ID-teoria

Manu Peltosen sivuilta varsin kiintoisa havainto:

(linkkiä ei voinut kopsata joten siksi juttu tässä suoraan):

Älykästä suunnittelua (Intelligent Design, ID) kritisoivien tavallinen väittämä on, ettei ID-teorian kannattajien näkemyksiä ole esitelty missään varteenotettavassa tieteellisessä julkaisussa. Niitä ole muka ole julkaistu "koska ID-teoreetikoilla ei ole mitään tieteellistä näyttöä!"

Itse asiassa ID-tiedemiesten julkaisut kuitenkin päätyvät rutiininomaisesti monien tiedelehtien arviointipalstoille. Seuraavassa lista englanninkielisistä kirjoista ja artikkeleista, joiden sisältöä on esitelty erilaisissa tieteellisissä julkaisuissa (suluissa arvioinnin suorittanut tiedelehti).

# Meyer, S. C. DNA and the origin of life: Information, specification and explanation, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 223-285.

Arviointi:
"Kirjassaan Meyer väittää, että älykäs suunnittelu tarjoaa informaation alkuperälle paremman selityksen kuin kilpailevat kemialliset evoluutiomallit. Hänen mukaansa DNA:han liittyvä informaatio ei ole ainoastaan epätodennäköisen monimutkaista vaan lisäksi kullekin lajille ja sen toiminnoille ominaista. Hän väittää, ettei sattuma, välttämättömyys eivätkä niiden yhdistelmät voi selittää informaation alkuperää puhtaasti fysikaalis-kemiallisista lähtökohdista käsin. Sen sijaan tietomme luonnon olevaisten ja älykkään toiminnan syy-yhteyksistä tukee älykästä suunnittelua parhaana selityksenä informaation alkuperälle ja että sen on täytynyt olla mukana jo ensimmäisestä solusta lähtien."

# Behe, M. J., Design in the details: The origin of biomolecular machines, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 287-302

Arviointi:
"Behe lähtee liikkeelle yleisestä suunnittelu-argumentista 'redusoimaton monimutkaisuus'. Behe väittää, että tämän alueen ilmiöt sisältävät monimutkaisia, toisistaan riippuvia, ohjattuja järjestelmiä, toimintoja ja mekanismeja. Behen mukaan tällainen on mahdotonta luonnonvalinnan syysuhteiden ja satunnaisen muuntelun pohjalta, eli päämäärättömien uusdarwinististen mekanismien pohjalta. Hän sanoo vielä, että redusoimaton monimutkaisuus on tyypillistä älykkäiden toimijoiden suunnitelmallisille järjestelmille. Hän päätyy toteamaan, että älykäs suunnittelu tarjoaa parhaan selityksen solun molekyylikoneiston redusoimattomalle monimutkaisuudelle."

Samaan tapaan on arvioitu myös seuraavia ID-teoriaa kannattavia kirjoja ja artikkeleita (arvioinnit löytyvät sivulta: www.discovery.org/)
# Dembski, W.A., Reinstating design within science, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 403-418.
# Stephen Meyer, “The Origin of Biological Information and the Higher Taxonomic Categories” Proceedings of the Biological Society of Washington 117 (2004): 213-239.
# Jonathan Wells, “Do Centrioles Generate a Polar Ejection Force?," Rivista di Biologia/Biology Forum 98 (2005): 37-62.
# Scott Minnich and Stephen C. Meyer, “Genetic Analysis of Coordinate Flagellar and Type III Regulatory Circuits,” Proceedings of the Second International Conference on Design & Nature, Rhodes Greece, edited by M.W. Collins and C.A. Brebbia (WIT Press, 2004).
# W.A. Dembski, The Design Inference: Eliminating Chance through Small Probabilities (Cambridge: Cambridge University Press, 1998).
# Michael Behe, Darwin’s Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution (The Free Press, 1996).
# Charles B. Thaxton, Walter L. Bradley, Roger L. Olsen, The Mystery of Life’s Origin: Reassessing Current Theories (Philosophical Library, 1984, Lewis & Stanley, 4th ed., 1992).
# John Angus Campbell and Stephen C. Meyer, Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003)
# Guillermo Gonzalez and Jay W. Richards, The Privileged Planet: How Our Place in the Cosmos is Designed for Discovery (Regnery Publishing, 2004).
# William Dembski, No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot be Purchased without Intelligence (Rowman & Littlefield Publishers, 2002).
# Michael Denton, Evolution: A Theory in Crisis (Adler & Adler, 1985).
# Del Ratzsch, Nature, Design, and Science: The Status of Design in Natural Science (State University of New York Press, 2001).
# Michael C. Rea, World without Design : The Ontological Consequences of Naturalism (Oxford University Press, 2004).
# Ø. A. Voie, "Biological function and the genetic code are interdependent," Chaos, Solitons and Fractals, Vol 28(4) (2006): 1000-1004.
# John A. Davison, “A Prescribed Evolutionary Hypothesis,” Rivista di Biologia/Biology Forum 98 (2005): 155-166.
# S.C. Meyer, “The Origin of Biological Information and the Higher Taxonomic Categories,” Proceedings of the Biological Society of Washington, 117(2) (2004): 213-239.
# M.J. Behe and D.W. Snoke, “Simulating Evolution by Gene Duplication of Protein Features That Require Multiple Amino Acid Residues,” Protein Science, 13 (2004): 2651-2664.
# D. A. Axe, “Estimating the Prevalence of Protein Sequences Adopting Functional Enzyme Folds,” Journal of Molecular Biology, Vol. 341 (2004): 1295–1315.
# W.-E. Lönnig & H. Saedler, “Chromosome Rearrangements and Transposable Elements,” Annual Review of Genetics, 36 (2002): 389-410.
# D.K.Y. Chiu & T.H. Lui, “Integrated Use of Multiple Interdependent Patterns for Biomolecular Sequence Analysis,” International Journal of Fuzzy Systems, 4(3) (September 2002): 766-775.
# M.J. Denton, J.C. Marshall & M. Legge, (2002) “The Protein Folds as Platonic Forms: New Support for the pre-Darwinian Conception of Evolution by Natural Law,” Journal of Theoretical Biology 219 (2002): 325-342.
# D. A. Axe, “Extreme Functional Sensitivity to Conservative Amino Acid Changes on Enzyme Exteriors,” Journal of Molecular Biology, Vol. 301 (2000): 585-595.

ID-teoriaa kannattavia artikkeleita:
# Lönnig, W.-E. Dynamic genomes, morphological stasis and the origin of irreducible complexity, Dynamical Genetics, Pp. 101-119. In Dynamical Genetics by V. Parisi, V. de Fonzo & F. Aluffi-Pentini, eds.,(Research Signpost, 2004)
# Granville Sewell, Postscript, in Analysis of a Finite Element Method: PDE/PROTRAN (Springer Verlag, 1985).
# Five science articles from Darwinism, Design, & Public Education, edited by John Angus Campbell and Stephen C. Meyer (Michigan State University Press, 2003) (hereinafter DDPE):
# Meyer, S. C. DNA and the origin of life: Information, specification and explanation, DDPE Pp. 223-285.
# Behe, M. J., Design in the details: The origin of biomolecular machines. DDPE Pp. 287-302
# Nelson, P. & J. Wells, Homology in biology: Problem for naturalistic science and prospect for intelligent design, DDPE, Pp. 303-322.
# Meyer, S. C., Ross, M., Nelson, P. & P. Chien, The Cambrian explosion: biology’s big bang, DDPE, Pp. 323-402.
# Dembski, W.A., Reinstating design within science, DDPE, Pp. 403-418.

# Granville Sewell, "A Mathematician’s View of Evolution," The Mathematical Intelligencer, Vol 22 (4) (2000).
# Four science articles from W. A. Dembski & M. Ruse, eds., DEBATING DESIGN: FROM DARWIN TO DNA (Cambridge, United Kingdom, Cambridge University Press, 2004) (hereinafter DEBATING DESIGN)
# Dembski, W.A., The logical underpinnings of intelligent design, DEBATING DESIGN, Pp. 311-330.
# Bradley, W. L., Information, Entropy, and the Origin of Life, DEBATING DESIGN, Pp. 331- 351.
# Behe, M., Irreducible complexity: obstacle to Darwinian evolution, DEBATING DESIGN, Pp. 352-370.
# Meyer, S. C., The Cambrian information explosion: evidence for intelligent design, DEBATING DESIGN, Pp. 371-391.

# Behe, M.J., Self-Organization and Irreducibly Complex Systems: A Reply to Shanks and Joplin, PHILOSOPHY OF SCIENCE 67:155-162 (March 2000)
# Craig, W.L., “God, Creation, and Mr. Davies.” British Journal for the Philosophy of Science 37 (1986): 168-175
# Craig, W.L., “Barrow and Tipler on the Anthropic Principle vs. Divine Design.” British Journal for the Philosophy of Science 38 (1988): 389-395.
# Craig, W.L., “The Anthropic Principle.” In The History of Science and Religion in the Western Tradition: an Encyclopedia, pp. 366-368. Ed. G. B. Ferngren.
# Craig, W.L., “Design and the Anthropic Fine-Tuning of the Universe.” In GOD AND DESIGN: THE TELEOLOGICAL ARGUMENT AND MODERN SCIENCE, pp. 155-177. (ed. Neil Manson. London: Routledge, 2003).

Lyhyesti voidaan siis todeta, että ID-teorian perusteet ovat saaneet melko laajasti palstatilaa useissa erilaisissa tiedejulkaisuissa, ja että päinvastaiset väitteet eivät pidä paikkaansa.

Lähde: www.discovery.org/

Suomessa on skeptikkojen toimesta julkaistu kirjoja ja kirjoituksia, joissa kreationismi ja ID-teoria on määritelty pseudotieteeksi. Mikä on totuus tässä asiassa? Siitä kerrotaan mm. sivulla tjt2.tripod.com/evkummaskep.html

04.12.07

361615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Voi herrajestas, että on ID-mömmöt saaneet jopa 30 artikkelia kasaan yli 10 vuodessa. Ihan päätä huimaavaa tahtia kyllä... Ja vieläpä millaisissa julkaisuissa! Heti alussa kahdesti mainittava Darwinism, Design & Public Education ei ole varteen otettava tieteellinen julkaisu, vaan ID-kreationistien oma kokoelmajulkaisu, jolla ei ole kunnollista double-blind vertaisarviointi prosessia.

Lisäksi mukana oli konferenssijulkaisuja, joita ei yleensäkään seulota kovin tarkasti, koska konferenssien tarkoituksena monesti on heitellä ideoita ilmaan keskustelua varten. Puhumattakaan siitä, että listassasi on lukuisia kirjoja, joita erittäin harvoin altistetaan vertaisarvioinnille. Niitä siis EI OLE julkaistu varteenotettavissa tieteellisissa julkaisuissa, vaikka tekstisi niin epätoivoisesti säälittää. Olipa yllättävää, että kreationistien piti taas turvautua valehteluun...

Äänestä
  • "listassasi on lukuisia kirjoja, joita erittäin harvoin altistetaan vertaisarvioinnille."

    Kerrotko mitkä ovat nuo kirjat?

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    "listassasi on lukuisia kirjoja, joita erittäin harvoin altistetaan vertaisarvioinnille."

    Kerrotko mitkä ovat nuo kirjat?

    Ainakin viittauksien perusteella seuraavat ovat:

    # W.A. Dembski, The Design Inference: Eliminating Chance through Small Probabilities (Cambridge: Cambridge University Press, 1998).
    # Michael Behe, Darwin’s Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution (The Free Press, 1996).
    # Guillermo Gonzalez and Jay W. Richards, The Privileged Planet: How Our Place in the Cosmos is Designed for Discovery (Regnery Publishing, 2004).
    # William Dembski, No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot be Purchased without Intelligence (Rowman & Littlefield Publishers, 2002).
    # Michael Denton, Evolution: A Theory in Crisis (Adler & Adler, 1985).
    # Del Ratzsch, Nature, Design, and Science: The Status of Design in Natural Science (State University of New York Press, 2001).
    # Michael C. Rea, World without Design : The Ontological Consequences of Naturalism (Oxford University Press, 2004).

    Ja näistäkin ainakin Dembskin, Behen ja Gonzalezin teokset ovat suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja, eivätkä varsinaista tieteellistä kirjallisuutta.

    Äänestä

asiantuntevalle kreationistille suoraan heidän järjestönsä Discovery Instituutin ytimestä, itse Michael Medved Jerusalem Postin haastattelussa:

"The important thing about Intelligent Design is that it is not a theory - which is something I think they need to make more clear. Nor is Intelligent Design an explanation. Intelligent Design is a challenge. It’s a challenge to evolution. It does not replace evolution with something else."

Kaikki varmaan ymmärtävät sen verran englantia, että ymmärtävät, että hän kertoo, ettei ID ole teoria, eikä se ole edes selitys. Se ei edes korvaa evoluutiota, hyvä jos haastaa sen.

Äänestä

Lyhyesti - sitäkö, mitä Raamatussa hemmo, joka on mieltynyt teurasjätteistä saatuun savuun ja lasten ja naisten murhaamiseen on todennut tehdyn?

:)

Kallistun 'Sotkan-muna'-teorian puolelle - se on uskottavampi.

Jotain luojasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Telkkä

Äänestä
  • Tälle palstalle olisit lukenut historiankirjoja tai edes Raamattua senkään vertaa että käsittäisit että Jumala ei milloinkaan antanut käskyjä lapsiuhreista Israelin kansalle.

