reagoinnista metsän eläviin

suostu jatkamaan matkaa jos on susi tai ehkäpä karhukin vainuttu. Takaisin kotiinsa ne siitä haluavat.

myös ovat levottomia, jos petoja liikuskelee lähistöllä. Asun alueella, jossa sudet vierailevat pihamailla yönaikana.
Koirat ovat yöt sisällä, eivät reagoi sisällä, vaikka susi olisikin liikuskellut tarhojen lähellä.
Mutta aamulla ulkona käytöksestä näkee, onko susi liikkunut pihalla.
Puolen kilometrin päässä susi raateli koiranpennun hengiltä viimekeväänä, ei auttanut, vaikka emäntäkin oli ulkona ja kiljui, se vaan tuli ja tappoi.

on kaksikin eri kokemusta.
Eka tapahtui joskus 80-luvun lopulla, kun oltiin marjassa Pitkänsaaren kärjessä Lassi-collie mukana. Aluksi sälli juoksenteli etäämmällä ja antoi meidän hamuta marjoja, kunnes sen käytös yhtäkkiä muuttui. Se alkoi pyörimään jaloissa ja parhaitten marjamättäitten päällä. Sitä karhattiin pois yhä uudelleen, mutta se ei auttanut vaan koira tuli aina takaisin ja sama toistui uudelleen ja uudelleen. Kun se ei enää mitään muuta keksinyt, niin se otti ja kusas melkein mun sormille. Silloin vasta "heräsin" tajuamaan, että nyt on joku vinossa. Ha ja niinhän siinä olikin...jokunen hirvi kun alkoi mylvimään n.10m:n päässä meistä...ja meillehän tuli pikkuisen kiire pois :).

Toka kerta sattui joskus -96 talvella, kun oltiin koiralauman kanssa mettälenkillä...mukana tietysti myös Jutta-collie. Se loikki noutajien tahtiin, kunnes yhtäkkiä jähmettyi ja jäi paikalleen seisomaan kuin sahapukki. Ei liikkunut tönimälläkään oikeastaan yhtään mihinkään ja katsoi vain tiettyyn suuntaan. Poika meni tuolloin noutajien kanssa edellä ja huhuili sitte sieltä, että täällä on hirvenpaskat ja kivasti jälkiä. Okei ja se riitti mulle, koska koipi oli jo tuolloin aika entinen. Kun sitten sanoin, että mennään kotiin, niin johan tuli Juttaankin eloa ja paineli kuin viitapiru vastakkaiseen suuntaan...eli kotiin :)).

ja karhuihin reagoivat, eivät pienempiin, nii no tuo yks torvelo innostuu oravista, mutta se ei ole sama asia.

Olin pohjoisessa tuttavallani kylässä aikoinaan ja heillä pyörii tämä orion sudenlauma, jota susitutkijat tutkivat, näihin susiin silloiset koirani reagoivat, sudet liikkuivat aivan pihapiirissä, sekä karhu.

Karhu hieman enemmän aiheutti arastelua, mutta sudet taas vetivät koiria puoleensa magnneetin lailla, silloiset koirani olivat japaninpystykorva ja suomenpystykorva spanieli sekoitus, josta parempaa koiraa mulla ei tule ikinä olemaan :).

sekä aamu -ja iltalenkillä törmäsimme hirviin ja kyllä koiramme valpastuivat ja olivat "kuulolla", ja erään kerran nousin mäkeä ylös eteen katsomatta ja ihmettelin,että miksi koirat hidastelivat ja kaikki pysähdyimme samaan aikaan pääni nostettua ja siinä tiellä poikittain oli 2 hirveä.Hirvet toljotti meitä ja me niitä samalla perääntyen ja mutisin huomenet,että meillä olikin toinen suunta ja lähdimme takaisin.Ajanmyötä tietysti koirat eivät korviaan loksauttaneet,kun tottuivat näihin hirviin.Mutta autas,jos kani sattui loikkimaan ohi,niin jo oli maailmankirjat sekasi ja pääsipä toinen menemään perään...mutta ei tietysti saanut kiinni.Kaitpa siinä teki se,kun kani mennä viipelti ja oli pieni:))

ainakin reagoivat todella selvästi suteen pari vuotta sitten.

Olin ulkoiluttamassa koiria illalla jo pimeällä, sadan metrin päässä kotoa koirat pysähtyivät kuin seinään ja kaikki karvat pystyssä eivätkä suostuneet jatkamaan matkaa, taskulampun valossa näin hieman kauempana kiiluvat silmät ja palasin takaisin, susien likkumisesta oli tietoa jo ennestään ja kun aamulla kävin jäljet katsomassa näin että kyseessä oli susi, mutta koirat tosiaankin reagoivat selvästi ja voimakkaasti.

vanhan lauman kanssa ja koirat pysähtyivät kuin seinä olisi tullut vastaan. Sitten taas isännän marja/sieni reissuilla nähty hirvi,,,,ja Zia ampaisi perään.
Liedossa jossa sunkin tietämät kasvattajat asuivat,,, pamahti hirvi pihalle ja villikset painelivat perään.

mä olen vähän jäävi vastaamaan sattuneesta syystä mutta pakko kertoa yksi tapaus alkuviikolta, olen TOSI ylpeä tosta yli-innokkaasta junnusta.
Sehän on rankan kiinnostunut kaikesta elävästä mitä suinkin vaan maastosta löytyy.
Tässä pyörii tosi monta fasaanipoikuetta jotka tekee suuren kiusauksen koiraraukalle jolle on ehdottomasti kiellettyä lintuihin koskeminen.
Tulin lenkiltä, koira loikkasi ojaan, (oli siis remmessä mulla tietysti), koiran edellä ojasta tulikin fasaaninpoikanen, koira pamautti ton vahvan tassunsa linnun päälle, nappasi linnusta hampailla otteen, minä älähdin heti "irti", koira irrotti sillä sekunnilla ottensa ja istahti ahterilleen ihan kuin kaikki mun koulutukseni olisikin mennyt sen päänuppiin perille.

Istui ja katsoi kun pikkufasaani lentääräpiköi piipittäen muun pesueen perään.
Voi että mamma oli ylpeä tottelevaisesta höppänästä!

susia ei varmaankaan ole ollut lähettyvillä eikä karhujakaan.

kauriita kylläkin on ja jäniksiä. ei ole koskaan kukaan koirista lähtenyt perään. eivät edes hauku.
Lucky pentuna hyppäsi veteen sorsien perään. on jo senkin lopettanut. joutsenet kiinnostavat kaikkia mutta eivät mene lähelle.

Chihut jahtaa mielellään harakoita jos vaan saavat. sen teki entinen Chihukin. mutta myös tykkäsi jahdata muurahaisia ja muita pikku koppakuoriaisia ;-))))

kerran ainoastaan sai Jessi (ent. saksanpaimenk.) päähänsä juosta jäniksen perään. se kun seisoi ihan nenän edessä. kesti ainakin tunnin ennenkun tuli takaisin. se oli silloin niin vanha jo että melkein sai kantaa sen kotio.

kun me ollaan ulkona niin koirat yleensä ovat ihan lähellä. hakevat keppejä ja käpyjä. en usko että mikään näistä koirista juoksisi minkään eläimen perään. (ehkä kissan ja toisen koiran perään. ainakin juoksunartun).

muutama päivä sitten iltalenkillä tapasimme yhden koiratutun ja annettiin koirien juosta irti. ja hups, tämä Jackrussel näki jotakin ja salamana perään. ei kuunnellut yhtään mitään.
tunti suunnilleen etittiin ennenkun tuli takaisin. minun koirat jäi paikalleen kun käskin
(onneksi).

siis olen kyllä huomannut koirista sen että jotakin kummallista on ollut lähettyvillä. pysähtyvät ja kuuntelevat. pysyttelevät lähellä. mutta ne on ollut vaan niitä kauriita.

tai lähtisi jäniksien perään ja siilitkin kiinnostaa. Mihinkään isompaan ei olla vielä törmätty, mut kiinnostais kyllä tietää miten tuo niihin suhtautuisi.

Eräs saku kyllä meni hirviemoo ja sen kahta vasaa kiusaamaan, mut eivät ne siit koirasta välittäneet. Emo välillä "rummutti" jalkojaan maahan hätistääkseen koiran pois.

samanaikaisesti, samaa rotua.

Ensimmäisinä, alle viisi vuosittaina:

Yksi ei välittänyt tuon taivaallista metsän eläviin.
Toinen... "Kiva kirmailla metsässä!!!"
Kolmas... Hieman mielenkiintoa ketun jäljille toveroisen seuraamisen muodossa ja "ihanaa" pyörimistä hirven kiimakuopissa joka ei koskaan johtanut muuhun kuin kotiin saavuttaessa haisevan koiran suihkuun viemiseen.

Koirien viimeiset aikuisvuodet:

Yksi ei välittänyt tuon taivaallista metsän eläviin.
Toinen... "Kiva kirmailla metsässä!!!
Mutta mikä se tuolla kuusen latvassa, tuo siipiveikko oikein on? WUH!!!"
Kolmas... Suihku tuli vuosien myötä tutuksi. Paikkakunnalle saapuneen karhun jäljet vetivät innokkaasti puoleensa.
Ja koirasta kehkeytyi hiljainen ajava jäniskoira jota sen ominaisuuteen liittyvää lopputulosta se ei onneksi kerinnyt kuin kerran toteuttamaan.