Lapsettomuushoidosta

Oikea oppi sanoo, että paratiisissa ollaan täydellisiä ja lapset voidaan hankkia siellä.
Jos kärsii lapsettomuudesta, niin kannattaa odottaa uutta asiainjärjestelmää ja käyttää lastenkasvatukselta säästynyt aika tienraivauspalvelukseen. Näin Jehova haluaa, täytyy hyväksyä jos lasta ei tule.

>>Miten jehovantodistajien oppi kohtaa tällaisen tilanteen? Onko keinohedelmöitys sallittua? Voiko pariskunta "lainata" siemennestettä parisuhteen ulkopuoliselta luovuttajalta? Onko sallittua pakastaa sukusoluja tai keinotekoisesti hedelmöitettyjä embryoita? Onko kaikille embryoille annettava mahdollisuus kehittyä, vai voiko ylijääneet embryot hävittää?

Syyskuun Herätkää! 2004 kertoo asiasta enemmän. Sellaista liirumlaarumia näytti olevan, että on parempi lainata koko kirjoitus. Sen siitä ainakin sai selville, ettei pariskunta voi ""lainata" siemennestettä parisuhteen ulkopuoliselta luovuttajalta".



"Valintoja, kysymyksiä

Kuvittele, millaisessa ahdingossa on aviopari, joka epätoivoisesti haluaisi lapsen mutta ei hedelmättömyyden vuoksi voi sitä saada. He kääntyvät lääkärin puoleen ja saavat tietää, että lapsettomuuden hoitoon on kehitetty monia menetelmiä ja tekniikoita. Onko sillä merkitystä, minkä niistä he valitsevat?

LAPSETTOMILLA pariskunnilla on nykyään valittavana hoitoja, joista ei vielä muutama vuosikymmen sitten tiedetty mitään. Tarjonta on kuitenkin tuonut mukanaan myös vakavan kysymyksen: millaisia eettisiä ja moraalisia näkökohtia hedelmöityshoitoihin liittyy? Ennen kuin tarkastelemme tätä kysymystä, luomme silmäyksen siihen, miten noihin hoitoihin suhtaudutaan eri uskontojen piirissä.

Uskonnollisten ryhmien kannanottoja

Katolinen kirkko julkaisi vuonna 1987 asiakirjan nimeltä Donum Vitae (Elämän lahja), jossa käsitellään lapsettomuushoitoihin liittyviä moraalisia kysymyksiä. Siinä sanotaan, että jos lääketieteellinen menetelmä avustaa sukupuolisuhdetta, sitä voidaan pitää moraalisesti hyväksyttävänä. Jos sitä vastoin menetelmä korvaa tuon suhteen, se on asiakirjan mukaan moraalisesti väärin. Tämän näkemyksen mukaan leikkaus, jossa tukkeutuneet munanjohtimet avataan, ja hedelmällisyyttä parantavien lääkkeiden käyttö ovat moraalisesti hyväksyttäviä mutta koeputkihedelmöitys ei ole.

Seuraavana vuonna Yhdysvaltain kongressin alainen komissio teki selvityksen eri uskonnollisten ryhmien kannasta lapsettomuushoitoihin. Loppuraportissa todettiin, että enemmistö niistä hyväksyi vakiintuneet lääketieteelliset toimenpiteet, keinosiemennyksen aviomiehen siittiöillä sekä koeputkihedelmöityksen avioparin omilla munasoluilla ja siittiöillä. Lisäksi useimmat ryhmät ilmoittivat, että alkioiden tuhoaminen, keinosiemennys luovutetuilla siittiöillä ja sijaissynnytys ovat moraalisesti väärin.

Vuonna 1997 protestantteja, anglikaaneja ja ortodokseja edustava Euroopan ekumeeninen kirkko- ja yhteiskuntakomissio (EECCS) antoi julkilausuman, jonka mukaan lapsettomuushoitoihin ei sen riveissä ole yksimielistä kantaa. Siinä korostettiin yksilön omantunnon ja henkilökohtaisen vastuun osuutta ja sanottiin: ”Tästä seuraa, että on vaikea puhua EECCS:n jäsenkirkkojen yhteisestä kannasta. Näkemykset vaihtelevat.”

