Historiallisen Sallan radan kiskoja on varastettu 7 km matkalta ja poliisi tutkiin varkautta. Näin siis on tapahtunut tuolla historiallisella, Talvisodan jälkeen suurella vaivalla tehdyllä, Sallan radalla armon vuonna 2008! Ratahan tehtiin Moskovan pakkorauhan ehtojen mukaisesti melkein rajan pintaan saakka.
Suomalaiset oli ovelia kun kiskottivat radan kaikkein keveimmällä kiskotuksella. Rata oli siten käytännössä käyttökelvoton NL:n raskaille sotilasjunille jo heti valmistuessaan.
Mikä on Sallan rata?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Laurila–Kelloselkä-rata
Tämä kohta on tavallaan aika hauskakin:
"Moskovan välirauhansopimuksen solmimisen yhteydessä 1944 Neuvostoliitto edellytti Moskovan rauhan mukaisesti että Sallan radan Suomen puolella oleva osuus pidetään rakennettuna raja-asema Kelloselkään saakka. Ratalinja Suomen puolella on metsittynyt ja sitä on käyty raivaamassa, jotta satelliiteilla voitaisiin havaita, että Suomi noudattaa ehtoja. Sallan radasta on purettu Suomen puolella kuitenkin 200 metrin osuus kansainvälisen rajanylityspaikan maantieyhteyden vuoksi."
http://vaunut.org/kuvasivu.php/15284
"Sallan suunnan tulosemafori. Kiskotus päättyy idän suunnasta tähän, Alakurtin ratapihan länsipäähän tasoristeyksen kupeeseen. Matkaa Kelloselkään on rapiat 60 kilometriä."
http://vaunut.org/kuvasivu.php/15252
"Tästä taisivat mennä viimeksi saksalaiset perääntyessään 1944"
Eikö romufirmat ihmettele lainkaan mistä tulee noin kevyttä kiskotusta tuollaiset määrät?
Tonni romuterästä maksaa noin 150€, joten kiusaus lienee varkaille liian suuri.
Sallan rataa varastettu jo 7 km
Kiskontaa!
2
1090
Vastaukset 2
- Alakurtin rata
Alakurtin rata
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alakurtin_rata - Looändorder
Paitsi tuo rata, niin myös kaikki saksalainen omaisuus Suomessa sodan jäljiltä kuului Neuvostoliitolle ja kuuluu Neuvostoliiton seuraajavaltiolle Venäjälle. Tähän omaisuuteen kuuluu siis myös saksalaisten vetäytyessään jättämä sotamateriaali vaikka se olisi kuinka ruostunutta tahansa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 951616
- 721254
- 901232
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois2781016- 95929
- 40914
- 80787
- 49787
- 55753
- 45695