Olen syntynyt vuonna - 51 eli täytän tänä syksynä 57 vuotta. Olen kotoisin Pohjois-Suomesta eräältä pieneltä paikkakunnalta. Kotini oli yksi tuon paikkakunnan köyhimmistä, mutta ei kuitenkaan ainoa sellainen. 1950- luvulla köyhyys oli Suomessa tosi kova, siinä heti sotien jälkeen. Eikä tuolla paikkakunnalla ollut mitään töitä, niin isä joutui tekemään satunnaisia tilapäistöitä, jos niitä sattui olemaan. Sitten isä pääsi rakennuksille töihin, ja sai siten mökin maksettua.
1960 isä hommasi meille oman pienen mökin, jossa pystyi pitämään pari lehmää, joista äiti huolehti. Siihen asti olimme asuneet vielä pienemmässä mökissä, jossa oli vain yksi pieni huone. Nyt oli sentään tupa ja kamari. Mutta sähköjä ei tietenkään ollut, ne saatiin vasta 1970- luvun taitteessa. Puu- uunilla lämmitettiin uoneet ja samoin hella toimi puilla. Vesi piti kantaa sisälle ja ulos, eikä sitä alussa ollut ollenkaan, vaan se ensimmäinen talvi äiti sulatti lumesta veden. Ei maistunut häville. Siinä mökissä on edelleen ulkohuussi. Pyykit äiti pesi käsin, keitti muurinpadassa ja hinkkasi pyykkilaudalla..
Vaatteita ei juuri saatu, yhksi pusero syksyllä kun koulu alkoi ja se oli siinä. Ei sillä kylällä kylä muillakaan juuri päälle pantavaa ollut, samoissa vanhoissa lumpuissa piti kulkea. Mitään ylimääräisiä tavaroita ei olut, mutta ei niitä vielä 1960- luvulla ollut kaupassakaan kuten nyt.
Ruokaa meillä riitti, koska perunat, porkkanat, punajuuret ja sipulit saatiin omasta pellosta, ja kaksi lehmää takasi sen että maitoa saatiin joka päivä. Maitoa lähetettiin meijeriin ja sieltä äiti tilasi maitotiliä vastaan voita ja joskus harvoin juustoa. Leipä piti yleensä ostaa kaupasta, koska äiti ei ehtinyt leipoa, oli sen verran muuta työtä talossa. Marjat ja sienet hankittiin metsästä.
Minä menin ensimmäiseen työpaikkaan 14 v. ikäisenä, koska oli pakko. Aluksi toimin lapsenlikkana. Alle 20 v. muutin koko pitäjästä, koska siellä ei ollut olemassakaan mitään työpaikoja, eikä siihen aikaan ollut mitään työttömyyspäivärahoja tai työmarkkinatukia. Eikä mitään muutakaan tukia, paitsi lapsilisät. Lähdin ja olen yhä sillä reissulla.
En voinut koskaan hankkia itselleni sitä ammattia, josta nuorena haaveilin. Silti olen ollut aina töissä ja elättänyt itseni. Työtön olen ollut joskus 1980- luvulla ja silloinkin vain 2 viikkkoa. Ei sopinut minulle, vaan ilmoitin työkkärissä että haluan töitä ja niitä tuli. Työttömyyskorvauksia en ole koskaan nostanut.
Näin jatkui siihen saakka, kunnes sairastuin niin, että jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Koska tein aikoinaan pienipalkkaista työtä, saan pienen eläkkeenkin. Kela maksaa lisäksi eläkkeensaajan asumistuen. Sen verran sanon raha-asioistani, että veron ja vuokranmaksun jälkeen minulle jää n. 560 euroa/kk elämiseen rahaa. Kyllähän silläkin toimeen tulee, mutta koska tässä on vuosien varrella iän myötä tullut lisää sairauksia (ihan fyysisiä) niin sairaskulut nappaa melko suuren määrän tuosta summasta. Tänään maksoin ainankin 150 euron edestä sairaudesta johtuvia maksuja, lisäksi muut laskut.Lisäksi on otettava huomioon, että melkein joka kuukausi tulee yllättäviä sairasuskuluja, joten tiedänkyllä minne rahani menevät. Apteekkiin menee kuukaudessa 50- 100 euroa. Eikä kaikista lääkärinkään määräämistä lääkkeistä saa kela- korvausta.
Sanomalehteä ei tule enkä omista telkkaria. Mihinkään ylimäääräiseen ei ole vara, koska on minunkin syötävä edes joskus. Sosiaalitoimistossa en käy, joten minua ei tarvitse kenenkään nimitellä sossun elätiksi. Niillä riittää juoppoja hyysättäviä ihan tarpeeksi, ja minä kun en koske alkoholiin, niin ei minun juttuni..