On ilmeistä, että lapsettomuushoidoista ollaan montaa mieltä. Maailman terveysjärjestö myöntää, että hedelmöityshoidot merkitsevät ”jatkuvaa haastetta sosiaalisille normeille, moraalisille ja eettisille periaatteille sekä oikeuslaitoksille”. Millaisia seikkoja pariskunnan tulisi harkita ennen kuin se tekee lapsettomuushoitoja koskevia ratkaisuja?

Keskeisiä kysymyksiä

Yksi perusasia on alkion asema. Tähän liittyy ratkaisevan tärkeä kysymys siitä, milloin ihmiselämä alkaa – hedelmöitymisessä vai myöhemmin raskauden aikana. Vastaus vaikuttaa varmasti monien avioparien ratkaisuun. Jos he esimerkiksi uskovat, että elämä alkaa hedelmöityksestä, heidän on harkittava muutamia keskeisiä kysymyksiä.

● Antaako pariskunta lääkärien noudattaa normaalia käytäntöä, jonka mukaan hoidossa hedelmöitetään useampia munasoluja kuin ne, jotka siirretään kohtuun, ja ylimääräiset alkiot säilytetään myöhempää käyttöä varten?

● Mitä varastoiduille alkioille tehdään, jos pariskunta ei enää voi tai halua saada lisää lapsia?

● Mitä tehdään varastoiduille alkioille, jos pariskunta eroaa tai toinen puolisoista kuolee?

● Kuka kantaa raskaan vastuun alkioiden hävittämisestä?

Käyttämättömiä tai varastoituja alkioita koskevaan kysymykseen ei voida suhtautua kevyesti. Joissakin maissa laki vaatii nykyään pariskuntaa ilmoittamaan kirjallisesti, mitä ylimääräisille alkioille tehdään. Vaihtoehtoina on yleensä varastointi, luovutus, tutkimuskäyttö tai hävittäminen. Pariskuntien on hyvä tietää, että joissakin paikoissa pidetään eettisesti hyväksyttävänä sitä, että lapsettomuusklinikka hävittää yli viisi vuotta säilytetyt alkiot ilman kirjallista lupaa. Klinikoilla on tätä nykyä eri puolilla maailmaa satojatuhansia pakastettuja alkioita.

Pariskunnan tulisi miettiä myös sitä mahdollisuutta, että heitä pyydetään lahjoittamaan käyttämättömiä alkioita kantasolututkimukseen. Esimerkiksi Yhdysvaltain lapsettomuusyhdistys (AIA) on kehottanut pariskuntia antamaan käyttämättömät varastoidut alkiot tutkimuskäyttöön. Kantasolututkimuksessa pyritään muun muassa löytämään uusia hoitoja sairauksiin. Tutkimusala on kuitenkin herättänyt paljon kiistelyä, koska kantasolujen irrottaminen alkiosta käytännössä tuhoaa sen.

Uuteen geenitekniikkaan liittyy toisenkinlaisia eettisiä kysymyksiä. Ajatellaanpa esimerkiksi preimplantaatiodiagnostiikkaa (ks. tekstiruutu ”Geneettinen preimplantaatiodiagnostiikka”). Siinä alkioiden perimä tutkitaan, ja sen jälkeen niistä valitaan kohtuun siirrettäväksi alkio, joka on esimerkiksi toivottua sukupuolta tai jossa ei ole jotain tiettyä tautigeeniä. Arvostelijat varoittavat, että tämä menetelmä saattaa johtaa sukupuolisyrjintään tai tarjota pariskunnille aikanaan mahdollisuuden valita lastensa perinnöllisiä ominaisuuksia, kuten hiusten tai silmien värin. Herää myös eettinen kysymys, mitä tapahtuu alkioille, joita ei valita.

