Neuvostokommunismi valvoi, vainosi ja tuhosi ihmisiä. Miksi monet suomalaiset muistelevat sitä nostalgisella kaiholla?
Kommunismin aika oli kuin vuosikymmenien pituinen eloonjäämiskurssi. Se opetti neuvostoihmiset keinottelemaan, valehtelemaan ja varastamaan!
Sosialismi oli jo vuosia ollut syöksykierteessä, mutta ensimmäisen ja johtavan kommunistimaan romahtaminen 1990-luvun alussa oli ratkaiseva isku.
Aatteen johtotähti ja maailman toinen supervalta kuoli omaan mahdottomuuteensa. Tuhon jälkeen voitiin Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden rikoksista Suomessakin puhua avoimesti.
Kotimaisessa mediassakin kerrottiin vihdoin peittelemättä Leninin ja Stalinin vainoista, Maon Kiinan mielettömistä "uudistuksista", Kambodzhan kansanmurhasta ja myös suomensukuisten kansojen kärsimyksistä Neuvostoliitossa.
Kukaan vakavasti otettava historioitsija, toimittaja tai poliitikko ei enää kiistä näitä rikoksia. Silti viime vuosina on syntynyt omituinen ilmiö, jossa kommunismiin suhtaudutaan nostalgisesti ja jopa puolustellen.
Punavihreän nuorison parissa kommunismista - tai ainakin sen rekvisiitasta - on tullut suorastaan muodikasta.
Pipoihin pistetään punatähtiä, paitoihin painetaan CCCP, ja Che Guevara -parkakin on tullut vihaamiensa kapitalistien tuotteistamaksi. Televisiossa pyöritettiin leikkisää Me stallarit sarjaa ja Helsinkiin on puuhattu Leninin patsasta.
Kommunismia kuvaillaan yleensä kauniiksi ajatukseksi, jonka toteuttaminen epäonnistui. Tämä asenne ylläpitää myyttiä, että aate sinänsä oli hyvä, mutta pahat diktaattorit pilasivat sen.
Näin tulkitaan kommunismin nimissä tehdyt pahuudet vain yksittäisten ihmisten rikoksiksi, siis ikään kuin poikkeuksiksi sinänsä kelvollisesta kommunistisesta aatteesta ja arkielämästä, jossa toki oli hyviäkin puolia.
Kuitenkin kommunismi pilasi ihmisten arkielämänkin lukemattomin tavoin, mutta niistä kuulemme harvoin, sillä pienet asiat eivät usein pääse historiankirjoihin.
Kommunismin kyllä piti lupausten mukaan tuoda hyvinvointia ja onnea runsaasti ja tasapuolisesti kaikille, mutta todellisuudessa se oli vähintään yhtä elitististä ja paljon köyhempää kuin markkinatalous koskaan. Kommunistisen aatteen keskeisin saavutus oli ikuinen puute. Kauppojen edessä oli päättymättömät jonot, joissa seisoessa ihmisiltä meni päivittäin tuntikausia.
Rahaa kyllä painettiin kommunistimaissa riittävästi kaikille, mutta se oli käytännössä arvotonta, koska kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään - paitsi puolue-eliitille tarkoitetuissa kaupoissa. Jos kauppaan oli tulossa kauan kaivattua tuotetta, jonottaminen alkoi jo edellisenä iltana.
Myös muista kuin päivittäistavaroista oli ainainen pula ja melkein kaikkia kestokulutushyödykkeitä varten täytyi anoa ostolupa. Autoa varten autonostolupa, puhelinta varten puhelimenostolupa, mattoa varten matonostolupa. Yleensä jonotusaika oli vuosia. Lahjukset tai suhteet helpottivat luvan saamista. Korruptio olikin sosialismissa kaiken läpäisevä ilmiö.
Kommunismin piti tuottaa uudenlainen, epäitsekäs neuvostoihminen, mutta koska kommunismin aika oli käytännössä kuin vuosikymmenien pituinen eloonjäämiskurssi, oppi jokainen lähinnä keinottelemaan, valehtelemaan ja varastamaan.
