uskosi saa sinut muuttamaan Raamatun Sanaa toiseksi. Se tekee kuolemasta = iankaikkinsen elämän. Tuhosta = iankaikkisen kärsimyksen ja kaiken elämän Luojasta ja ylläpitäjästä elämän piinaajan.
Ush - mikä uskonto.
EN HALUA olla osallinen siinä.
Lisää siihen sitten ne teidän UFOT, profettanne ja muut uskomuksenne ... oh mamma mia.. - l u k i j a
ArmiK kirjoitti:
niin sinulla kuin minulla, mutta mihin sielusi
rientää onkin toinen asia.
Minä olen Jumalan armosta saanut iankaikkisen
elämän elämän tielle päästä.
Entä miten sinun kohdalla kun et
tunnistanut minua?"Ruumis kuolee
Kirjoittanut: ArmiK 3.8.2008 klo 08.29
niin sinulla kuin minulla, mutta mihin sielusi
rientää onkin toinen asia.
Minä olen Jumalan armosta saanut iankaikkisen
elämän elämän tielle päästä."
Armi todistaa nyt ihan itse pelastuneensa Jumalan ARMOSTA. Kiitos Jumalalle, että Armikin on löytänyt TOTUUDEN! ihmisen eväät kirjoitti:
riittää kuolemattomuuteen. Kyllä siihen tarvitaan ihan erilaiset kyvyt kuin ihmisellä on ja ihan erilaiset elin olosuhteet. Olet harhasi orja ja uskottelt olevasi kuolematon. Valiettavasti tuo kuolemattomuus uskosi vetää mukanaan kaikenlaista muutakin harhaa .. ikuista piinaa, se ei tunnusta Jumalaa "elämän ainoana ylläpitäjänä" ja se poistaa "Jumalan ikuisen lain" täyttämisen välttämättömyyden iankaikkiselle elämälle. Se poistaa Raamatun totuuden että "synnin palkka on kuolema" ja sanot "synnin palkka on iankaikkinen elämä helvetissä. Kuolemattomuus uskosi saa sinut muuttamaan Raamatun Sanaa toiseksi. Se tekee kuolemasta = iankaikkinsen elämän. Tuhosta = iankaikkisen kärsimyksen ja kaiken elämän Luojasta ja ylläpitäjästä elämän piinaajan.
Ush - mikä uskonto.
EN HALUA olla osallinen siinä.
Lisää siihen sitten ne teidän UFOT, profettanne ja muut uskomuksenne ... oh mamma mia..olet noin vääristyneessä uskossa?
l u k i j a kirjoitti:
"Ruumis kuolee
Kirjoittanut: ArmiK 3.8.2008 klo 08.29
niin sinulla kuin minulla, mutta mihin sielusi
rientää onkin toinen asia.
Minä olen Jumalan armosta saanut iankaikkisen
elämän elämän tielle päästä."
Armi todistaa nyt ihan itse pelastuneensa Jumalan ARMOSTA. Kiitos Jumalalle, että Armikin on löytänyt TOTUUDEN!Muuta en ole julistanutkaan KUN, että JUMALAN ARMOSTA OLEN PELASTETTU en siis vale armon "pelastama".
- l u k i j a
ArmiK kirjoitti:
Muuta en ole julistanutkaan KUN, että JUMALAN ARMOSTA OLEN PELASTETTU en siis vale armon "pelastama".
Oikein hyvä, onnittelen! Olet lopultakin saanut karistettua ahtaanportin pielet kaulastasi ja alkanut elää oikeata uskon elämää Jumalan armossa.
Se porttihan on jokaiselle juuri niin ahdas kuin kuuluu ollakin, eli syntien mukainen. "Mitä kylvät, sitä niität," pätee tässäkin. l u k i j a kirjoitti:
Oikein hyvä, onnittelen! Olet lopultakin saanut karistettua ahtaanportin pielet kaulastasi ja alkanut elää oikeata uskon elämää Jumalan armossa.
Se porttihan on jokaiselle juuri niin ahdas kuin kuuluu ollakin, eli syntien mukainen. "Mitä kylvät, sitä niität," pätee tässäkin.elämää elän USKOSSA joka Jeesuksessa on.
Ja tähän uskoon olen saanut tulla juuri niin kuin
Jeesus on kehoituksen antanut: menkää ahtaasta portista sisälle... Ahdas portti VIE kuin viekin
ELÄMÄÄN avara portti ohi Jeesuksen vie uskon laveaa
tietä pitkin kadotukseen.- Anonyymi
Ongelma on se, että raamattua ei osata tulkita hengellisenä kirjana, joka se myös on.
Jeesus ei tuonut rauhaa, koska niin monet asettuivat häntä vastaan ja edelleen asettuvat =konflikti ei rauha. Se pätee myös perheenjäseniin. Eli mitä valetta em. oikein on?
Yksi tapa asettua Jeesusta vastaan ovat omat luulot ja oma oikeus, Jeesus ei tällöin ole puolellasi vaan sinun oikeuttasi vastaan. Se mikä on oma etusi ei ole Jumalan oikeus.
Vain kohtaamalla oma syntisyytensä voi olla oikeudenmukainen. - Anonyymi
ArmikkiK kirjoitti:
Kun olet synnitön, olet myös kuolematon.
Kirje Roomalaisille 3:23
"sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982