Vaikutus aviosuhteeseen

Lapsettomuushoitoja punnittaessa on otettava huomioon muitakin seikkoja. Miten sijaissynnyttäjän tai luovutettujen siittiöiden tai munasolujen käyttö vaikuttaisi aviosuhteeseen? Joissakin menetelmissä mukana saattaa olla kolmas osapuoli (luovuttaja) tai jopa neljäs (kaksi luovuttajaa) tai viides (kaksi luovuttajaa ja sijaissynnyttäjä).

Kun harkitaan hoitoja, joissa käytetään luovutettuja sukusoluja, kaikkien asianosaisten täytyy miettiä seuraavia näkökohtia.

● Miten lapsen hankkiminen tällä tavoin vaikuttaa vanhempien tunne-elämään pitkällä aikavälillä, kun vain toinen on biologinen vanhempi tai ei kumpikaan?

● Miten lapsi reagoi saadessaan tietää, että hän on saanut alkunsa tällaisella poikkeuksellisella tavalla?

● Pitäisikö lapselle kertoa hänen syntyperästään ja antaa hänen etsiä biologista isäänsä tai äitiään?

● Mitä moraalisia ja laillisia oikeuksia ja velvoitteita on sukusolujen luovuttajilla?

Luovuttajan nimettömyys

Monissa maissa sukusolujen luovuttajien henkilöllisyyttä ei kerrota. Britanniassa sukusolujen ja alkioiden käyttöä valvova elin selittää: ”Nykyiset ja aiemmat luovuttajat pysyvät nimettöminä pariskunnille, joiden hoidossa käytetään heidän munasolujaan tai siittiöitään, sekä lapsille, jotka saattavat syntyä hoidon tuloksena, ellei luovutuksesta ole sovittu toisilleen tuttujen henkilöiden kesken.” (The Human Fertilisation and Embryology Authority.)

Tästä menettelytavasta käydään kuitenkin kovaa kiistaa monin paikoin. Muutamassa maassa käytäntöä tai lakeja on jo muutettu. Nimettömyyden vastustajat painottavat, että lasten on saatava tietää kaikki, mikä liittyy heidän identiteettiinsä. Eräässä raportissa sanotaan: ”Yli 80 prosenttia adoptoiduista etsii biologisia sukulaisiaan. Monet heistä tuntevat useimpien ihmisten tavoin sammumatonta uteliaisuutta syntyperäänsä kohtaan ja haluavat saada sen selville. Lähes 70 prosenttia haluaa saada tärkeää taustatietoa biologisten vanhempien mahdollisista perinnöllisistä sairauksista.”

Eräässä toisessa selvityksessä haastateltiin 16:ta aikuista, jotka olivat saaneet alkunsa luovutetuilla siittiöillä tehdyssä keinosiemennyksessä, ja kävi ilmi, että ”monet olivat järkyttyneitä saadessaan tietää biologisesta syntyperästään”. Raportissa jatkettiin: ”Monilla lapsilla oli identiteettiongelmia, ja he tunsivat itsensä hylätyksi. Jotkut tunsivat tulleensa petetyksi, tai heidän luottamuksensa perhettä kohtaan järkkyi.”

Millaisen ratkaisun teet?

Hedelmöityshoitoja tullaan epäilemättä kehittämään edelleen. On ennustettu, että tulevaisuudessa niiden avulla syntyy 30 prosenttia kaikista lapsista. Kiistely hoitoihin liittyvistä eettisistä ja moraalisista kysymyksistä jatkuu.

Tosi kristittyjä ohjaa ratkaisun teossa vielä tärkeämpi näkökohta: lisääntymisen Suunnittelijan näkemys (Psalmit 36:9). Raamatussa ei tietenkään käsitellä nykyaikaisia lapsettomuushoitoja suoranaisesti, koska niitä ei sen kirjoittamisen aikaan vielä tunnettu. Se sisältää kuitenkin selviä periaatteita, jotka osoittavat, mitä Jumala ajattelee asiasta (ks. tekstiruutu ”Raamatun näkökanta”). Niiden avulla voimme tehdä ratkaisuja, jotka ovat eettisesti ja moraalisesti kestäviä ja joista meillä voi olla puhdas omatunto Jumalan edessä (1. Timoteukselle 1:5).

[Alaviitteet]

Sijaissynnytys eli kohdunvuokraus on ”järjestely jossa nainen antaa – – siirtää kohtuunsa toisen naisen hedelmöityneestä munasolusta kehittyneen alkion ja synnyttää siitä kehittyvän lapsen” tuolle toiselle naiselle (Suomen kielen perussanakirja). Alkio viedään kohtuun emättimen kautta tai kirurgisesti.

Ks. kirjoitussarjaa ”Kantasolut – onko tiede mennyt liian pitkälle?” Herätkää!-lehdestä 22.11.2002.

[Tekstiruutu/Kuva s. 8]

MIKÄ ON ESIALKIO?

Esialkiolla tarkoitetaan alkion kehitysastetta 14 ensimmäisenä vuorokautena hedelmöitymisen jälkeen. Sen jälkeen sitä kutsutaan alkioksi kahdeksannen viikon loppuun asti ja siitä eteenpäin sikiöksi. Miksi termiä ”esialkio” käytetään?

Erään tiedelehden mukaan termi on antanut ”oikeutuksen tutkia ihmisalkiota” hedelmöitystä seuraavien 14 vuorokauden aikana (International Journal of Sociology and Social Policy). Eräs lähdeteos sanoo: ”Jos alkio määritellään rakenteeksi, josta lapsi kehittyy, sen varhaisimmat esiasteet muodostuvat vasta noin kaksi viikkoa sen jälkeen kun siittiö on kohdannut munasolun.” (Incredible Voyage—Exploring the Human Body.) Mutta voidaanko esialkiota pitää pelkkänä solumassana, josta ei ole juuri muuhun kuin tutkimuskäyttöön? Katsotaanpa, mitä noiden kahden viikon aikana tapahtuu.

Kun siittiö on tunkeutunut munasoluun, niiden kromosomit yhtyvät noin 24 tunnin kuluessa. Muutaman seuraavan päivän aikana tuo solu jakautuu. Neljän viiden päivän kuluttua hedelmöitymisestä solurykelmä, joka on edelleen pienempi kuin nuppineulan pää, muotoutuu ontoksi palloksi, jossa on uloin solukerros ja sisäsolumassa. Tätä kutsutaan blastokystaksi eli alkiorakkulaksi. Monista uloimman solukerroksen soluista kehittyy kudoksia, jotka eivät kuulu alkioon, ja itse lapsi kehittyy sisäsolumassasta.

Noin viikon kuluttua hedelmöitymisestä alkiorakkula kiinnittyy kohdun limakalvoon ja siitä alkaa kasvaa istukka, jonka kautta sikiö saa äidin verenkierrosta happea ja ravintoaineita ja sikiöstä poistuu jäteaineita. Edellä mainitun teoksen mukaan sisäsolumassa alkaa yhdeksännen päivän tienoilla ”kehittyä uudeksi ihmisyksilöksi”. Siinä jatketaan: ”Nuo likimain 20 solua järjestäytyvät uudelleen ja erilaistuvat seuraavien viiden kuuden päivän aikana, minkä tuloksena syntyy varsinaisen alkion ensimmäinen rakennusosa.” Tämä ”ensimmäinen rakennusosa”, josta aikanaan kehittyy keskushermosto, alkaa siis muotoutua toisen viikon lopulla.

Tämän alkuvaiheessa tapahtuvan valmistavan, asteittaisen prosessin vuoksi jotkut sanovat, että ”uuden ihmisalkion alkuna ei voida pitää mitään yksittäistä biologista tapahtumaa tai hetkeä”.

Tosi kristityt kuitenkin uskovat, että ihmiselämä alkaa hedelmöitymisestä. Se että alkuperäisessä hedelmöityneessä solussa on ohjeet, joiden mukaan muun muassa istukka muodostuu, alkio kiinnittyy kohtuun ja siitä syntyy yhteys äidin verenkiertoon, vain syventää heidän arvostustaan tämän kaiken ylivertaista Suunnittelijaa, Jehova Jumalaa, kohtaan.

[Kuva]

Kolmen päivän ikäinen ihmisalkio (noin 400-kertainen suurennos)

[Lähdemerkintä]

University of Utah Andrology and IVF Laboratories

[Tekstiruutu/Kuva s. 9]

GENEETTINEN PREIMPLANTAATIODIAGNOSTIIKKA

Koeputkihedelmöitykseen liittyy uusi tekniikka nimeltä geneettinen preimplantaatiodiagnostiikka. Siinä alkioiden perimä tutkitaan, ja sen jälkeen niistä valitaan kohtuun siirrettävä alkio. Eräässä lapsettomuushoitoja käsittelevässä kirjassa sanotaan tämän menetelmän vaikutuksista:

”[Tutkijat] pystyvät pian määrittämään alkiosta fyysisiä, älyllisiä sekä mahdollisesti tunneperäisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia. Näin ollen vanhemmat voivat jolloinkin lähitulevaisuudessa valita jälkeläistensä ominaispiirteitä. Monet varmastikin hyväksyisivät sen, että preimplantaatiodiagnostiikkaa käytettäisiin sellaisten vanhempien hoidossa, jotka kantavat jotakin pelättyä tautia, mutta harvat kannattavat sitä, että menetelmää käytetään sellaisten pariskuntien hoidossa, jotka haluavat tiettyä sukupuolta olevan lapsen tai – joskus tulevaisuudessa – sinisilmäisen, musikaalisen tai pitkän lapsen.

Preimplantaatiodiagnostiikka herättää monien muiden menetelmien tavoin kysymyksen, pitäisikö jotain tehdä vain siksi, että se on mahdollista. – – Ongelman ydin on se, mihin raja vedetään – vai vedetäänkö sitä mihinkään – tällä riskialttiilla huipputekniikan alueella.” (Choosing Assisted Reproduction—Social, Emotional and Ethical Considerations.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 10]

RAAMATUN NÄKÖKANTA

Raamatussa ei tietenkään käsitellä suoranaisesti nykyaikaisia lapsettomuushoitoja. Voimme kuitenkin sen avulla saada selville, mitä Jumala ajattelee joistakin tärkeistä kysymyksistä. Kun tosi kristityt tietävät vastauksen kahteen peruskysymykseen, he pystyvät tekemään ratkaisuja, jotka miellyttävät Jumalaa.

Milloin ihmiselämä alkaa? Raamatun mukaan elämä alkaa hedelmöitymisestä. Psalmista Daavid sanoi Jumalasta pyhän hengen ohjauksessa: ”Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat.” (Psalmit 139:16.) Toisen Mooseksen kirjan 21:22, 23:n alkukielinen teksti puolestaan osoittaa, että jos joku vahingoittaa syntymätöntä lasta, hän joutuu siitä tilille. Tästä voidaan oppia se, että Luoja pitää ihmiselämää kallisarvoisena, jo sen varhaisissa kehitysvaiheissa kohdussa. Jumalan silmissä alkion tahallinen tuhoaminen vastaa aborttia.

Liittyykö lisääntymiskyvyn käyttöön rajoituksia? Jumalan näkökanta käy ilmi 3. Mooseksen kirjan 18:20:stä, jossa sanotaan: ”Etkä saa antaa siemenvuotoasi lähimmäisesi vaimolle, niin että tulet siitä epäpuhtaaksi.” Säädöksen taustalla on periaate, jonka mukaan miehen siementä ei saa käyttää kenenkään muun kuin hänen vaimonsa munasolun hedelmöittämiseen eikä nainen saa synnyttää lasta kellekään muulle kuin omalle aviomiehelleen. Toisin sanoen lisääntymiskykyä ei tule käyttää muiden kuin oman aviopuolison hyväksi. Siksi tosi kristityt eivät turvaudu sijaissynnytykseen (kohdunvuokraukseen) eivätkä menetelmiin, joissa käytetään luovutettuja siittiöitä, munasoluja tai alkioita.

Tehdessään lapsettomuushoitoja koskevia ratkaisuja tosi kristittyjen on punnittava tarkoin, mitä Raamattu osoittaa Jumalan ajattelevan asiasta, sillä juuri hän on avioliiton ja perhe-elämän Alkuunpanija (Efesolaisille 3:14, 15)."