    Muut kansat sen sijaan uhrasivat paljonkin lapsia Molokille
    "3. Moos. 18:21
    Älä uhraa lastasi Molokille*, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen."
    "2. Kun 3:
    "26 Kun Moabin kuningas huomasi, ettei hän enää kyennyt pitämään puoliaan, hän otti mukaansa seitsemänsataa miekkamiestä ja yritti murtautua läpi Edomin kuninkaan joukkojen kohdalta. Se ei kuitenkaan onnistunut.
    27 Silloin hän otti esikoispoikansa, josta piti tulla kuningas hänen jälkeensä, ja uhrasi hänet polttouhrina muurilla. Israelilaiset joutuivat niin suuren kauhun valtaan, että he lopettivat piirityksen ja palasivat maahansa."
    Ja muita uhreja. Muut kansat tekivät myös paljon kauhistuttavia ja iljettäviä asioita kuten viiltelivät itseään, harrastivat noituutta, haureutta, ja muuta sellaista. Siksi on Jumala rankaissut menneen ajan maailmaa.

    Äänestä

  • kun kirjoitat kirjoitti:

    Tälle palstalle olisit lukenut historiankirjoja tai edes Raamattua senkään vertaa että käsittäisit että Jumala ei milloinkaan antanut käskyjä lapsiuhreista Israelin kansalle.

    Eihän tuossa edellä lasten uhraamisesta puhuttukaan, vaan murhaamisesta. Ja murhaajanahan raamatun jumala on vallan mahdottoman taitava. Vaikka unohdetaan Egyptin massamurhat, Sodoman ja Gomorran hävitys ja kaikkien kansanmurhien äiti Nooan tulva, niin jumala tappoi raamatun itsensä mukaan yli 2,3 miljoonaa ihmistä - ja tuo arvio on alakanttiin, ja liittyy pelkästään raamatussa kuvattuihin tapahtumiin.

    Pyhän etnisen puhdistajan palvonta on minusta hiukan outoa.

    Hihhuli ei näköjään edes tunne raamattuaan... :D :D

    (Vinkki: Kyse ei ole lapsiuhreista, vaan vielä vakavammasta, josta 1940-luvun lopulla päätyi narunjatkeeksi ja nykyäänkin elinkautiseen, kuten
    ehkä näemme Radovan Karadzikin kohdalla)

    Missä muuten raamatussasi tuomitaan pedofilia, orjuus, kidutus ja eläinrääkkäys?

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    ei olisi hävittänyt noita valtioita, ne olisi hävitetty jotenkin muuten. Etkö ymmärrä että esimerkiksi Georgian konflikti ja tuleva sota jossa Suomi joutuu luopumaan maa-alueistaan tulee kansakuntamme syntien vuoksi? Oletko jo unohtanut millaista oli viime sodissa? Ei se ole mukavaa eikä Jumala siitä nauti. Se on todellakin meidän parhaaksemme, kun olemme kerran niskuroiva kansa. Ei Sodoman ja Gomorran röyhkeys ollut mitään erikoista. Synti saa synnin palkan. Mitä ihmine kylvää, sitä hän myös niittää, eikä tarvitse olla edes mikään idiootti tajutaaksensa sitä.

    Ilman Israelia, meillä ei olisi Jeesusta, kansakunnat vailla toivoa. Mielestäni tämä jo oikeuttaa kansa Israelin puolustamisen, kun Israelilla ei ole muuta turva kuin Jumala: tälläkin hetkellä Yhdysvallat neuvottelee Jerusalemin jakamisesta, vaikka seon selvästi aina historian saatossa kuulunut Jumalalle ja hänen valitulle kansalleen. Mietin että puuttuuko sinulta syy-ja-seuraus suhteet, kuten ADHD-lapsilla, vai oletko muuten vain typerä. Kuitenkin synnin tulokset ovat ilmiselvästi nähtävillä ympärillä, eikä kukaan niistä nauti(laajat katasotrofit, heikkous, nälänhätä).

    "Pyhän etnisen puhdistajan palvonta on minusta hiukan outoa."
    Lopputuloksena voin sanoa olevani onnellinen että Jumala tekee jotain ,muutenhan ihmiskunta olisi läpeensä paha. Kun ihminen ei tule parannukseensa hyvällä, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Kuten oli Sodomassa ja Gomorrassa laita, kun ihmiset eivät olisi millään suostuneet parannukseen, Jumala täytyi tuoda täystuho, koska mitään hyötyä ei ihmisestä, joka oli läpeensä paha ollut, eikä he uskoneet Lootia, kun hän sanoi heille Jumalan tuomioista, vaan nauroiat tälle, aivan kuten monet ihmiset nyt nauravat jälleen tälle varoitukselleni. Selvä yhtymäkohta on edessä. Jumalattomat erotetaan jumalallisista, kuin jyvät akanoista, ja näin on aina ollutkin, eikä siinä ole mitään epäoikeudenmukaista, ei todellakaan. Jumala oikeuttaa tekonsa ihmisten pahuudella: jos ihminen luottaa hyvinvointiin, kun Jumalaan, täytyy ihmiselle tapahtua jotain, jotta hän kääntyisi, ja usein nälänhädän, taikka sodan kautta on mahdollista tehdä näin. Jos ihmiselle tuntuu epänormaalilta, tulisi tarkkailla ihan omaa sydäntään, mitä siellä on, josko pahuutta tai vilppiä tai valhetta. Se ei ole hyväksi eikä johda Jumalan mielen mukaiseen elämään.

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    tuomitaan synti ja kaikki pahuus vimeisellä tuomiolla ja joissain tapauksissa jo täällä ajassa, sillä luettelemasi asiat ovat syntiä l. pahuutta, orjuutta lukuunottamatta, Raamatun aikana, ja tänäänkin. (Täsmennys: orjuus Raamatun aikana edellytti orjan isännältä hyvää huolenpitoa ja hyvää kohtelua orjaa kohtaan, ei väki- tai mielivaltaa, jotka ovat tietysti syntiä.) Muut luettelemasi asiat ovat siis syntiä ja mm. Ilmestyskirjasta näemme että synnin palkka on kuolema. Toki myös muualta Raamatusta asia käy hyvin ilmi.

    Tuo siis kysymykseesi: >>Missä muuten raamatussasi tuomitaan pedofilia, orjuus, kidutus ja eläinrääkkäys?

    Äänestä

  • kun kirjoitat kirjoitti:

    Tälle palstalle olisit lukenut historiankirjoja tai edes Raamattua senkään vertaa että käsittäisit että Jumala ei milloinkaan antanut käskyjä lapsiuhreista Israelin kansalle.

    Muut kansat sen sijaan uhrasivat paljonkin lapsia Molokille
    "3. Moos. 18:21
    Älä uhraa lastasi Molokille*, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen."
    "2. Kun 3:
    "26 Kun Moabin kuningas huomasi, ettei hän enää kyennyt pitämään puoliaan, hän otti mukaansa seitsemänsataa miekkamiestä ja yritti murtautua läpi Edomin kuninkaan joukkojen kohdalta. Se ei kuitenkaan onnistunut.
    27 Silloin hän otti esikoispoikansa, josta piti tulla kuningas hänen jälkeensä, ja uhrasi hänet polttouhrina muurilla. Israelilaiset joutuivat niin suuren kauhun valtaan, että he lopettivat piirityksen ja palasivat maahansa."
    Ja muita uhreja. Muut kansat tekivät myös paljon kauhistuttavia ja iljettäviä asioita kuten viiltelivät itseään, harrastivat noituutta, haureutta, ja muuta sellaista. Siksi on Jumala rankaissut menneen ajan maailmaa.

    Tästähän on kysymys:

    Näin toteaa Jeesuksenne:

    "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Ja näin on jumalanne tahto:

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Elikkä vielä kerran:

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:

    3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:

    1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
    raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.

    2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.

    3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.

    6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.

    7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen

    8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    11. Ja pappi polttakoon sen alttarilla uhriruokana Herralle.

    12. Ja jos hänen uhrilahjansa on vuohi, tuokoon sen Herran eteen

    13. ja laskekoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    14. Ja hän tuokoon siitä uhrilahjanaan Herralle uhriksi sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
    15. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    16. Ja pappi polttakoon ne alttarilla uhriruokana, suloisesti tuoksuvana uhrina; kaikki rasva olkoon Herran oma.

    Äänestä

  • Israelin kansa kirjoitti:

    ei olisi hävittänyt noita valtioita, ne olisi hävitetty jotenkin muuten. Etkö ymmärrä että esimerkiksi Georgian konflikti ja tuleva sota jossa Suomi joutuu luopumaan maa-alueistaan tulee kansakuntamme syntien vuoksi? Oletko jo unohtanut millaista oli viime sodissa? Ei se ole mukavaa eikä Jumala siitä nauti. Se on todellakin meidän parhaaksemme, kun olemme kerran niskuroiva kansa. Ei Sodoman ja Gomorran röyhkeys ollut mitään erikoista. Synti saa synnin palkan. Mitä ihmine kylvää, sitä hän myös niittää, eikä tarvitse olla edes mikään idiootti tajutaaksensa sitä.

    Ilman Israelia, meillä ei olisi Jeesusta, kansakunnat vailla toivoa. Mielestäni tämä jo oikeuttaa kansa Israelin puolustamisen, kun Israelilla ei ole muuta turva kuin Jumala: tälläkin hetkellä Yhdysvallat neuvottelee Jerusalemin jakamisesta, vaikka seon selvästi aina historian saatossa kuulunut Jumalalle ja hänen valitulle kansalleen. Mietin että puuttuuko sinulta syy-ja-seuraus suhteet, kuten ADHD-lapsilla, vai oletko muuten vain typerä. Kuitenkin synnin tulokset ovat ilmiselvästi nähtävillä ympärillä, eikä kukaan niistä nauti(laajat katasotrofit, heikkous, nälänhätä).

    "Pyhän etnisen puhdistajan palvonta on minusta hiukan outoa."
    Lopputuloksena voin sanoa olevani onnellinen että Jumala tekee jotain ,muutenhan ihmiskunta olisi läpeensä paha. Kun ihminen ei tule parannukseensa hyvällä, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Kuten oli Sodomassa ja Gomorrassa laita, kun ihmiset eivät olisi millään suostuneet parannukseen, Jumala täytyi tuoda täystuho, koska mitään hyötyä ei ihmisestä, joka oli läpeensä paha ollut, eikä he uskoneet Lootia, kun hän sanoi heille Jumalan tuomioista, vaan nauroiat tälle, aivan kuten monet ihmiset nyt nauravat jälleen tälle varoitukselleni. Selvä yhtymäkohta on edessä. Jumalattomat erotetaan jumalallisista, kuin jyvät akanoista, ja näin on aina ollutkin, eikä siinä ole mitään epäoikeudenmukaista, ei todellakaan. Jumala oikeuttaa tekonsa ihmisten pahuudella: jos ihminen luottaa hyvinvointiin, kun Jumalaan, täytyy ihmiselle tapahtua jotain, jotta hän kääntyisi, ja usein nälänhädän, taikka sodan kautta on mahdollista tehdä näin. Jos ihmiselle tuntuu epänormaalilta, tulisi tarkkailla ihan omaa sydäntään, mitä siellä on, josko pahuutta tai vilppiä tai valhetta. Se ei ole hyväksi eikä johda Jumalan mielen mukaiseen elämään.

    Luepas näitä lauseitasi ajatuksella:

    ****

    >>No jos Israelin kansa ei olisi hävittänyt noita valtioita, ne olisi hävitetty jotenkin muuten.> Etkö ymmärrä että esimerkiksi Georgian konflikti ja tuleva sota jossa Suomi joutuu luopumaan maa-alueistaan tulee kansakuntamme syntien vuoksi?>Se [sota] on todellakin meidän parhaaksemme, kun olemme kerran niskuroiva kansa.>Kun ihminen ei tule parannukseensa hyvällä, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle?>Jumala täytyi tuoda täystuho, koska mitään hyötyä ei ihmisestä, joka oli läpeensä paha ollut, >eikä he uskoneet Lootia, kun hän sanoi heille Jumalan tuomioista, vaan nauroiat tälle, aivan kuten monet ihmiset nyt nauravat jälleen tälle varoitukselleni.

    Että Suomessakin on tämmöisiä! Juuri sinun kaltaisten kahjojen takia maailmassa käydään sotia... Karmivaa.

    ettei Venäjä tule Suomeen? Onko sinun mielestä oikein, että pahat rikolliset menevät vankilaan? Miksi sinun mielestäsi sitten ei ole oikein, jos niitä rangaistaan, joita ei muuten rangaistaisi? En ymmärrä logiikkaa. Sinulta puuttuu syy-ja-seuraus suhteet aivan kuten ADHD-lapsilta
    "Ps. 10:4
    Jumalaton ylvästelee: "Ei Jumala rankaise. Ei häntä edes ole!" Siinä hänen ajatuksensa. "
    Tuo on sinun ongelmasi.

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    Että Suomessakin on tämmöisiä! Juuri sinun kaltaisten kahjojen takia maailmassa käydään sotia... Karmivaa.

    etkö ymmärrä, jollet tee parannusta on sinun hankala pelastua. Vai onko sinullakin ADHD, kun et ymmärrä syy-ja-seuraus suhteita? Pitäisköhän ateisteille kaikille tehdä ADHD-diagnoosi testit. Olisi varmasti hyvä yhteiskunnalle, jolleivät osaa hillitä itseään, ottaa vastuuta elämästään ja himoissaan tappavat ja murhaavat toisiaan.

