Georgia vetäytyy Etelä-Ossetiasta.

Helsingin Sanomat:

"Georgia ilmoittaa lopettaneensa
kaikki sotatoimensa Etelä-Ossetiassa ja
vetäneensä joukkonsa pois alueelta.
Georgian ulkoministeriön edustaja antoi
tiedon asiasta Venäjän Tbilisin-
suurlähetystölle, kertoo venäläinen
uutistoimisto Interfax.

Venäjän suurlähetystö vahvisti
aiemmin sunnuntai-iltapäivällä,
että Venäjä valmistautui uusiin
hyökkäyksiin Georgiassa. Georgian
mukaan Venäjän joukot etenivät kohti
Gorin kaupunkia, jota Venäjä pommitti
jo lauantaina.

Venäläisten kerrottiin myös
valmistelevan hyökkäystä
Abhasian puolella sijatsevan
Kodorin solan alueelle."

Venäjän operaatio rauhan palauttamikseksi
Gruusiassa etenee hyvin. Georgia käytännössä
luovutti Etelä-ossetian venäläisille.
Hyvä, hyvä.

Seuraavaksi alkaa operaatio Abhasia,
jonka johto on määrännyt liikekannallepanon.
Toivottavasti Abhasia saadaan hyviin
käsiin agressiiviselta, syrjivältä Georgialta.

HS: "Sota on levinnyt myös Abhasian
maakuntaan, jonka presidentti Sergei
Bagapsh ilmoitti sunnuntaina
armeijan reserviläisten
osittaisesta liikekannallepanosta.

Georgian sisäministeriö sanoi puolestaan,
että Venäjä valmistelee uusia
sotatoimia Abhasiassa."

Kaikkiahan tietävät, etä Abhasiassa
asuu viisas venäläismielinen väkin.

Gorin tilanne on on mielenkiintoinen,
hyökkääköhän Venäjä kunnolla sinne...

Sen näemme piakkoin.

Onnneksi Etelä-Ossetia on nyt hyvissä
käsissä, ja se saisi autonomian ja pääsisi
sivistysvaltio Venäjään.

On tärkeintä, että Venäjä sai estettyä
etniset puhdistukset alueella,
jotka Georgia olisi voinut suorittaa,
jos Venäjä ei olisi tullut hätiin.

Kiitos Venäjä.
0285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ammattituomari kirjoitti:

Helsingin Sanomat:

"Georgia ilmoittaa lopettaneensa
kaikki sotatoimensa Etelä-Ossetiassa ja
vetäneensä joukkonsa pois alueelta.
Georgian ulkoministeriön edustaja antoi
tiedon asiasta Venäjän Tbilisin-
suurlähetystölle, kertoo venäläinen
uutistoimisto Interfax.

Venäjän suurlähetystö vahvisti
aiemmin sunnuntai-iltapäivällä,
että Venäjä valmistautui uusiin
hyökkäyksiin Georgiassa. Georgian
mukaan Venäjän joukot etenivät kohti
Gorin kaupunkia, jota Venäjä pommitti
jo lauantaina.

Venäläisten kerrottiin myös
valmistelevan hyökkäystä
Abhasian puolella sijatsevan
Kodorin solan alueelle."

Venäjän operaatio rauhan palauttamikseksi
Gruusiassa etenee hyvin. Georgia käytännössä
luovutti Etelä-ossetian venäläisille.
Hyvä, hyvä.

Seuraavaksi alkaa operaatio Abhasia,
jonka johto on määrännyt liikekannallepanon.
Toivottavasti Abhasia saadaan hyviin
käsiin agressiiviselta, syrjivältä Georgialta.

HS: "Sota on levinnyt myös Abhasian
maakuntaan, jonka presidentti Sergei
Bagapsh ilmoitti sunnuntaina
armeijan reserviläisten
osittaisesta liikekannallepanosta.

Georgian sisäministeriö sanoi puolestaan,
että Venäjä valmistelee uusia
sotatoimia Abhasiassa."

Kaikkiahan tietävät, etä Abhasiassa
asuu viisas venäläismielinen väkin.

Gorin tilanne on on mielenkiintoinen,
hyökkääköhän Venäjä kunnolla sinne...

Sen näemme piakkoin.

Onnneksi Etelä-Ossetia on nyt hyvissä
käsissä, ja se saisi autonomian ja pääsisi
sivistysvaltio Venäjään.

On tärkeintä, että Venäjä sai estettyä
etniset puhdistukset alueella,
jotka Georgia olisi voinut suorittaa,
jos Venäjä ei olisi tullut hätiin.

Kiitos Venäjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu