Koirat ja siilit

joskin erittäin vähiin on täällä meilläkin siilit käyneet. Sympaattinen eläin piikkeineen päivineen. Itse tulen hyvälle tuulelle nähdessäni "tuhisijan".

kotona oma lemmikki siili. yksi koirista kylläkin on sitä mieltä että sitä voisi vaikka purra. se on sellaissa tilanteissa kun otan siilin syliin.(mustasukkaisuutta?)
lattialla ei koskaan yritä mennä puremaan.
ulkona kyllä jos siilejä löytyy niin saattavat haukkua.
jospa tosiaankin pentuna olisi satuttanut itsensä siilin piikkeihin. yleensä koirat ei ole kiinnostuneita siileistä.

Tiedä noista hurttiluksista aina,traumaa vai mitä,viimekädessä.

Omista koiristani eksottisemmin käyttäytyvä oli aikoinaan edesmennyt molossimamma.Sen intohimo oli siilit,joita se bongaili nuoresta lähtien.
Kun en oikein tosiaan tiennyt,mitä sen nupissa liikkui tuossa osin,niin opetin sen tuomaan siilit minulle.Eli järkeilin asian niin,että jos teen siitä positiivisen tapahtuman,niin koiralle ei vahingossa herää saalisviettiä niin,että tuloksena se "vääntäisi" otuksilta niskat nurin.
No tulos oli se,että se innossaan kantoi bongaamansa siilit minulle,sitten yhdessä ihailtiin,kiitin,ja vein siilit turvaan läheiseen metsikköön...
Ikinä ei siilissä (en ainakaan löytänyt)ollut mitään jälkiä,niin hellävaraisesti niitä piti.
Omituisinta oli se,että miten ihmeessä kyseisellä koiralla,ja sillä purennalla varustetulla,ei ikinä ollut reijän reikää turvassaan...

Jälkeenpäin olen ajatellut,että oisko jostain kummasta hoivavietistä ehkä ollutkin kyse,kun kerran kuljetti pienen linnunpoikasenkin minulle suussaan o_O.Se raukka oli kyllä entinen,todennäköisesti tippunut pesästä ja kuollut.Tai saanut slaagin koiran suussa...
Mitään jälkiä hampaista ei tipuparassa näkynyt ja kovin varovaisesti tuo molossi sitä kanteli.

Enää ei ole vuosiin näkynyt täällä nurkilla siilijä.Loppui muutama vuosi ennen siilinnoutajan poistumista taivaallisille noutomaille.