Tarkemmin lähtökohtaa selvittämättä historiikin vasta 1600-luvulta? Löytyykö asiasta tietäviä tältä suunnalta? Kiitos jo etukäteen.
Ulottuuko rippikuolun syntyhistoria 1500-luvulle asti
Wikipedea aloittaa
1001299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 100
Vanhimmat
Rippikoulun historia ulottuu 2000 vuoden taakse, oikeastaan kauemmaksikin juutalaispoikien kohdalla.
Opetettiinko siellä Lutherin katekismusta selityksineen?
Ei sen tarvitse olla Lutherin katekismus, opettaa voi tietysti muutenkin.
Onko sinulla muita älyttömiä kysymyksiä? Vastaan niihinkin vaikka isommassa nipussa yhdellä kertaa.
jo iso nippu; eli milloin luterilainen rippukoulu sai historiallisesti alkunsa? Missä historiallisessa tilanteessa katsotaan konfirmaatio käytännön varmuudella alkaneen ja miksi?
Lisäkysymys: opetetaanko luterilaisissa rippikouluissa sitä Mooseksen lakia jota on opetettu juutlaispojille, vai on kyseessä selkeästi katakismus joka poikkeaa selkeästi alkuperäisestä Mooseksen laista, joka alkaa käskyineen 2. Mooses 20-luvusta? Kiitos jo etukäteen - vastauksistasi.
selkeä on paremminkin ilmatieteellinen termi, ja se koskee ilmaa ja taivasta.
Luterilainen rippikoulu alkaa uskonpuhd myötä.
Katekismus ilmestyi 1529, jos sitä ennen oli Isämeidän-rukouksen, ehtoollisen ym. koskevia opetuskirjasia kansalle.
Jo vanhan kirkon aikana oli kasteopetus, joka vastaa rippikoulua.
Luterilaisen puhdasoppisuuden ajan Suomessa monet piispat kuten Isaacus Rothovius sekä Johannes Getzelius vanhempi, nuorempi ja nepos näkivät tärkeäksi kansanopetuksen. Kyse oli mm. lukutaidosta, mutta samalla haluttiin antaa kansan käteen hengellistä luettavaa kuten katekismus, virsikirja ja Raamattu (suomeksi 1642, Uusi testamentti jo 1548). Jopa aapinen oli hartauskirja (Yxi lasten paras tawara).
Samaan aikaan kirkossa kehitettiin paljon muutakin hyvää, mm. väestökirjanpito, joka on maailman parhaita tuolta ajalta.
En kysellyt kansansivistystyön alkutaivalta enkä lukutaidon yleistymiseen johtaneita syitä, - vaan paremminkin luetun ymmärtämistä vastaukset vaativat, vai kuinka. Väestökirjanpito oli kaiketi jo käynnistetty katolisten rekisteröidessä lypsykarjaansa vai kuinka 1300-luvulta lähtien. Kymmenykset olivat jo silloin varsin tuottavaa bisnestä.
Mutta ei yhtään oikeaa vastausta mutta poltaa jo. - Vihje: vastaus Wittenbergin herrojen ja Hessenin vaaliruhtinaa neuvokkaista toimista?
Juutalaisen poikien opetuksen sisältöön voi käskyjen osalta, perehtyä Mooseksen kirjojen kautta ja verrata: opetetiinko heille saman Jumalan, samoja käskyjä kuin rippikoulussa opetetaan Jumalan käskyinä? (Huom. ja kenelle.)
Olisko mahdollista, että olet ymmärtänyt väärin asian tai tahallasi väärennät totuutta?
Juutalaisilla oli koulutusta nuorille, mutta ei rippikoulutuksena vaan raamatun (VT:n) sanan muistissa säilyttämisen vuoksi. Silloin ei ollut tietokoneita, paperia jne joten tiedot tallennettiin ihmisten muistiin.
Muistiin, sukupolvista seuraaville tallentamisista on muitakin esimerkkejä.
Esimerkiksi saatanaa jumalanaan palveleva kristinuskon tappoi ja tapatti Jeesuksen seuraajat Paavalin tuella ja sen seurauksena ihmiskunta menetti Aidon Jumalan ja Jeesuksen Sanan Raamatun. Nyt käytössä oleva raamattu on saatanallisuudelle väärennetty joka sisältää Jumalan ja Jeesuksenkin sanaa jotka oli jo "kansan muistissa" ennen kristinuskon toimia saatanallisuudelle.
Toisaalta, kuinka ihmeessä kistinuskolla olis ollut rippikouluja jo ennenkuin kristinuskoa oli!!!
Juutalaisia, Jeesuksen suku taustaisia on aina vähätelty ja syytetään kaiketa pahasta jopa vainoamalla niin miksi kristinuskolle pitää varastaa kaikki heidän hyvät saavutukset jopa valehtelemalla?
En ole juutalainen mutta kyllä rehellisyyttä tulee vaalia ja väärän/väärien todistuksien antaminen on saatanaa jumalanaan palvelemista.
Ethän sinä mitään kysele. Sinähän etsit täältä kysymyksiä omiin vinksahtaneisiin vastauksiisi.
suunpieksentää!!
älä asenteilla.
Ja Lutherilaisten opettamien käskyjen olevan erilaisia ja eri kohde ryhmillekin suunattuja?
