Princen tuotanto 95-03

Emancipationin aionkin juuri hankkia. Entäs Chaos & Disorder? Onko se kuunneltava?

Eivät 90-luvun Prince-levyt todellakaan paini samassa sarjassa vuosien 1980-1987 Prince-levyjen kanssa. Itse suosittelisin ehkä samoja plattoja kuin Daddy Pop, mutta eipä joku Emancipation lopulta ole ns. "pakkohankinta", triplalevyllä vain liikaa kamaa, täyteraitoja on mukana riesaksi asti.

Mikä on muuten suosikkisi 80-luvun levyistä, ketjun aloittaja? Ois kiva tietää.

ei todellakaan kirjoitti:

Eivät 90-luvun Prince-levyt todellakaan paini samassa sarjassa vuosien 1980-1987 Prince-levyjen kanssa. Itse suosittelisin ehkä samoja plattoja kuin Daddy Pop, mutta eipä joku Emancipation lopulta ole ns. "pakkohankinta", triplalevyllä vain liikaa kamaa, täyteraitoja on mukana riesaksi asti.

Mikä on muuten suosikkisi 80-luvun levyistä, ketjun aloittaja? Ois kiva tietää.

Lue lisää

Eli ei mikään yllättävin valinta. Muita suosikkeja: 1999, Parade, Sign O' The Times, Controversy sekä Dirty Mind. 1999 ei tosin avautunut ensimmäisellä kerralla, kuten ei moni muukaan Prince albumi (esim. Around The Wrold In A Day). Kolme uusinta ovat myös erittäin hyviä.

Diamonds & Pearlsistä en erityisesti pidä, vaikka siinäkin on muutama hyvä kappale (Get Off, Live 4 Love, D & P, sekä Cream). Hieman sama juttu Graffiti Bridgen kanssa, jolla on paljon hyviä biisejä, mutta n. 1/3 myös sitten heikompaa materiaalia.

Tällä hetkellä odotan Hits & B-Sidesia, For Youta sekä Love Symbolia, joiden pitäisi tulla joskus tällä viikolla. Batman-soundtrackista olen tehnyt tarjouksen huuto.netissä.

Luffy91 kirjoitti:

Emancipationin aionkin juuri hankkia. Entäs Chaos & Disorder? Onko se kuunneltava?

on kyllä huomattavasti parempi albumi kuin aikaisemmin samana vuonna (1996) ilmestynyt Chaos and disorder, mutta ei C&D:kään huono ole: bändi on hyvä (NPG) ja Prince itse vinguttaa skittaansa enemmän kuin useimmilla soololevyillään. Biisien toteutuksessa kiire ei siis näy (tämä on niitä symbolistisen kauden levyjä jotka artisti väsäsi täyttääkseen Warnerin kanssa tehdyn diilin), mutta sävellykset ja sanoitukset ovat tavanomaisempia kuin herralta on totuttu odottamaan. Ne jotka haluavat kaikki Princen levyt, haluavat tämänkin; muut eivät menetä mitään, jos unohtavat tämän.

Emancipationhan sitten oli - hyvässä ja pahassa -näyttö siitä mihin Prince pystyi ilman Warnerin suitsia. Biisimateriaali on kauttaaltaan hyvää, mutta sitä on liikaa ainakin pehmeiden r&b-balladien osalta; kyllä minä olisin vähemmälläkin uskonut että Prince pystyy tekemään Babyface-tyyppisiä samettityynyjä jopa paremmin kuin Babyface itse. Mutta ehkä silloinen tuore aviovaimo (NPG:n seksipommi Mayte) ei ihan vähällä uskonut ;)

Daddy Pop kirjoitti:

on kyllä huomattavasti parempi albumi kuin aikaisemmin samana vuonna (1996) ilmestynyt Chaos and disorder, mutta ei C&D:kään huono ole: bändi on hyvä (NPG) ja Prince itse vinguttaa skittaansa enemmän kuin useimmilla soololevyillään. Biisien toteutuksessa kiire ei siis näy (tämä on niitä symbolistisen kauden levyjä jotka artisti väsäsi täyttääkseen Warnerin kanssa tehdyn diilin), mutta sävellykset ja sanoitukset ovat tavanomaisempia kuin herralta on totuttu odottamaan. Ne jotka haluavat kaikki Princen levyt, haluavat tämänkin; muut eivät menetä mitään, jos unohtavat tämän.

Emancipationhan sitten oli - hyvässä ja pahassa -näyttö siitä mihin Prince pystyi ilman Warnerin suitsia. Biisimateriaali on kauttaaltaan hyvää, mutta sitä on liikaa ainakin pehmeiden r&b-balladien osalta; kyllä minä olisin vähemmälläkin uskonut että Prince pystyy tekemään Babyface-tyyppisiä samettityynyjä jopa paremmin kuin Babyface itse. Mutta ehkä silloinen tuore aviovaimo (NPG:n seksipommi Mayte) ei ihan vähällä uskonut ;)

Lue lisää

Ostin sitten kerralla Batmanin, Emancipationin ja Chaos & Disorderin, kun kerta halvalla sain, maksoi vain 18,80 postikuluineen. Jos levyt ovat huonoja niin ainahan ne voi viedä esim. johonkin divariin, ei siinä paljon tappiolle jää...