Kaikkinainen velvollisuuksien pakeneminen ja työpaikoilla laiskottelu muodostui kansallisurheiluksi, kun ponnisteluistaan ei saanut palkintoa.
Kommunistimaat kehuivat demokraattisuudellaan, mutta noudattivat aina yksipuoluejärjestelmää, jossa kansalle ei äänioikeudesta huolimatta annettu mahdollisuutta muutokseen.
Ainoa protestitapa oli jättää kokonaan äänestämättä, mutta sekin yleensä mitätöitiin joko pakottamalla ihmiset äänestyspaikalle tai viemällä vaaliuurna äänestämättä jättäneiden kotiovelle.
Järjestelmää yritettiin totalitaristiseen tapaan pönkittää aivopesulla, eikä vapaasta lehdistöstä ollut tietoakaan. Lapsia ohjattiin kommunismiin koulussa, pioneerileireillä ja television välityksellä.
Jos koululaiset kyselivät vaikeita, kuten miksi länsimaissa kaupat notkuivat tavaraa, oli opettajilla valheet valmiina: koska lännessä vain harvoilla rikkailla on varaa ostaa mitään, ovat kaupat täynnä.
Neuvostojärjestelmä oli kuuluisa myös lukuisista järjettömistä rajoituksistaan. Neuvostoihmisille ei pitkään aikaan myyty lainkaan esimerkiksi kuulakärkikyniä, purukumia tai giniä, koska ne edustivat länsimaista rappiota.
Samoin naisten hygieniatuotteet jostain syystä puuttuivat kokonaan kaupoista. Ilmeisesti neuvostonaisella ei ollut kuukautisia.
Usein ylistetty sosialismin takaama ilmainen terveydenhuoltokin oli totta vain paperilla. Lääkärit odottivat lahjuksia terveystarkastuksista ja jos he kirjoittivat reseptin, joutui lääkkeitä jahtaamaan pitkin lähialueiden tyhjiä apteekkeja.
Kommunismi halusi täydellisesti ohjata myös ihmisten hengellistä elämää ja niinpä uskonnot juhlineen kiellettiin. Esimerkiksi Virossa ihmiset yrittivät viettää joulua salaa.
Pahin asia sosialistisessa elämässä olikin ainainen ja kaikkialle ulottuva vapauden riisto ja ikuinen pelko joutua vainotuksi aatteellisin, uskonnollisin tai etnisin perustein.
Kaiken tämän muistaen on erikoista, että nostalgialle on kommunismin muistelussa vieläkin sijaa.
Kommunismin nimissä surmattiin yli sata miljoonaa ihmistä. Melkein puoli maailmaa orjuutettiin usean sukupolven ajaksi kiihkomieliselle aatteelle, jota yksikään maailman kansa ei koskaan vapaaehtoisesti omaksunut, vaan se tuotiin aina pakolla väkivaltaisen vähemmistön toimesta.
Suomessakin kommunistit yrittivät usean vuosikymmenen ajan valtaan tavoitteenaan tuoda meillekin edellä kuvattu sosialistinen ihanuus.
Vasta 1990 he vaihtoivat nimensä Vasemmistoliitoksi, jonka suojissa he yhä eduskunnassa toimivat ihanteidensa puolesta.
Tosin kommunismin ihailun ja myötäilyn historia ulottuu Suomessa paljon laajemmallekin. Käytännössä melkein koko poliitikkojemme vanha kaarti puoluekirjasta riippumatta osallistui nuoruudessaan suomettuneeseen Neuvostoliiton puolusteluun ja jopa palvontaan.
Kekkosen aikana ei ilman tätä asennetta auennut tie huipulle. Näitä ihmisiä toimii Suomessa yhä korkeina virkamiehinä, ministereinä ja yksi jopa presidenttinä.
Kommunismin aika oli kuin vuosikymmenien pituinen eloonjäämiskurssi. Se opetti neuvostoihmiset keinottelemaan, valehtelemaan ja varastamaan!
