Suomi selvisi toisen maailmansodan jälkeisestä kylmästä sodasta aivan erinomaisesti. Maamme kävi kauppaa itä-naapurimme kanssa joka toi työtä ja vaurautta Suomeen. Ilman tuota kaupankäyntiä Suomesta ei olisi tullut pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta, nykyinenkin elintasomme olisi alhaisempi. Mitään rettelöitä, sodan uhasta puhumattakaan ei Neuvostoliiton kanssa ollut. Ulkopolitiikkamme oli siis suunnaton menestystarina kun katsoo mistä lähtökohdista sitä syksyllä 1944 lähdettiin tekemään. Suomi saa kiittää viisaita miehiä, lähinnä J.K. Paasikiveä ja Urho Kekkosta jotka raskaimman vastuun noina aikoina kantoivat.
Nyt kuitenkin on alettu höpöttämään suomettumisesta. Joka tälläistä väittää kertokoon mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Olisiko Suomen pitänyt joka käänteessä suuta soittaa itään päin, haukkua maa diktatuuriksi mahdollisimman mahtipontisesta, hakea NATOn jäsenyyttä, kertokaa mitä?
Samalla voitte kertoa milloin tuo räyhäkäs ulkopolitiikka olisi pitänyt aloittaa? Ehkei sentään välirauhan jälkeen syksyllä 1944 mutta varmaan jo Pariisin rauhansopimuksen jälkeen 1947? Vai olisiko kannattanut odottaa vuoteen 1955 jotta saamme Porkkalan suuren sotilastukikohdan takaisin? Suomi varmaan olisi voinut 1950-luvun lopulla liittyä NATOon, NL ei olisi muuta tehnyt kuin murahdellut, poliitikoillamme eivaan ollut rohkeutta, näinkö todella uskotte?
Tuolla "rohkealla" ulkopolitiikalla olisi varmasti ollut riskinsä. Kauppa olisi katkennut, mutta entä sodanuhka, kuka olisi tulossa avuksi jos itä-rajalla NL keskittäisi valtavan armeijan, merijalkaväki varmaankin...
Nyt kuitenkin on alettu höpöttämään suomettumisesta. Joka tälläistä väittää kertokoon mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Olisiko Suomen pitänyt joka käänteessä suuta soittaa itään päin, haukkua maa diktatuuriksi mahdollisimman mahtipontisesta, hakea NATOn jäsenyyttä, kertokaa mitä?
Samalla voitte kertoa milloin tuo räyhäkäs ulkopolitiikka olisi pitänyt aloittaa? Ehkei sentään välirauhan jälkeen syksyllä 1944 mutta varmaan jo Pariisin rauhansopimuksen jälkeen 1947? Vai olisiko kannattanut odottaa vuoteen 1955 jotta saamme Porkkalan suuren sotilastukikohdan takaisin? Suomi varmaan olisi voinut 1950-luvun lopulla liittyä NATOon, NL ei olisi muuta tehnyt kuin murahdellut, poliitikoillamme eivaan ollut rohkeutta, näinkö todella uskotte?
Tuolla "rohkealla" ulkopolitiikalla olisi varmasti ollut riskinsä. Kauppa olisi katkennut, mutta entä sodanuhka, kuka olisi tulossa avuksi jos itä-rajalla NL keskittäisi valtavan armeijan, merijalkaväki varmaankin...
Vastaukset 13
Vanhimmat
mukaisesti. Suomi noudatti nöyrästi NL:n vetelemiä linjoja. Vain siihen ryhdyttiin, mihin NL suostui. Tosin lännen suuntaan hivuttauduttiin hiljalleen aina kun uskallettiin. NL:N suurin voitto oli "rauhan" omimenen tämän agressisivisne suurvallan nimiin. Siinäkin Suomi oli näyrästi mukana. Ennen kaikkea Suomen kommunistti omaksuivat todekai kaiken neuvostopropagandan. Se näkyy näillä paöstoilla vieläkin.
Suomi oli länsimainen vapaa maa koko kylmän sodan ajan, vapaasti saivat kansalaiset puhua mitä halusivat, ulkopolitiikastakin. Poliittiset johtajat olivat pidättyväisi ja hyvä niin. Ei Suomen muskeleilla Neuvostoliitolle elvistellä!
Kerro mitä tehtiin väärin, olisiko Suomen pitänyt esimerkiksi hakea Naton jäsenyyttä? Jos vastaus myönteinen niin milloin Suomi olisi jäsenyyttä hakenut?
pitänyt mennä, kun kerran useasti pyydettiin.Natoon tuskin olisi otettukaan. Varsovan liiton ohjuksethan puolustivat rauhaa ja kuten se Agitprop- kommariyhtye lauloi, niiden iskuihin olisi juuri siksi ollut ihana kuolla.
Tosiasiahan oli, että Suomi oli NL:n taskussa ja siksihän stallarit sitä aikaa niin haikeasti muistelevat. Sosialistinen Suomi ei koskaan ole ollut niin lähellä. Ik'vä kyllä, Suomen kansa oli sitä vastaan.