Itsehän lupasit vastata "nippussa" esittämiini kysymyksiin mm. rippikoulun eli konfirmaation synnystä ja antaa tietoja, siitä poikkeuksellisesta tilanteesta: 1500-luvun Saksassa, jossa tuo käytäntö syntyi. Toisin kuin silotellussa totuudessa, joka on Wikipediassa; joka jättää tämän oleellisen hetken mainitsematta ja sitähän voitaneen pitää historiallisena epätarkkuutena - ehkäpä, jopa tarkoitus hakuisena epätarkuutena. Vai mitä, ja eikö se lupaus kuitenkin pitäisi lunastaa riippumatta onko mennyt herne nenään vai ei. Mikä pastan "putsari" (linnantermi) sinä muuten oikein luulet olevasi?
mitään sisältöä, kuten juuri esittämässäsi mallissa.
menisitkö välillä muualle viisastelemaan ja riehumaan?
jospa menisit muualle haastamaan riitaa?
paikkasi olisi pehmustettu koppi.
tarkoitettu asialliseen keskusteluun luterilaisuudesta. Nimittelijöille ja häiriköille on aivan oma palstansa.
rippikuolusta "riehuntaa" vai siellä opetettavien alkuaan katolisten mutta, sittemmin myös Lutherin: "selitystensä oljilla" höystämien Mooseksen lain väärennösten ilmisaattaminen meilestäsi viisastelua?
aluksi, niinkuin malliksi oma nimesi vaikka puh. numern kanssa nikiksi.
"Onko puhe Wittenbergin protestanttisten reformaattorien käynnistämästä rippikuolusta "riehuntaa" vai siellä opetettavien alkuaan katolisten mutta, sittemmin myös Lutherin:"selitysten oljilla" höystämien Mooseksen lain väärennösten ilmisaattaminen meilestäsi viisastelua?"
häiriköintiä. sekava ajattelu toteutuu sekavana kirjoitteluna.
ole hyvä ja poistu palstalta, kun sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa.
asiallinen keskustelu luterilaisuudesta? Pitää siis puhua asiallisesti luterilaisuudesta, mutta ei tarvitse kertoa itsestään. Luulisi, että kuka hyvänsä tajuaisi, että eihän se ole palstan aiheesta keskustelua, jos pitäisi laittaa "niinkuin malliksi oma nimensä vaikka puh. numern kanssa nikiksi".
sinun ei ole sopivaa häiriköidä palstalla, joka on tarkoitettu asialliseen keskusteluun.
Luterilainen konfirmaatio sai alkunsa? Ja ovatko Lutherin katekismuksen sisältämät kymmenen käskyä ne samat, joita opetetaan mm. juutalaispojille Mooseksen kirjoista? Keep it simple!
Toista mitä kirjoitit ja toimi välittämästi saamiesi ohjeiden mukaisesti.
ota. Taakse Sztu.
vaan aikaisemman viestin kirjoittajan käsityksiä.
tai Lahtista ja konekivääriä? Vastauksia "nippu" luvattiin.
häiriköille tarkoitettu palstasi!
Tuntematon Sotilas ei kuulu tämän palstan aiheisiin, voisitko lopettaa häiriköinnin?
vai eikö totuudelle ole sijaa luterilaisella palstalla? Ei kaikaiketi tämä ole tarkoitettu vain niille, jotka ovat vaihtaneet Jeesukesen Jesseen ja totuuden valheeseen?
totuus ei ole ikinä kulkenut samaa matkaa sinun kanssasi. olet pelkkä riitaa haastava häirikkö.
latteat puluolitotuudet: niinkuin kirjoitetto on "totuutta Sinä tahdot salatumpaa asti". Mutta oletko sinä joku valhetiedon nimelllä kulvan ihmisopin portinvartija? Petosten peittelijä, kun noin kiivaasti valhetta vartioit?
niin lupaan tutkia asiaa.
Kyseessä on varmuudella sanottavansa sanoneiden lopunajan muotokristillisten airueen, henkisten taistelijoiden viimeisessä syöksykierteessä synyttämä jälkipolton loppupärinä.
Kyllä ulottuu. Luterilaisen rippikoulun tarkoituksena oli antaa kasteopetusta nuorille ja valmentaa heitä ensimmäiselle ehtoolliselle sekä aikuisuuteen. Rippi- sana viittaa juuri tuohon ehtollisella käymiseen, jota ennen piti tunnustaa synnit. Ripille pääsyyn on alusta asti kuulunut aina kristinopin kuulustelu ja uskontunnustus. Kirkko opettaa samaa Mooseksen lakia kuin ennenkin ja tulkitsee sitä oman tulkintansa mukaan. Ole huoleti, opetukset eivät ole muttuneet mihinkään. Kirkko tietää, miten sen pyhää kirjaa pitää tulkita.
Hyvä akateeminen oppikirja myös rippikoulun historiasta on Pentti Lempiäisen kirja Pyhät Toimitukset, löytyy kirjastosta. Sieltä saa tyhjentävät vastaukset kysymyksiisi. En viitsi referoida kirjaa tässä.
Luterilaiset toki katsovat, että heidän konfirmaationsa edustaa katolista konfirmaatiota uudistettuna. Katolinen kirkko pitää konfirmaatiota sakramanettina ja sen historia ulottuu Jeesuksen aikaan. Näin luterilainenkin kirkko voi katsoa ulottuvansa Jeesuksen aiknaa. Nykymuotoinen rippikoulu syntyy kuitenkin vasta restauraation tuloksena. Suomessa 1600-luvun kirkkolaki tuntee sen jo.
Sillä ei ole mitään merkitystä.
Kirkko voisi aivan hyvin määrätä tänään jatkorippikoulun kaikille 30 v. täyttäneille. Tämä kuuluu ulkonaisiin asioihin.