    Äänestä

  • Jumalanne huoraamista kirjoitti:

    Tästähän on kysymys:

    Näin toteaa Jeesuksenne:

    "Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."

    Ja näin on jumalanne tahto:

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."

    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."

    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."

    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."

    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"

    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."

    Elikkä vielä kerran:

    Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."

    Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:

    3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:

    1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
    raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.

    2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.

    3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.

    6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.

    7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen

    8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan

    10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    11. Ja pappi polttakoon sen alttarilla uhriruokana Herralle.

    12. Ja jos hänen uhrilahjansa on vuohi, tuokoon sen Herran eteen

    13. ja laskekoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.

    14. Ja hän tuokoon siitä uhrilahjanaan Herralle uhriksi sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
    15. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.

    16. Ja pappi polttakoon ne alttarilla uhriruokana, suloisesti tuoksuvana uhrina; kaikki rasva olkoon Herran oma.

    retuperällä. Empä jaksa vaivautua kun et selvästi jaksanut lukea edes lukuja, jotka käsittelivät aiheita, loppuun. On ateisteilla nimittäin tuo ADHD-diagnoosin paikka.

    Äänestä

  • kielteinen? kirjoitti:

    etkö ymmärrä, jollet tee parannusta on sinun hankala pelastua. Vai onko sinullakin ADHD, kun et ymmärrä syy-ja-seuraus suhteita? Pitäisköhän ateisteille kaikille tehdä ADHD-diagnoosi testit. Olisi varmasti hyvä yhteiskunnalle, jolleivät osaa hillitä itseään, ottaa vastuuta elämästään ja himoissaan tappavat ja murhaavat toisiaan.

    "Vai onko sinullakin ADHD, kun et ymmärrä syy-ja-seuraus suhteita?"

    Eihän ADHD:lla ole tuohon mitään vaikutusta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaushäiriö

    Muutenkin osoitat mielenkiintoista leimaamista, niistähän ne konfliktitkin osaltaan nousevat (leimaamisella väistetään se ilmiön/asian/ihmisten todellinen tunteminen).

    "Olisi varmasti hyvä yhteiskunnalle, jolleivät osaa hillitä itseään, ottaa vastuuta elämästään ja himoissaan tappavat ja murhaavat toisiaan."

    Sinähän hauska veijari olet, ellet ole sitten ihan tosissasi?

    Ilmeisesti kaltaisillasi ei sitten tarvita kuin pinei naksahdus päässä, ja kun siellä alkaa "Jumala" vaatia vääräuskoisten tappamista niin teot alkavat puhua puolestaan?

    Äänestä

  • ateisteilla kirjoitti:

    retuperällä. Empä jaksa vaivautua kun et selvästi jaksanut lukea edes lukuja, jotka käsittelivät aiheita, loppuun. On ateisteilla nimittäin tuo ADHD-diagnoosin paikka.

    vähämielinen on kaiken olevaisen luonut?

    Aukeaako?

    Äänestä

  • uskoo siihen, että kirjoitti:

    vähämielinen on kaiken olevaisen luonut?

    Aukeaako?

    kuin luuletkaan..

    Kukahan uskoo väittämälläsi tavalla?.. Valtaosa ihmiskunnasta, kulttuuritaustasta riippumatta, ennen ja nyt, uskoivat ja uskovat perustellusti ja maalaisjärjellä Luoja-Jumalaan, mutta eivät vähämieliseen, kaikkea muuta.

    Se että ateisti väittää Jumalaa vähämieliseksi, eikä ymmärrä hengellisiä asioita, ei tee Jumalasta vähämielistä.

    Mites se nyt menikään..: "Vain hullu sanoo sydämessään: "Ei ole Jumalaa""..

    Äänestä

  • ..paremmin.. kirjoitti:

    KULTTUURIEVOLUUTIO pitää sisällään niin tiedätte mistä se 'maalaisjärkikin' on kotoisin.

    Asettukaa muutama tuhat vuotta taapäin paimentolaisteltan hämäriin ja pohtikaa IHAN niine eväineen miltä maailma ja ympäristö näyttää?

    Raamtun jumala on puhtaasti ihmisen oma luomus - sairasta mentaaliaan myöten.

    Äänestä

  • mitä seikka kirjoitti:

    kulttuurievoluutiolla.
    Minkähän takia esim. monet maailman terävimmät aivot, ts. lukuisat tiedemiehet uskovat eritäin perustellusti edelleenkin Luoja-Jumalaan, varmaankin tietäen tuon esittelemäsi kulttuurievoluutiohommelin.

    >>Raamtun jumala on puhtaasti ihmisen oma luomus - sairasta mentaaliaan myöten.

    Äänestä

  • Israelin kansa kirjoitti:

    ei olisi hävittänyt noita valtioita, ne olisi hävitetty jotenkin muuten. Etkö ymmärrä että esimerkiksi Georgian konflikti ja tuleva sota jossa Suomi joutuu luopumaan maa-alueistaan tulee kansakuntamme syntien vuoksi? Oletko jo unohtanut millaista oli viime sodissa? Ei se ole mukavaa eikä Jumala siitä nauti. Se on todellakin meidän parhaaksemme, kun olemme kerran niskuroiva kansa. Ei Sodoman ja Gomorran röyhkeys ollut mitään erikoista. Synti saa synnin palkan. Mitä ihmine kylvää, sitä hän myös niittää, eikä tarvitse olla edes mikään idiootti tajutaaksensa sitä.

    Ilman Israelia, meillä ei olisi Jeesusta, kansakunnat vailla toivoa. Mielestäni tämä jo oikeuttaa kansa Israelin puolustamisen, kun Israelilla ei ole muuta turva kuin Jumala: tälläkin hetkellä Yhdysvallat neuvottelee Jerusalemin jakamisesta, vaikka seon selvästi aina historian saatossa kuulunut Jumalalle ja hänen valitulle kansalleen. Mietin että puuttuuko sinulta syy-ja-seuraus suhteet, kuten ADHD-lapsilla, vai oletko muuten vain typerä. Kuitenkin synnin tulokset ovat ilmiselvästi nähtävillä ympärillä, eikä kukaan niistä nauti(laajat katasotrofit, heikkous, nälänhätä).

    "Pyhän etnisen puhdistajan palvonta on minusta hiukan outoa."
    Lopputuloksena voin sanoa olevani onnellinen että Jumala tekee jotain ,muutenhan ihmiskunta olisi läpeensä paha. Kun ihminen ei tule parannukseensa hyvällä, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Kuten oli Sodomassa ja Gomorrassa laita, kun ihmiset eivät olisi millään suostuneet parannukseen, Jumala täytyi tuoda täystuho, koska mitään hyötyä ei ihmisestä, joka oli läpeensä paha ollut, eikä he uskoneet Lootia, kun hän sanoi heille Jumalan tuomioista, vaan nauroiat tälle, aivan kuten monet ihmiset nyt nauravat jälleen tälle varoitukselleni. Selvä yhtymäkohta on edessä. Jumalattomat erotetaan jumalallisista, kuin jyvät akanoista, ja näin on aina ollutkin, eikä siinä ole mitään epäoikeudenmukaista, ei todellakaan. Jumala oikeuttaa tekonsa ihmisten pahuudella: jos ihminen luottaa hyvinvointiin, kun Jumalaan, täytyy ihmiselle tapahtua jotain, jotta hän kääntyisi, ja usein nälänhädän, taikka sodan kautta on mahdollista tehdä näin. Jos ihmiselle tuntuu epänormaalilta, tulisi tarkkailla ihan omaa sydäntään, mitä siellä on, josko pahuutta tai vilppiä tai valhetta. Se ei ole hyväksi eikä johda Jumalan mielen mukaiseen elämään.

    ..jos näistä ihmisistä "ei ole enää hyötyä"..

    Kuulostaa tutulta muutaman kymmenen vuoden takaa..

    Äänestä

  • mitä tarkoitat kirjoitti:

    kulttuurievoluutiolla.
    Minkähän takia esim. monet maailman terävimmät aivot, ts. lukuisat tiedemiehet uskovat eritäin perustellusti edelleenkin Luoja-Jumalaan, varmaankin tietäen tuon esittelemäsi kulttuurievoluutiohommelin.

    >>Raamtun jumala on puhtaasti ihmisen oma luomus - sairasta mentaaliaan myöten.

    "Tutkija: Uskonnot mielikuvituksen tuotetta

    Julkaistu: 19:10 Kuva: EPA/All Over Press

    Brittiläinen antropologi Maurice Bloch on sitä mieltä, että uskonnot ovat ihmisen mielikuvituksen tuote. Bloch on selvittänyt uskonnon syntyä London School of Economicsissa.

    Blochin mukaan eläimistä ainoana ihminen harjoittaa uskontoa, koska eläimistä ainoana ihmisellä on riittävästi mielikuvitusta.

    Tutkija haluaa haastaa perinteisen näkemyksen, että uskonto olisi syntynyt laumaeläin ihmisen yhteisöjen tiivistämiseksi ja pitämiseksi yllä. Blochin mukaan edes simpansseilla, jotka ovat evoluutioteorian mukaan ihmistä lähinnä, ei ole riittävästi mielikuvitusta uskontojen keksimiseen.

    Tutkijan pääteesi on, että mielikuvituksen on täytynyt kehittyä ennen uskontoa. Uskonto nimittäin vaatii kyvyn kuvitella jotain, mikä ei ole läsnä hetkessä. Myös usko siihen, että elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, vaatii melkoista mielikuvitusta.

    Maurice Bloch toteaa myös, että muun muassa ajatukset työyhteisöstä, kansallisvaltiosta ja laeista ovat myös pelkkää mielikuvitusta.

    Tutkija uskoo, että mielikuvitus kehittyi ihmisen ominaisuudeksi kivikauden lopulla, noin 50 000 vuotta sitten."

    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/22059-tutkija-uskonnot-mielikuvituksen-tuotetta

    "Einstein: Jumalaan uskominen on lapsellista

    13.5.2008 22:21

    Raamattukin on vain kokoelma alkukantaisia legendoja, suhteellisuusteorian isä muotoilee kirjeessään.

    Einsteinin kirje huutokaupataan torstaina. (EPA)

    Bloomsburyn huutokauppakamari myy torstaina ainutlaatuisen kirjeen, jonka Albert Einstein kirjoitti saksalaisfilosofi Eric Gutkindille vuonna 1954.

    Uutistoimisto AFP:n mukaan suhteellisuusteorian isä kuvailee kirjeessään uskontoa lapselliseksi taikauskoksi.

    - Sana Jumala merkitsee minulle ainoastaan ilmausta ihmisen heikkoudesta. Raamattu on kokoelma kunnioitettavia mutta alkukantaisia legendoja, jotka ovat samalla melkoisen lapsellisia, hän tykittää.

    Kirjeen sisältö on mullistava, sillä Einstein on aikaisemmin tunnettu kaunopuheisista uskonnon määrittelyistään, kuten "Tiede ilman uskontoa on rampa; uskonto ilman tiedettä sokea."

    Einstein kieltäytyy kirjeessään myös pitämästä juutalaisia Jumalan valittuna kansana.

    - Heillä ei ole mitään erityisominaisuuksia muihin ihmisiin nähden. Minulle juutalainen uskonto on kuten kaikki muutkin: lapsellisten taikauskojen ruumiillistuma, itsekin juutalainen Einstein kirjoittaa.

    IL"

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200805137648885_ul.shtml

    "Tutkijat ja Jumala

    Viime vuosisadalla julkaistiin monta suurta huomiota saanutta tutkimusta siitä, uskovatko merkittävät tutkijat Jumalan vai ei. Tuloksia ja usein elämäkerrallisia viittauksia käyttiin sitten osoittamaan kunkin puhujan tarpeen mukaan, että joko uskominen on rationaalista, koska sekin tunnettu tutkija (varsinkin Albert Einstein) oli uskovainen, tai että uskominen ei ole viisasta, kun ei sekään tunnettu tutkija (varsinkaan Albert Einstein) uskonut Jumalaan.

    Ensimmäisen tunnetuista kartoituksista teki Bryn Mawr Collegen psykologi James Henry Leuba (1867-1946) vuonna 1914. Hänen kyselyssään oli mukana 400 tutkijaa, jotka Amerikan Men of Sciense-julkaisussa luokiteltiin "merkittäviksi tiedemiehiksi", Heistä 32 prosenttia uskoi persoonalliseen Jumalaan ja 37 prosenttia sielun kuolemattomuuteen.

    Kun Leuba uusi tutkimuksensa 1933, usko persoonalliseen Jumalaan oli "merkittävien tutkijoiden" joukossa pudonnut 13 prosenttiin, ja sielun kulemattomuuteen uskovia oli vain 15 prosenttia. Kummassakin tutkimuksessa kaikkein epäilevimpiä olivat biologit ja varsinkin psykologit, joista sielun kuolemattomuuteen uskoi enää kaksi prosenttia.

    Leuba, joka itse selitti uskonnollisia kokemuksia mielellään erilaisista fysiologisista tiloista käsin ja vertasi niitä huumeilla aikaansaatuihin tajunnanmuutoksiin, ennusti, että tutkijoiden usko Jumalaan tulisi edelleen laskemaan.