Mutta olen samaa mieltä kuin kirjoittaja - Paasikivi ja Kekkonen olivat reaalipoliitikkoja jotka pystyivät korjaamaan Jatko-Barbarossan karmean erehdyksen.
Tiesittekö muuten että Georgia saa nyt lopulta torjuntavoiton Venäjästä?
Tässä tietoa
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200808120115717_ul.shtml
Suomikin hyökkäsi hyvin innokkaasti, miksi se olisi saanut torjuntavoiton?
* Suomessa ei 1960- ja 1970-luvuilla julkaistu ainoatakaan kirjaa Virosta tai Baltiasta, lukuun ottamatta yhtä matkailukirjaa Tallinnasta.
* Suomen kielellä ei ollut saatavana ainoatakaan kirjaa Neuvosto-Karjalan kehityksestä, Ukrainasta, Kaukasiasta, Keski-Aasiasta, Neuvostoliiton juutalaisista tai Puolan 1960-luvun juutalaisvainoista. Kaikista näistä oli kirjoja Ruotsissa.
* Neuvostoliiton toisinajattelijoiden lukuisia kirjoja ei suomennettu. Niitä olivat esim. Andrei Amalrikin Pysyykö Neuvostoliitto vielä vuonna 1984?, Nobelin rauhanpalkinnon saaneen Andrei Saharovin kirjat ja Vladimir Bukovskin poliittista psykiatriaa käsitellyt Raportti punaisesta talosta.
* Tammen päätöksestä olla julkaisematta Nobel-palkitun Andrei Solzhenitsynin Vankileirien saaristo -kirjaa kerrottiin paljon ulkomailla. Ruotsalaisen kustantajan julkaistua kirjan suomeksi poisti mm. Turussa Centrum-tavaratalo sen myynnistä ja kaupunginkirjasto osti yhden kappaleen, kun muita Solzhenitsynin kirjoja oli ostettu kutakin 40-50 kappaletta. Kustantaja jätti suurmenestyskirjan osat kolme ja neljä julkaisematta väitetyn painostuksen vuoksi.
* Stalinin hirmuvaltaa kuvaavat englantilaisen Robert Conquestin perusteokset kuten Suuri pakkosiirto jätettiin julkaisematta.
* Helsingin Sanomat julkaisi loppukesästä 1975 englantilaisuutisen Neuvostoliiton satovahingoista. Tiedonantaja-lehti väitti kirjoitusta neuvostovastaiseksi. Pian Yleisradion kirjeenvaihtaja Aarre Nojonen selosti televisiouutisissa lainehtivien viljavainioiden edessä tilannetta paljon valoisammaksi.
* Uusi Suomi julkaisi huhtikuussa 1971 artikkelin "Baltian kysymys nykypäivän maailmassa". Neuvostoliiton asiainhoitaja jätti kirjallisen vastalauseen "provokatiivisesta ja neuvostovastaisesta artikkelista" ja vaati ulkoministeriltä, ettei tällainen toistu.
* Finlandia-talon avajaiset pidettiin joulukuussa 1971. Siellä piti esittää Jan Novakin kappale Ignis pro Joanne Palach. Kyse oli ylioppilaasta, joka teki polttoitsemurhan Tsekkoslovakian miehityksessä 1968. Taistolaisen kansanedustaja Mirjam Vire-Tuomisen eduskuntakyselyn jälkeen sävellystä ei esitetty.
* Ulkoministeriön kehotuksesta Donin kasakoiden konsertti Finlandia-talossa peruutettiin vuotta myöhemmin, koska konsertti osui melkein lokakuun vallankumouksen juhlapäiväksi. Donin kasakat olivat USA:ssa asuvia pakolaisia.
* Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Suominen paheksui tammikuussa 1976, että Uusi Suomi oli lainannut Economist-lehden artikkelia "Lännen kommunistit uhkaavat Moskovaa".
* Ulkoministeri Ahti Karjalainen ehdotti hallituksen kokouksessa 19.12.1973, että Yleisradion toimilupaa lisättäisiin määräys, joka velvoittaisi viralliseen ulkopolitiikkaan. Asiaa selvittämään asetettiin ministerivaliokunta.
* Heinäkuussa 1973 Helsingissä pidätettiin hallituksen yöistunnon jälkeen liettualainen pakolainen Uldis Grava ja hänen ryhmänsä. Grava oli onnistunut tunkeutumaan täällä vierailleen Neuvostoliiton ulkoministerin Andrei Gromykon puheille. USA:n ulkoministeri vaati ryhmän amerikkalaisten vapauttamista, mutta he eivät suostuneet lähtemään ennen kuin koko ryhmä pääsi vapaaksi.
* Kesällä 1975 Grava ja muu ryhmä palasi Helsinkiin Etykin huippukokoukseen. Heidät pidätettiin jo lentoasemalla.