Kristinopin opetus kuuluu kaikille ja sen on kuulunut kaikille kaikkina aikoina. Opetuslapset kävivät 3 vuotta Jeesuksen koulua, eikä sekään tahtonut heille riittää.
Juutalaiset pojat kävivät synagogakoulua, kuten käyvät nykyäänkin.
Katekismuksen käskyissä ei ole mitään sellaista, mikä ei perustuisi Raamattuun. Ne voidaan esittää sanasta sanaan.
Kyselyn aloittaja on tunnettu kristillisten palstojen häirikkö ja Jumalan pilkkaaja. Hänen mielipiteillään ei ole uskovalle mitään arvoa.
Miksi katsoit tarpeelliseksi EPÄHIENOSTI nimitellen devalvoida myös kysyjän persoonan ja uskon Jumalaan vastauksessasi. Onko sellainen palstan sääntäjen mukaista keskustelua? : A kyllä, B ei?
Mitä tarkoitit kirjoittamalla: "Katekismuksen käskyssä ei ole mitään sellaista, mikä ei perustuisi raamattuun". TÄMÄHÄN ON VAIN SINUN VÄITTÄMÄSI JA OMA NÄKEMYKSESI ASIASTA; KYSYTTIINKIN "OVATKO NE SAMAT KÄSKYT, JOTKA LÖYTYVÄT RAAMTUSTA"?
Häirikkö ja jumalan pilkkaaja on se, joka antaa petollisen ja valheellisen vaikutelman vastoin TOTUUTTA. Jokainen viitseliäs lukija voi itse tietysti verrata: ovatko katekismuksen TEKSTIT JA opettamat käskyt ja IDENTTISE Mooseksen kijoissa olevan lain kassa; vai onko kysymyksessa KÄSKYJEN MUUNTAMINEN JA SITEN MYÖS TÖRKEÄ VÄÄRENTÄMINEN? Siten asiasta kiinnostunut lukija voi itse havaita kumpi on jumalaton ja myös valehtelija.
"Kyselyn alottaja on tunnettu kristillisten palstojen häirikkö ja Jumalan pilkkaaja. Hänen mielipiteillään ei ole uskoville mitään arvoa."
Edellä esitetyyssä lienee kyseessä rankan luokan mustamaalaaminen. Ihmisen sanominen: "Jumalan pilkkaajaksi" ei ole mikään pikku juttu, varsinkaan silloin kun kirjoittan panettelevassa sanomassa ei ole muuta sisältöä. Esimerkisksi aikoinaan: Hannu Salaman tapauksessa, häntä syytettiin selvästi "Juhannustanssien" johdosta, ja jopa tuomittiin mutta myös armahdettiin Presidentin toimesta. Tässä taas keskustelija ei lainkaan yksilöi syytöskensä sisältöä, vaan ainoastaan yleistäen: ilmeisesti mielestään arviontikykyisenä luterilaisena: ketjun avaajan häiriköksi ja kaikkien "kristillisten palstojen" - Jumalan pilkkaajaksi. Mikä saa, vastuulliselta vaikuttavan kirjoittajan tekemään: näin laaja-alaisia yleistyksiä oletetun Jumalan pilkkaajan toimista? Tämähän merkinnee myös sitä, että tämän pilkkaajana pidetyn ihmisen koko uskonelämä on asetettu näin mitätöity. Tämäkö on sitä luterilaista laupeutta ja lähimmäisen kohtaamista, että hänet asetetaan vastuuseen "kaikkien kristillisten palstojen" jumalattomista kirjoituksista? Tällaistako on keskustelu yleensäkin luterilaisellä palstalla?
Lisäksi toisen ihmisen identiteettiin kajoaminen: nimittämällä häntä Jumalan pilkaajaksi on ehkäpä hykkäys myös itse Kristusta ja Hänen suorittamaansa lunastustyötä vastaan, - varsinkin huomioden sen että tämä yleinen tuomio luetaan julkisesti ilman todellista pilkanteon osoittamista ja tuominta tapahtuu ilman varsinasta todisteiden esittämistä ja toditajen ja vasstapuolen kuulemista. Se on myös varmuudella lain ja palstan sääntöjen vastaista panettelua ja laimaamista tyytliin: "joka panettelijana käy sen huulilla on VALHE.
Opettaako kirkko NIITÄ SAMOJA KÄSKYJÄ KUIN RAAMATTU; EIKÄ SUINKAAN, - OPETTAAKO KIRKKO SAMAA KYMMENTÄ KÄSKYÄ KUIN ENNENKIN. Kirkkot ovat näet jo katoliselta ajalta asti opettaneet KYMMENEN KÄSKYN MUUNOKSIA ELI SELVÄSTI VÄÄRENNETTYJÄ JA ALKUPERÄISISTÄ MUUTETTUJA KÄSKYJÄ: AITOINA JUMALAN KÄSKYINÄ. Aivan kuten toteatkin: "tulkintansa mukaan", eikä siis suinkaan: Jumalan pyhän ja alkuperäisen lain mukaan. Niitä sopii hyvällä- ja täysin oikeutetulla syyllä: sanoa Jumalan Pyhän lain omavaltaisiksi VÄÄRENNÖKSIKSI !!!
Jos kerran tiedät oikean vastauksen, miksi kysyt meiltä. Tarkoituksesi olisi siis alusta alkaen pyrkimys epärehellisyyteen.
Kirkko opettaa toki samoja käskyjä ja tulkitsee niitä omalla tavallaan tänä päivänä. 10 käskyä ovat samat kuin Jeesuksella.
Jos kirkko on niitä muuttanut jollakin tavoin, se on saanut siihen valtuudet itse Herralta. Sinä et tiedä kaikkea, mitä Jeesus suullisesti opetti apostoleille ja miten neuvoi heitä, mutta kirkko tietää.
Tunnut hanakasti syyttävän luterilaisia valehtelijoiksi, mutta tämän on vain sinun näkemyksesi. Et taida koskaan ymmärtänyt, miksi kirkko esittää katekismuksessa käskyt niin kuin esittää. Kaiken on Jeesus kirkole opettanut ja pyytänyt opettamaan näin, mutta eihän se sinulle riitä. Sinä haluaisit, että kirkon pitäisi opettaa sinun kuvittelemallasi tavalla,
http://fi.wikipedia.org/wiki/10_käskyä
tyhmiä, kun luulette vanhassa kirjassa olevia kertomuksia päteviksi todisteiksi jumalallisista opetuksista.
Ei ihme, että uskotte huuhaata, kun ette pysty edes raamatun luotettavuuden älylliseen analysointiin.
OPETA RAAMATUN JUMALAN KÄSKYJÄ; VAAN NIIDEN OMAVALTAISIA MUUNNOKSIA ELI VÄÄRENNÖKSIÄ. Kirkon toimet perustuvat siis siihen petokseen: että se antaa vaikutelman siitä että se opettaisi OIKEITA JA ALKUPERÄISIÄ JUMALAN KÄSKYJÄ, VAIKKA SE OPETTAA SEN OMAVALTAISIA MUUNNOKSIA, kuten selvästi myös näytät tietävän: "Jos kirkko niitä on muuttanut jollakin tavoin se on saanut siihen valtuudet Herralta". Voisitko osoittaa tämän lausumasi VALTUUTUKSESTA todeksi, tai ainakin sen KENELTÄ HERRALTA KIRKKO ON NÄMÄ VALTUUDET SAANUT??? Lisäksi pyydän sinua osoittamaan UT:sta, missä kohden on nähtävissä, että Jeesus olisi opettanut Lutherin versiota kymmenestä käskystä; ja jos tarjoat tähän selitykseksi sitä: kun Herra Jeesus puhuu Mooseksen laista kyseessä ei ole suinkaa sama laki jota Jeesus siteerasi, vaan Mooseksen lain jälkikatolinen luterilainen väärennös, vai kuinka?
Höpö höpö, et tiedä asiasta mitään. Asiasta on aikanaan riidelty historiassakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuvakielto
Katolinen isäni kertoi, että Jeesus itse muutti 10 käskyä toiseen muotoon ja antoi kirkolle oikeuden opettaa toisin. Tämä selviää kirkon apotolisesta perinteestä, jonka VAIN katolinen kirkko on säilyttänyt. Sinä kuvittelet tietäväsi paremmin kuin Raamatun oikean ymmärräyksen välittänyt katolinen kirkko. Ei ole ihme, että protestantit ovat hukassa ja kysyvät kaikkea tyhmää täälläkin. Rautalangasta: Kirkko on saanut itse Herra Jeesus Kristuksestalta ohjeen opettaa katolisella tavalla 10 käskyä, minkä vuoksi kirkolliskokous hyväksyi kuvien kunnioittamisen 700-luvulla. Menikö perille? Toivottavasti.
Lopeta oman viisautesi palvominen ja käänny ainoan oikean totuuden eli katolsiuuden puoleen. Pääset uudelle tasolle elämässäsi - eikä sinun tarvitse olla fanaatikko.
Mooseksen laki on tarkoitettu vain juutalaisille! Ei kristityille enää. Jeesus opetti toisin ja häntä me seuraamme! Mutta taidatkin olla juutalainen ainakin sydämeltäsi, kun et tunne Herrasi tahtoa ja opetuksia. Voi voi sinua...
että valheen isä ja Herramme Jeesuksen kristuksen isä ovat eri persoonia.
ne meidän puolestamme: kuolemalla ristillä meidän puolestamme.
Aivan arvotonta kinastelua.
Tämä käskyjuttu on yhtä ja samaa rienausta.
Täällä on häiriköinyt tunnettu henkilö Matti E. S... jo vuoden ajan näistä käskyistä.
Minusta ne jutut voi jättää omaan arvoonsa, kun sama henkilö on rumasti täällä pilkannut kaikkea, mikä kristitylle on pyhää.
Turha vouhottaa käskyistä sellaisen, joka itse niitä avoimesti rikkoo.
mutta ei suinkaan perättömiin lausuntoihin ja perättömiin syytöksiin pilkanteosta jota et ole osoittanut todeksi. Sinulla on oikeus olettaa kirjoittajan henkilöllisyydentä mitä haluat mutta ei profiloida häntä osoittamatta päätelmääsi todeksi. Perättömien väittämien esittäminen ei ole keskustelua palstan sääntöjen mukaisesti, eikä Mooseksen laki ja Suomen rikoslakikaan suhtudu sellaiseen toimintaan myönteisesti. Se on myös sananvapauslain vastaista, eikö niin?