Sosialismi oli jo vuosia ollut syöksykierteessä, mutta ensimmäisen ja johtavan kommunistimaan romahtaminen 1990-luvun alussa oli ratkaiseva isku.
Aatteen johtotähti ja maailman toinen supervalta kuoli omaan mahdottomuuteensa. Tuhon jälkeen voitiin Neuvostoliiton ja muiden kommunistimaiden rikoksista Suomessakin puhua avoimesti.
Kotimaisessa mediassakin kerrottiin vihdoin peittelemättä Leninin ja Stalinin vainoista, Maon Kiinan mielettömistä "uudistuksista", Kambodzhan kansanmurhasta ja myös suomensukuisten kansojen kärsimyksistä Neuvostoliitossa.
Kukaan vakavasti otettava historioitsija, toimittaja tai poliitikko ei enää kiistä näitä rikoksia. Silti viime vuosina on syntynyt omituinen ilmiö, jossa kommunismiin suhtaudutaan nostalgisesti ja jopa puolustellen.
Punavihreän nuorison parissa kommunismista - tai ainakin sen rekvisiitasta - on tullut suorastaan muodikasta.
Pipoihin pistetään punatähtiä, paitoihin painetaan CCCP, ja Che Guevara -parkakin on tullut vihaamiensa kapitalistien tuotteistamaksi. Televisiossa pyöritettiin leikkisää Me stallarit sarjaa ja Helsinkiin on puuhattu Leninin patsasta.
Kommunismia kuvaillaan yleensä kauniiksi ajatukseksi, jonka toteuttaminen epäonnistui. Tämä asenne ylläpitää myyttiä, että aate sinänsä oli hyvä, mutta pahat diktaattorit pilasivat sen.
Näin tulkitaan kommunismin nimissä tehdyt pahuudet vain yksittäisten ihmisten rikoksiksi, siis ikään kuin poikkeuksiksi sinänsä kelvollisesta kommunistisesta aatteesta ja arkielämästä, jossa toki oli hyviäkin puolia.
Kuitenkin kommunismi pilasi ihmisten arkielämänkin lukemattomin tavoin, mutta niistä kuulemme harvoin, sillä pienet asiat eivät usein pääse historiankirjoihin.
Kommunismin kyllä piti lupausten mukaan tuoda hyvinvointia ja onnea runsaasti ja tasapuolisesti kaikille, mutta todellisuudessa se oli vähintään yhtä elitististä ja paljon köyhempää kuin markkinatalous koskaan. Kommunistisen aatteen keskeisin saavutus oli ikuinen puute. Kauppojen edessä oli päättymättömät jonot, joissa seisoessa ihmisiltä meni päivittäin tuntikausia.
Rahaa kyllä painettiin kommunistimaissa riittävästi kaikille, mutta se oli käytännössä arvotonta, koska kauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään - paitsi puolue-eliitille tarkoitetuissa kaupoissa. Jos kauppaan oli tulossa kauan kaivattua tuotetta, jonottaminen alkoi jo edellisenä iltana.
Myös muista kuin päivittäistavaroista oli ainainen pula ja melkein kaikkia kestokulutushyödykkeitä varten täytyi anoa ostolupa. Autoa varten autonostolupa, puhelinta varten puhelimenostolupa, mattoa varten matonostolupa. Yleensä jonotusaika oli vuosia. Lahjukset tai suhteet helpottivat luvan saamista. Korruptio olikin sosialismissa kaiken läpäisevä ilmiö.
Kommunismin piti tuottaa uudenlainen, epäitsekäs neuvostoihminen, mutta koska kommunismin aika oli käytännössä kuin vuosikymmenien pituinen eloonjäämiskurssi, oppi jokainen lähinnä keinottelemaan, valehtelemaan ja varastamaan.
Kaikkinainen velvollisuuksien pakeneminen ja työpaikoilla laiskottelu muodostui kansallisurheiluksi, kun ponnisteluistaan ei saanut palkintoa.
Kommunistimaat kehuivat demokraattisuudellaan, mutta noudattivat aina yksipuoluejärjestelmää, jossa kansalle ei äänioikeudesta huolimatta annettu mahdollisuutta muutokseen.