* Helsingin piispa kielsi pääsiäisenä 1975 romanialais-amerikkalaista, 14 vuotta Romaniassa vankilassa istunutta pastori Richard Wurmbrandia puhumasta pääkaupungin kirkoissa. Päätöksellä ei ollut "mitään tekemistä ulkopolitiikan kanssa", mutta kirkon piti piispan mukaan harrastaa vain "kokoavaa toimintaa" eikä puoluepolitiikkaa. Presidentin kansliapäällikön puututtua asiaan Wurmbrand sai kiellon myös Oulussa. Helsingin piispa vieraili samana kesänä Neuvostoliitossa kirkollisessa valtuuskunnassa. Pääsiäisenä 1976 Wurmbrand ei saanut puhua Turun konserttitalossa eikä Espoon Dipolissa.
* Kansandemokraattinen Uusi Nainen veti lokakuussa 1968 takaisin koko painoksensa, kun lehteen oli päässyt juttu, jossa torjuttiin Tsekkoslovakian miehityksen puolustelu.
* Insinööriuutiset erotti 1973 päätoimittajansa, kun lehdessä kerrottiin 40 ruotsalaisen lehden kertoneen neuvostosotilas Ivan Moisejevin kuolemasta kidutuksen jälkeen.
* Neuvostoliiton pääkonsuli yritti estää Ahvenanmaalla mielisairaalan ylilääkärin nimittämisen. Pääkonsulin mukaan hakija oli kiitellyt Chilen junttaa yleisönosastoissa ja tunsi sympatioita kiinalaisia kohtaan.
* Neuvostoliiton omistama Teboil toi huoltoasemilleen Maljutka-jollia. Ne eivät läpäisseet turvallisuustestiä, mutta merenkulkuhallitus muutti määräyksiään. Viranomainen selitti, että neuvostojollaa pitäisi verrata pikemminkin pelastusliiveihin.
* Tullihallitus totesi lokakuussa 1974 neuvostoliittolaisessa tonnikalassa kolme kertaa sallittua enemmän elohopeaa. Lausuntokierroksella toinen lääkintohallituksen virkamies totesi, että myrkyllinen kala saadaan myydä. Pääjohtajan mielestä kiellon lätkäissyt ensimmäinen esittelijä oli tulkinnut raja-arvon "liian teoreettisesti".
* Elokuvasensuuri kielsi kokonaan kymmeniä elokuvia. Vielä useampia pätkittiin tai jätettiin joitain kohtia kääntämättä. Esimerkiksi Billy Wilderin menestyskomedia Yksi, kaksi, kolme kiellettiin yksi, kaksi, kolme kertaa vuosina 1962, 1966 ja 1970.
Nykyisin meillä on samanlainen sensuuri, mutta toiseen suuntaan. Miksi "suomettumisen" ajassa olisi jotain erityisen paheksuttavaa?
Vallankumouksen kautta on otettava työväenluokan omiin käsiin kaikki valta ja perustettava rautainen työväen diktatuuri — on siis pyrittävä porvarillisen valtion hävittämiseen, eikä suinkaan kansanvaltaan, ei ennen vallankumousta, eikä vallankumouksen kautta.
Oletko vakavissasi, koko kylmän sodan ajan, vuosikymmeniä, Suomessa oli viides kolonna joka jatkuvasti suunnitteli vallankumousta ja varmaan Suomen liittämistä Neuvostoliittoon? Kepu, demarit, kokoomus ja lähes kaikki muutkin puolueet tuollaista vastustivat, enkä usko että kommunisteistakaan enemmistö uskoi väkivaltaiseen vallankumoukseen. He kun olivat auttamattomasti vähemmistössä, kansan enemmistön tukea ei ollut!
Se nuoleminen ja mielistely oli tärkeää vain Kekkoselle.
http://www.lasselehtinen.net/content/view/185/100/lang,fi/
Luettelollasi ei ole suurtakaan merkitystä tavallisen ihmisen elämään. Suurin osa suomalaista tiesi kaiken tarvittavan Neuvostoliitosta ja reaalisosialismista. He myös ymmärsivät ettei kannata itään päin elvistellä, ollaan heille mieliksi niin kauppa käy ja eikä sotilaallista uhkaa ole eikä tule.
Tämä politiikka onnistui aivan erinomaisesti, suunnaton menestystarina kun sitä katsoo niistä lähtökohdista mistä lähdettiin eli välirauhan aikaan, syksyä 1944. Kaupankäynti hyödytti Suomea suuresti, sen ansiosta maastamme tuli pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Jälkiviisaat eivät ole pystyneet tarjoamaan minkäänlaista järkevää vaihtoehto noudatetulle ulkopolitiikalla.
Pitävät Suomea jonain Kommunisti valtiona jossain pohjoisnavan vieressä. Eikä Suomen olisi tarvinnut taistella poliittisia sotia Neuvosttoliittoa vastaan ja tehdä aina niin kuin Neuvosttoliitto haluisi jos ei oltais tehty niin kuin Neuvostoliito halusi Suomi oltaisiin miehitetty