Luffy91 kirjoitti:

Ostin sitten kerralla Batmanin, Emancipationin ja Chaos & Disorderin, kun kerta halvalla sain, maksoi vain 18,80 postikuluineen. Jos levyt ovat huonoja niin ainahan ne voi viedä esim. johonkin divariin, ei siinä paljon tappiolle jää...

Lue lisää

Ei siinä virhettä tee kun Princen levyn ostaa, koskaan. Vaikka Prince itse on tehnyt paljon parempiakin levyjä kuin Chaos and disorder, moni muu artisti antaisi toisen silmänsä jos edes kerran yltäisi lähellekään samaa.

Daddy Pop kirjoitti:

Ei siinä virhettä tee kun Princen levyn ostaa, koskaan. Vaikka Prince itse on tehnyt paljon parempiakin levyjä kuin Chaos and disorder, moni muu artisti antaisi toisen silmänsä jos edes kerran yltäisi lähellekään samaa.

Lue lisää

Nyt sitten on topikin aloittamisen jälkeen tullut hankittua seuraavat Prince-albumit:

For You
Batman
Love Symbol
Hits & B-Sides
The Black Album
The Gold Experience
Chaos & Disorder
Emancipation
New Power Soul
The Vault: Old Friends 4 Sale

Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän hyviä. Oikeastaan ainoa levy, joka ei erityisemmin uponnut oli Emancipation liiallisen pituutensa ja tylsän tuotannon takia. Oli siinäkin toki hyviä biisejä, mutta olisi albumia tietty voinut tiivistää. Samana vuonna ilmestynyt Chaos & Disorder upposi huomattavasti paremmin, vaikka ei sekään mikään Princen paras levy ollut.

Hits & B-Sides kattaa erittäin hyvin artistin tuotannon vuosilta 78-92 ja onkin oiva levy esim. pitemmille automatkoille. Ostin levyn kuitenkin kolmannelta levyltä löytyvien b-puolien takia ja siellä onkin paljon hyviä kappaleita, kuten Erotic City, 17 Days sekä She's Always In My Hair. Levyn muutama uusi biisi ovat Popea lukuunottamatta myös ihan hyviä, mutta eivät silti mitään fantastisia.

For You on ihan kiva debyytti, jolta löytyy muutama helmi (esim. Soft and Wet sekä In Love),mutta myös pari heikompaa kappaletta. Hyvä lisä silti Prince-kokoelmaan.

Batman ja The Black Album olivat myös hyviä levyjä, mutta silti mielestäni Princen 80-luvun tuotannosta ne huonoimmat. Black Albumilla on pari liian outoa biisiä omaan makuun (Bob George sekä 2 Nigs United 4 West Compton), mutta myös hyviä kappaleita, kuten aloitusraita Le Grind sekä rap-musiikkia pilkkaava hauska Dead On It. Batman on hieman mielikuvitukseton artistin muuhun 80-luvun tuotantoon verrattuna, vaikka albumilta löytyykin biisit kuten Electric Chair sekä Scandalous. Huonoja biisejä siinä ei ole yhtään, mutta muutama hieman mitäänsanomaton.

The Love Symbolin sain vasta eilen, enkä oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. Suosikkeja albumilta tällä hetkellä Sexy M.F., 7 sekä Damn U. Heikkoja biisejä ei mielestäni albumilla ole, vaan albumi on tasainen kokonaisuus. Rap-osuudet toimivat tällä levyllä huomattavasti paremmin kuin viime levyllä ja mielestäni Tony M:n räpit eivät häiriste enää niin paljoa (paitsi Sexy M.F.:n lopussa olevat huudot), kuten Diamonds & Pearlsilla.

The Gold Experience on erittäin hyvä levy ja mielestäni paras Princen 90-luvun tuotannosta. Levyltä löytyy monta loistavaa kappaletta eikä yhtään edes keskinkertaista biisiä. Suosikkeja albumilta ovat P Control, I Hate U, Gold, Endorphinmachine sekä The Most Beautiful Girl In The World. Levy ei ihan pääse Princen top-5 levyihin, mutta erittäin lähelle kuitenkin ja sitä voi tasoltaan verrata helposti 80-luvun albumeihinkin.

New Power Soulia ja The Vaultia kohtaan odotukset eivät olleet erityisen suuret, sillä niitä on usein haukuttu Princen fanisivustoilla artistin surkeimmiksi levyiksi. New Power Soul oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, vaikka ei mikään fantastinen levy. Mitään mullistavia kappaleita ei siltä kuitenkaan löydy, mutta ei erityisen heikkojakaan. The Vaultissa pidin eniten levyn jazzahtavasta tyylistä ja levyltä löytyy hyviä biisejä, kuten She Spoke 2 Me, 5 Women sekä Old Friends 4 Sale.

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla Rave Un2 The Joy Fantastic ja sen jälkeen ajattelin hankkia Rainbow Childrenin sekä Crystal Ballin. One Nite Alone Live!-livesetti on aika kallis ja sitä voisi toivoa vaikka joululahjaksi. Olen myös tilannut New Power Generationin Exodus levyn, kun halvalla sain.