Kyllä se Jeesus vaan muutti, mutta sinä et asiasta mitään tiedä. Katolseilla kirkolla on enemmän tietoa tästäkin asiasta, koska se on välittänyt yksin oikeaa ymmärtämistä alusta asti. Muut ovat musta tuntuu -mieihiä. Että silla tavalla on asiat. Te ette tunne kirjoituksia, toisin kuin se kirkko, joka synnytti Raamatun ja välitti sen tradition eteenpäin. Mahtaa sinuakin harmittaa, kun luulet tietäväsi paremmin kuin apostolinen kirkko.
luterilaisten haukkumista? Miksi teet noin? Saatko siitä suurtakin tyydytystä, kun sanot:" Olette tyhmiä, kun luulette vanhassa kirjasa olevia kertomuksiaa päteviksi todisteiksi jumalallisista opetuksista. Ei ihme, että uskotte huuhaata, kun ette pysty edes raamatun luotettavuuden älylliseen analysointiin."? Anna luterilaisten uskoa niin kuin uskovat äläkä tule haukkumaan heitä tälle palstalle, jossa tulisi keskustella luterilaisuudesta eikä haukkua luterilaisia, niin kuin sinä teet. Ei tuommoinen haukkuminenkaan ole mikään merkki kenenkään suurista älynlahjoista, ei edes haukkujan, päinvastoin.
Kuka on Jumalasi? Ei ainakaan Herra Jeesus Kristus, joka apostolien kautta antoi katoliselle kirkolle totuuden ja oikeuden opettaa kuten kirkko opettaa. Sinä nouset omassa ihmisviisaudessasi pyhää kirkkoa vastaan ja Jumala sinut siitä vielä tuomitsee, mutta paatunut sydämesi ei tätäkään tajua. Kohtalosi on Jumalan käsissä. Olkoon armollinen sinulle kirkon vihollinen.
väärin perustein ja häntä seuraavine väärine profeettoineen (Lutherin katekismus) vain itse Jeesus Nasaretilainen? Tuohnan esille todisteet niin saamme .....?
"Traditio"??? Jumalan Pyhän lain muutoksista; joista ei katoa pienenkään piirto, ennenkuin taivas ja maa katoavat.
tyhmyyttä, jos ottaa fiktiota sisältävän kirjan kaikin puolin tosissaan.
tuntuu.
Olen kyllästynyt yhden ja saman henkilön MES häiriköintiin ja Jumalanpilkkaan tällä palstalla. Ei kannattaisi ollenkaan lähteä moisen tyypin kanssa kirjoittelemaan.
mitään sannottavaa tai sitten vain narraa herkkäuskoisia. Onkiankkuriksi sellaiset madeharat joutavat vai mitä?
koskien komfirmaation syntyä?
Vapaan kristillisyyden historia seuraavasti: "Maakreivi Filip teki viimeissen vakavan yrityksen järjestäessään syksyllä 1538 uskontokeskustelun luterilaisten teologien ja vangittujen kastajien välillä. Heidän joukossaan olivat johtavat miehet Georg Schnabel ja Peter Tasch. Viimeksi maikitulla oli yhteyksiä myös Englantiin. Mukaan oli kutsuttu myös Butzer Steassburgista ja hän otti asaa sovinnollisella ja taitavalla tavallaan. Täällä tapahtui epätavallisesti. Johtavat kastajat saatiin tekemään sopimus, jonka mukaan he palaisivat kirkkoon, mikäli siellä suoritettaisiin tiettyjä uusistuksia. Näihin uudistuksiin kuului vaatimus kuorison kasvattamisesta evankelisen opin mukaisesti, ja tästä kehittyi luterilainen konfirmaatio."
(Sitä kompromissia seuraavien sadan vuoden aikana kastajaliike oli hävitetty alueelta kokonaan; tarkemmat tiedot samassa kirj. - eli kun protestantit ja katoliset ryhtyvät selvittämään keskinäisiä välejään 1618 ns. Kolmikymmevuotisessa sodassa: kastjat oli ensin hävitetty sitä ennen yksissä tuumin alueelta.)
Se, että Westin oli professori, ei tee hänen historiateoksestaan puolueetonta.
Ongelma on tämä: Kun uudestikastajat eivät teologian argumentein pääse kumoamaan Lutherin opetuksia, koettavat he iskeä tarinaa henkilön heikkouksista.
Nimi muuten on Bucer, ei Butzer. (Kerro Westinillekin)
eikä yksi nimi. Mitä yritit sanoa liittyen faktoihin?
se on keskustelun aiheen mukainen tosiasia. Eikä sinun tyhjät väittämäsi.
tätä sinä olet meille koettanut täällä selittää, Matti.
Kaksi kirjaa: se Lutherin lempiteos katekismus ja sitten Raamattu ja vartaa niin näet omin silmin: Katekismuksessa esitetyt käskyt eroavat oleellisesti Jumalan käskyistä ja ovat selvästi väärennettyinä. Niistä ei saa mennä muuttamaan PIIRTOAKAAN. Katolliset ja heidän kasvattinsa Luther muutti oleelliseti: Jumalan - käskyjen antajan sanoja ja käskyjä.
tuli mieleeni ensin eräs ja aamulla heräs, kun oli saanut pitää Paavia kädestä.
Kristillisessä perimätiedossa oli alusta saakka erilaisia tulkintoja Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Matteuksen koulukunnan perimätieto ei ollut ainoa haara suinkaan.
Jeesus nosti korkeimmaksi käskyksi rakkauden kaksoiskäskyn. Varhaiskristityt tulkitsivat ylösnousemuksen jälkeen perimätietoa uudella tavalla. He löysivät VT:sta Jeesus-ennustuksia ja korvasivat Mooseksen uhrilait rakkauden lailla. Rakkauden ksäkyn valossa alettiin tulkita asioita. Paavali vei tämän kehityksen huippuunsa ja kiista päättyi juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välillä pakanakrisittyjen tulkintojen voittoon.
Kirkko on Paavalin ajoista lähtien tulkinnut, että (rakkauden) laista ei katoa piirtokaan. Juutalaiskristittyjen tulkinta Jeesuksesta väistyi. Kirkko on siis Jeesuksen opetusten innoittamina tulkinnut lakia uudelleen.
