Minä olen viime aikoina tullut siihen johtopäätökseen, että katolinen kirkko on huimasti protestantteja edellä. Sillä on pitkä traditio, se tulkitsee ja myöntää uusia asioita, kun protestantit tuntuvat olevan takaperoisia monissa asioissa. Se käy ilmi varsinkin siitä maailma on 6000 vee vanha -puheesta. Minä en välitä teologisista riidoista. Minua kiinnostaa uskovaisten käsitys helvetistä ja taivaasta, etenkin kuinka ja miksi niihin päädytään.
Ihmiset valikoivat itselleen sopivat käsitykset. Uskovaiset eivät oikeasti tiedä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Sen vuoksi ovat luulot kuolemanjälkeisestä elämästä pirstaleisia kuin dissosiatiivista identiteettihäiriötä sairastavan ihmisen mieli. Ihmiset saattavat olla nimellisesti vaikka luterilaisia, mutta heillä on ihan eri käsitys sielun kohtalosta kuoleman jälkeen. Kirkonmiehet eivät ole tietenkään saaneet kansan mieliin ainoata oikeaa opetusta, sillä sellaista ei todellakaan näytä kristinopissa olevan - kirjoitan edelleen sielun kohtalosta kuoleman jälkeen.
Jumalakuva jalostuu ihmisen psykologisen kehityksen myötä; vihainen ja kostava Jahve jää taka-alalle ja rakastava Jahve tulee tilalle. Rakastava Jahve ei tunne ikuista piinaa, kuten näkyy tällakin palstalla - tosin vain muutaman - kirjoituksista. Suosittelen lukemaan Matti Hyrckin (teologi ja psykoanalyytikko) kirjan Ihmismieli ja Jumala psykoanalyysin näkökulmasta.
Kristityt ovat muita kulttuureja kohdatessaan joutuneet tinkimään eksklusiivisuudestaan. Voisi tehdä hyvää vaikka käydä jossakin muslimimaassa, jossa on kärsimystä ja sotaa (Palestiina, pst), kuinka ne uskonkäsitykset helvettioppeineen enää tuntuisivat kovinkaan asianmukaisilta. Elämän koettelemukset kyllä louhivat karkeintakin kivisydäntä paljastaen lihasydämen.
Ilo on havaita, että on olemassa kristittyjä, jotka epäilevät helvettioppia. Se on kova paikka epäillä, että emme ehkä sittenkään ole ainoita, joilla on oikea usko.
Luetaanpa nyt siitä katolisesta kirkosta.
Firenzen konsiili 1400-luvulla:
"Kukaan, joka jää katolisen kirkon ulkopuolelle, olipa hän pakana, juutalainen, hereetikko tai skismaatikko, ei voi päästä osalliseksi ikuisesta elämästä. Hän joutuu ikuiseen tuleen, joka on valmistettu paholaiselle ja hänen enkeleilleen, jollei hän ennen elämänsä loppua liity kirkkoon."
(Firenzen konsiili 1400-luvulla)
Vatikaanin toinen konsiili 1960-luvulla:
"Ne jotka ilman omaa syytään eivät tunne Kristuksen evankeliumia eivätkä hänen kirkkoaan, mutta etsivät Jumalaa vilpittömin sydämin ja armon vaikutuksen alaisina, koettavat teoilla täyttää hänen tahtoaan, jonka he tuntevat omantunnon äänestä, he voivat saavuttaa iankaikkisen autuuden."
Uuteen aikaan vai takapakkia keskiajalle? Valinta on yksilöllinen.
Ihmiset valikoivat itselleen sopivat käsitykset. Uskovaiset eivät oikeasti tiedä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Sen vuoksi ovat luulot kuolemanjälkeisestä elämästä pirstaleisia kuin dissosiatiivista identiteettihäiriötä sairastavan ihmisen mieli. Ihmiset saattavat olla nimellisesti vaikka luterilaisia, mutta heillä on ihan eri käsitys sielun kohtalosta kuoleman jälkeen. Kirkonmiehet eivät ole tietenkään saaneet kansan mieliin ainoata oikeaa opetusta, sillä sellaista ei todellakaan näytä kristinopissa olevan - kirjoitan edelleen sielun kohtalosta kuoleman jälkeen.
Jumalakuva jalostuu ihmisen psykologisen kehityksen myötä; vihainen ja kostava Jahve jää taka-alalle ja rakastava Jahve tulee tilalle. Rakastava Jahve ei tunne ikuista piinaa, kuten näkyy tällakin palstalla - tosin vain muutaman - kirjoituksista. Suosittelen lukemaan Matti Hyrckin (teologi ja psykoanalyytikko) kirjan Ihmismieli ja Jumala psykoanalyysin näkökulmasta.