Luffy91 kirjoitti:

Nyt sitten on topikin aloittamisen jälkeen tullut hankittua seuraavat Prince-albumit:

For You
Batman
Love Symbol
Hits & B-Sides
The Black Album
The Gold Experience
Chaos & Disorder
Emancipation
New Power Soul
The Vault: Old Friends 4 Sale

Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän hyviä. Oikeastaan ainoa levy, joka ei erityisemmin uponnut oli Emancipation liiallisen pituutensa ja tylsän tuotannon takia. Oli siinäkin toki hyviä biisejä, mutta olisi albumia tietty voinut tiivistää. Samana vuonna ilmestynyt Chaos & Disorder upposi huomattavasti paremmin, vaikka ei sekään mikään Princen paras levy ollut.

Hits & B-Sides kattaa erittäin hyvin artistin tuotannon vuosilta 78-92 ja onkin oiva levy esim. pitemmille automatkoille. Ostin levyn kuitenkin kolmannelta levyltä löytyvien b-puolien takia ja siellä onkin paljon hyviä kappaleita, kuten Erotic City, 17 Days sekä She's Always In My Hair. Levyn muutama uusi biisi ovat Popea lukuunottamatta myös ihan hyviä, mutta eivät silti mitään fantastisia.

For You on ihan kiva debyytti, jolta löytyy muutama helmi (esim. Soft and Wet sekä In Love),mutta myös pari heikompaa kappaletta. Hyvä lisä silti Prince-kokoelmaan.

Batman ja The Black Album olivat myös hyviä levyjä, mutta silti mielestäni Princen 80-luvun tuotannosta ne huonoimmat. Black Albumilla on pari liian outoa biisiä omaan makuun (Bob George sekä 2 Nigs United 4 West Compton), mutta myös hyviä kappaleita, kuten aloitusraita Le Grind sekä rap-musiikkia pilkkaava hauska Dead On It. Batman on hieman mielikuvitukseton artistin muuhun 80-luvun tuotantoon verrattuna, vaikka albumilta löytyykin biisit kuten Electric Chair sekä Scandalous. Huonoja biisejä siinä ei ole yhtään, mutta muutama hieman mitäänsanomaton.

The Love Symbolin sain vasta eilen, enkä oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. Suosikkeja albumilta tällä hetkellä Sexy M.F., 7 sekä Damn U. Heikkoja biisejä ei mielestäni albumilla ole, vaan albumi on tasainen kokonaisuus. Rap-osuudet toimivat tällä levyllä huomattavasti paremmin kuin viime levyllä ja mielestäni Tony M:n räpit eivät häiriste enää niin paljoa (paitsi Sexy M.F.:n lopussa olevat huudot), kuten Diamonds & Pearlsilla.

The Gold Experience on erittäin hyvä levy ja mielestäni paras Princen 90-luvun tuotannosta. Levyltä löytyy monta loistavaa kappaletta eikä yhtään edes keskinkertaista biisiä. Suosikkeja albumilta ovat P Control, I Hate U, Gold, Endorphinmachine sekä The Most Beautiful Girl In The World. Levy ei ihan pääse Princen top-5 levyihin, mutta erittäin lähelle kuitenkin ja sitä voi tasoltaan verrata helposti 80-luvun albumeihinkin.

New Power Soulia ja The Vaultia kohtaan odotukset eivät olleet erityisen suuret, sillä niitä on usein haukuttu Princen fanisivustoilla artistin surkeimmiksi levyiksi. New Power Soul oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, vaikka ei mikään fantastinen levy. Mitään mullistavia kappaleita ei siltä kuitenkaan löydy, mutta ei erityisen heikkojakaan. The Vaultissa pidin eniten levyn jazzahtavasta tyylistä ja levyltä löytyy hyviä biisejä, kuten She Spoke 2 Me, 5 Women sekä Old Friends 4 Sale.

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla Rave Un2 The Joy Fantastic ja sen jälkeen ajattelin hankkia Rainbow Childrenin sekä Crystal Ballin. One Nite Alone Live!-livesetti on aika kallis ja sitä voisi toivoa vaikka joululahjaksi. Olen myös tilannut New Power Generationin Exodus levyn, kun halvalla sain.

Lue lisää

ovat oletettavasti ainakin lähes kaikki Princen levyt ja ne, jotka eivät välttämättä tuo mitään lisäsisältöä muuhun tuotantoon nähden (esim. Batman) ovat ainakin soitannallisessa mielessä ja tuotannollisesti laatutyötä. Että tuskin minkään Prince-levyn ostaminen on koskaan virhe, vaikka tuotannosta löytyy heikkojakin kokonaisuuksia.

Soitatko muuten Luffy mitään instrumenttia? Prince-tyylistä bändiä olisi kehitteillä, ja juuri ikäistäsi sakkia kaivattaisiin ;)

Luffy91 kirjoitti:

Nyt sitten on topikin aloittamisen jälkeen tullut hankittua seuraavat Prince-albumit:

For You
Batman
Love Symbol
Hits & B-Sides
The Black Album
The Gold Experience
Chaos & Disorder
Emancipation
New Power Soul
The Vault: Old Friends 4 Sale

Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän hyviä. Oikeastaan ainoa levy, joka ei erityisemmin uponnut oli Emancipation liiallisen pituutensa ja tylsän tuotannon takia. Oli siinäkin toki hyviä biisejä, mutta olisi albumia tietty voinut tiivistää. Samana vuonna ilmestynyt Chaos & Disorder upposi huomattavasti paremmin, vaikka ei sekään mikään Princen paras levy ollut.