    Kun nyttemmin Malibun Pepperdine-yliopistossa vaikuttava professori Edward John Larson teki vastaavanlaisen tutkimuksen 1998 Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (National Academy of Sciences) jäsenistä, tulokset olivat Leuvban ennustuksen mukaiset: Vain kymmenen prosenttia NAS:n tutkijoista uskoi Jumalaa tai kuolemattomuuteen. Biologien keskuudessa luku oli vielä puolta pienempi."

    Äskettäin Kalifornian yliopiston (L.A) Gregory Graffin ja Cornelin William Provine julkaisivat American Scientistissä oman tutkimuksensa, jossa oli analysoitu tarkemmin tuota biologien epäuskoisuutta."

    ...

    "Erityisen mielenkiintoiseksi Cornellin tutkimuksen tekevät sen jatkokysymykset, joissa selvitettiin biologien käsitystä siitä, mikä sitten heidän mielestään on uskonnon olemus, ja miksi sillä on ollut niin suuri merkitys maailmassa. Vaikka tutkijat eivät itse uskoneetkaan Jumalaan, he pitivät uskomista sinänsä tietyssä mielessä rationaalisena.

    Nimittäin vastaajista 72 prosenttia katsoi, että uskonto ilmiönä on sidoksissa Homo sapiens-lajin biologiseen kehitykseen, eli on ihmisen kulttuurin yksi sosiobiologinen piirre.

    Siis vaikka Yhdysvalloissa raivoaa yhä ankara kiista, jossa uskonto ja lajinkehitys eli evoluutio asetetaan vastakkain, johtavat biologit katsoivat, että uskonto ja evoluutio eivät tavallaan ole vastakkaisia asioita, vaan uskonto on itsessään esteettisesti säälimättömän evoluution tuote siinä kuin ihmisen tötterönenä ja kömpelöt varpaatkin"

    Erkki Kauhanen valtiotieteen tohtori / Tekniikan Maailma 16/2007 s.80-81

    Äänestä

  • luulemista? kirjoitti:

    "Brittiprofessori: Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa

    Ulsterin yliopiston emeritusprofessori Richard Lynn on herättänyt kiivasta keskustelua Britanniassa väitteillään, että älykkyys vähentää uskon merkitystä paitsi yksilölle myös kokonaisille yhteiskunnille.

    Lynnin mukaan viime vuosisadalla kiihtynyt länsimaisten yhteiskuntien maallistuminen on yhteydessä keskimääräisen älykkyysosamäärän kasvuun. Professorin mukaan uskonnollisuus väheni ja keskimääräinen älykkyys lisääntyi 137 kehittyneessä maassa 1900-luvulla.

    Lynn perustelee väitettään muun muassa sillä, että arvostetun Royal Society -tiedeseuran jäsenistä vain reilu kolme prosenttia ilmoittaa olevansa uskossa, kun Britannian koko väestön keskuudessa osuus on liki 70 prosenttia.

    Emeritusprofessori toteaa myös, että esikoululaisista suurin osa uskoo Jumalaan, mutta teini-iässä moni alkaa epäillä uskoaan älykkyyden lisääntyessä. Lisätodisteita hän on löytänyt kyselytutkimuksista, joiden vastaukset viittaisivat siihen, että ihmiset, joilla on korkea älykkyysosamäärä, ovat muita harvemmin uskossa.

    Akateemisessa maailmassa Lynchin johtopäätöksiä on arvosteltu turhasta yksioikoisuudesta.

    "Uskon ja älykkyyden yhdistäminen tällä tavoin voi johtaa trendiin, jossa usko aletaan nähdä yksinkertaisena ja primitiivinä. Kyse on kuitenkin moninaisista uskonnollisista ja kulttuurisista kysymyksistä", huomautti professori Gordon Lynch Lontoon Birkbeck Collegesta.

    Tohtori David Hardman Lontoon Metropolitanin yliopistosta muistutti, että uskon ja järjen välistä kausaalisuhdetta on vaikea todistaa. Hän myönsi kuitenkin, että älykkyyden on havaittu olevan yhteydessä kykyyn – tai ehkä pikemminkin haluun – kyseenalaistaa instituutioita, joita kohtaan ihmiset kokevat voimakkaita tunteita.

    Lynnin ajatuksista kertoivat Telegraph-lehden verkkosivut keskiviikkona. Aihe kirvoitti nopeasti vilkkaan keskustelun, jossa muun muassa arvosteltiin Lynnin ajatusten pinnallista ymmärtämistä.

    Lynn on aiemmin herättänyt keskustelua älykkyyden yhteydestä sukupuoleen ja etniseen taustaan."

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Brittiprofessori Älykkäät ihmiset ovat muita harvemmin uskossa/1135237125805

    Äänestä

  • tähänkin: kirjoitti:

    Älykkyys ja uskonnollinen usko – statistiikkaa

    Alla oleva teksti esittelee lyhyesti kaikki yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset (ennen vuotta 1986) älykkyysosamäärän (eli ÄO:n, eng. IQ) ja uskon välisestä suhteesta. Artikkeli on paljon velkaa Free Inquiryn (1986) vastaavalle artikkelille. Alkuperäisen artikkelin sisältöä ei ole oleellisesti muutettu, tähän artikkeliin on kuitenkin lisätty muutama muu tutkimus aiheesta älykkyys ja uskonnollisuus. Omat kommentit alkuperäiseen artikkeliin on julkaistu kurssivoidulla tekstillä.

    Joistain tutkimuksista puuttuu tarkat tekijöiden nimet ja vuosiluvut, lisäksi muutamissa artikkelin esiintuomissa tutkimuksissa on käytetty ns. sekundalähteitä. Artikkelin kieliasua ei ole myöskään tarkastettu. Pahoitteluni, koetan tehdä kyseisille asioille jotain lähiaikoina.
    Opiskelijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. Thomas Howells, 1927
    Tutkimus tutki 461 oppilaan älykkyyttä ja totesi että uskonnollisesti konservatiiviset "ovat, yleisesti ottaen, heikompia älyllisissä kyvyissä".

    2. Hilding Carlsojn, 1933
    Tutki 215 oppilasta ja totesi että "älykkäillä oppilailla on taipumus sympatisoida enemmän... ateismia".

    3. Abraham Franzblau, 1934
    Tähdensi Howellsin ja Carlsonin tutkimuksia ja testasi Termanin älykkyystestillä 354 juutalaista lasta, 10-16 ikävuoden väliltä. Tutkimuksessa selvisi uskonnollisuudella olevan negatiivinen suhde älykkyyteen (ts. ei-uskonnolliset ovat älykkäämpiä).

    4. Thomas Symington, 1935
    Testasi 400 oppilaan älykkyyttä lukioissa ja kristillisissä ryhmissä. Hän totesi, "on olemassa jatkuva positiivinen suhde vapaamielisellä ajattelulla ja älyllisillä kyvyillä..."

    5. Vernon Jones, 1938
    Testasi 381 oppilasta, todeten "on olemassa viitteitä positiivisesta yhteydestä vapaamielisen ajattelun ja älykkyyden välillä".

    6. A. R. Gilliland, 1940
    Muista aikaisemmista tutkimuksista poiketen, huomasi vain "pienen tai olemattoman yhteyden älykkyyden ja jumaluskon välillä".

    7. Donald Gragg, 1942
    Todisti päinvastaisen yhtäläisyyden ACE testin ja Thunderstonen "reality of god" testin välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat jälleen älykkäämpiä).

    8. Brown ja Love, 1951
    Denverin yliopistossa 613 mies- ja naisopiskelijaa testattiin. Keskiverto ÄO oli ei-uskovien keskuudessa 119, kun uskovilla tulos oli ainoastaan 100. Ei-uskonnollisten keskimääräinen tulos oli parempi kuin 80 % väestöstä, uskonnollisten ollessa keskitasoa. Heidän löytönsä "vahvistivat Howellsin tulosta".

    9. Michael Argyle, 1958
    Tuli älykkyystestisarjassaan tulokseen "vaikka älykkäät lapset pitävät vahvemmin kiinni uskonnollisista käsitteistä, he ovat myös ensimmäisiä jotka uskaltavat kyseenalaistaa uskonnon ja älykkäistä opiskelijoista erittäin harvat hyväksyvät uskonnollisia uskomuksia".

    10. Jeffrey Hadden, 1963
    Ei löytänyt yhteyttä älykkyyden ja arvosanojen välillä. Löytö oli poikkeava, koska GPA arvosanat ovat yleensä vahvasti kytköksissä älykkyyteen. Muut tekijät ovat saattaneet vaikuttaa Wisconsin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen.

    11. Young, Dustin and Holtzman, 1966
    Uskonnollisuus laski sitä mukaan kuin GPA arvosanat paranivat.

    12. James Trent, 1967
    Teetti kyselyn 1400 lukion päättävillä opiskelijoilla. Hän ei löytänyt suuria eroja, mutta älykkäiden opiskelijoiden osuus oli tutkimuksessa ylimitoitettu.

    13. C. Plant ja E. Minium, 1967
    Älykkäät opiskelijat olivat vähemmän uskonnollisia, sekä ennen että jälkeen lukion.

    14. Robert Wuthnow, 1978
    532 opiskelijasta, 37 % kristityistä, 58 % kristinuskon jättäneistä ja 53 % ei-uskonnollisista saavutti yli keskiverron SAT testissä. (SAT on amerikkalainen älykkyystesti)

    15. Hastings ja Hoge, 1967, 1974
    Tutki 200 lukiolaista, eikä löytänyt huomattavaa yhteyttä.

    16. Norman Poythress, 1975
    Keskiverto SAT arvosanat ovat vahvasti anti-uskonnollisilla 1148, keskiverto anti-uskonnollisilla 1119, hieman anti-uskonnollisilla 1108 ja uskonnollisilla 1022.

    17. Wiebe ja Fleck, 1980
    Tutki 158 mies- ja naispuolista Kanadan yliopiston opiskelijaa. Hän raportoi "ei-uskonnollisten oppilaiden olevan usein erittäin älykkäitä" ja "huomattavasti älykkäämpiä kuin uskonnollisten oppilaiden".
    Muita

    Pratt (1937) tutki 3 040 opiskelijaa paikallisessa osavaltion julkisessa lukiossa (uskonnollisuus mitattiin virallisen kuuluvuuden perusteella), ja totesi että "mihinkään kirkkoon kuulumattomat, saavat matalamman ACE tuloksen kuin oppilaat missä tahansa uskonnollisessa ryhmässä".

    Francis (1979) (käyttäen rukoilun ja kirkkoon kuuluvuuden tiheyttä mittarina) tutki 2 272 ala-asteen opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä ja totesin "ettei löytänyt minkäänlaista yhtäläisyyttä ÄO:n ja uskonnollisen käytöksen välillä, kontrolloiden vanhempien yhteiskuntaluokan".

    Francis (1986) toisti vanhemman tutkimuksensa ja päätyi samoihin tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 6 955 opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä.
    Oppilaitosten väliset vertailut

    1. Rose Goldsen, 1952
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskoivat jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Harvard 30; UCLA 32; Dartmouth 35; Yale 36; Cornell 42; Wayne 43; Weslyan 43; Michigan 45; Fisk 60; Texas 62; North Carolina 68.

    2. National Review Study, 1970
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskovat persoonattomaan henkeen tai jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Reed 15; Brandeis 25; Sarah Lawrence 28; Williams 36; Stanford 41; Boston U. 41; Yale 42; Howard 47; Indiana 57; Davidson 59; S. Carolina 65; Marquette 77. Marquette on uskonnollinen koulu

    3. Caplovitz ja Sherrow, 1977
    Kristinuskon jättäneiden osuus kasvoi 5 prosentista huonoissa kouluissa, 17 prosenttiin huippu kouluissa.

    4. Niemi, Ross ja Alexander, 1978
    Eliitti kouluissa, uskoa piti tärkeinä vain 26 prosenttia oppilaista. Vastaava tulos kaikkien oppilaiden kesken on 44 prosenttia.
    Tutkimukset erittäin älykkäiden ryhmien keskuudessa

    1. Terman, 1959
    Tutki ihmisiä joiden ÄO on yli 140. Miehistä vain 10 % ja naisista 18 % olivat vahvasti uskonnollisia. 62 % miehistä ja 57 % ilmaisi uskon olevan vähäpätöinen asia, kun taas 28 % miehistä ja 23 % naisista, ilmoitti uskon olevan yhdentekevää.

    2. Warren ja Heist, 1960
    Ei löytänyt eroja National Merit oppineiden ryhmässä. Tutkimukseen saattoi vaikuttaa se tosiasia, ettei NM oppineita valita ÄO-arvosanan tai koulumenestyksen perusteella, vaan arvioinnissa on mukana myös lista erilaisia älykkyydestä riippumattomia suoritteita.

    3. Southern ja Plant, 1968
    Tutki 42 mies- ja 30 naispuolista Mensan jäsentä. Mensan jäsenet olivat keskimäärin paljon vähemmän uskonnollisia uskomuksia, kuin keskiverot amerikkalainen lukion opiskelija tai aikuinen.
    Tutkijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. William S. Ament, 1927
    Tarkasti silloisen Michiganin yliopiston rehtorin C. C. Littlen tutkimuksen, jonka mukaan huippu tutkijat olivat yli 40 kertaa useammin ei-uskonnollisia, verrattuna tavalliseen väestöön.

    2. Lehman ja Witty, 1931
    Teki tutkimuksen 1189 huippututkijalle, ja totesi että ei-uskonnollisuus on peräti 81,4 kertaa yleisempää heidän keskuudessa, kuin valtaväestön.

