En oikein käsitä tätä uskovaisten juttua ja hekumointia ikuisesta elämästä jumalan kanssa. Voipi olla että kellon ajalla ja juomillani kolmella ykkösoluella on vaikutusta asiaan.
Miksi siis pitäisi edes ajatella mokomaa asiaa, että kuoleman jälkeen sitten mentäisiin seuraavaan paikkaan? Sieltä kun ei tiemmä ole kukaan koskaan palannut kertomaan että 'kivaa oli, palaan sinne myöhemmin'?
Ainakin minusta on huomattavasti mukavampi ajatella että meillä on aikaa X määrä jota käyttää ja se on sitten siinä. That's it, ja seuraava sukupolvi tilalle.
Meidän sukupolvemme tekee paljon hyvää ja pahaa. Oppimamme siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja unohtamamme joko unohdetaan lopullisesti tai keksitään uudelleen myöhemmin mikälisikäli sille löytyy tarvetta.
Näin se elämä pyörii. Universaalin elämän kannaltahan yksi ihminen on suhteettoman merkityksetön. Elämä jatkaa ikuisuuteen, elävät ovat täällä vain hetken.
Eikös vaan olisi parempi että oltaisiin toisillemme kivoja ihan vaan sen takia että se on kivaa? Miksi siihen pitää jotain hemmetin uskontoja ja lupauksia ties mistä lähteä mukaan sössimään? Turhaan haaskataan aikaa ja resursseja jumaliin kun voisi nekin käyttää siihen mikä voisi kait olla ainakin osa jokaisen meidän tarkoitusta; itsemme kehittäminen?
Joku uskoaan epäilevä joskus sanoi että ei hän muuten kait uskoisi mutta kun jos sitten kuoleman jälkeen tosiaankin "vain" lakkaa olemasta niin se kuulostaa kovin tylsältä.
Siis häh? Kuolema tulee kun se tulee, miksi sitä pitää nyt aikaa haaskata moisen pohtimiseen. Menkää sen sijaan ulos, pitäkää kivaa ja olkaa kivoja toisillenne. Ihan vaan sen takia että se on kivaa, ja ihan ilman jumaliakin.
Miksi siis pitäisi edes ajatella mokomaa asiaa, että kuoleman jälkeen sitten mentäisiin seuraavaan paikkaan? Sieltä kun ei tiemmä ole kukaan koskaan palannut kertomaan että 'kivaa oli, palaan sinne myöhemmin'?
Ainakin minusta on huomattavasti mukavampi ajatella että meillä on aikaa X määrä jota käyttää ja se on sitten siinä. That's it, ja seuraava sukupolvi tilalle.
Meidän sukupolvemme tekee paljon hyvää ja pahaa. Oppimamme siirtyy seuraavalle sukupolvelle ja unohtamamme joko unohdetaan lopullisesti tai keksitään uudelleen myöhemmin mikälisikäli sille löytyy tarvetta.
Näin se elämä pyörii. Universaalin elämän kannaltahan yksi ihminen on suhteettoman merkityksetön. Elämä jatkaa ikuisuuteen, elävät ovat täällä vain hetken.
Eikös vaan olisi parempi että oltaisiin toisillemme kivoja ihan vaan sen takia että se on kivaa? Miksi siihen pitää jotain hemmetin uskontoja ja lupauksia ties mistä lähteä mukaan sössimään? Turhaan haaskataan aikaa ja resursseja jumaliin kun voisi nekin käyttää siihen mikä voisi kait olla ainakin osa jokaisen meidän tarkoitusta; itsemme kehittäminen?
Joku uskoaan epäilevä joskus sanoi että ei hän muuten kait uskoisi mutta kun jos sitten kuoleman jälkeen tosiaankin "vain" lakkaa olemasta niin se kuulostaa kovin tylsältä.
Siis häh? Kuolema tulee kun se tulee, miksi sitä pitää nyt aikaa haaskata moisen pohtimiseen. Menkää sen sijaan ulos, pitäkää kivaa ja olkaa kivoja toisillenne. Ihan vaan sen takia että se on kivaa, ja ihan ilman jumaliakin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ja onhan niitä monia, jotka ovat käyneet kuoleman
rajan takana. Kuinkahan monta kirjaakin näistä kokemuksista on kirjoitettu.
Olen itsekin kerran käynyt kuoleman puolella, sydämeni pysähtyi nukkuessani. Menin pitkää tunnelia pitkin, siellä toisessa päässä oli valoa hohtava hahmo, Jeesus. Se rakkaus, mikä hänestä
välittyi, oli jotakin niin paljon enemmän kuin
lämpiminkään rakkaus täällä maan päällä, että
olin jälkeenpäin miehelleni useamman päivän vihainen siitä, että hän sai ravistelemalla sydämeni lyömään jälleen. Olisin niin mielelläni ollut itsekäs ja jäänyt sinne rakkauden valtapiiriin.
Kyllähän meidän on tarkoitus täällä elää sovussa
ja nauttia yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa, mutta kun se ei ole niin helppoa ihmiselle, minulle ainakaan. Tarvitsen siihen paljon, paljon Jumalan apua.
Ja oikeestaan se syy, miksi aikanaan viimeinkin
hyväksyin Jumalan YYA-sopimuksen, oli juuri tuo rakkauden puute. Tajusin, että minussa itsessäni ei ole rakkautta ja ainoa varmasti tepsivä keino saada systeemiin lisää rakkautta oli pyytää sitä Jumalalta.
Raamatussa sanotaan, että Hän antaa soimaamatta visautta sille, joka sitä häneltä anoo.
Ja minä ainakin tarviin ja paljon, niin viisautta kuin rakkauttakin paljon muuta.
Ja jos oikein paljon rakastaa jotakin, ei tule mieleenkään erota. Eli taivaaseen minä ainakin olen menossa, ihan ilomielin! Tiedän, kuka minua siellä odottaa.
Ei se hekumointia ole, ihan iso ilo vain!
Hyvää jatkoa sinulle!
"Ja onhan niitä monia, jotka ovat käyneet kuoleman
rajan takana."
Luulee käyneensä.
"Olen itsekin kerran käynyt kuoleman puolella, sydämeni pysähtyi nukkuessani. Menin pitkää tunnelia pitkin, siellä toisessa päässä oli valoa hohtava hahmo, Jeesus."
sitä sanotaan unihalvaukseksi. olen vajonnut sänkyni läpi metrejä maan alle, olen noussut hitaasti pyörien kohti kattoa ja nähnyt itseni alapuolellani. kymmeniä vastaavia kertoja. vuoden sisällä. siihen on ihan selvä selitys olemassa. ensimmäisellä kerralla itsekkin säikähdin ja ajattelin, että taisin olla hetken kuollut.