Hits & B-Sides kattaa erittäin hyvin artistin tuotannon vuosilta 78-92 ja onkin oiva levy esim. pitemmille automatkoille. Ostin levyn kuitenkin kolmannelta levyltä löytyvien b-puolien takia ja siellä onkin paljon hyviä kappaleita, kuten Erotic City, 17 Days sekä She's Always In My Hair. Levyn muutama uusi biisi ovat Popea lukuunottamatta myös ihan hyviä, mutta eivät silti mitään fantastisia.

For You on ihan kiva debyytti, jolta löytyy muutama helmi (esim. Soft and Wet sekä In Love),mutta myös pari heikompaa kappaletta. Hyvä lisä silti Prince-kokoelmaan.

Batman ja The Black Album olivat myös hyviä levyjä, mutta silti mielestäni Princen 80-luvun tuotannosta ne huonoimmat. Black Albumilla on pari liian outoa biisiä omaan makuun (Bob George sekä 2 Nigs United 4 West Compton), mutta myös hyviä kappaleita, kuten aloitusraita Le Grind sekä rap-musiikkia pilkkaava hauska Dead On It. Batman on hieman mielikuvitukseton artistin muuhun 80-luvun tuotantoon verrattuna, vaikka albumilta löytyykin biisit kuten Electric Chair sekä Scandalous. Huonoja biisejä siinä ei ole yhtään, mutta muutama hieman mitäänsanomaton.

The Love Symbolin sain vasta eilen, enkä oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. Suosikkeja albumilta tällä hetkellä Sexy M.F., 7 sekä Damn U. Heikkoja biisejä ei mielestäni albumilla ole, vaan albumi on tasainen kokonaisuus. Rap-osuudet toimivat tällä levyllä huomattavasti paremmin kuin viime levyllä ja mielestäni Tony M:n räpit eivät häiriste enää niin paljoa (paitsi Sexy M.F.:n lopussa olevat huudot), kuten Diamonds & Pearlsilla.

The Gold Experience on erittäin hyvä levy ja mielestäni paras Princen 90-luvun tuotannosta. Levyltä löytyy monta loistavaa kappaletta eikä yhtään edes keskinkertaista biisiä. Suosikkeja albumilta ovat P Control, I Hate U, Gold, Endorphinmachine sekä The Most Beautiful Girl In The World. Levy ei ihan pääse Princen top-5 levyihin, mutta erittäin lähelle kuitenkin ja sitä voi tasoltaan verrata helposti 80-luvun albumeihinkin.

New Power Soulia ja The Vaultia kohtaan odotukset eivät olleet erityisen suuret, sillä niitä on usein haukuttu Princen fanisivustoilla artistin surkeimmiksi levyiksi. New Power Soul oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, vaikka ei mikään fantastinen levy. Mitään mullistavia kappaleita ei siltä kuitenkaan löydy, mutta ei erityisen heikkojakaan. The Vaultissa pidin eniten levyn jazzahtavasta tyylistä ja levyltä löytyy hyviä biisejä, kuten She Spoke 2 Me, 5 Women sekä Old Friends 4 Sale.

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla Rave Un2 The Joy Fantastic ja sen jälkeen ajattelin hankkia Rainbow Childrenin sekä Crystal Ballin. One Nite Alone Live!-livesetti on aika kallis ja sitä voisi toivoa vaikka joululahjaksi. Olen myös tilannut New Power Generationin Exodus levyn, kun halvalla sain.

Lue lisää

on tosiaan oivallinen osoitus siitä ettei Prince edes osaa tehdä huonoa levyä. Vaikka hän tuottikin liikaa kamaa viime vuosikymmenellä eikä niitä neronleimauksia enää joka levyn joka biisiin riittänyt niin kuin edellisellä vuosikymmenellä, niin aina siellä jotain välähti. Tämänkin levyn kappaleista esim. The One on puhutteleva, hitaasti kasvava balladi. Jotenkin se tuo mieleen Thieves in the Temple -kappaleen, vaikkei sellaiseen kliimaksiin ylläkään.

Daddy Pop kirjoitti:

on tosiaan oivallinen osoitus siitä ettei Prince edes osaa tehdä huonoa levyä. Vaikka hän tuottikin liikaa kamaa viime vuosikymmenellä eikä niitä neronleimauksia enää joka levyn joka biisiin riittänyt niin kuin edellisellä vuosikymmenellä, niin aina siellä jotain välähti. Tämänkin levyn kappaleista esim. The One on puhutteleva, hitaasti kasvava balladi. Jotenkin se tuo mieleen Thieves in the Temple -kappaleen, vaikkei sellaiseen kliimaksiin ylläkään.

Lue lisää

juuri 90-luvulla Prince rupesi myös toistamaan itseään. Muutama miekkosen levy ysärillä toi uutta maustetta Princen soundiin, esim. Diamonds and Pearls kuljetti hiphop-vaikutteet mukaan (joskin melko kökösti ja tasapaksusti, Get Offia lukuunottamatta). Mutta enimmäkseen biisit olivat 80-luvun tyylisiä, tai tosi monet niistä oli myös kirjoitettu kasarilla. Princehan ihan avoimesti myönsi, että osa levyistä julkaistiin tarkoituksella sellaisesta matskusta, joka aiemmin ei ollut kelvannut.