    3. Kelley ja Fisk, 1951
    Löysivät negatiivisen (-.39) yhteyden uskonnollisten arvojen ja tieteellisesti hyvien tutkimusten välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat objektiivisempia tutkijoita). Millä tämä tieto on mitattu, on kirjoittajalle epäselvä.

    4. Ann Roe, 1953
    Haastatteli 64 "huippu tutkijaa, lähes kaikki jäseniä arvovaltaisessa National Academy of Science tai American Pihlosophical Society. Hän raportoi että, vaikkakin lähes kaikki heistä omasivat uskonnolliset vanhemmat ja olivat usein käyneet pyhäkoulun, 'vain kolme näistä miehistä otti usein osaa jumalanpalveluksiin. Muutama muu kävi silloin tällöin kirkossa, tai lahjoitti kirkolle rahaa jossa eivät käyneet... Kaikki muut olivat ajat sitten hylänneet uskon elämän oppaana, ja kirkolla ei ollut minkään näköistä merkitystä heidän elämässään... Muutama heistä on militantti ateisti, mutta suurinta osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta'".

    5. Francis Bello, 1954
    Haastatteli ja kyseli 107 teollisuuden ulkopuolella työskentelevältä alle 40-vuotiailta tutkijoilta, joiden tutkimustuloksia vanhemmat kollegat pitivät huipputuloksina. 87 saadusta vastauksesta, 45 prosenttia kertoi olevansa "agnostikko tai ateisti", ja lisäksi 22 prosenttia kertoi, ettei kuulu mihinkään uskontoon. Ryhmän 20 parhaana pidetystä tutkijasta "niiden osuus jotka ovat ei-uskonnollisia, on selkeästi suurempi kuin koko tutkimusryhmässä".

    6. Jack Chambers, 1964
    Esitti kyselyn 740 amerikkalaiselle psykologille ja kemistille. Hän tuli tulokseen että "huippuluovista yksilöistä... huomattavan suuri määrä ei sympatisoinut mitään uskontoa, tai ei omannut erityistä kiinnostusta uskontoon". Huippu psykologeista peräti 40 prosenttia ei omannut kiinnostusta uskoa kohtaan, kemistien vastaava prosentti oli 16.

    7. Vaughan, Smith, and Sjöberg, 1965
    Lähetti kyselylomakkeen 850 yhdysvaltalaiselle psykologille, biologille, kemistille ja geologille, joiden nimet oli listattu "American Men of Science" (1955), koskien kirkkoon kuuluvuutta, kirkossa käymistä ja uskoon elämän jälkeisestä kuolemasta. 642 vastauksesta, 38,5 % eivät uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään, kun puolestaan 31,8 % uskoi. Kuolemattomuuten uskominen oli harvinaisempaa huippu yliopistojen tutkijoiden keskuudessa, kuin niiden jotka työskentelivät valtiolle tai vähäisemmille yliopistoille. Kysely tehtiin ajankohtana jolloin yli 67 % yhdysvaltalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään, joten tutkijat olivat paljon tavallisia aikuisia epäuskonnollisempia.

    8. Skeptic lehti, 1998
    Julkaisi tutkimustuloksen joka vertaili uskonnollisuutta eri tieteenalojen välillä. Tavallisista kansalaisista noin 90 % uskoi jumalaan. Tutkijoista vastaava luku on keskimäärin hieman alle 40 %. Matemaatikoista hieman yli 40 % uskoo jumalaan, biologeista alle 30 %, fyysikoista vain noin 20 %.

    9. Nature lehti 394:313, 2001
    Esitti että viimeisemmän tutkimuksen mukaan 72 % National Academy of Sciencen jäsenistä (= huippututkijoista) on ateisteja, 21 % agnostikkoja ja vain 7 % jumalaan uskovia.
    Muuta

    1. Franzblau, 1934
    Löysi tutkimuksessaan negatiivisen yhteyden uskonnollisuuden ja rehellisyyden kanssa (ts. ei-uskonnolliset ovat rehellisempiä).

    2. Ross, 1950
    Tutkimus päätyi tulokseen, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys että ateistit ja agnostikot auttavat hätää kärsiviä, kuin että vahvasti uskonnolliset tekevät sen.

    3. Hirschi ja Stark, 1969
    Huomasivat että kirkossa käyvät ja kirkossa käymättömät lapset, rikkovat yhtä usein lakia.

    4. Fundamentalistikristittyjen oma tutkimus, 1995
    Tuli siihen tulokseen että uskovien osuus on suurempi huonosti tienaavien ja heikosti koulutettujen keskuudessa. Uskon asioita tärkeänä heikosti koulutetuista pitää 63 %, vastaavan luvun ollessa 53 % korkeasti koulutettujen keskuudessa. Yli 50 000 $ tienaavien keskuudessa vastaava prosentti on 48, kun taas alle 20 000 $ tienaavien keskuudessa prosentti on 66.

    Vaikka tuloista ei suoranaisesti voida vetää johtopäätöstä älylliseen kapasiteettiin, on olemassa vahva yhteys suurten tulojen ja korkean ÄO:n välillä. Älykkyyden ja tulojen yhteyttä ei tutkimuksessa otettu esille.

    5. The Barna Research Group, 1999
    Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.

    6. Vankilastatistiikkaa
    Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.

    Skeptic lehden mukaan (vol. 6 #2 1998), useat tutkimukset korostavat että on olemassa negatiivinen korrelaatio teismin ja moraalisuuden välillä (ts. ateisteilla on keskimääräistä korkeampi moraali). Artikkelin kokoajalla ja kirjoittajalla ei valitettavasti ole tarkkaa listaa näistä tutkimuksista.
    Yhteenveto

    Lyhyesti: älykkäämmät ihmiset ovat useimmin ei-uskonnollisia. On olemassa suurempi todennäköisyys, ettei älykäs ihminen usko jumalaan. Uskonnollisten ihmisten keskiarvoinen ÄO on myös pienempi, kuin ei-uskonnollisten ihmisten vastaava ÄO:n keskiarvo. Tätä tulosta vahvistaa vielä lisäksi se fakta että yllä esitettävät tutkimukset on suoritettu eri metodeilla, eri ajankohtina, eri henkilöiden toimesta etc., silti tulos pysyy samana. Uskonnollisuus ei myöskään paranna avio-onnea, eivätkä uskonnolliset ihmiset toimi yhtään moraalisemmin verrattuna ei-uskonnollisiin. Nämä tiedot eivät ole mitenkään uusia, uskontososiologiassa on pitkään jo pidetty todennäköisenä että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä kuten "fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menestystä" etc.

    Päivitetty: 05.09.2004"

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    Äänestä

  • tutkimusta idiooteista: kirjoitti:

    Katsotaanpa mitä Raamattu sanoo aihepiiriin:

    1.Kor 1:26-31: (korostus kirjoittajan)

    "26. Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: EI OLE MONTA INHIMILLISESTI VIISASTA, EI MONTA MAHTAVAA, EI MONTA JALOSUKUISTA,
    27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,
    28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,
    29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
    30. Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
    31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra".

    Ts. Tiedekin näyttää vahvistavan Raamatun todistuksen kenelle usko kelpaa ja kenelle ei. Oma ylpeys, viisaus ja älykkyys näyttää todellakin olevan kompastuskivenä nöyrtymiselle ja Jumalan ilmaisen pelastuksen vastaanottamiselle. aika loogista kyllä. Toisaalta uskoviakin tiedemiehiä (mm. useimmat ns. "tieteen jättiläiset") ennen ja nykyäänkin on olemassa. USA:ssa tuhansittain kristittyjä tiedemiehiä kuuluu omaan yhdistykseensä, samoin muualla maailmassa pienemmässä mittakaavassa. Mutta kyllä asia on niin, tutkimusten ja Raamatun mukaan, että vähemmistö ns. älyköistä haluaa uskoa Jumalaan.

    Äänestä

  • todistusaineistoa: kirjoitti:

    ...kun kaiken voi perustella Raamatulla, mutta Raamatun luotettavuutta ei tarvi perustella millään. Raamattu on oikeassa koska Raamatussa lukee niin!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...kun kaiken voi perustella Raamatulla, mutta Raamatun luotettavuutta ei tarvi perustella millään. Raamattu on oikeassa koska Raamatussa lukee niin!

    >>...kun kaiken voi perustella Raamatulla, mutta Raamatun luotettavuutta ei tarvi perustella millään. Raamattu on oikeassa koska Raamatussa lukee niin!

    Äänestä

  • ihan noinkaan. kirjoitti:

    >>...kun kaiken voi perustella Raamatulla, mutta Raamatun luotettavuutta ei tarvi perustella millään. Raamattu on oikeassa koska Raamatussa lukee niin!

    Radio Gei: Raamattu etukannesta takakanteen

    - Tervehdys täältä Radio Gei:stä! Ohjelmamme "Raamattu
    etukannesta takakanteen" jatkaa nyt tarinalla "Simson,
    siinä vasta kova jätkä". Viime viikollahan kysyttiin:
    "Oliko Egyptin miehillä jäsen tosiaan kuin aaseilla?"
    Studiossa kanssani on keskustelemassa Jukka Purevakärpänen.

    - Moi moi. Kyllä ne jäsenet olivat aika isoja kuten viimeksi
    todettiin.

    - Aloitetaan päivän aihe. Voitte avata raamatun Tuomarien
    kirjan kohdalta 13. Aiheena siis Simson, joka sai Jumalalta
    sankari-mutantti-ninja-kilpikonnan voimat. Hän on kiistatta
    yksi eniten kiistelyimmistä henkilöistä raamatussa.

    - Aivan. Hän syntyi ilman insestiä, raiskausta tai neitseellistä
    sikiämistä. Tämä seikka on laittanut monen teologin epäilevälle
    kannalle hänen jumalallisista voimistaan. On jopa väitetty,
    että hän olisi ollut Saatanan lähettiläs.

    - Mutta kumoamme tämän väitteen ohjelman aikana,
    kun kerromme hänen uroteostaan. Jatkaisitko sinä
    Purevakärpänen?

    - Kyllä. Tarinahan alkaa israelilaisten rikottua Jumalaansa vastaan,
    ilmeisesti tekemällä taas niitä kultaisia härkiä. Siis niitä härkiä
    joilla on jäsen kuin egyptiläisillä. Kostoksi Jumala jättää Israelin
    kansan filistealaisten armoille 40 vuodeksi. Sitten tuleekin niin
    tylsiä kohtia, eli skipataan ne. No, se syntyi ja plah plah.

    - Joo, ei niitä jaksa lukea.

    - Juttu jatkuu kun Simson näkee näkee leijonan. (Tuom. 14:6)
    'Samassa Simsonin valtasi Herran henki, ja hän repi leijonan
    kappaleiksi paljain käsin niin kuin se olisi ollut karitsa.
    Mutta hän ei kertonut vanhemmilleen, mitä oli tehnyt.'

    - Simson, siinä vasta kova jätkä!

    - Oli se kova. Harva repii edes karitsaa paljain käsin kappaleiksi.
    Myöhemmin revityyn raatoon ilmestyy mehiläispesä, josta
    Simson saa hunajaa syödäkseen.

    - Mahtoi olla hyvää hunajaa!

    - Tämän jälkeen Simson kilpailee jostain filistealaisesta hempukasta
    ja antaa arvoituksen ratkaistavaksi muille sulhasehdokkailta. (Tuom. 14:12)
    'Simson sanoi heille: "Minäpä esitän teille arvoituksen. Jos pystytte
    ratkaisemaan sen tämän hääviikon kuluessa, minä annan teille kolmekymmentä
    pellavapaitaa ja kolmekymmentä juhlapukua. Mutta jos ette osaa ratkaista
    arvoitusta, teidän on annettava minulle kolmekymmentä pellavapaitaa ja
    kolmekymmentä juhlapukua." He sanoivat hänelle: "Kerro arvoituksesi, me
    tahdomme kuulla sen!" Niin Simson sanoi heille: -- "Lähti syöjästä syötävä,
    lähti väkevästä makea." Kolmen päivän ajan sulhaspojat yrittivät turhaan
    ratkaista arvoitusta.' Tämähän päättyy surkeasti Simsonin kannalta,
    koska sen hempukkavaimoke pettää Simsonin ja kertoo sulhasehdokkaille
    arvoituksen ratkaisun.

    - Aikamoinen lumppu, tarkoitan sitä Simsonin vihittyä!

    - Mutta Simson on sanojensa mittainen mies. Hän hankkii kolmekymmentä
    juhlapukua hävittyään vetonsa: (Tuom. 14:19) 'Silloin Herran henki
    valtasi Simsonin. Hän meni Askeloniin ja surmasi siellä kolmekymmentä
    miestä, riisui heiltä vaatteet ja antoi ne arvoituksen ratkaisijoille.
    Raivoissaan hän sitten lähti kotiinsa.'

    - Simson, mikä miesten mies! Riisui miehiä! Kunnian mies, sanoisinko!

    - Tässä kohtaa kannattaa mainita, että Simsom otti 300 kettua kiinni,
    sitoi niihin soihdut, ja laittoi nämä ketut juoksemaan filistealaisten
    pelloille. Kaikki paloi paskaksi, ajattele!

    - Mahtoi pientä filistealaista vituttaa. On se rankka, meinaan tuota
    Simsonia. 300 kettua kiinni paljain käsin! Ei uskoisi!