Kristityt ovat muita kulttuureja kohdatessaan joutuneet tinkimään eksklusiivisuudestaan. Voisi tehdä hyvää vaikka käydä jossakin muslimimaassa, jossa on kärsimystä ja sotaa (Palestiina, pst), kuinka ne uskonkäsitykset helvettioppeineen enää tuntuisivat kovinkaan asianmukaisilta. Elämän koettelemukset kyllä louhivat karkeintakin kivisydäntä paljastaen lihasydämen.
Ilo on havaita, että on olemassa kristittyjä, jotka epäilevät helvettioppia. Se on kova paikka epäillä, että emme ehkä sittenkään ole ainoita, joilla on oikea usko.
Luetaanpa nyt siitä katolisesta kirkosta.
Firenzen konsiili 1400-luvulla:
"Kukaan, joka jää katolisen kirkon ulkopuolelle, olipa hän pakana, juutalainen, hereetikko tai skismaatikko, ei voi päästä osalliseksi ikuisesta elämästä. Hän joutuu ikuiseen tuleen, joka on valmistettu paholaiselle ja hänen enkeleilleen, jollei hän ennen elämänsä loppua liity kirkkoon."
(Firenzen konsiili 1400-luvulla)
Vatikaanin toinen konsiili 1960-luvulla:
"Ne jotka ilman omaa syytään eivät tunne Kristuksen evankeliumia eivätkä hänen kirkkoaan, mutta etsivät Jumalaa vilpittömin sydämin ja armon vaikutuksen alaisina, koettavat teoilla täyttää hänen tahtoaan, jonka he tuntevat omantunnon äänestä, he voivat saavuttaa iankaikkisen autuuden."
Uuteen aikaan vai takapakkia keskiajalle? Valinta on yksilöllinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noista sinun kahdesta viimeisestä lainauksesta.
Eivät ne toisensa poissulkevia ole, tuovatpahan
vain molemmat erään Raamatun kohdan ja erään näkökannan esille, vaikkakin edellinen katolilaisittain kavennettuna = vain roomalaiskatoliset pelastuvat.
Näitä oppejahan on aina ollut U(Siis että vain ME
olemme autuaita ja perimme taivasten valtakunnan)
Pääsihän Lutherkin sen takia kirkonkiroukseen.
Katoliset ovat ainoita taivaan perijöitä, ortodoksit ainoita oukeita uskovia, lestadiolaisetkin usein väittävät olevansa ainoita oikeita uskovia.
Se, mitä Raamattu sanoo, on se, että jokainen meistä on syntiä tehnyt, kenelläkään ei omilla ansioillaan ole pääsyä taivaaseen. Jeesus kuoli
ristillä puolestamme ja jos me hyväksymme tämän sovituskuoleman elämäämme ja haluamme elää Jumalan ohjeiden mukaan, me pääsemme taivaaseen.
Eli pelastus ei ole kenenkään eikä minkään liikkeen takataskussa. Aitoa uskoa on monesti vihattu, niin nykyisinkin esim. Kiinassa elävässä uskossa olevat seurakunnat ovat maan alla. valtion johdon vainoamia. Siellä ihmiseltä
usein kysytään sen lisäksi, haluaako tämä seurata
Jeesusta kasteen hautaan, myös sitä, onko hän valmis tarpeen vaatiessa kuolemaan marttyyrikuoleman (paljastamatta muita kristityitä) = ihmisiä ei kasteta kevyin perustein, koska on kysymys elämän tiestä, joka
voi päättyä marttyyrikuolemaan.
Eli aito usko ja uskonnollisuus ovat kaksi eri asiaa. Toisessa on Jjumalan voima ja rakkaus,
Pyhän Hengen viisaus mukana, toisessa ulkokuori
ja oman mielen mukaan viilattuja sääntöjä Raamatun lisäksi mukana. Mutta toisaalta:
Kaikissa kirkkokunnissa on aitoja uskovia, mutta
myös seremonioista,tunnelmista ja asemasta pitäviä, mutta Jeesuksen veren voiman kieltäviä uskonnollishenkisiä ihmisiä.
Toisaalta Raamatussa sanotaan, että ne, jotka eivät ole koskaan kuulleet evankeliumia, tuomitaan heidän sydämensä ajatusten mukaan.
Meillä kaikilla on omatunto ja ihminen, joka
Jumalasta tietämättä haluaa e lää herkän omantunnon mukaan elämää kunnioittamalla ja lähimmäisiä auttamalla, saa ikuisen elämän
tämän vaelluksen mukaan, ei armosta ja Jeesuksen sovituskuoleman kautta niin kuin ne kristityt, joille Jeesuksen valmistama pelastus on kelvannut.