Mahtuu sinne joukkoon jokunen huonokin levy, mutta harvassa ovat pahat flopit. Levyjä on kuiteskin valtava määrä, että ei muutama paha horjahdus ole mitään - verrattuna moniin muihin.

hyviä ostoksia kirjoitti:

ovat oletettavasti ainakin lähes kaikki Princen levyt ja ne, jotka eivät välttämättä tuo mitään lisäsisältöä muuhun tuotantoon nähden (esim. Batman) ovat ainakin soitannallisessa mielessä ja tuotannollisesti laatutyötä. Että tuskin minkään Prince-levyn ostaminen on koskaan virhe, vaikka tuotannosta löytyy heikkojakin kokonaisuuksia.

Soitatko muuten Luffy mitään instrumenttia? Prince-tyylistä bändiä olisi kehitteillä, ja juuri ikäistäsi sakkia kaivattaisiin ;)

Lue lisää

En osaa kyllä soittaa yhtään instrumenttia enkä edes laulaa, joten minut voi tuollaisista bändi- jutuista sulkea suosiolla pois.

Luffy91 kirjoitti:

Nyt sitten on topikin aloittamisen jälkeen tullut hankittua seuraavat Prince-albumit:

For You
Batman
Love Symbol
Hits & B-Sides
The Black Album
The Gold Experience
Chaos & Disorder
Emancipation
New Power Soul
The Vault: Old Friends 4 Sale

Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän hyviä. Oikeastaan ainoa levy, joka ei erityisemmin uponnut oli Emancipation liiallisen pituutensa ja tylsän tuotannon takia. Oli siinäkin toki hyviä biisejä, mutta olisi albumia tietty voinut tiivistää. Samana vuonna ilmestynyt Chaos & Disorder upposi huomattavasti paremmin, vaikka ei sekään mikään Princen paras levy ollut.

Hits & B-Sides kattaa erittäin hyvin artistin tuotannon vuosilta 78-92 ja onkin oiva levy esim. pitemmille automatkoille. Ostin levyn kuitenkin kolmannelta levyltä löytyvien b-puolien takia ja siellä onkin paljon hyviä kappaleita, kuten Erotic City, 17 Days sekä She's Always In My Hair. Levyn muutama uusi biisi ovat Popea lukuunottamatta myös ihan hyviä, mutta eivät silti mitään fantastisia.

For You on ihan kiva debyytti, jolta löytyy muutama helmi (esim. Soft and Wet sekä In Love),mutta myös pari heikompaa kappaletta. Hyvä lisä silti Prince-kokoelmaan.

Batman ja The Black Album olivat myös hyviä levyjä, mutta silti mielestäni Princen 80-luvun tuotannosta ne huonoimmat. Black Albumilla on pari liian outoa biisiä omaan makuun (Bob George sekä 2 Nigs United 4 West Compton), mutta myös hyviä kappaleita, kuten aloitusraita Le Grind sekä rap-musiikkia pilkkaava hauska Dead On It. Batman on hieman mielikuvitukseton artistin muuhun 80-luvun tuotantoon verrattuna, vaikka albumilta löytyykin biisit kuten Electric Chair sekä Scandalous. Huonoja biisejä siinä ei ole yhtään, mutta muutama hieman mitäänsanomaton.

The Love Symbolin sain vasta eilen, enkä oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. Suosikkeja albumilta tällä hetkellä Sexy M.F., 7 sekä Damn U. Heikkoja biisejä ei mielestäni albumilla ole, vaan albumi on tasainen kokonaisuus. Rap-osuudet toimivat tällä levyllä huomattavasti paremmin kuin viime levyllä ja mielestäni Tony M:n räpit eivät häiriste enää niin paljoa (paitsi Sexy M.F.:n lopussa olevat huudot), kuten Diamonds & Pearlsilla.

The Gold Experience on erittäin hyvä levy ja mielestäni paras Princen 90-luvun tuotannosta. Levyltä löytyy monta loistavaa kappaletta eikä yhtään edes keskinkertaista biisiä. Suosikkeja albumilta ovat P Control, I Hate U, Gold, Endorphinmachine sekä The Most Beautiful Girl In The World. Levy ei ihan pääse Princen top-5 levyihin, mutta erittäin lähelle kuitenkin ja sitä voi tasoltaan verrata helposti 80-luvun albumeihinkin.

New Power Soulia ja The Vaultia kohtaan odotukset eivät olleet erityisen suuret, sillä niitä on usein haukuttu Princen fanisivustoilla artistin surkeimmiksi levyiksi. New Power Soul oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, vaikka ei mikään fantastinen levy. Mitään mullistavia kappaleita ei siltä kuitenkaan löydy, mutta ei erityisen heikkojakaan. The Vaultissa pidin eniten levyn jazzahtavasta tyylistä ja levyltä löytyy hyviä biisejä, kuten She Spoke 2 Me, 5 Women sekä Old Friends 4 Sale.

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla Rave Un2 The Joy Fantastic ja sen jälkeen ajattelin hankkia Rainbow Childrenin sekä Crystal Ballin. One Nite Alone Live!-livesetti on aika kallis ja sitä voisi toivoa vaikka joululahjaksi. Olen myös tilannut New Power Generationin Exodus levyn, kun halvalla sain.