    - Mutta noi filistealaiset ei tätä nielleet sylkemättä. He polttivat
    jonkun äijän ja sen tyttären koston kostoksi. Sitten laitettiin
    3000 Juudan heimon miestä Simsonin perään. Ne saivat Simsonin
    vangittua, ja veivät hänet leiriin. Se oli paha virhe.

    - Eivät tainneet tietää kenen kanssa olivat tekemisissä!

    - (Tuom. 15:14) 'Kun Simson tuotiin Lehiin, filistealaiset juoksivat
    riemusta huutaen katsomaan häntä. Silloin Herran henki valtasi hänet.
    Köydet, jotka olivat hänen käsivarsiensa ympärillä, katkesivat kuin
    pellavalangat tulessa, ja siteet kirposivat hänen käsistään.'

    - Oh-hoh!

    - Sitten Simson otti aasin leukaluun maasta. Tappoi tolla leukaluulla
    1000 miestä!

    - Tuohan kuulostaa täysin typerältä, mutta totta se on, kun se
    raamatussa lukee!

    - Tottahan se onkin, mutta tämän jälkeen Simson oli kuolla janoon:
    (Tuom. 15:18) 'Simsonia alkoi kovasti janottaa. Hän huusi avukseen
    Herraa ja sanoi: "Sinä olet antanut tämän suuren voiton minulle,
    palvelijallesi, mutta nyt minä kuolen janoon ja joudun
    ympärileikkaamattomien käsiin."'

    - Kyllä tuhannen miehen tappaminen leukaluulla on työlästä. Selvää on,
    että jano siinä mätkiessä tulee. Olikohan noilla ympärileikkamattomilla
    jäsenet kuin egyptiläisillä?

    - Jumala antaa vettä Simsonille, ja tämän jälkeen Simson menee huoriin:
    (Tuom. 16:1) 'Kerran käydessään Gazassa Simson näki siellä porton ja
    meni hänen luokseen.'

    - Varmasti oli kova jätkä puikottamaan tuo Simsonin poika. Siellä
    Gazassa on ollut muinoin ratkiriemukasta, toisin kuin nykyään.
    Muuten, tuolla raamatun lauseella oikeutan omat käyntini huorissa.

    - Niin minäkin. Yön viettetyään porton seurassa hän repii kaupungin
    portin: (Tuom. 16:3) Simson nukkui puoleenyöhön asti. Sitten hän
    lähti, tarttui kaupunginportin oviin ja pylväisiin, tempaisi ovet
    irti salpoineen päivineen, nosti ne harteilleen ja kantoi ne Hebronin
    lähistöllä sijaitsevan vuoren huipulle.

    - Miksi vitussa se portti piti kantaa jonkun vitun vuoren huipulle?
    Tutkimattomat ovat Simsonin tiet.

    - Sitten seuraa taas tylsiä kohtia. Filistealaiset yrittävät keksiä
    miten saisivat tämän muinais-Hulkin nujerrettua. Tuo jatkuva peltojen
    polttelu ja ihmisten tappaminen horjuttaa liian paljon filistealaista
    agraariyhteiskuntaa. He maksavat hopealla Simsonin vaimokkeen, Delian,
    ottamaan selvää: (Tuom. 16:6) 'Delila sanoi Simsonille: "Etkö
    kertoisi minulle, missä sinun suurten voimiesi salaisuus piilee
    ja miten sinut voi sitoa ja lannistaa?" Simson vastasi hänelle:
    "Jos minut sidotaan seitsemällä tuoreella jänteellä, minä menetän
    voimani ja olen kuin kuka tahansa ihminen."'

    - Tuohan kuulostaa ihan epäloogiselta.

    - No se olikin kusetusta. Taas sai filistealaiset turpaan kun
    yrittivät hyökätä Simsonin kimppuun. Tämän jälkeen sama kaava
    toistuu noin 168 kertaa, kunnes hän kertoo vaimolleen totuuden.
    (Tuom. 16:17) 'Simson lopulta paljasti hänelle salaisuutensa:
    "Veitsi ei ole milloinkaan koskettanut minun päätäni, sillä
    minä olen ollut Jumalan nasiiri äidinkohdusta saakka. Jos
    minun hiukseni leikataan, niin voimani katoaa ja minusta
    tulee yhtä heikko kuin kuka tahansa ihminen."'

    - No, tuo kuulosti TODELLA loogiselta. Ilmankos Jeesuksella
    oli pitkät hiukset, niistä se sai ne taikavoimansa. Ylistäkää
    Herraa!

    - Tämän jälkeen lumppuvaimoke menee laulamaan tietonsa
    filistealaisille: (Tuom. 16:18) 'Delila huomasi, että Simson
    nyt oli kertonut hänelle totuuden. Hän lähetti filistealaisten
    päämiehille viestin: "Tulkaa vielä tämän kerran. Simson on
    vihdoinkin paljastanut minulle salaisuutensa." Filistealaisten
    päämiehet tulivat Delilan luo ja toivat lupaamansa hopean mukanaan.

    - Mistäköhän se Delia näki, että Simson puhuu totta? Heiluikohan
    sillä korvat valehdellessa? Ja olisi luullut ettei ne sitä
    ämmää olisi enää filistealaiset uskoneet 168 kerran jälkeen.

    - No ne ajaa sen sitten kaljuksi, ja Herran henki poistui
    Simsonista. Vangittuaan Simsonin filistealaiset puhkoivat
    siltä silmät.

    - Hirveitä barbaareja noi filistealaiset!

    - Vankeudessa Simson pääsee päätähdeksi juhliin, jossa
    häntä pilkattaan. Simson tekee itsemurhaiskun juhlissa
    ja tappaa enemmän filistelaisia kuin eläessään. (Tuom. 16:28)
    'Simson tunnusteli kahta keskipilaria, joiden varassa rakennus
    oli, ja painoi oikean kätensä toista ja vasemman kätensä
    toista pilaria vasten. Sitten hän sanoi: "Menköön minulta
    henki samalla kuin filistealaisilta!" Simson ponnisti voimansa
    äärimmilleen, ja rakennus luhistui päämiesten ja kaikkien
    sisällä olevien päälle. Näin hän surmasi kuollessaan enemmän
    vihollisia kuin oli surmannut eläessään.'

    - Tuolla raamatun kohdalla aion oikeuttaa oman itsemurhan,
    jonka teen heti tämän lähetyksen jälkeen!

    - Itse ajattelin oikeuttaa tuolla itsemurhaiskun Harry Potter-elokuvan
    ensi-iltaan.

    - Mutta tämän iltainen lähetyksemme päättyy tähän. Laitetaan
    loppuun soimaan virsi 4529, "Hoosianna, Davidin vahingon laukaus".
    Ensi kerralla meillä on pohdittavana kohta Hesekielin kirjasta
    (23:3) 'ja he harjoittivat haureutta Egyptissä. Jo nuorina he siellä
    harjoittivat haureutta: miehet likistelivät heidän tytönrintojaan,
    hivelivät heidän nännejään', ja kysymme voiko tätä kohtaa käyttää
    oikeutukseksi puristella rippikoululaisen rintoja.

    Äänestä

  • Ilmestyskirjassa, kirjoitti:

    tuomitaan synti ja kaikki pahuus vimeisellä tuomiolla ja joissain tapauksissa jo täällä ajassa, sillä luettelemasi asiat ovat syntiä l. pahuutta, orjuutta lukuunottamatta, Raamatun aikana, ja tänäänkin. (Täsmennys: orjuus Raamatun aikana edellytti orjan isännältä hyvää huolenpitoa ja hyvää kohtelua orjaa kohtaan, ei väki- tai mielivaltaa, jotka ovat tietysti syntiä.) Muut luettelemasi asiat ovat siis syntiä ja mm. Ilmestyskirjasta näemme että synnin palkka on kuolema. Toki myös muualta Raamatusta asia käy hyvin ilmi.

    Tuo siis kysymykseesi: >>Missä muuten raamatussasi tuomitaan pedofilia, orjuus, kidutus ja eläinrääkkäys?

    Olet mielisairas.

    Luuletko, että mielipuolinen vuodatuksesi vastasi jollain tavalla kysymyksiini?

    Äänestä

  • ..paremmin.. kirjoitti:

    kuin luuletkaan..

    Kukahan uskoo väittämälläsi tavalla?.. Valtaosa ihmiskunnasta, kulttuuritaustasta riippumatta, ennen ja nyt, uskoivat ja uskovat perustellusti ja maalaisjärjellä Luoja-Jumalaan, mutta eivät vähämieliseen, kaikkea muuta.

    Se että ateisti väittää Jumalaa vähämieliseksi, eikä ymmärrä hengellisiä asioita, ei tee Jumalasta vähämielistä.

    Mites se nyt menikään..: "Vain hullu sanoo sydämessään: "Ei ole Jumalaa""..

    "...Se että ateisti väittää Jumalaa vähämieliseksi, eikä ymmärrä hengellisiä asioita, ei tee Jumalasta vähämielistä. "

    Ei teekään. Ei *mikään* tee mielikuvitusolentoa vähämieliseksi.

    Sinut tekee vähämieliseksi "uskosi" raamatun TaikaJimiin.

    Kusen uskosi ja TaikaJimisi päälle...

    Äänestä

  • tutkimusta idiooteista: kirjoitti:

    Älykkyys ja uskonnollinen usko – statistiikkaa

    Alla oleva teksti esittelee lyhyesti kaikki yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset (ennen vuotta 1986) älykkyysosamäärän (eli ÄO:n, eng. IQ) ja uskon välisestä suhteesta. Artikkeli on paljon velkaa Free Inquiryn (1986) vastaavalle artikkelille. Alkuperäisen artikkelin sisältöä ei ole oleellisesti muutettu, tähän artikkeliin on kuitenkin lisätty muutama muu tutkimus aiheesta älykkyys ja uskonnollisuus. Omat kommentit alkuperäiseen artikkeliin on julkaistu kurssivoidulla tekstillä.

    Joistain tutkimuksista puuttuu tarkat tekijöiden nimet ja vuosiluvut, lisäksi muutamissa artikkelin esiintuomissa tutkimuksissa on käytetty ns. sekundalähteitä. Artikkelin kieliasua ei ole myöskään tarkastettu. Pahoitteluni, koetan tehdä kyseisille asioille jotain lähiaikoina.
    Opiskelijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. Thomas Howells, 1927
    Tutkimus tutki 461 oppilaan älykkyyttä ja totesi että uskonnollisesti konservatiiviset "ovat, yleisesti ottaen, heikompia älyllisissä kyvyissä".

    2. Hilding Carlsojn, 1933
    Tutki 215 oppilasta ja totesi että "älykkäillä oppilailla on taipumus sympatisoida enemmän... ateismia".

    3. Abraham Franzblau, 1934
    Tähdensi Howellsin ja Carlsonin tutkimuksia ja testasi Termanin älykkyystestillä 354 juutalaista lasta, 10-16 ikävuoden väliltä. Tutkimuksessa selvisi uskonnollisuudella olevan negatiivinen suhde älykkyyteen (ts. ei-uskonnolliset ovat älykkäämpiä).

    4. Thomas Symington, 1935
    Testasi 400 oppilaan älykkyyttä lukioissa ja kristillisissä ryhmissä. Hän totesi, "on olemassa jatkuva positiivinen suhde vapaamielisellä ajattelulla ja älyllisillä kyvyillä..."

    5. Vernon Jones, 1938
    Testasi 381 oppilasta, todeten "on olemassa viitteitä positiivisesta yhteydestä vapaamielisen ajattelun ja älykkyyden välillä".

    6. A. R. Gilliland, 1940
    Muista aikaisemmista tutkimuksista poiketen, huomasi vain "pienen tai olemattoman yhteyden älykkyyden ja jumaluskon välillä".

    7. Donald Gragg, 1942
    Todisti päinvastaisen yhtäläisyyden ACE testin ja Thunderstonen "reality of god" testin välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat jälleen älykkäämpiä).

    8. Brown ja Love, 1951
    Denverin yliopistossa 613 mies- ja naisopiskelijaa testattiin. Keskiverto ÄO oli ei-uskovien keskuudessa 119, kun uskovilla tulos oli ainoastaan 100. Ei-uskonnollisten keskimääräinen tulos oli parempi kuin 80 % väestöstä, uskonnollisten ollessa keskitasoa. Heidän löytönsä "vahvistivat Howellsin tulosta".

    9. Michael Argyle, 1958
    Tuli älykkyystestisarjassaan tulokseen "vaikka älykkäät lapset pitävät vahvemmin kiinni uskonnollisista käsitteistä, he ovat myös ensimmäisiä jotka uskaltavat kyseenalaistaa uskonnon ja älykkäistä opiskelijoista erittäin harvat hyväksyvät uskonnollisia uskomuksia".

    10. Jeffrey Hadden, 1963
    Ei löytänyt yhteyttä älykkyyden ja arvosanojen välillä. Löytö oli poikkeava, koska GPA arvosanat ovat yleensä vahvasti kytköksissä älykkyyteen. Muut tekijät ovat saattaneet vaikuttaa Wisconsin yliopistossa tehtyyn tutkimukseen.

    11. Young, Dustin and Holtzman, 1966
    Uskonnollisuus laski sitä mukaan kuin GPA arvosanat paranivat.

    12. James Trent, 1967
    Teetti kyselyn 1400 lukion päättävillä opiskelijoilla. Hän ei löytänyt suuria eroja, mutta älykkäiden opiskelijoiden osuus oli tutkimuksessa ylimitoitettu.