Sinun on aivan turha metelöidä Mooseksen lain tärkeydestä täällä. VT on suhteellisen arvoton kirja kristinuskolle. Sitä luetaan täysin ylösnousemuksen valossa kirkossa. Katekismusten 10 käskyä ovat käytännössä samat kuin Mooseksella lukuunottamatta jumalankuvankieltoa. Raamatun ymmärtäminen vaatii useimmiten paljon muutakin tietoutta kuin pelkkää kirjaimellista ymmärtämistä.
Minun ymmärtääkseni lailla tarkoitettiin ajanlaskun alkuaikoina juutalaisissa piireissä koko tooraa eli kaikkia Mooseksen kirjoja. Tätä lakia piti juutalaisen noudattaa tarkoin. Laki ei ollut vain 10 käskyä, vaan paljon enemmän.
Varhaiskristityt muuttivat perinteen tulkintaa Messias-ennustuksilla ja uudella lain käsityksellä mielestäni. Uhrisäädökset saivat jäädä, (vaikka niitä pidettiin Jumalan tahtona juutalaisuudessa). Laki ymmärrettiin Jumalan tahdoksi ja sen korkeimpana opetuksena oli rakkauden kakssoiskäsky. Ylösnousemususkon valossa kristityt luopuivat Mooseksen uhreista ja selittivät lakia uudella tavalla.
Paavali sinetöi uuden tulkinnan kirjeillään. Näin minä näen asian ja ymmärtääkseni näin asiaa tulkitaan myös vanhoissa kirkoissa. En tunne tarkkaan kuvakieltoriidan taustoja 700-luvulla ja miksi siinä päädyttiin siihen, mihin päädyttiin.
leija taivaan tuuliin irti aiheesta. Katolinen kirkko ja ent. augustinolaismukki Luther ei opeta katekismuksessa Kymmenenä käskynä mitään muuta kuin Jumalan Siinailla/Hoorebilla antaman lain SELKEÄÄ VÄÄRENNÖSTÄ.
väärntämiseksi, jotka annettiin alkaen 2 Moos.20-
Onko sinulla käsissäsi vanha toora ajalta ennen 200 e.Kr. Sehän olisi sensaatio!
Voisimme sitten vertailla, missä määrin masoreettien laitosta ja Septuagintaa ja Vulgataa on väärennetty.
Olet täällä nyt vuoden ajan pilkannut Jumalaa, Kristusta ja sakramentteja. Uskottavuutesi on alle nollan.
ja käännöset sisältö yhteneväinen. Vulgata ei kiinnosta koska jo Septuaginta ja hebrealaiset käännökset: ovat linjassa UT:n kreikkalaisten kirjoitusten kanssa. Sano missä kohden olen pilkannut äläkä hoe joutavia. Jos sanon että laki on katolisen ja Lutherin toimesta väärennetty törkeästi ja pilkaten Jumalan sanan arvovataa ja koskemattomuutta osoita että näin ei ole. Jo alakoululainen lapsikin voi verratessaan tekstejä Raamatussa ja tekstejä katekismuksessa havaita, että ne ovat eri tavaraa ja toisistaa oleelliseti poikkeavia versioita. Älä ota sinä turhia paineita sillä, jos uskot että Lutherin versiot ovat niita oikeita pidä vaan kiinni siitä. Minä uskon että jos pidän aitoja Raamatusta löytyviä käskyjä oikeina, - en suinkaan sillä pilkkaa Jumalaa, enkä sillä että kerron asiasta mielipiteeni.
Mooses on tutkimusten mukaan legenda, ei historiallinen henkilö. Mitään 10 käskyä ei ole koskaan annettu ihmisille, vaan ihmiset ovat sen itse keksineet. Näin VT eksegetiikka Soisalo-Soininen VT historia.
väärentämisen arviointiin kirjoitusten perusteella? Soisaloja- ja Soinisia tulee ja menee; mutta niin kauan kun taivas ja maa pysyvät Laki pysyy, eikä siitä saa muuttaa tai poistaa pienentäkään piirtoa.
(pieniä heprelaisia merkkejä)
Voit toki opettaa ja väittää, mitä haluat, mutta tosiasia on, että varhaiskristiyt luopuivat Mooseksen laista ja tulkitsivat kirjoituksia toisella tavalla nostan Jumalan laiksi rakkauden kaksoiskäskyn. Varhaiskristtyt poikkesivat juutalaisuudesta ja opettivat toisin kuin toora, mikä sinua tietenkin juutalaisena harmittaa. Luther ei edes yritä opettaa tooran käskyjä, vaan apostolisen kirkon uusia ohjeita Jeesuksen johdolla.
Olet jonkun uuden uskonnon kehittelijä?
Luther opetti sekä vanhaa että uutta testamenttia ja myös lain kuulumisesta kristityille lihan kurissa pitämiseksi.
niin tehtiin apostolisessa seurakunnassakin.
Mitään turhia paineita ei tule siitä, että sinä olet täällä rienaamassa. sinä vastaat kyllä siitä. kysymys on ainoastaan uskottavuudesta.
Osoita missä käskyjä on muutettu tai pidä luukku kiinni.
ne ovat autenttiset todisteet asiasta. Lapsikin näkee eron Raamatun käskyjen ja katekismusten: - katolisen/luterilaisen väärennösten välillä.
roomalais-babylonialainen sekakultti, joka kantaa myös raamatulle vierasta titteliä "kirkko". Tänäm syntyneen sekaannuksen eräänä avuttomana protestina: syntyi aikanaan myös Luhtherin "luterilainen" protesti, joka johti edelleen lisääntyvään sekaannukseen mukaan lukien lukien laajat puhdistukset ja mm. 30-vuotinen sota, näennäisevankeelisen lahkon pyrkiessä irti emokirkon valtapiiristä. Kaikki merkittävät puhditukset ja väilien selvittelyt suoritettiin ulkoista väkivaltaa käytäen unohtamatta juutalaisten tuhoamisia Euroopan puhdistamiseksi; vääristä uskonnoista ja roduista. (Muista myös Turkkilaiset: Lutherin vihalistoilta.)
Laita tänne todisteet, tai lopeta valhetelusi!
Lienee viisainta tarkistaa omia asenteita. Ei sille voi mitään, että luterilisuuden ja yleensäkin valtiokirkollisuuden rakenne ja historiallinen: maailman kultturia dominoimaan pyrkivä tausta on mikä on. Siitä ei voi puhua vain kunistellen hyvää, niin kuin kyseisesilta instituliolta palkkansa nauttivilla on "viranhoitoon valla sidottuna"
velvollisuuskin tehdä (mieti: Bileam). Leipäpapeilla on leipäpappien huolet ja uskovilla taas on vastuu yksin Jumalalle sekä uskollisuudelle Hänen iankaikkista ja väärentämötöntä ilosanomaansa kohtaan.
Rippikoulu on kasteopetuksen osa.
100-luvun lopussa kristityksi tahtoville aikuisille alettiin järjestää opetusta, jota varten perustettiin instituutio nimeltään katekumenaatti.
Katkekumenaatti: 2-3 vuotta koe- ja tutustumisjakso sekä lyhyt opetusjakso, jonka jälkeen opiskelijat kastettiin.
Käsite konfirmaatio.
Kasteeseen liittyi seremonioita kuten öljyllä voitelu ja kätten päälle paneminen.
200-luvulla voitelu ja kätten päälle paneminen irtautuivat kasteopetuksesta erillisiksi rituaaleiksi, joissa uskottiin välitettävän Pyhän Hengen.
Kyseinen piispan toimittama rituaali oli nimeltään konsignaatio, ristillä merkitseminen. 400-luvulla konsignaatiosta alettiin käyttää käsitettä konfirmaatio. Em. pidetään konfirmaation historiallisena yhteytenä kasteeseen.
Kristittyjen käytännöt jälleen muuttuivat ajan myötä. Keskiajalla kristinuskon opetus tapahtui kotikatekeesina (kotiopetus), jumalanpalvelusopetuksena ja rippiopetuksena.
Ts. ripin yhteyteen alettiin liittää opetusta. Papit alkoivat ripin yhteydessä kuulustella osasiko ripittäytyvä Isä meidän rukouksen ja uskontunnustuksen.
Kun aikaa kului, liitettiin ripittäytyvin lasten sekä nuorten kohdalla ensiripin yhteydessä olevaan em. rippikuulusteluun oikein uskontutkinto.
Tätä menetelmää pidetään rippikoulun alkuna ja rippikoulu-sana onkin peräisin tuosta Keskiaikaisesta rippikuulustelu-sanasta.
Luther hylkäsi konfirmaation sakramenttina. Hän esitti vuonna 1523 edellä selostettuun uskontutkintoon sisällöksi:
ehtoolliselle ilmottautuminen, katekismuskuulustelu, rippi, julkinen kuulustelu kirkossa.
Em. on luterilaisen rippikoulun synty.
Suomessa ensimmäinen swäilynyt kirjallinen maininta rippikoulusta on 1730-luvulta Pohjanmaalta.
Turun Tuomiokapituli määräsi rippikoulun pakolliseksi kaikkiin hiippakuntiin vuonna 1740.
Nämä rippikoulut olivat sisällöltään jo kovin erilaisia kuin 1500-luvulla Lutherin määritelmä kyseisen opetuksen sisällöksi, mutta se on jo toinen asia se.
Suruttomien kastettujen ja kuitenkin synnin pellossa rypevän kansan kuuluminen kirkkooa suuressa "lihan vapaudessa"; sai aikansa pyhitystäkin edellyttävät kastajat esittämään vaatimuksensa, kansan opettamisesta jne.
Esim. osallistumista ehtoolliseen "suruttomasti synnin alttarilla uhraavien kansssa" on UT:n mukaan kielletyä ja tuomionalaista toimintaa ja jotakin sellaista mikä estää: yhdessä todellisen kirkkokurin puutteen ohella tumelee hapatuksellaan, raamatullisen pyhien yhteyden. Siis syynä esitettyihin "erotettuna elämisen" vaatimiksiin olivat terveen opetuksen mukaisesti elämisen vaade Raamatussa. Ei Jumala ole kutsunut uskovia: kaikkinaiseen saastaisuuteen, - vaan pyhitykseen.
Em. kirjoitus pitää täsmällisesti paikkansa.
Et ole sinä perillä rippikoulusta kuten eivät juuri muutkaan tässä keskustelleet. Ihm,ettelen, miten te kehtaatte itteänne edes lutrilaisiksi kutsua kun kaiken maailman skeidaa olette tässä esittäneet muka luterilaisuutena.
Mitä jos lukisitte aiheesta vaikkapa kirkon nettisivulta:
http://www.evl.fi/kkh/to/kkn/rippikoulu/historia.htm
Siis tarkoitan sitä, että kirjoitus Lyhyestä virsi kaunis on oikeassa ja hänelle vastannut ei taas tiedä luterilaisuudesta mitään.
Kirjoituksesi on jo ohitse topicin eli rippikoulun historian, mutta kerron jotain siitä huolimatta.
