Kun puhutaan eri kieltä

Maruanne*

ja kun puhutaan "eri kieltä".

Ja he sanoivat: "Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan".

Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet.

Ja Herra sanoi: "Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.

Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.

(1.Moos.11:4-7).

Tornin rakentaminen jäi siihen. Mitä siitä työnteosta tulisi, kun ei ummarra, mitä kaveri sanoo. Tule väärinymmärryksiä, epäluuloja ja ennenkaikkea pelkoa. Se, mikä on vierasta pelottaa. Ja kun pelkää, alkaa vihaamaan, etsimään kaikkea vikaa toisesta, näinhän on usein suhteessa vieraskielisiin joidenkin kohdalla.

Joku ajattelee, että parempi kiertää kaukaa. Nostetaan esiin toistensa huonot puolet esim. ja paisutellaan niitä. Sen sijaan kun yritettäisiin opetella toistensa kieli, ojennettaisiin ystävän käsi ja annettaisiin pieni hymy. Sitten on kateutta, "jos ne saakin jotain enemmän kuin me?"

Toinen on sitten kun puhutaan "eri kieltä" vaikka puhutaankin samaa kieltä. Ei vaan ymmärretä toistaan, vaikka kuinka puhutaan ja puhutaan. Siinä tarvitaan jumalallista voimaa selvittämään tilanne. Niin, tai vaihdetaan puheenaihetta. Kuinkahan moni isovanhempi esim. ymmärtää kaiken,kaikki sanat, mitä lapsenlapsi puhuu? Melkoinen kuilu on sukupolvien välissä siinä asiassa.

Mitähän kieltä taivaassa puhutaan? Kaanaan kieltä?Siellä ainakin kaikki puhuu samaa kieltä, se on varmaa, muuten se ei olisi taivas.

6

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • millamagia-oikea

      ei ole taivaassa tai avaruudessa minne pääsee kipuamalla kirkontornia pitkin.

      Jumalan valtakunta on ihmisen sisällä. Kun oivaltaa sisäisen temppelinsä, sen kokee myös itsensä ulkopuolella, kaikkien ihmisten sisällä. Siinä on yhteinen kieli.

      Kirjoituksesi oli hyvä.

      • Tervehdys ja siunausta millamagia sisko myös tällä foorumilla :)
        Jumala sinua siunatkoon,ohjatkoon ja johdattakoon elämässäsi eteenpäin :)


      • millamagia-oikea
        juhani1965 kirjoitti:

        Tervehdys ja siunausta millamagia sisko myös tällä foorumilla :)
        Jumala sinua siunatkoon,ohjatkoon ja johdattakoon elämässäsi eteenpäin :)

        Kiitos siunausta myös sinulle ja pidetään ohjauksesta kiinni ;D


    • *debi*

      onko tää netti baabeli...

      kaikki puhuu eikä kukaan ymmärrä...

      • Maru-anne

        avaamaan joitain kirjoituksia ja Kirjoituksia. Baabel kuvaa Raamatussa sekoitusta.

        Mitä sinä et ymmärrä?


      • *debi*
        Maru-anne kirjoitti:

        avaamaan joitain kirjoituksia ja Kirjoituksia. Baabel kuvaa Raamatussa sekoitusta.

        Mitä sinä et ymmärrä?

        ihan vaan yleisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      250
      2239
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1329
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      836
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      768
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe