Lastensuojelun suunnitelmallisuus vahvistuu eli
"avoimien ovien mahdollisuus" avautuu lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen...
Uusi lastensuojelulaki voimaan 1.1.2008
Kuntien on laadittava ensi vuoden alusta voimaan tulevan lastensuojelulain (417/13.4.2007) 12 §:n mukaan suunnitelma lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi. Suunnitelman on katettava laajasti lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointiin liittyvät palvelut.
....
Lapsen palvelutarpeen selvitys tulee jatkossa tehdä viipymättä ja lain antamassa määräajassa eri osapuolia – myös lasta tavaten. Lapsi rekisteröityy lastensuojelun asiakkaaksi jo palvelutarpeen selvittämisen yhteydessä. Mikäli lastensuojelun palvelutarve on olemassa, laaditaan lapselle asiakassuunnitelma ja tarvittaessa myös lapsen vanhemmille oma asiakassuunnitelma. Kunnan on myös nimettävä lapselle asiakassuhteesta vastaava sosiaalityöntekijä, jolla on kelpoisuuslain mukainen pätevyys. Säännösten johdosta kuntien tulee arvioida sosiaalityön resurssit jo vuoden 2008 talousarvioonsa.
Laki korostaa ehkäisevän toiminnan ja tehokkaan kuntouttavan avohuollon merkitystä. Laki velvoittaa laajasti myös mm. terveyskeskusten ja sairaanhoitopiirien toimintaa; esimerkiksi 15 § mukaan lapsen tutkimus ja hoito- ja terapiapalvelut sekä kiireellisenä lapsen tarvitsemat seksuaalisen hyväksikäytön tai pahoinpitelyn epäilyn selvittämisen palvelut. Laki sisältää säännökset lasten ja perheiden tarvitseman kasvatuksellisen tuen ja koulunkäyntiin tarvittavan tuen järjestämisestä sekä sen, miten lapsen tarpeet tulee ottaa huomioon aikuisille suunnatuissa palveluissa ml raskaana olevien naisten ja syntyvien lasten erityinen suojeleminen.
Lastensuojelun laitoshuollon henkilöstömitoituksen muutokset vaikuttanevat myös laitoshuollosta aiheutuviin kustannuksiin jo vuoden 2008 talousarvioissa. Ammattiryhmien, joilla on velvollisuus ilmoittaa sosiaalityöntekijälle lapsen lastensuojelun tarpeesta, piiri myös laajenee. Uutena asiana tulee sosiaalitoimelle itselleen ilmoitusvelvollisuus poliisille eräissä lapseen kohdistuvissa rikosepäilyissä.
Ensi vuoden alusta voimaan tulevan lastensuojelulain tavoitteena on turvata lapsen ja perheen tarvitsemat tukitoimet ja palvelut, parantaa viranomaisten välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa entistä varhaisempi ongelmiin puuttuminen ja tehokas tuki avopalveluissa. Tasavallan presidentti vahvisti lastensuojelulain 13.4.2007.
...
Arvoisat kansanedustajat, eikö ole turhauttavaa tuo lainsäädäntötyönne. Valmistelut, esitykset, lain vahvistaminen - monta kokousta on pidetty ja kahvia leivosten kera nautittu. Monta kokouspalkkiota ja päivärahaa nostettu...
Laki kaunis ja hyvä, mutta se valmistui - paperitiikeriksi. Kunnilla ei ole rahaa toteuttaa lakia. Kunnat eivät siis voi noudattaa lakia, eikä heitä voi siitä syytää. Tämäkö on sitä 2000-luvun sosiaalipolitiikkaa eli "avoimien ovien mahdollisuuksia"?
- kansanedustajat laativat lain
- kansanedustajat päättivät, että lakia ei tarvitse noudattaa
- budjettiesityksestä puuttuvat määrärahat kunnille, jotta kunnat voisivat järjestää tarvittavat resurssit
Näin laki on laadittu, jotta kansanedustajat voivat pestä kätensä, jotta hallitus voi pestä kätensä... tulevista "Jokelan koulusurmajan" tai "Keravan lapsimurhaajan" tapauksista.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Johtavia sosiaalityöntekijöitä "koulutetaan " etteivät "kaveeraisi" alaistensa kanssa.
Sitten kun nämä johtajat sattuvat olemaan henkilöitä, jotka ovat muodollisesti huom vain muodollisesti päteviä, mutta täysin ymmärtämättömiä
työnsä sisällöstä ja päätöstensä laajakantoisista vahingoista laiminlyönteineen niin hip hurraa.
leikkaamalla nuorten työttömyysturvaa. Lisäksi hänen mielestään nuoria pitää kannustaa tekemään lapset jo opiskeluaikana.