Erilaisilla nettisivustoilla on joillakin tyypeillä tapana mollata köyhiä ja pitää peliään heidän kustannuksellaan, ja se on melko loukkaava. Köyhyys ei ole aina oma syy eikä kaikkia voi laiskoiksi syyttää, esim. sairauksille ei mitään mahda. Te nuoret jupit ette tiedä mitä köyhyys todella on ettekä tiedä sitä millaista köyhän elämä voi pahimmillaan olla. Kaikesta huolimatta en koe itseäni täysin köyhäksi, koska minulla on kerrostaloasunto, jossa on sisävessa ja suihku, tulee lämmin ja kylmä vesi, on sähköt ja keskuslämmitys... Mutta en koskaa unohda lapsuudenkotiani. Köyhydestä huolimatta se oli silti onnellista aikaa..
Lopettakaa todellisten köyhien mollaaminen ja keskittykää pitämään huoli omista asioistanne. Jos teidän elämänne on ollut lapsesta saakka ruusuilla tanssimista, olkaa pirun kiitollisia siitä, että olette syntyneet parempiin oloihin parempina aikoina. Tsau!
1960 isä hommasi meille oman pienen mökin, jossa pystyi pitämään pari lehmää, joista äiti huolehti. Siihen asti olimme asuneet vielä pienemmässä mökissä, jossa oli vain yksi pieni huone. Nyt oli sentään tupa ja kamari. Mutta sähköjä ei tietenkään ollut, ne saatiin vasta 1970- luvun taitteessa. Puu- uunilla lämmitettiin uoneet ja samoin hella toimi puilla. Vesi piti kantaa sisälle ja ulos, eikä sitä alussa ollut ollenkaan, vaan se ensimmäinen talvi äiti sulatti lumesta veden. Ei maistunut häville. Siinä mökissä on edelleen ulkohuussi. Pyykit äiti pesi käsin, keitti muurinpadassa ja hinkkasi pyykkilaudalla..
Vaatteita ei juuri saatu, yhksi pusero syksyllä kun koulu alkoi ja se oli siinä. Ei sillä kylällä kylä muillakaan juuri päälle pantavaa ollut, samoissa vanhoissa lumpuissa piti kulkea. Mitään ylimääräisiä tavaroita ei olut, mutta ei niitä vielä 1960- luvulla ollut kaupassakaan kuten nyt.
Ruokaa meillä riitti, koska perunat, porkkanat, punajuuret ja sipulit saatiin omasta pellosta, ja kaksi lehmää takasi sen että maitoa saatiin joka päivä. Maitoa lähetettiin meijeriin ja sieltä äiti tilasi maitotiliä vastaan voita ja joskus harvoin juustoa. Leipä piti yleensä ostaa kaupasta, koska äiti ei ehtinyt leipoa, oli sen verran muuta työtä talossa. Marjat ja sienet hankittiin metsästä.
Minä menin ensimmäiseen työpaikkaan 14 v. ikäisenä, koska oli pakko. Aluksi toimin lapsenlikkana. Alle 20 v. muutin koko pitäjästä, koska siellä ei ollut olemassakaan mitään työpaikoja, eikä siihen aikaan ollut mitään työttömyyspäivärahoja tai työmarkkinatukia. Eikä mitään muutakaan tukia, paitsi lapsilisät. Lähdin ja olen yhä sillä reissulla.
En voinut koskaan hankkia itselleni sitä ammattia, josta nuorena haaveilin. Silti olen ollut aina töissä ja elättänyt itseni. Työtön olen ollut joskus 1980- luvulla ja silloinkin vain 2 viikkkoa. Ei sopinut minulle, vaan ilmoitin työkkärissä että haluan töitä ja niitä tuli. Työttömyyskorvauksia en ole koskaan nostanut.
Näin jatkui siihen saakka, kunnes sairastuin niin, että jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle. Koska tein aikoinaan pienipalkkaista työtä, saan pienen eläkkeenkin. Kela maksaa lisäksi eläkkeensaajan asumistuen. Sen verran sanon raha-asioistani, että veron ja vuokranmaksun jälkeen minulle jää n. 560 euroa/kk elämiseen rahaa. Kyllähän silläkin toimeen tulee, mutta koska tässä on vuosien varrella iän myötä tullut lisää sairauksia (ihan fyysisiä) niin sairaskulut nappaa melko suuren määrän tuosta summasta. Tänään maksoin ainankin 150 euron edestä sairaudesta johtuvia maksuja, lisäksi muut laskut.Lisäksi on otettava huomioon, että melkein joka kuukausi tulee yllättäviä sairasuskuluja, joten tiedänkyllä minne rahani menevät. Apteekkiin menee kuukaudessa 50- 100 euroa. Eikä kaikista lääkärinkään määräämistä lääkkeistä saa kela- korvausta.
