anna KENELLEKÄÄN ihmiselle ja siksi on näin;
Jumalan täytyy ihminen itsessään "murskata", että
Hänen ELÄMÄNSÄ voi ihmisessä työtään tehdä, ja
kerran asettua ihmiseen asumaan.
Siis näin on:"Sillä Jumala ei ihmistä itseään
paranna. Van Jumala murskaa ihmisen, että JEESUKSEN ELÄMÄ IHMISESSÄ SIJAN SAISI.
Ei siis ELÄ SILLOIN JEESUS IHMISESSÄ KUN IHMINEN ITSE ELÄÄ."
Joten tässä seuraavassa tulee saatanan voi, voit:
"voi,voi
Kirjoittanut: juhani1965 12.8.2008 klo 00.52
Kylläpäs on Raamatun vastaista tämä Armikin julistus."
EI OLLUT eikä ole julistukseni Raamatun sanan Jumalan Totuuden vastainen TIPPAAKAAN vaan niin on
IHMISOPIN VASTAINEN SE ON TÄYSIN.
Saatanahan taas juhanin sanoman kautta TEKI TYHJÄKSI JEESUKSEN SANAN: "JOKA KADOTTAA ELÄMÄNSÄ
MINUN TÄHTENI HÄN LÖYTÄÄ SEN."
IHMISEN ON SIIS KADOTETTAVA ELÄMÄNSÄ, ETTÄ VOI ELÄMÄN JEESUKSESSA LÖYTÄÄ. SE ON JUMALAN TOTUUS.
Ja näin kun ihminen on Jumalan RIISUMAKSI tullut
ja vielä oman elämänsäkin pois antanut SILLOIN
EI TÄLLAINEN IHMINEN TODELLAKAAN VOI KERSKATA
ITSESTÄÄN vaan KAIKKI KIITOS JA KUNNIA JUMALALLE.
Jumala ei kunniaansa
3
205
Vastaukset
- Se on totuus
Sen sijaan, että olisit jatkanut keskusteluasi Juhanin kanssa, sinun piti tehdä uusi turha aloitus. Miksikö? Koska haet aloitteluilla omaa kunniaasi ja oman nimesi korottamista. Turhaa on sinun vastaansanoa, sillä näin se TOTUUS on.
Sanot vastaan toki tähän, mutta se ei TOTUUTTA muuksi muuta.
Ei muuta.tuohon mitään tarvitse sanoa Jumala tietää miten asia on. Joten se siitä.
Kunniaansa EI Jumala KELLEKÄÄN ihmiselle anna.
Erikoista on taas kommunikointisi ja "lähimmäisenrakkautesi".Leimaat erimieltä olevan saatananlähetiksi.Vaikka erimielisyys kanssasi merkitsisi Raamatun totuuksia,sinulle ne ovat saatanan sanoja.
Raamatun totuus on että uskovainen ihminen elää loppu elämänsä lankeilevana syntisenä.
Tästä Paavalikin kirjoitti ja paljon,ilmeisesti sen tähden että asia on tärkeä.
Sinä voit toki uskoa olevasi synnitön(mitä kyllä ihmettelen käytöksesi vuoksi täällä),mutta Raamatun totuuksia se ei ole.
Jeesuksen siunausta elämääsi!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1781476
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431061Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38745- 14670
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21660Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä29653- 37653
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall184604Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593