Tunnustuskirjoissamme on präntättynä useammassa kohdin, että on samantekevää ovatko kirkon jäsenet ja työntekijät elävässä uskossa vai eivät, sillä ihmiset eivät voi määritellä toisista ihmisistä kuka on oikein uskomassa ja kuka ei. Tunnustuskirjat lähtevät siitä, että Jumala itse tekee ratkaisunsa siitä ketkä pääsevät Taivaaseen ja ketkä eivät ja kirkon tehtävä on pitää ovat ja kaste auvoinna kaikille ihmisille tekemättä eroa siinä ovatko he uskovaisia vai eivät.
omiin läheteisiin tutkimuksissa nojaudutaa. Eikön yleensä esim. entisiin puhdistuksiin osallistuneet ovat aina olleet lähtökohtaisesti olevinaan syyttömiä? Oma todistus on varsin yksipuolinen, kun sensijaan: mm. Westin edustaa tietellistä historiankäsitystä, joita on toki helppo kiistää, mutta vaikea faktisesti kumota.
Niin, sinun mielessäsi.
Tähän mennessä polemiikkisi ei ole kritiikkiä kestänyt. Täälä tuskin valheellisempaa kirjoittajaa on löytynyt. Ymmärrän, että katkeruus ja sisäisen rauhan puuttuminen sydämestä ajaa tuollaiseen.
Siihen mihin kriittiseen historiantutkimuseen perehtyneen ylipistomiehen ja Upsalan yliopiton professorin esitys perutuu, kuin kastajien ja toisinuskovien ulkoisiin hävitystoimiin päätöksineen osallistuneiden luterilaisten sisäsyntyisiin omiin näkemyksiin kysiesistä asiosta.
harhaluulojen ja perusteettomien syytösten muodossa paljastaan kuka on faktiseti luuseri.
Tiede ei koskaan rakennu yhden professorin käsityksille, vaikka joku uudestikastaja niin eksyneenä luulee. Sellaista tiedettä tehdään korkeintaan Pohjois-Koreassa.
Westin teoriat eivät kestä kritiikkiä. Sinun asenteesi kertoo sisäisistä ongelmista. Voit rauhassa jatkaa, ei tuota kukaan selväjärkinen usko.
On aivan toinen kuin joidenkin sisäänlämpiävien uskonnolisten saunakerhojen sytykkeeksi kelpaavat pikkeet ja tuohukset.
Suurinta osaa esim. historijoitsijoita pidetään ihan selväjärkisinä, mukaan lukien G.Westin, joskin heidän näkemyksensä peruteettomasti ja riittämättömin perustein kumoamaan pyrkivistä lihallisista, yhden henkilön nimeä kantavista lahkolaisten tulkinnooista ei voine sanoa varmuudella aina samaa.
Miksi sellainen itsestään selvyys kuin "jatkaa rauhassa" pitää erikseen mainita se kun kuuluu uskovan normaali elämään?
integroiminen luterilaiseen maakirkkoon, maakreivi Filipin johdolla käytävissä neuvotteluissa syksyllä vuonna 1538 johtivat saavutetun kompromissin seurauksena luterilaisen kirkon konfirmaatio opetuksen käyttöönottoon. Tämä oli tosin pahempi kompromissi ja kuolinisku kastajaliikkeelle kuin ulkoiset vainot ja merkitsi kastajaliikkeen häviämistä alueelta kokonaan, seuraavan sadan vuoden aikana. Siis se mihin ei miekka ja tuli ja vesi (hukuttamien) pystynyt sen teki historiallinen tuhoisa uskonnollinen kompromissi. Vastaavan ovat nykyäänkin tehneet kirkon kanssa eräät vapaat suunnat kuten mm. helluntalaiset. Sopimus on kuitenkin eräänlainen consensus sopimus uskonrauhan säilyttämiseksi; eli yhteisiä asiota korostetaan, mutta oppillisia eroavaisuuksia ei saa tai tule korstaa. Tässä on vain yksi häviävä osapuoli: - iankaikkisen Jumalan evankelijumin ilmaisema totuus keskuudessamme.
Harhaoppinen jatkaa aina rauhassa, kunhan on tullut kerran tai kaksi neuvotuksi. Ei paljoa kannata väitellä fanaatikkojen kanssa.
Westinin teos ei ole objektiivinen, mikäli sinun väitteesi on poimittu sieltä. On toki mahdollista, että lisäät niihin omiasi.
Tiedon kääntäminen itselleen sopimattomasta teidosta: sen välittäjään on taktista venkoilua ja paskanpuhujien yleisesti netissä suosima veto asian viemiseksi sivuraiteille. Juuri harhaoppiset, joiden faktapohja ei riitä esim. historian tosiasioiden kohtaamiseen ja niistä puhumiseen harrastavat sitä, leimaillen ihmisiä mitä älyttömimmillä nimittely lätkillä, omaksumiensa valheiden peittelemiseksi.
Tarkista teidot Westinin teoksesta: Vapaan kristillisyyden historia sivu 164,165; niin näet millainen tuo kyseinen historian hetki oli. Jos aisia jää epselväksi ota yhteyttä vaikka yliopitoon ja johonkin alan proffaan ja sitärataa. Kysele vaikka lisää dokumentteja aiheesta ja yllätä suomelaiset luterilaiset tekemällä aiheesta vaikka edes gradu; - mennee läpi varmasti sinun pätevyydelläsi, koska lähde aineneisto on vakuuttavaa.
Taidat olla satusetä!
ei piipahda edes hetkeä kylässä.