"Nainen ryöstettiin kerrostalon rappukäytävässä
07.08.2008
50-luvulla syntyneeltä naiselta ryöstettiin väkivalloin käsilaukku Vantaan Tammistossa sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä maanantaina.
Uhrin mukaan ryöstäjät olivat noin parikymppisiä, pitkähiuksisia naisia ja heidän seurassaan oli pieni lapsi.
Tekijät ovat yhä vapaalla jalalla, eikä heistä ole tarkempia tuntomerkkejä.
Ryöstö tapahtui Arinatiellä kello kolmen aikaan iltapäivällä.
Vartti"
Uutisessa ei kerrota hiusten väristä mitään. Jos olisi ihan tavis-suomalainen, niin silloin uutisoitaisiin tietenkin että vaaleat hiukset. Nyt kun jätetään kertomatta, niin silloin on aina syytä epäillä joko koti-tai ulkomaalaisperäisiä-mustalaisia.
Tätä on tämä nykyajan medialukutaito. Taisi olla sitten mukana sitä varhaiskasvatusta, että isona osaa ;)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.