Lue lisää

Mistä ostit The Gold Experiencen? Sitä kun ei löydy oikein mistään...

hmhm kirjoitti:

Mistä ostit The Gold Experiencen? Sitä kun ei löydy oikein mistään...

Gold Experienceä ei tosiaan löydy enää lähes mistään, ei edes nettikaupoista tavallisista puhumattakaan. Harmi sinänsä, onhan kyseessä sentään Princen 90-luvun ehkä paras levy (jos ei paras, niin ainakin toiseksi heti Love Symbolin jälkeen). Ehkä levyä ei edes paineta enää. Itse onnekkasti sain kyseisen levyn huuto.netistä neljällä eurolla, eikä levyssä ollut edes naarmuja, oli lähes uuden veroinen. Eli sieltä kannattaa katsastaa, voi joskus saada todella halvalla vähän käytetyn levyn.

Niin ja toinen Princen levy jota ei myöskään näe enää missään, Black Album. Täytyy myöntää, että omani on poltettu, kun en ole virallista nähnyt myytävän. Eikä kukaan kyseisen levyn omistaja varmaan myisikään, sen verran harvinainen plätty on. Entä muut fanit täällä? Kuinka moni omistaa Black Albumin virallisen version? Ja mistä saitte?

tilt kirjoitti:

Gold Experienceä ei tosiaan löydy enää lähes mistään, ei edes nettikaupoista tavallisista puhumattakaan. Harmi sinänsä, onhan kyseessä sentään Princen 90-luvun ehkä paras levy (jos ei paras, niin ainakin toiseksi heti Love Symbolin jälkeen). Ehkä levyä ei edes paineta enää. Itse onnekkasti sain kyseisen levyn huuto.netistä neljällä eurolla, eikä levyssä ollut edes naarmuja, oli lähes uuden veroinen. Eli sieltä kannattaa katsastaa, voi joskus saada todella halvalla vähän käytetyn levyn.

Niin ja toinen Princen levy jota ei myöskään näe enää missään, Black Album. Täytyy myöntää, että omani on poltettu, kun en ole virallista nähnyt myytävän. Eikä kukaan kyseisen levyn omistaja varmaan myisikään, sen verran harvinainen plätty on. Entä muut fanit täällä? Kuinka moni omistaa Black Albumin virallisen version? Ja mistä saitte?

Lue lisää

Mullakin on Black Album vain kopiona, aitoa ei tosiaan löydä mistään vaikka kuinka etsisi. Ainakaan Suomen maalla :)

jukka kirjoitti:

Mullakin on Black Album vain kopiona, aitoa ei tosiaan löydä mistään vaikka kuinka etsisi. Ainakaan Suomen maalla :)

Aito Black albumi oli myynnissä muistaakseni ainoastaan vuoden 1994 ajan, tai sitten painos vaan sattui loppumaan juuri vuoden vaihteessa.

Itselläni oli tuossa vaiheessa muutenkin vain kasettikopiota, jollaisena Black Albumkin oli monta monta vuotta... Alkuperäisen cd:n poimin Hakaniemen levydivarista parillakymmenellä eurolla joskus vuosituhannen vaihteessa, eivätkä hinnat ole siitä paljoa nousseet kun eBaystä katselee tarjontaa.

Luffy91 kirjoitti:

Nyt sitten on topikin aloittamisen jälkeen tullut hankittua seuraavat Prince-albumit:

For You
Batman
Love Symbol
Hits & B-Sides
The Black Album
The Gold Experience
Chaos & Disorder
Emancipation
New Power Soul
The Vault: Old Friends 4 Sale

Kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän hyviä. Oikeastaan ainoa levy, joka ei erityisemmin uponnut oli Emancipation liiallisen pituutensa ja tylsän tuotannon takia. Oli siinäkin toki hyviä biisejä, mutta olisi albumia tietty voinut tiivistää. Samana vuonna ilmestynyt Chaos & Disorder upposi huomattavasti paremmin, vaikka ei sekään mikään Princen paras levy ollut.

Hits & B-Sides kattaa erittäin hyvin artistin tuotannon vuosilta 78-92 ja onkin oiva levy esim. pitemmille automatkoille. Ostin levyn kuitenkin kolmannelta levyltä löytyvien b-puolien takia ja siellä onkin paljon hyviä kappaleita, kuten Erotic City, 17 Days sekä She's Always In My Hair. Levyn muutama uusi biisi ovat Popea lukuunottamatta myös ihan hyviä, mutta eivät silti mitään fantastisia.

For You on ihan kiva debyytti, jolta löytyy muutama helmi (esim. Soft and Wet sekä In Love),mutta myös pari heikompaa kappaletta. Hyvä lisä silti Prince-kokoelmaan.

Batman ja The Black Album olivat myös hyviä levyjä, mutta silti mielestäni Princen 80-luvun tuotannosta ne huonoimmat. Black Albumilla on pari liian outoa biisiä omaan makuun (Bob George sekä 2 Nigs United 4 West Compton), mutta myös hyviä kappaleita, kuten aloitusraita Le Grind sekä rap-musiikkia pilkkaava hauska Dead On It. Batman on hieman mielikuvitukseton artistin muuhun 80-luvun tuotantoon verrattuna, vaikka albumilta löytyykin biisit kuten Electric Chair sekä Scandalous. Huonoja biisejä siinä ei ole yhtään, mutta muutama hieman mitäänsanomaton.