Ja ne, jotka ovat kuulleet evankeliumin, mutta eivät halua ottaa Jeesuksen valmistamaa pelastusta vastaan, ovat jo tuominneet itse
itsensä taivaan ulkopuolelle, siis helvettiin kuoleman jälkeen.
Itse olen kerran käynyt kuoleman rajan takana sydämeni pysähdyttyä ja siellä kohtasin pitkän tunnelin kuljettuani Jeesuksen. Se rakkaus, mikä hänestä säteili, oli niin paljon enemmän kuin mikään rakkaus täällä maan päällä,
että olin monta päivää vihainen miehelleni, joka sai ravisteltua minua niin, että sydämeni alkoi jälleen lyödä. En olisi millään halunnut palata
täydellisen rakkauden ilmapiiristä tähän vajavaisuuden maahan.
Tämä on tosiaan vain varjo siitä kaikesta.
Samoin Jumala on muutaman kerran näyttänyt näyssä, millaista ristiriidan ja vihan täyttämää on niiden elämä, jotka ovat helvetissä. Sinne en haluaisi edes pahimman
vihamieheni joutuvan.
Psykologialla ja pelastuksella ei niin hirveän paljon ole toistensa kanssa tekemistä.
Molemmat ovat olemassa itsenäisinä, ilman toisen apua.
Ok, jos ihminen on oppinut syyllistämään itseään tai muita liikaa, hänen voi olla vaikeaa
omaksua oikeaa kuvaa rakastavasta Jumalasta, joka haluaa pelastaa syntisen ihmisen, vahvistaa
hänen askeleensa ja viedä hänet taivaaseen.
Ja siinä voi psykologia olla avuksi, mutta aivan samalla tavalla Raamattu voi johdattaa
ihmistä rakkauden tuntemiseen, nopemminkin, jos
Pyhä Henki saa opastaa etsijää.
Mutta toisaalta ei se, että joku ihminen ei halua ottaa Jumalan tarjousta vastaan, tarkoita sitä, että Jumala olisi julma ja rakkaudeton.
Jumalalla kyllä rakkautta ja voimaa riittää, jos vain se ihmiselle kelpaa.
Ja jos ei kelpaa, niin helvetistä
löytyy sitten vihaa ja sielua alas painavia voimia joka korvasyyhyyn.
Systeemi on harvinaisen selvä. Miksi siis valittaa, jos ei rakkaus kelpaa?
Niin oli eilen, niin on tänään ja niin tulee olemaan maailman loppuun saakka.
Valinta Jumalan rakkauden ja Saatanan vihan
välillä on yhä meillä.
"Se, mitä Raamattu sanoo, on se, että jokainen meistä on syntiä tehnyt, kenelläkään ei omilla ansioillaan ole pääsyä taivaaseen. Jeesus kuoli
ristillä puolestamme ja jos me hyväksymme tämän sovituskuoleman elämäämme ja haluamme elää Jumalan ohjeiden mukaan, me pääsemme taivaaseen."
Eli eihän tämä ole sitten muuta kuin vain me -oppi laajemmassa mittakaavassa. Minä vartuin lestadiolaisessa kodissa ja näin paljon sitä ylpeyttä, jonka mukaan yksi ryhmä on oikeassa ja muut väärässä. Kristinusko on yksi rajojen luoja. Tämä on pelastususkontojen ikävä puoli: pelastuksesta suljetaan ulos ne, jotka eivät usko samalla tavalla. Ajattelun- ja uskonvapaus kyllä sallitaan, mutta jotka niin tekevät, he ovat helvetin omia.
"Aitoa uskoa on monesti vihattu, niin nykyisinkin esim. Kiinassa elävässä uskossa olevat seurakunnat ovat maan alla. valtion johdon vainoamia."
Kuten kaikki muutkin uskonnot ja hengellisyys Kiinassa? Semanttinen oman uskon kokema vaino ja marttyyriyden ihannointi sulkee silmät muiden ryhmien ahtaalta tilanteelta.
"Ja ne, jotka ovat kuulleet evankeliumin, mutta eivät halua ottaa Jeesuksen valmistamaa pelastusta vastaan, ovat jo tuominneet itse
itsensä taivaan ulkopuolelle, siis helvettiin kuoleman jälkeen."