    13. C. Plant ja E. Minium, 1967
    Älykkäät opiskelijat olivat vähemmän uskonnollisia, sekä ennen että jälkeen lukion.

    14. Robert Wuthnow, 1978
    532 opiskelijasta, 37 % kristityistä, 58 % kristinuskon jättäneistä ja 53 % ei-uskonnollisista saavutti yli keskiverron SAT testissä. (SAT on amerikkalainen älykkyystesti)

    15. Hastings ja Hoge, 1967, 1974
    Tutki 200 lukiolaista, eikä löytänyt huomattavaa yhteyttä.

    16. Norman Poythress, 1975
    Keskiverto SAT arvosanat ovat vahvasti anti-uskonnollisilla 1148, keskiverto anti-uskonnollisilla 1119, hieman anti-uskonnollisilla 1108 ja uskonnollisilla 1022.

    17. Wiebe ja Fleck, 1980
    Tutki 158 mies- ja naispuolista Kanadan yliopiston opiskelijaa. Hän raportoi "ei-uskonnollisten oppilaiden olevan usein erittäin älykkäitä" ja "huomattavasti älykkäämpiä kuin uskonnollisten oppilaiden".
    Muita

    Pratt (1937) tutki 3 040 opiskelijaa paikallisessa osavaltion julkisessa lukiossa (uskonnollisuus mitattiin virallisen kuuluvuuden perusteella), ja totesi että "mihinkään kirkkoon kuulumattomat, saavat matalamman ACE tuloksen kuin oppilaat missä tahansa uskonnollisessa ryhmässä".

    Francis (1979) (käyttäen rukoilun ja kirkkoon kuuluvuuden tiheyttä mittarina) tutki 2 272 ala-asteen opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä ja totesin "ettei löytänyt minkäänlaista yhtäläisyyttä ÄO:n ja uskonnollisen käytöksen välillä, kontrolloiden vanhempien yhteiskuntaluokan".

    Francis (1986) toisti vanhemman tutkimuksensa ja päätyi samoihin tuloksiin. Tutkimukseen osallistui 6 955 opiskelijaa 9-11 ikävuoden väliltä.
    Oppilaitosten väliset vertailut

    1. Rose Goldsen, 1952
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskoivat jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Harvard 30; UCLA 32; Dartmouth 35; Yale 36; Cornell 42; Wayne 43; Weslyan 43; Michigan 45; Fisk 60; Texas 62; North Carolina 68.

    2. National Review Study, 1970
    Niiden opiskelijoiden prosentuaalinen osuus jotka uskovat persoonattomaan henkeen tai jumalaan seuraavissa yliopistoissa: Reed 15; Brandeis 25; Sarah Lawrence 28; Williams 36; Stanford 41; Boston U. 41; Yale 42; Howard 47; Indiana 57; Davidson 59; S. Carolina 65; Marquette 77. Marquette on uskonnollinen koulu

    3. Caplovitz ja Sherrow, 1977
    Kristinuskon jättäneiden osuus kasvoi 5 prosentista huonoissa kouluissa, 17 prosenttiin huippu kouluissa.

    4. Niemi, Ross ja Alexander, 1978
    Eliitti kouluissa, uskoa piti tärkeinä vain 26 prosenttia oppilaista. Vastaava tulos kaikkien oppilaiden kesken on 44 prosenttia.
    Tutkimukset erittäin älykkäiden ryhmien keskuudessa

    1. Terman, 1959
    Tutki ihmisiä joiden ÄO on yli 140. Miehistä vain 10 % ja naisista 18 % olivat vahvasti uskonnollisia. 62 % miehistä ja 57 % ilmaisi uskon olevan vähäpätöinen asia, kun taas 28 % miehistä ja 23 % naisista, ilmoitti uskon olevan yhdentekevää.

    2. Warren ja Heist, 1960
    Ei löytänyt eroja National Merit oppineiden ryhmässä. Tutkimukseen saattoi vaikuttaa se tosiasia, ettei NM oppineita valita ÄO-arvosanan tai koulumenestyksen perusteella, vaan arvioinnissa on mukana myös lista erilaisia älykkyydestä riippumattomia suoritteita.

    3. Southern ja Plant, 1968
    Tutki 42 mies- ja 30 naispuolista Mensan jäsentä. Mensan jäsenet olivat keskimäärin paljon vähemmän uskonnollisia uskomuksia, kuin keskiverot amerikkalainen lukion opiskelija tai aikuinen.
    Tutkijoista tehtyjä tutkimuksia

    1. William S. Ament, 1927
    Tarkasti silloisen Michiganin yliopiston rehtorin C. C. Littlen tutkimuksen, jonka mukaan huippu tutkijat olivat yli 40 kertaa useammin ei-uskonnollisia, verrattuna tavalliseen väestöön.

    2. Lehman ja Witty, 1931
    Teki tutkimuksen 1189 huippututkijalle, ja totesi että ei-uskonnollisuus on peräti 81,4 kertaa yleisempää heidän keskuudessa, kuin valtaväestön.

    3. Kelley ja Fisk, 1951
    Löysivät negatiivisen (-.39) yhteyden uskonnollisten arvojen ja tieteellisesti hyvien tutkimusten välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat objektiivisempia tutkijoita). Millä tämä tieto on mitattu, on kirjoittajalle epäselvä.

    4. Ann Roe, 1953
    Haastatteli 64 "huippu tutkijaa, lähes kaikki jäseniä arvovaltaisessa National Academy of Science tai American Pihlosophical Society. Hän raportoi että, vaikkakin lähes kaikki heistä omasivat uskonnolliset vanhemmat ja olivat usein käyneet pyhäkoulun, 'vain kolme näistä miehistä otti usein osaa jumalanpalveluksiin. Muutama muu kävi silloin tällöin kirkossa, tai lahjoitti kirkolle rahaa jossa eivät käyneet... Kaikki muut olivat ajat sitten hylänneet uskon elämän oppaana, ja kirkolla ei ollut minkään näköistä merkitystä heidän elämässään... Muutama heistä on militantti ateisti, mutta suurinta osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta'".

    5. Francis Bello, 1954
    Haastatteli ja kyseli 107 teollisuuden ulkopuolella työskentelevältä alle 40-vuotiailta tutkijoilta, joiden tutkimustuloksia vanhemmat kollegat pitivät huipputuloksina. 87 saadusta vastauksesta, 45 prosenttia kertoi olevansa "agnostikko tai ateisti", ja lisäksi 22 prosenttia kertoi, ettei kuulu mihinkään uskontoon. Ryhmän 20 parhaana pidetystä tutkijasta "niiden osuus jotka ovat ei-uskonnollisia, on selkeästi suurempi kuin koko tutkimusryhmässä".

    6. Jack Chambers, 1964
    Esitti kyselyn 740 amerikkalaiselle psykologille ja kemistille. Hän tuli tulokseen että "huippuluovista yksilöistä... huomattavan suuri määrä ei sympatisoinut mitään uskontoa, tai ei omannut erityistä kiinnostusta uskontoon". Huippu psykologeista peräti 40 prosenttia ei omannut kiinnostusta uskoa kohtaan, kemistien vastaava prosentti oli 16.

    7. Vaughan, Smith, and Sjöberg, 1965
    Lähetti kyselylomakkeen 850 yhdysvaltalaiselle psykologille, biologille, kemistille ja geologille, joiden nimet oli listattu "American Men of Science" (1955), koskien kirkkoon kuuluvuutta, kirkossa käymistä ja uskoon elämän jälkeisestä kuolemasta. 642 vastauksesta, 38,5 % eivät uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään, kun puolestaan 31,8 % uskoi. Kuolemattomuuten uskominen oli harvinaisempaa huippu yliopistojen tutkijoiden keskuudessa, kuin niiden jotka työskentelivät valtiolle tai vähäisemmille yliopistoille. Kysely tehtiin ajankohtana jolloin yli 67 % yhdysvaltalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään, joten tutkijat olivat paljon tavallisia aikuisia epäuskonnollisempia.

    8. Skeptic lehti, 1998
    Julkaisi tutkimustuloksen joka vertaili uskonnollisuutta eri tieteenalojen välillä. Tavallisista kansalaisista noin 90 % uskoi jumalaan. Tutkijoista vastaava luku on keskimäärin hieman alle 40 %. Matemaatikoista hieman yli 40 % uskoo jumalaan, biologeista alle 30 %, fyysikoista vain noin 20 %.

    9. Nature lehti 394:313, 2001
    Esitti että viimeisemmän tutkimuksen mukaan 72 % National Academy of Sciencen jäsenistä (= huippututkijoista) on ateisteja, 21 % agnostikkoja ja vain 7 % jumalaan uskovia.
    Muuta

    1. Franzblau, 1934
    Löysi tutkimuksessaan negatiivisen yhteyden uskonnollisuuden ja rehellisyyden kanssa (ts. ei-uskonnolliset ovat rehellisempiä).

    2. Ross, 1950
    Tutkimus päätyi tulokseen, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys että ateistit ja agnostikot auttavat hätää kärsiviä, kuin että vahvasti uskonnolliset tekevät sen.

    3. Hirschi ja Stark, 1969
    Huomasivat että kirkossa käyvät ja kirkossa käymättömät lapset, rikkovat yhtä usein lakia.

    4. Fundamentalistikristittyjen oma tutkimus, 1995
    Tuli siihen tulokseen että uskovien osuus on suurempi huonosti tienaavien ja heikosti koulutettujen keskuudessa. Uskon asioita tärkeänä heikosti koulutetuista pitää 63 %, vastaavan luvun ollessa 53 % korkeasti koulutettujen keskuudessa. Yli 50 000 $ tienaavien keskuudessa vastaava prosentti on 48, kun taas alle 20 000 $ tienaavien keskuudessa prosentti on 66.

    Vaikka tuloista ei suoranaisesti voida vetää johtopäätöstä älylliseen kapasiteettiin, on olemassa vahva yhteys suurten tulojen ja korkean ÄO:n välillä. Älykkyyden ja tulojen yhteyttä ei tutkimuksessa otettu esille.

    5. The Barna Research Group, 1999
    Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.

    6. Vankilastatistiikkaa
    Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.

    Skeptic lehden mukaan (vol. 6 #2 1998), useat tutkimukset korostavat että on olemassa negatiivinen korrelaatio teismin ja moraalisuuden välillä (ts. ateisteilla on keskimääräistä korkeampi moraali). Artikkelin kokoajalla ja kirjoittajalla ei valitettavasti ole tarkkaa listaa näistä tutkimuksista.
    Yhteenveto

    Lyhyesti: älykkäämmät ihmiset ovat useimmin ei-uskonnollisia. On olemassa suurempi todennäköisyys, ettei älykäs ihminen usko jumalaan. Uskonnollisten ihmisten keskiarvoinen ÄO on myös pienempi, kuin ei-uskonnollisten ihmisten vastaava ÄO:n keskiarvo. Tätä tulosta vahvistaa vielä lisäksi se fakta että yllä esitettävät tutkimukset on suoritettu eri metodeilla, eri ajankohtina, eri henkilöiden toimesta etc., silti tulos pysyy samana. Uskonnollisuus ei myöskään paranna avio-onnea, eivätkä uskonnolliset ihmiset toimi yhtään moraalisemmin verrattuna ei-uskonnollisiin. Nämä tiedot eivät ole mitenkään uusia, uskontososiologiassa on pitkään jo pidetty todennäköisenä että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä kuten "fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menestystä" etc.

    Päivitetty: 05.09.2004"

    http://www.stabu.net/uskojaao.html

    "...2. Ross, 1950
    Tutkimus päätyi tulokseen, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys että ateistit ja agnostikot auttavat hätää kärsiviä, kuin että vahvasti uskonnolliset tekevät sen..."

    Rukoileminen hätää kärsivien puolesta on *paljon* halvempaa kuin *tekeminen* jotain heidän puolestaan. Erityisesti, jos nuo hätää kärsivät kannattavat jotain muuta uskontoa, erityisesti jos käännyttäminen vaikuttaisi vaikealta.

    Tuossa on kyllä olemassa vastakkaisiakin esimerkkejä: v. 2006 Tsunamin jälkiselvityksessä *toimi* suhteellisen pieni, lähinnä nuorista koostunut baptistiyhteisö joka auttoi aktiivisesti katastrofin uhreja.

    Ikävä kyllä, tuo oli aika pieni joukko, valtaosa SBC:stä keskittyi rukoilemiseen uhrien ja heidän omaistensa puolesta...

    Äänestä

  • sitä mieltä kirjoitti:

    ettei Venäjä tule Suomeen? Onko sinun mielestä oikein, että pahat rikolliset menevät vankilaan? Miksi sinun mielestäsi sitten ei ole oikein, jos niitä rangaistaan, joita ei muuten rangaistaisi? En ymmärrä logiikkaa. Sinulta puuttuu syy-ja-seuraus suhteet aivan kuten ADHD-lapsilta
    "Ps. 10:4
    Jumalaton ylvästelee: "Ei Jumala rankaise. Ei häntä edes ole!" Siinä hänen ajatuksensa. "
    Tuo on sinun ongelmasi.

    >>Olet siis sitä mieltäettei Venäjä tule Suomeen?>Onko sinun mielestä oikein, että pahat rikolliset menevät vankilaan? Miksi sinun mielestäsi sitten ei ole oikein, jos niitä rangaistaan, joita ei muuten rangaistaisi?>En ymmärrä logiikkaa.>Sinulta puuttuu syy-ja-seuraus suhteet aivan kuten ADHD-lapsilta>"Ps. 10:4
    Jumalaton ylvästelee: "Ei Jumala rankaise. Ei häntä edes ole!" Siinä hänen ajatuksensa. "
    Tuo on sinun ongelmasi.