The Love Symbolin sain vasta eilen, enkä oikein osaa sanoa siitä vielä mitään. Suosikkeja albumilta tällä hetkellä Sexy M.F., 7 sekä Damn U. Heikkoja biisejä ei mielestäni albumilla ole, vaan albumi on tasainen kokonaisuus. Rap-osuudet toimivat tällä levyllä huomattavasti paremmin kuin viime levyllä ja mielestäni Tony M:n räpit eivät häiriste enää niin paljoa (paitsi Sexy M.F.:n lopussa olevat huudot), kuten Diamonds & Pearlsilla.

The Gold Experience on erittäin hyvä levy ja mielestäni paras Princen 90-luvun tuotannosta. Levyltä löytyy monta loistavaa kappaletta eikä yhtään edes keskinkertaista biisiä. Suosikkeja albumilta ovat P Control, I Hate U, Gold, Endorphinmachine sekä The Most Beautiful Girl In The World. Levy ei ihan pääse Princen top-5 levyihin, mutta erittäin lähelle kuitenkin ja sitä voi tasoltaan verrata helposti 80-luvun albumeihinkin.

New Power Soulia ja The Vaultia kohtaan odotukset eivät olleet erityisen suuret, sillä niitä on usein haukuttu Princen fanisivustoilla artistin surkeimmiksi levyiksi. New Power Soul oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, vaikka ei mikään fantastinen levy. Mitään mullistavia kappaleita ei siltä kuitenkaan löydy, mutta ei erityisen heikkojakaan. The Vaultissa pidin eniten levyn jazzahtavasta tyylistä ja levyltä löytyy hyviä biisejä, kuten She Spoke 2 Me, 5 Women sekä Old Friends 4 Sale.

Huomenna tai viimeistään ensi viikolla pitäisi tulla Rave Un2 The Joy Fantastic ja sen jälkeen ajattelin hankkia Rainbow Childrenin sekä Crystal Ballin. One Nite Alone Live!-livesetti on aika kallis ja sitä voisi toivoa vaikka joululahjaksi. Olen myös tilannut New Power Generationin Exodus levyn, kun halvalla sain.

Lue lisää

Nyt Sitten on tullut hankittu vielä lisää Prince-albumeja:

Crystal Ball (setin mukana myös The Truth)
Rave Un2 The Joy Fantastic
The Rainbow Children
N.E.W.S.
Ultimate

Hyviä ostoksia kaikki paitsi Rave Un2 The Joy Fantastic. Siinä on liikaa huonoja ja keskinkertaisia biisejä, kuten Hot Wit U, The Sun, The Moon and The Stars, Tangerine sekä Silly Game. Todella hyvät biisit ovat turhan vähissä; oikeastaan vain Prettyman, I Love U, But I Don't Trust U Anymore ja Strange But True ovat mainitsemisen arvoisia. Jos jostain Prince-levystä pitäisi luopua, niin se olisi juuri tämä albumi.

Crystal Ball oli erittäin hyvä ostos. Kerran on tullut kuunneltua koko setti läpi, joten mitään erityisen selkeää kuvaa siitä ei ole vielä muodostunut. Paljon on kuitenkin hyviä biisejä, kuten Hide The Bone, Interactive, Crystal Ball, Sexual Suicide sekä Dream Factory. Huono asia levyllä on remixit, joita on liikaa. Darkin remix-versio So Dark on hyvä, mutta esimerkiksi P. Controlin uusi versio ei tuo mitään uutta vanhaan kappaleeseen. Mielestäni myös kappale Cloreen Bacon Skin on turha. Se voisi olla toimiva muutaman minuutin kappaleena, kuten Bob George Black Albumilla, mutta 15 minuuttia on kuitenkin liikaa kestoa tällaiselle biisille. Sen olisi voinut ottaa pois ja laittaa tilalle vaikka kaksi tai kolme muuta kappaletta.

The Truthin olen myös kunnellut vain kerran, joten siitäkään en paljoa osaa sanoa. Oli mielenkiintoista kuulla miltä Prince kuulostaa lähes pelkästään akustisen kitaran kanssa. Mitään erityisen mullistavaa ei ensimmäisellä kuuntelukerralla levyltä löytynyt, mutta ei myös mitään huonoakaan.

The Rainbow Children oli erittäin hämmentävä kuuntelukokemus ensimmäisellä kerralla ja se jätti minut sanattomaksi. Niin erilaista Princeä, kuin mitä olen tottunut kuulemaan. Levy on nyt tullut kuunneltua kolme kertaa ja kokonaisvaikutelma on positiivinen. Suosikkikappaleet levyltä ovat 1 1 1=3, Digital Garden sekä Sensual Everafter. Ainoa huono kappale levyllä on Wedding Feast, mutta onneksi se on vain alle minuutin pituinen. Itseäni ei ainakaan häirinnyt sanoitukset, joita on usein moitittu.

N.E.W.S.:iä en ole paljoa ehtinyt kuunnella, joten siitä en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ei mitenkään hyvä, mutta ei myöskään huono.