Ainoa protestitapa oli jättää kokonaan äänestämättä, mutta sekin yleensä mitätöitiin joko pakottamalla ihmiset äänestyspaikalle tai viemällä vaaliuurna äänestämättä jättäneiden kotiovelle.
Järjestelmää yritettiin totalitaristiseen tapaan pönkittää aivopesulla, eikä vapaasta lehdistöstä ollut tietoakaan. Lapsia ohjattiin kommunismiin koulussa, pioneerileireillä ja television välityksellä.
Jos koululaiset kyselivät vaikeita, kuten miksi länsimaissa kaupat notkuivat tavaraa, oli opettajilla valheet valmiina: koska lännessä vain harvoilla rikkailla on varaa ostaa mitään, ovat kaupat täynnä.
Neuvostojärjestelmä oli kuuluisa myös lukuisista järjettömistä rajoituksistaan. Neuvostoihmisille ei pitkään aikaan myyty lainkaan esimerkiksi kuulakärkikyniä, purukumia tai giniä, koska ne edustivat länsimaista rappiota.
Samoin naisten hygieniatuotteet jostain syystä puuttuivat kokonaan kaupoista. Ilmeisesti neuvostonaisella ei ollut kuukautisia.
Usein ylistetty sosialismin takaama ilmainen terveydenhuoltokin oli totta vain paperilla. Lääkärit odottivat lahjuksia terveystarkastuksista ja jos he kirjoittivat reseptin, joutui lääkkeitä jahtaamaan pitkin lähialueiden tyhjiä apteekkeja.
Kommunismi halusi täydellisesti ohjata myös ihmisten hengellistä elämää ja niinpä uskonnot juhlineen kiellettiin. Esimerkiksi Virossa ihmiset yrittivät viettää joulua salaa.
Pahin asia sosialistisessa elämässä olikin ainainen ja kaikkialle ulottuva vapauden riisto ja ikuinen pelko joutua vainotuksi aatteellisin, uskonnollisin tai etnisin perustein.
Kaiken tämän muistaen on erikoista, että nostalgialle on kommunismin muistelussa vieläkin sijaa.
Kommunismin nimissä surmattiin yli sata miljoonaa ihmistä. Melkein puoli maailmaa orjuutettiin usean sukupolven ajaksi kiihkomieliselle aatteelle, jota yksikään maailman kansa ei koskaan vapaaehtoisesti omaksunut, vaan se tuotiin aina pakolla väkivaltaisen vähemmistön toimesta.
Suomessakin kommunistit yrittivät usean vuosikymmenen ajan valtaan tavoitteenaan tuoda meillekin edellä kuvattu sosialistinen ihanuus.
Vasta 1990 he vaihtoivat nimensä Vasemmistoliitoksi, jonka suojissa he yhä eduskunnassa toimivat ihanteidensa puolesta.
Tosin kommunismin ihailun ja myötäilyn historia ulottuu Suomessa paljon laajemmallekin. Käytännössä melkein koko poliitikkojemme vanha kaarti puoluekirjasta riippumatta osallistui nuoruudessaan suomettuneeseen Neuvostoliiton puolusteluun ja jopa palvontaan.
Kekkosen aikana ei ilman tätä asennetta auennut tie huipulle. Näitä ihmisiä toimii Suomessa yhä korkeina virkamiehinä, ministereinä ja yksi jopa presidenttinä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilmeisesti yksi jos toinenkin kommunisti on aikanaan ollut kivenä avaajan kengässä, mutta todellisuudessa oikeat kommunistit ovat Suomessa marginaalivähemmistössä omalla puolueellaan yhdessä kaikenlaisten äärinationalistien ja eläkeläisten kanssa. Avaajan maailmankuvassa ilmeisesti kaikki kokoomuksesta vasemmalle ovat kommunisteja? Oli miten oli, tällainen purkaus kuuluisi kai paremminkin tuonne kommunismi-palstalle...
Älä selittele marginaaliryhmistä. Aivan selvästi huomaa näilläkin palstoilla, että kommunismin puoluistelu ja ihannointi voi todella hyvin.
Sinun sepustuksesi on yksi niistä.
Yksi selkeä sympaattisen nostalgiseen ja inhimilliseen kommunismikuvaan vaikuttava tekijä on ihmiset: tavalliset suomalaiset työläiset ja köyhät ihmiset, jotka äänestivät vapaissa ja demokraattisissa vaaleissa SKDL:n ehdokkaita, toteuttivat lapsilisät ja kesälomalait ja nostivat Suomen sosiaalisesti oikeudenmukaisten valtioiden joukkoon. Kenellä on elämässään ollut etuoikeus saada tavata näitä vanhanajan työväenliikkeen upeita ihmisiä, tietää, että se mitä he tekivät, oli oikein ja on vieläkin. He olivat ihmisiä, joiden tasolle sinulla ei koskaan elämässäsi ole mahdollisuutta kohota.
Staliinien ja polpottien viskely näiden historiamme hienoimpien ihmisten silmille on suunnilleen samaa kuin syyttäisit kokoomusta Hitlerin teoista (sillä erotuksella että kokoomuksella tosiaan oli yhteyksiä Hitlerin Saksaan): ovathan molemmat kansallismielisiä kommunismin vastustajia. Jossain Virossa ja Turkestanissa on varmaan toisenlaisia kokemuksia kommunismin nimellä esitetystä toiminnasta, mutta se on eri asia kuin tavallisten suomalaisten työläisten hyvyys tai vaikkapa Etelä-Afrikan vasemmiston oikeutettu taistelu sortajiaan vastaan. Suomalaiset, eteläafrikkalaiset ja niin monet muut kansat, jotka ovat saanet tuntea oikeudenmukaisten köyhien puolustajien inhimillisyyden, muodostavat nostalgiansa tietenkin oman kokemuksensa perusteella, eivät sen mukaan mitä on tapahtunut jossain Khabardistanissa Stalinin aikana - vaikka jälkimmäistä kuinka yritettäisiin propagandistisesti väittää samaksi asiaksi kuin esim. Aarne Saarisen parlamentaarinen demokraattinen elämäntyö.
Länsimaat ja kapitalistit itse ovat syyllistyneet vuosisatojen varrella suunnattomiin raakuuksiin ja kansanmurhiin köyhiä vastaan, joita ei ole pyydetty anteeksi saatikka hyvitetty. Oikeiston nykyinen Stalinia aseenaan käyttävä laajamittainen ristiretki kunniallisia entisajan työläisiä ja heidän historiaansa vastaan onkin ovela yritys pimittää tietoa ja sulkea silmät porvarien oman verihistorian suhteen. Yhtenä osoituksena tästä on vuoden 1918 valkoisen natsirikoksen kaunistelu ja selittely parhain päin.
selvästi läpipaistavine mielipiteinesi mennä Aarne Saarisen selän taakse. Meidän kaikkien laidasta laitaan kunnioittama Aarne Saarinen ja hänen elämäntyönsä on liian arvokas, että muutama kurahousuänkyräkommunisti päästettäisiin sitä tahraamaan tai lokaan vetämään.
"kuin esim. Aarne Saarisen parlamentaarinen demokraattinen elämäntyö"
olemassa, vai ei?
Ei se, mitä Neuvostoliitossa harrastettiin ole ollut aatteellista kommunismia, se on ollut jotain aivan muuta. Komunismiin tai sosialismiin ei kuulu hirmuhallinto kaikkine lieveilmiöineen.
Leninin, Stalinin tai monen muun "kansanjohtajan" sanomisia ei voi pitää totuutena kommunismista, ne ovat aivan muita sepitelmiä. Niitä on tehtailtu tarkoituksella vallan käyttämisen välineiksi.
Kommunismi aatteena löytyy paljon kauempaa historiasta. 1900-luvun muutamat tunnetut "kommunistit" ovat tehneet suuren vahingon koko aatteelle kokeiluillaan. Näissä kokeiluissa ei ollut mitään järkeä.