Herra! Herra! Älä anna lähetystyöntekijöiden tunkeutua etelä-Amerikan tuntemattomille alueille, joissa vielä asuu yksinkertaisia ja hyviä ihmisiä, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumista - sillä muutoin annat heille vapauden mennä joko helvettiin tai taivaaseen! He ovat nyt puhtaita sydämessään: miksi siis antaa heille tieto evankeliumista, joka on pakko ottaa vastaan tai muuten odottaa helvetin tuli!
Enten eller - joko tai -.
"Itse olen kerran käynyt kuoleman rajan takana - -"
Kokemusta, kokemusta minä arvostan. Hienoa, että olet kokenut jotain tuollaista. Olen itsekin, vaikkakaan en ole kokenut kliinistä kuolemaa.
"Samoin Jumala on muutaman kerran näyttänyt näyssä, millaista ristiriidan ja vihan täyttämää on niiden elämä, jotka ovat helvetissä. Sinne en haluaisi edes pahimman vihamieheni joutuvan."
Niin. Sielun täytyy puhdistautua, ennen kuin se voi mennä eteenpäin - ja puhdistumisprosessi on erittäin tuskallista. Ihmiset luovat oman todellisuutensa valitsemalla joko hyvän tai pahan.
"Psykologialla ja pelastuksella ei niin hirveän paljon ole toistensa kanssa tekemistä."
Psykologialla ja sillä, hyväksyykö piinahelvetin vai ei, on kyllä yhteistä tekemistä. En kirjoittanut pelastuksesta totuutena, vaan kristityn yksilön käsityksestä, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee. Mikään ei pakota ottamaan Raamatun helvettiopetusta vastaan, jos se on ristiriidassa oman sydämen kanssa. Minulle kävi juuri niin.
"Mutta toisaalta ei se, että joku ihminen ei halua ottaa Jumalan tarjousta vastaan, tarkoita sitä, että Jumala olisi julma ja rakkaudeton."
Jumalan tarjous evankeliumina:
Ota tämä opetus vastaan tai menehdyt helvetissä.
Mitä? Ei ole julma ja rakkaudeton? Siis -?
Ajattelun ja uskonvapaus - sitä ei Raamatun Jumala todella tunne.
"Ja jos ei kelpaa, niin helvetistä
löytyy sitten vihaa ja sielua alas painavia voimia joka korvasyyhyyn."
Kunpa evankeliumit olisivat jääneet kirjoittamatta. Nyt meidän synnynnäisesti hyvät ihmisemme, jotka pyrkivät hyvään eri uskontoja tunnustaen, tai ovatpa he ateisteja tai agnostikkoja, joutuvat helvettiin, kun evankeliumi ei kelpaa.
"Systeemi on harvinaisen selvä. Miksi siis valittaa, jos ei rakkaus kelpaa?"
Turhankin selvä.
Oikeinlaista tekstiä, paljon asiaa. Olet viisas immeinen.
Monet ajatuksesi tai lainauksesi ovat hyvin tuttuja. Ja olen samaa mieltä, että jokainen valitsee opeista, hajatelmista, tulkinnoista yms. itselleen sopivimmat, jotta pääsee elämässään ja hengellisessä kehityksessään, toivottavasti, eteenpäin.
Ristin Johannes kirjoittaa "Pimeä yö" sielun pimeästä yöstä, jossa sielu on niin lähellä Jumalaa, että se ei voi enää löytää mistään entisestä tarttumapintaa. Pimeän yön aikana Jumala riisuu sielun vanhoista asioista pois.
Ristin Johannes osaa kirjoittaa asian paremmin, joten en tämän enempää kirjoita siitä.
Kuinka moni on kokenut tuon sielun pimeän yön? (nostakoon kätensä ylös) Minä nostin käteni hetkeksi ja jatkan kirjoittamistani.
Pimeässä yössä sielu ei löydä enää aistillisesta eikä mistäkään muusta vastauksia kysymyksiin. Jumala on niin lähellä, että "Hän on pimeydessä ja pilvessä" (vai miten se Raamatun kohta menikään). Voisin jopa kuvitella, että siinä kuolee, kun ei voi tukeutua mihinkään entiseen. Vain Jumala on läsnä.. siis minä itse.. Kaikki entinen riisutaan ja kyseenalaistetaan. Miten siitä jatkaa elämäänsä eteenpäin, jää nähtäväksi.
Kuoleman jälkeen riisutaan kaikki vanha pois. Ei ole mitään vanhaa, vaan uutta tulee tilalle. Tästä varmaan Raamattukin puhuu.
Eilinen on vanha ja tänään on uusi päivä. Miten käytän sen? Toistaen vanhoja asioitako? Vai pyytäen Jumalalta viisautta tehdä asiat uudella tavalla?