Sanomalehteä ei tule enkä omista telkkaria. Mihinkään ylimäääräiseen ei ole vara, koska on minunkin syötävä edes joskus. Sosiaalitoimistossa en käy, joten minua ei tarvitse kenenkään nimitellä sossun elätiksi. Niillä riittää juoppoja hyysättäviä ihan tarpeeksi, ja minä kun en koske alkoholiin, niin ei minun juttuni..
Erilaisilla nettisivustoilla on joillakin tyypeillä tapana mollata köyhiä ja pitää peliään heidän kustannuksellaan, ja se on melko loukkaava. Köyhyys ei ole aina oma syy eikä kaikkia voi laiskoiksi syyttää, esim. sairauksille ei mitään mahda. Te nuoret jupit ette tiedä mitä köyhyys todella on ettekä tiedä sitä millaista köyhän elämä voi pahimmillaan olla. Kaikesta huolimatta en koe itseäni täysin köyhäksi, koska minulla on kerrostaloasunto, jossa on sisävessa ja suihku, tulee lämmin ja kylmä vesi, on sähköt ja keskuslämmitys... Mutta en koskaa unohda lapsuudenkotiani. Köyhydestä huolimatta se oli silti onnellista aikaa..
Lopettakaa todellisten köyhien mollaaminen ja keskittykää pitämään huoli omista asioistanne. Jos teidän elämänne on ollut lapsesta saakka ruusuilla tanssimista, olkaa pirun kiitollisia siitä, että olette syntyneet parempiin oloihin parempina aikoina. Tsau!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kylläpä sinun tarina oli,kuin minun elämä.Sillä erotuksella vain,että olen syntynyt Savossa.Nyt sitten asun täällä pohjoisessa Suomessa.Olen syntynyt v.52.Samanlaista kurjuutta olen koko pienen ikäni kärsinyt.Ehkä meillä sitten kuoleman jälkeen helpottuu.
Lapsuuskodissani oli nykyiseen tilanteeseen rikasta vaikka äiti oli kotona meitä hoitamassa eikä isällä niin hevin suuri palkka ollut. Mutta sitten kun sain oman lapsen ja jäin hänen kanssa yksinhuoltajaksi, silloin alkoi vasta köyhyys. Minulla on ihan hyvä koulutus mutta sillä ei tee mitään kun jäin 90 luvulla työttömäsi,ja valtava määrä nuorempia koulutettuja on ajan mukaan tullut markkinoille. Arkipäivä on nyt rahojen venyttäminen, vaatteita ei raaski ostaa kuin kirppiksestä, lääkekuluja ei onneksi vielä juuri ole. Kuitenkin minun lapsuudessa ei olisi tullut kuullonkaan että äiskä seisois ruokajakelujonoissa, mutta minun arkipäivässä se on välttämättömyys.
Kyllä ne Suomi24:n palkatut kirjoittajat jaksavat taas vääntää tuota ikuista stooriaan. :)
Kirjoitukseni oli täyttä totta alusta saakka, se ei ole mikään propaganda juttu kuten luulet. Jos sun elämäsi on ollut alusta saakka pelkkää ruusuilla tanssimista, niin ole siitä kiitollinen ja pidä turpasi kiinni.
Ne jotka ovat eläneet samanlaisen elämän kuin minä, tietävät kyllä mitä kaikkea elämään mahtuu. Sairaan ja köyhän ihmisen elämä on jo tarpeeksi viheliäistä ilmankin, ei yhtään huvita kuunnella koppavia suunsoittajia. Minunkin elämä helpottuu varmasti sitten kun mullan alla makaan.
Perse on taas hengissä. Ei ole mikään kotona?
Meirä on monta nykyistä eläkeläistä, jotka olemme onnistuneet kahlaamaan läpi polkumme ilman penniäkään köyhäinapua.
Niukkuus on yksi fakta kansantaloudessa, jos ei ahkerasti käy töissä niin kyllä sen niukkuuden tulee tuntemaan. Tässä maassa kun ei elä banaaneja puista ottamalla. Joka päivä pitäisi tuottaa vähintään sen verran kun kuluttaa. Onneksi suomalaiset ovat olleet ahneita työlle kuten Kekkonen joskus totesi.
ja kasvanut, ja köyhyys senkun jatkuu...
ei tämä muuksi tule muuttumaan, ikäni töitä tehnyt, nyt eläkkeellä, mutta tarkka pitää olla, että seuraavaan maksupäivään jotenkuten saa ruokaa suuhun...
se on vain nuo "bättre folk" jotka pärjää!