sekä vapaakirkollisten seurakunnissa järjestetään nykyisin sellaisia todistuskokouksia, joihin todistajat valitaan ns. 'extempore' -tyylillä?
Vai onko yleinen 'uudistus' ylistyskokouksineen sekä kättentaputuksineen yms. ilmiöineen syrjäyttänyt tällaisen uskonsa todistamisen kokonaan?
Kun olen asunut täällä Jyväskylän seudulla pari vuotta ja käynyt babtistien- ja helluntailaisten- ja vapaakirkollisten kokouksissa, niin ainoastaan yhden kerran on yksi ennalta valittu ja juuri uskoon tullut henkilö kertonut J-kylän vapaaseurakunnassa Jeesuksen tekemisistä hänen elämässään. Mutta toisissa seurakunnissa ei ole samankaltaisista todistajista havaintoa..
Vai onko yleinen 'uudistus' ylistyskokouksineen sekä kättentaputuksineen yms. ilmiöineen syrjäyttänyt tällaisen uskonsa todistamisen kokonaan?
Kun olen asunut täällä Jyväskylän seudulla pari vuotta ja käynyt babtistien- ja helluntailaisten- ja vapaakirkollisten kokouksissa, niin ainoastaan yhden kerran on yksi ennalta valittu ja juuri uskoon tullut henkilö kertonut J-kylän vapaaseurakunnassa Jeesuksen tekemisistä hänen elämässään. Mutta toisissa seurakunnissa ei ole samankaltaisista todistajista havaintoa..
Vastaukset 2
Vanhimmat
kenenkään tarvitsee pitää puheita, lyhyitäkin, tuosta noin vaan. On hyvä, että vapaat kirkkokunnat yms. ovat luopuneet moisesta tavasta.
Vapaiden suuntien puhujat ja saarnaajat ovat yleensä pläjäyttäneet sanomisensa tuosta noin vaan. Ikäänkuin Pyhä Henki ei voisi antaa sanomista tunteja, päiviä aikaisemmin!
On aivan mahdottoman rasittavaa kuunnella sinne tänne tempoilevaa saarnaa. Samat asiat jankutetaan moneen kertaan, ja vähän väliä vakuutetaan "tämän loppuvan aivan kohta, yksi kertomus vielä...".
Kuuntelen tässä juuri saksalaispastori Hattinghin tulkattua puhetta Tampereen helluntaikirkosta. Hänkin toistelee samoja juttuja hieman liikaa. Omasta mielestään kyse on varmaankin tehokeinosta.
Sinänsä ko. emännän saarnat ovat tervehenkistä evankeliumia.
Tulkkaus tekee usein saarnasta rauhattoman. Eritoten, kun kyse on niinkin vilkkaasta ihmisestä, kuin tämä Suzie on. Tulkkaajan on olevinansa koetettava olla yhtä lailla hurja liikkeissään ja puheissaan. Pahimmillaan ko. tilanne voi olla surkuhupaisan sekava ja mekkalaa tulee tuplasti. Sellaisesta jumalanpalveluksesta tekee mieli lähteä nostelemaan. Niin olen kyllä joskus tehnytkin, ei sen puoleen.
asiaan vihkiytyneenä asianlaidan. Mutta kyllä 60 ja 70 -luvuilla vielä piti todistaa seurakunnan edessä uskovansa Jumalaan ja Jeesukseen. Ainakin silloin, kun vaihtoi seurakuntaa eli kotipaikkakuntaa, ne olivat ikäviä juttuja, kun lapsukaisen silmin vaistosi kuinka se oli monelle vaikeaa nimittäin se esiintyminen eli estradille meno.