Lämmittää se 2% palkkojen korotus kun kaikesta saa maksaa 15-20% enemmän. HKL mainostaa saaneensa 4% enemmän lipputuloja kuin viime vuonna, joten pitääkin kysyä että eikä mikään riitä enää?
---------------------
Virpi Kärkkäinen käyttää bussia vain poikkeustapauksissa. "Yritän päästä kävellen paikasta toiseen." Seutulipun hinta on hänestä jo nyt korkea.
Pääkaupunkiseudun joukkoliikenneliput kallistuvat vuoden vaihteessa. Erityisesti kuljettajien myymistä kertalipuista saa pulittaa entistä enemmän.
Helsingin Sanomien tietojen mukaan HKL aikoo nostaa kertalipun hintaa peräti 13 prosentilla, YTV:kin reilulla viidellä prosentilla.
Muiden lipputyyppien hintoihin HKL ei aio kajota.
Hinnankorotusten taustalla vaikuttaa joukkoliikenteen kustannusten raju kasvu. Pelkästään kallis polttoaine aiheuttaa kuluvana vuonna Helsingin joukkoliikenteelle viiden miljoonan euron lisälaskun.
Kohonneista kustannuksista huolimatta HKL ja YTV haluavat säilyttää nykyisen palvelutason ja jopa kohentaa sitä.
Joukkoliikennelautakunta käsittelee korotuksia vielä ensi viikolla.
Vuoden 2009 alussa Helsingin busseista ja raitiovaunuista ostettava kertalippu nousee todennäköisesti 2,20 eurosta 2,50 euroon. Tämä päätös noudattaisi Helsingin joukkoliikennelautakunnan keväällä tekemää linjausta.
Tuolloin päätettiin suunnata korotukset juuri kertalippuihin. Ratkaisu suosii HKL:n vakioasiakkaita, joiden käyttämien matkakorttien hintoja ei aiota korottaa.
Korotuksen toivotaan myös sujuvoittavan liikennöintiä, kun kuljettajilta hankittavien lippujen kysyntä vähenee.
Hinnat nousevat myös YTV:n tilaamilla bussilinjoilla ja lähijunaliikenteessä. Eniten kallistuvat kuljettajalta ostettava kahden vyöhykkeen kertaseutulippu ja matkakorttiin ostettava kertamatka.
Nämä liput maksavat vuoden vaihteen jälkeen viisi prosenttia enemmän kuin nyt. Aikuisten kahden viikon kausilipun hinta nousee parilla prosentilla, mikä tarkoittaa reilun euron korotusta.
Joukkoliikenteen päättäjät luonnehtivat korotuksia kustannuspaineisiin nähden maltillisiksi. Sekä YTV että HKL kykenevät tasoittamaan korotuspaineita sukan varteen jääneillä rahoilla.
"Tänä vuonna kassaan on jäänyt yli neljä prosenttia ennakoitua enemmän lipputuloja", HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta sanoo.
Myös YTV kykenee liikennejohtaja Niilo Järviluoman mukaan tasoittamaan hintojen nousua aiemmilla lipputuloilla.
"Ongelma on vuosi 2010 ja sen jälkeinen aika."
Sekä HKL että YTV haluavat säilyttää palveluiden tason vähintään nykyisellä tasollaan liikenteen kallistumisesta huolimatta.
"Tarkoitus ei ole supistaa vaan päinvastoin lisätä palveluita", YTV:n Järviluoma sanoo.
Hän mainitsee pääkaupunkiseudun poikittaista joukkoliikennettä merkittävästi kohentaneen Jokeri-linjan, jolle kaavaillaan lisää lähtöjä.
Myös HKL:n toimitusjohtaja Lahdenranta haluaa pitää kiinni nykyisestä palvelutasosta.
"Me olemme vain lisänneet tarjontaa", hän viittaa vasta avattuun raitiovaunulinjaan 9.
Valtio raottaa ensi vuonna kirstuaan tukemalla suurten kaupunkien joukkoliikennettä viidellä miljoonalla eurolla. Järviluoman ja Lahdenrannan mukaan tämä ei vielä laske lippujen hintoja pääkaupunkiseudulla.
Lahdenranta arvioi pikaisen laskutoimituksen perusteella, että pääkaupunkiseudun lipunhintojen pysyminen ennallaan edellyttäisi seitsemän miljoonan euron tukea.

Vastaukset 9
Vanhimmat
centtiäkään,kuljen metrolla tai junalla pummilla-
sinä et maksa ja me muut maksamme sinunkin lippusi korotettuina lipunhintoina : (
Kuukausilippujen hintoihin ei tule korotuksia. Harvemmin matkaavat maksavat kallistuneesta dieselistä lisähintaa. Autoilu ei ole vaihtoehto, koska polttoainekulut ovat sillä puolellakin nousseet.
Väittävät nyt vain muuta, jotta ei tulisi aivan kauheata älämölöä ja matkustajakatoa.
Helsingissä on tosi halpa julkinen liikenne. Olettekos käyneet Pariisissa tai Lontoossa missä kaikki maksaa ihan sairaasti! Ei meidän liput muihin maihin verrattuna maksa mitään.
ole varaa matkustaa lontooseen tai pariisiin. Ja mun kukkarolle HKL:n liput on tähtitieteellisissä hinnoissa!
Muistan kun 10 matkan pahvikortti maksoi 10 mk.
Silloin tuntui rahalla saavan muutenkin enemmän. Euro teki huijarit.
Toki edullisempi kuin nyk 2.20=n,13mk
maksoi silloinkin bussista ostettu 10mk. Eli onhan palkat, polttoaine, huollot, kalustojen hinnat kaikki nousset tämän 6 1/2v aikana.
Kaikki on suomessa ylihintaista. mutta julkinen liikenne toimii hgissä hyvin, missään muussa kaupungissa ei voi elää ilman omaa autoa kun hgin seudulla!
Joten älkää valittako, kalliimpaa bussilla on kulkeminen vaikkapa Turussa ja Treella.