    Äänestä

ole millään muotoa kilpailukykyinen malli, jos alamme tutkimaan elimistön geenejä. Se ei suinkaan ole mahdollista, kuten oletetaan, ja fossiiliaineisto ei voi tukea sitä sillä tapaa, että tekisi siitä totta. Välimuotoja esim kirahville ei ole vaikka niitäkin olisi jo sopinut löytyä

Parhaiten selitettävissä oleva malli maailman luomiselle on aina ollut ja tulee olemaan Raamatullinen luominen, olivat jotkut epähienot biologit siitä sitten mitä mieltä tahansa, elämän alkuperä sattumasta ei ole mahdollista.

Äänestä
  • sanoessasi "kilpailukykyinen"? Darwinin evoluutioteoria oli sentään teoria. ID-liikkeen perustajakin on sen sijaan myöntänyt, ettei ID:llä ole vieläkään olemassa teoriaa, jota voisi tarjota tiedeyhteisön arvioitavaksi, saati kouluopetukseen.

    Ai niin, ja se että Darwinin evoluutioteoria ei käsitellyt geenejä johtuu siitä, ettei niitä sen syntyaikoina tunnettu. Siksi jo 1900-luvun puolella evoluutioteoria oli muuttunut ns. Neo-Darwinistiseksi, ottaessaan huomioon uudet tiedot perinnöllisyydestä. Siitäkin on jo menty eteenpäin. Ehkä sinunkin kannattaisi päivittää tietosi edes 1900-luvun tasolle. Samalla voisit oppia sen tiedon, että pitkäkaulaisen ja lyhytkaulaisen kirahvin välille on ennustettu välimuotokin jo löydetty.

    Ai niin, millähän perusteella esimerkiksi Raamatun luomismalli on parempi kuin Veda-kirjojen luomismalli tai Kalevalan luomismalli? Kaikkihan toki tietävät, että kaikista luomismalleista parhaiten nykytieteen tietämykseen sopii Lentävän Spagettihirviöismin luomiskertomus, joka selittää myös epäoptimaaliset rakenteet, Lentävä Spagettihirviö kun ei ole mikään kaikkitietävä ja täydellinen luoja.

    Äänestä

  • Anteeksi, kun oletan asioita tietämättä paremmin:

    Älä sano "...jos alamme tutkimaan...". Ketkä me? Et ole geneetikko, evoluutiobiologi, et edes biologi, tuskin olet koskaan edes opiskellut mitään luonnontiedettä yliopistossa. Silti hallitset asian mielestäsi paremmin kuin n. 99% alan tutkijoista, jotka sanovat genetiikan tukevan evoluutioteoriaa. Sinun mielipiteilläsi ei ole väliä, vaikka asia olisi mielestäsi kuinka nurinkurin. Et yksinkertaisesti ole tarpeeksi pätevä sanomaan mitään geeneistä tai evoluutioteoriasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja tiedejulkaisut kirjoitti:

Manu Peltosen sivuilta varsin kiintoisa havainto:

(linkkiä ei voinut kopsata joten siksi juttu tässä suoraan):

Älykästä suunnittelua (Intelligent Design, ID) kritisoivien tavallinen väittämä on, ettei ID-teorian kannattajien näkemyksiä ole esitelty missään varteenotettavassa tieteellisessä julkaisussa. Niitä ole muka ole julkaistu "koska ID-teoreetikoilla ei ole mitään tieteellistä näyttöä!"

Itse asiassa ID-tiedemiesten julkaisut kuitenkin päätyvät rutiininomaisesti monien tiedelehtien arviointipalstoille. Seuraavassa lista englanninkielisistä kirjoista ja artikkeleista, joiden sisältöä on esitelty erilaisissa tieteellisissä julkaisuissa (suluissa arvioinnin suorittanut tiedelehti).

# Meyer, S. C. DNA and the origin of life: Information, specification and explanation, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 223-285.

Arviointi:
"Kirjassaan Meyer väittää, että älykäs suunnittelu tarjoaa informaation alkuperälle paremman selityksen kuin kilpailevat kemialliset evoluutiomallit. Hänen mukaansa DNA:han liittyvä informaatio ei ole ainoastaan epätodennäköisen monimutkaista vaan lisäksi kullekin lajille ja sen toiminnoille ominaista. Hän väittää, ettei sattuma, välttämättömyys eivätkä niiden yhdistelmät voi selittää informaation alkuperää puhtaasti fysikaalis-kemiallisista lähtökohdista käsin. Sen sijaan tietomme luonnon olevaisten ja älykkään toiminnan syy-yhteyksistä tukee älykästä suunnittelua parhaana selityksenä informaation alkuperälle ja että sen on täytynyt olla mukana jo ensimmäisestä solusta lähtien."

# Behe, M. J., Design in the details: The origin of biomolecular machines, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 287-302

Arviointi:
"Behe lähtee liikkeelle yleisestä suunnittelu-argumentista 'redusoimaton monimutkaisuus'. Behe väittää, että tämän alueen ilmiöt sisältävät monimutkaisia, toisistaan riippuvia, ohjattuja järjestelmiä, toimintoja ja mekanismeja. Behen mukaan tällainen on mahdotonta luonnonvalinnan syysuhteiden ja satunnaisen muuntelun pohjalta, eli päämäärättömien uusdarwinististen mekanismien pohjalta. Hän sanoo vielä, että redusoimaton monimutkaisuus on tyypillistä älykkäiden toimijoiden suunnitelmallisille järjestelmille. Hän päätyy toteamaan, että älykäs suunnittelu tarjoaa parhaan selityksen solun molekyylikoneiston redusoimattomalle monimutkaisuudelle."

Samaan tapaan on arvioitu myös seuraavia ID-teoriaa kannattavia kirjoja ja artikkeleita (arvioinnit löytyvät sivulta: www.discovery.org/)
# Dembski, W.A., Reinstating design within science, in Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003), Pp. 403-418.
# Stephen Meyer, “The Origin of Biological Information and the Higher Taxonomic Categories” Proceedings of the Biological Society of Washington 117 (2004): 213-239.
# Jonathan Wells, “Do Centrioles Generate a Polar Ejection Force?," Rivista di Biologia/Biology Forum 98 (2005): 37-62.
# Scott Minnich and Stephen C. Meyer, “Genetic Analysis of Coordinate Flagellar and Type III Regulatory Circuits,” Proceedings of the Second International Conference on Design & Nature, Rhodes Greece, edited by M.W. Collins and C.A. Brebbia (WIT Press, 2004).
# W.A. Dembski, The Design Inference: Eliminating Chance through Small Probabilities (Cambridge: Cambridge University Press, 1998).
# Michael Behe, Darwin’s Black Box: The Biochemical Challenge to Evolution (The Free Press, 1996).
# Charles B. Thaxton, Walter L. Bradley, Roger L. Olsen, The Mystery of Life’s Origin: Reassessing Current Theories (Philosophical Library, 1984, Lewis & Stanley, 4th ed., 1992).
# John Angus Campbell and Stephen C. Meyer, Darwinism, Design, & Public Education (Michigan State University Press, 2003)
# Guillermo Gonzalez and Jay W. Richards, The Privileged Planet: How Our Place in the Cosmos is Designed for Discovery (Regnery Publishing, 2004).
# William Dembski, No Free Lunch: Why Specified Complexity Cannot be Purchased without Intelligence (Rowman & Littlefield Publishers, 2002).
# Michael Denton, Evolution: A Theory in Crisis (Adler & Adler, 1985).
# Del Ratzsch, Nature, Design, and Science: The Status of Design in Natural Science (State University of New York Press, 2001).
# Michael C. Rea, World without Design : The Ontological Consequences of Naturalism (Oxford University Press, 2004).
# Ø. A. Voie, "Biological function and the genetic code are interdependent," Chaos, Solitons and Fractals, Vol 28(4) (2006): 1000-1004.
# John A. Davison, “A Prescribed Evolutionary Hypothesis,” Rivista di Biologia/Biology Forum 98 (2005): 155-166.
# S.C. Meyer, “The Origin of Biological Information and the Higher Taxonomic Categories,” Proceedings of the Biological Society of Washington, 117(2) (2004): 213-239.
# M.J. Behe and D.W. Snoke, “Simulating Evolution by Gene Duplication of Protein Features That Require Multiple Amino Acid Residues,” Protein Science, 13 (2004): 2651-2664.
# D. A. Axe, “Estimating the Prevalence of Protein Sequences Adopting Functional Enzyme Folds,” Journal of Molecular Biology, Vol. 341 (2004): 1295–1315.
# W.-E. Lönnig & H. Saedler, “Chromosome Rearrangements and Transposable Elements,” Annual Review of Genetics, 36 (2002): 389-410.
# D.K.Y. Chiu & T.H. Lui, “Integrated Use of Multiple Interdependent Patterns for Biomolecular Sequence Analysis,” International Journal of Fuzzy Systems, 4(3) (September 2002): 766-775.
# M.J. Denton, J.C. Marshall & M. Legge, (2002) “The Protein Folds as Platonic Forms: New Support for the pre-Darwinian Conception of Evolution by Natural Law,” Journal of Theoretical Biology 219 (2002): 325-342.
# D. A. Axe, “Extreme Functional Sensitivity to Conservative Amino Acid Changes on Enzyme Exteriors,” Journal of Molecular Biology, Vol. 301 (2000): 585-595.

ID-teoriaa kannattavia artikkeleita:
# Lönnig, W.-E. Dynamic genomes, morphological stasis and the origin of irreducible complexity, Dynamical Genetics, Pp. 101-119. In Dynamical Genetics by V. Parisi, V. de Fonzo & F. Aluffi-Pentini, eds.,(Research Signpost, 2004)
# Granville Sewell, Postscript, in Analysis of a Finite Element Method: PDE/PROTRAN (Springer Verlag, 1985).
# Five science articles from Darwinism, Design, & Public Education, edited by John Angus Campbell and Stephen C. Meyer (Michigan State University Press, 2003) (hereinafter DDPE):
# Meyer, S. C. DNA and the origin of life: Information, specification and explanation, DDPE Pp. 223-285.
# Behe, M. J., Design in the details: The origin of biomolecular machines. DDPE Pp. 287-302
# Nelson, P. & J. Wells, Homology in biology: Problem for naturalistic science and prospect for intelligent design, DDPE, Pp. 303-322.
# Meyer, S. C., Ross, M., Nelson, P. & P. Chien, The Cambrian explosion: biology’s big bang, DDPE, Pp. 323-402.
# Dembski, W.A., Reinstating design within science, DDPE, Pp. 403-418.
# Jonathan Wells, “Do Centrioles Generate a Polar Ejection Force?," Rivista di Biologia/Biology Forum 98 (2005): 37-62.
# Granville Sewell, "A Mathematician’s View of Evolution," The Mathematical Intelligencer, Vol 22 (4) (2000).
# Four science articles from W. A. Dembski & M. Ruse, eds., DEBATING DESIGN: FROM DARWIN TO DNA (Cambridge, United Kingdom, Cambridge University Press, 2004) (hereinafter DEBATING DESIGN)
# Dembski, W.A., The logical underpinnings of intelligent design, DEBATING DESIGN, Pp. 311-330.
# Bradley, W. L., Information, Entropy, and the Origin of Life, DEBATING DESIGN, Pp. 331- 351.
# Behe, M., Irreducible complexity: obstacle to Darwinian evolution, DEBATING DESIGN, Pp. 352-370.
# Meyer, S. C., The Cambrian information explosion: evidence for intelligent design, DEBATING DESIGN, Pp. 371-391.
# Scott Minnich and Stephen C. Meyer, “Genetic Analysis of Coordinate Flagellar and Type III Regulatory Circuits,” Proceedings of the Second International Conference on Design & Nature, Rhodes Greece, edited by M.W. Collins and C.A. Brebbia (WIT Press, 2004).
# Behe, M.J., Self-Organization and Irreducibly Complex Systems: A Reply to Shanks and Joplin, PHILOSOPHY OF SCIENCE 67:155-162 (March 2000)
# Craig, W.L., “God, Creation, and Mr. Davies.” British Journal for the Philosophy of Science 37 (1986): 168-175
# Craig, W.L., “Barrow and Tipler on the Anthropic Principle vs. Divine Design.” British Journal for the Philosophy of Science 38 (1988): 389-395.
# Craig, W.L., “The Anthropic Principle.” In The History of Science and Religion in the Western Tradition: an Encyclopedia, pp. 366-368. Ed. G. B. Ferngren.
# Craig, W.L., “Design and the Anthropic Fine-Tuning of the Universe.” In GOD AND DESIGN: THE TELEOLOGICAL ARGUMENT AND MODERN SCIENCE, pp. 155-177. (ed. Neil Manson. London: Routledge, 2003).

Lyhyesti voidaan siis todeta, että ID-teorian perusteet ovat saaneet melko laajasti palstatilaa useissa erilaisissa tiedejulkaisuissa, ja että päinvastaiset väitteet eivät pidä paikkaansa.

Lähde: www.discovery.org/

Suomessa on skeptikkojen toimesta julkaistu kirjoja ja kirjoituksia, joissa kreationismi ja ID-teoria on määritelty pseudotieteeksi. Mikä on totuus tässä asiassa? Siitä kerrotaan mm. sivulla tjt2.tripod.com/evkummaskep.html

04.12.07

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu