2001 Punton vilkun rele. Missä?

starman puntomies

Vasemman puoleiset vilkut temppuilee. Rele nakuttaa nopeasti, mutta vilkut vilkuttelee hitaasti, välillä ei ollenkaan ja välillä jää päälle. Oli myös päällä kerran, vaikka auto oli parkissa j a virrat pois. Viimeksi, kun koitin, niin ei vilkuttanut ollenkaan vasemmalle. OIkealle vilkuttaa normaalisti.
Jos laittaa hätävilkut, niin tilanne on ihan sama. Oikeanpuoleiset vilkut toimii, mutta vasemmanpuoleiset eivät toimi.
Koskapa kaikki kolme vasemmanpuoleista vilkkuvaloa kuitenkin vilkuttelee, niin olen tullut tulokseen, että vika voisi olla vilkun releessä.
Ongelmana on se, että en löydä sitä vaikka olen purkanut pian puoli autoa. Onko kummallekin puolelle omat releet. Eikös releet ole yleensä sellaisia pieniä kuution muotoisia.
Ratin viereeisessä sulakeboksissa on neljä pientä kuutiota. Yksi musta isompi ja yksi pienempi. Ja kaksi punaista. Näistä mikään ei tunnu vaikuttavan vilkkuihin mitenkään. Olen ottanut niitä pois ja laittanut takaisin, mutta vilkkuihin ne eivät tunnu vaikuttavan. Vilkun naksutus kuuluu ja tuntuu jossain siellä sulakeboksissa päin. Otin jopa koko sulakeboksihässkäkän irti ja avasin, mutta siellä oli sisällä piirilevy-tyyppistä tavaraa. Vilkun Sulake on ehjä. Ohjekirjassa ei ole kyseistä tietoa.
Auttakaa, menee hermot. Onkohan Haynesin tai Alfamerin korjausoppaissa tuota tietoa? Kumpi on parempi korjausopas. Onko niitä Suomeksi?

3

967

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • starman puntomies

      Tilasin haynesin korjausoppaan, mutta siinäkään ei ollut nimetty releitä. Uskomatonta. Olisi luullut. Voiko olla, että vilkussa ei ole relettä. Ratin alta ja vierestä olen purkanut, mutta mitään muita releitä ei ole löytynyt, kuin ne, jotka ovat sulake/releboksissa ratista hieman vasemmalle alas. Sieltä se releen napsutuskin kuuluu, mutta vaikka ottaisin kaikki sulakerasian releet irti, niin vilkun rele napsuttaa jossakin sulakerasian sisällä. Irroitin sulakerasian ja purkasin, mutta siellä on sisällä vain piirilevy. Uskomatonta!

      • acmn

        ...se löytyy, kun poistaa ohjauspylvään alemman
        suojamuovin...MK


    • jacj nicolson

      mistä löytyy punton vilkun rele

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      581
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      60
      502
    Aihe