Luffy91 kirjoitti:

Nyt Sitten on tullut hankittu vielä lisää Prince-albumeja:

Crystal Ball (setin mukana myös The Truth)
Rave Un2 The Joy Fantastic
The Rainbow Children
N.E.W.S.
Ultimate

Hyviä ostoksia kaikki paitsi Rave Un2 The Joy Fantastic. Siinä on liikaa huonoja ja keskinkertaisia biisejä, kuten Hot Wit U, The Sun, The Moon and The Stars, Tangerine sekä Silly Game. Todella hyvät biisit ovat turhan vähissä; oikeastaan vain Prettyman, I Love U, But I Don't Trust U Anymore ja Strange But True ovat mainitsemisen arvoisia. Jos jostain Prince-levystä pitäisi luopua, niin se olisi juuri tämä albumi.

Crystal Ball oli erittäin hyvä ostos. Kerran on tullut kuunneltua koko setti läpi, joten mitään erityisen selkeää kuvaa siitä ei ole vielä muodostunut. Paljon on kuitenkin hyviä biisejä, kuten Hide The Bone, Interactive, Crystal Ball, Sexual Suicide sekä Dream Factory. Huono asia levyllä on remixit, joita on liikaa. Darkin remix-versio So Dark on hyvä, mutta esimerkiksi P. Controlin uusi versio ei tuo mitään uutta vanhaan kappaleeseen. Mielestäni myös kappale Cloreen Bacon Skin on turha. Se voisi olla toimiva muutaman minuutin kappaleena, kuten Bob George Black Albumilla, mutta 15 minuuttia on kuitenkin liikaa kestoa tällaiselle biisille. Sen olisi voinut ottaa pois ja laittaa tilalle vaikka kaksi tai kolme muuta kappaletta.

The Truthin olen myös kunnellut vain kerran, joten siitäkään en paljoa osaa sanoa. Oli mielenkiintoista kuulla miltä Prince kuulostaa lähes pelkästään akustisen kitaran kanssa. Mitään erityisen mullistavaa ei ensimmäisellä kuuntelukerralla levyltä löytynyt, mutta ei myös mitään huonoakaan.

The Rainbow Children oli erittäin hämmentävä kuuntelukokemus ensimmäisellä kerralla ja se jätti minut sanattomaksi. Niin erilaista Princeä, kuin mitä olen tottunut kuulemaan. Levy on nyt tullut kuunneltua kolme kertaa ja kokonaisvaikutelma on positiivinen. Suosikkikappaleet levyltä ovat 1 1 1=3, Digital Garden sekä Sensual Everafter. Ainoa huono kappale levyllä on Wedding Feast, mutta onneksi se on vain alle minuutin pituinen. Itseäni ei ainakaan häirinnyt sanoitukset, joita on usein moitittu.

N.E.W.S.:iä en ole paljoa ehtinyt kuunnella, joten siitä en osaa sanoa oikeastaan mitään. Ei mitenkään hyvä, mutta ei myöskään huono.

Lue lisää

Ultimatea unohdin kommentoida. Hankin tämän levyn pelkästään pidennettyjen versioiden takia Stockmannin hulluilta päiviltä 7 eurolla. Monet levyn pidennetyt versiot ovat erityisen hyviä, esimerkiksi Let's Workin, Let's Go Crazyn sekä Thieves In The Templen pitkät versiot, joista Let's Go Crazyn pidennetty versio on jopa alkuperäistä kappaletta parempi, vaikka yleensä pidänkin enemmän biisien normaaliversioista. Kaikenkaikkiaan siis kannattava hankinta.

Luffy91 kirjoitti:

Ultimatea unohdin kommentoida. Hankin tämän levyn pelkästään pidennettyjen versioiden takia Stockmannin hulluilta päiviltä 7 eurolla. Monet levyn pidennetyt versiot ovat erityisen hyviä, esimerkiksi Let's Workin, Let's Go Crazyn sekä Thieves In The Templen pitkät versiot, joista Let's Go Crazyn pidennetty versio on jopa alkuperäistä kappaletta parempi, vaikka yleensä pidänkin enemmän biisien normaaliversioista. Kaikenkaikkiaan siis kannattava hankinta.

Lue lisää

mutta on se kokoelma tosiaan ihan hintansa väärti. Olen kuullut joidenkin joskus moittineen 1999-albumin kappaleita liian pitkiksi, mutta Ultimaten remixeistä löytyvä Little Red Corvette on hyvä osoitus siitä, että kyllä niillä biiseillä olisi voinut olla kestoa vieläkin enemmän ;)

Mukavaa tällä kokoelmalla on sekin, että esim. Controversystä kuullaan täyspitkä albumiversio (The Hits-kokoelmalla oli typistetty singleversio). Yllättävän toimiva kompromissi: aloittelijalle paketti sopii, koska mukana ovat kaikki hitit (tämä tosiaan korvaa esim. kokoelman The very best of Prince, koska sisältää kaikki samat biisit ja paljon muuta), ja muillekin se menee, kun osa kappaleista on harvoin saatavilla olevina remixeinä.

Olen itse myös kuullut tuon Interactiven. Loistava biisi, en ymmärrä miksi Prince on jättänyt sen pois Gold Experienceltä. Ehkä biisi ei sopinut albumin kokonaisuuteen tai sitten levyn tila vain loppui kesken. Tämäkin kappale kuten myös esim. She's Always In My Hair, Erotic City, Another Lonely Christmas ja Power Fantastic todistavat, että Prince tekee niin paljon loistobiisejä, etteivät ne kaikki aina edes mahdu levylle :)