Avoin kirje kämyille ja muillekin

Seuraava teksti on tarkoitettu rakentavaksi kritiikiksi ja samalla puolueettomaksi mielipiteeksi Suomen "kansallismieliselle" liikkeelle siitä ulkopuolisen (tosin itsekin aikoinaan "kämypiireissä" liikkuneen) tarkkailijan näkökulmasta. En näe tarpeelliseksi kertoa itsestäni mitään yksityiskohtia näin julkisella foorumilla, mutta sen voin paljastaa, että olen itsekin omalla tavallani yhä nationalisti, ja että en voi itsekään kaikesta huolimatta aina olla samaa mieltä Suomen ja Euroopan maahanmuuttopolitiikasta tai ylivedetystä monikulttuurisuushömpästä. Natsi, rasisti, fasisti tai mikään harhainen neohumanisti en kuitenkaan ole, vaikka villissä nuoruudessani saatoinkin erehtyä sekaantumaan vaikka mihin hämykämypiireihin erehdyttyäni luulemaan näitä joksikin aivan muuksi mitä nämä todellisuudessa olivat.

Mitään pitkää ja äärimmäisen syväluotaavaa analyysiä "liikkeestänne" en ole tässä laatimassa, sillä en oikein enää jaksa uskoa että valtaosa teistä tätäkään jaksaa kokonaan lukea saati jäädä pohtimaan mielessään tekstini sisältöä. En siis kirjoita tätä tarkoituksenani käännyttää teitä kaikkia samantien tavan rivikansalaisiksi, tai saada teitä muutenkaan jättämään mitään järjestöä tai ideologiaa taaksenne - kirjoitan tämän vain saadakseni omat ajatukseni liikkeestänne julki ja ravistellakseni niitä teistä toisille raiteille joilla on yhä jossain siellä pääkopassa piilossa kyky itsenäiseen ajatteluun. Sokeaa fanatismia joka poikkeuksetta elää ja voi hyvin juuri tämän kaltaisissa porukoissa vastaan auttavat vain harvoin faktat ja rauhalliset argumentit, mutta rationaalisena ihmisenä tiedän ettei jokainen kansallismielinen suinkaan ole mikään raivopäinen Hitleristi ja täysin menetetty tapaus. Seassa on ihan selväjärkisiä ihmisiäkin, totta kai, ja juuri näille teistä tämän tekstini pääasiassa suuntaankin.

Ensiksi haluan kysyä teiltä pari kysymystä. Ennen kuin vastaat mielessäsi tai sitten tässä tekstin muodossa, haluan että mietit pitkään ja hartaasti mitä mieltä oikeasti olet, ja kuinka hyvin tämä mielipide käy yksiin vallitsevan todellisuuden kanssa.

1. Uskotko oikeasti, että olet osa jotain suurta, oikealla asialla olevaa, suomalaisten hätiin kutsumaa kansanliikettä joka puolustaa tätä maata ja tätä kansaa joltain konkreettiselta uhalta?

2. Jos uskot näin, oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että miksi ajatuksesi ja näiden tiimoilta tekemäsi teot herättävät ihmisissä pääasiallisesti aina vain inhon, kiusaantuneisuuden ja huvittuneisuuden tunteita?

3. Jos olette niin oikealla asialla ja puolustamassa Suomen kansaa, miksi valtaosa tästä omasta kansastanne pitää leimata internetkeskusteluissa ja illanistuijaisissa "kansanvihollisiksi" ja "rotupettureiksi", joista pitää päästä eroon massateloituksin, hirttotuomioin ja kaasukammioin? Kuinka ryhmä jota valtaosa kansasta joko a) vastustaa tai b) pitää huvittavana pellepoppoona jolla ei ole mitään oikeaa sanottavaa voi olla kys. kansan asialla? Millä oikeudella ryhmä joka on nimennyt 99 % omasta kansastaan kansanvihollisiksi voi väittää olevansa kansallismielinen ja kansan asialla?

4. Uskotteko oikeasti, että Suomi on jonain päivänä jonkinlainen Natsi-Saksan kopio, jossa te määräätte? Uskotteko, että ihmiset haluavat elää tässä teidän utopiassanne? Tällä hetkellä ihmiset vaikuttavat suht. tyytyväisiltä tähän eurooppalaiseen, suhteellisen liberaaliin demokratiaan, jossa elämme. Siinä on toki vikoja, mutta ne viat ovat suurimman osan mielestä huomattavasti pienempiä ja helpommin korjattavissa olevia kuin perinteisten totalitarististen yhteiskuntien vastaavat. Haluatteko oikeasti romuttaa tämän yhteiskunnan, jota olemme saaneet monien sukupolvien ajan rakentaa, ja kasata siihen päälle jonkin rasistisen sortokoneiston jota johtavat täysin kykenemättömät vihan sokaisemat ihmiset?

Se asia minkä haluan siis teille ennen muuta sanoa on se, että jos tuossa kansallismielisyysöyhötyksessänne on mukana edes pieni hiven aitoa isänmaallisuutta, niin te kanavoitte kyllä tuon täysin normaalin ja terveen tunteen aivan väärällä tavalla suunnitellessanne omien kanssasuomalaisten keskitysleirittämistä ja kansantuomioistuimissa tuomitsemista siinä kiukussanne. Käyttäytykää saatana kuten normaalit aikuiset miehet ja alkakaa elää todellisuudessa. Avatkaa rappukäytävässä ovi sille vanhalle sotaveteraanille, kantakaa mummon kauppakassit suojatien yli ja hankkikaa kunnon työpaikka. Se on aitoa "kansankokonaisuuden" puolustamista, ei se että kirjoittelette nettiin päivät pitkät tappolistoja kansanvihollisista ja nostelette kättä pystyyn sille seinällä roikkuvalle vanhalle Saksan lipulle.

Ei kukaan voi oikeasti haluta olla loppuelämäänsä se vihattu ja halveksittu hylkiö, ja juuttua tuohon jamaan muiden yhtä surullisten tapausten ympäröimäksi. Katsokaa ympärillenne ilman niitä hakaristilaseja ja nähkää se liikkeenne sinä mitä se todellisuudessa on; joukko misantrooppisia, täysin todellisuudesta irrallaan eläviä pseudovallankumouksellisia, joiden käsiin ei kukaan normaali ihminen luottaisi edes kissaansa, saati sitten kokonaista valtiota. Pyörittelitte tai kielsitte tämän totuuden miten tahansa, ei se katoa mihinkään. Kaikenmaailman neohumanistit, fasistit ja rotuliberaalit tuntuvat poikkeuksetta olevan pelkkiä katkeria, elämässään epäonnistuneita naiiveja ihmisvihaajia, eikä kukaan normaali suomalainen varmasti halua olla missään tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa, saati joutua ottamaan heiltä käskyjä vastaan jossain hämärässä organisaatiossa jonka päämäärät ovat vähintään kyseenalaiset ulkopuolisten silmissä.

Älkää tuhlatko elämäänne tuollaiseen sontaan. Etsikää itsellenne kiva tyttöystävä, harrastus, ja ryhtykää olemaan kansallenne ja tälle maapallolle hyödyksi ihan konkreettisin ja oikein keinoin tuon sairaan ja harhaisen mielikuvitusmaailman sisällä elämisen sijaan. Mitään kansantuomioistuimia tai rotusotia ei ole tulossa (tavan ihmisten suureksi onneksi) ja teidän on nyt jo aika tajuta se. "Valkoinen rotu" ei myöskään ole joutumassa suuren maailmanlaajuisen juutalaissalaliiton uhriksi, eikä ole missään erityisessä vaarassa muutenkaan. Tajutkaa nämä tosiasiat ja kasvakaa jo ulos tuosta natsifantasiastanne.

Isänmaallisuus on hieno asia. Älkää kusko sen päälle vääntämällä sitä tuollaiseksi groteskiksi karikatyyriksi siitä mitä se todellisuudessa on.

Ei mulla muuta.    
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

se, että iso osa tälläkin palstalla (aggressiiviseenkin sävyyn) kirjoittelevista ihmisistä on pelkästään normaaleja suomalaisia jotka ovat seuranneet uutisia, tilastoja ja ympäristöään - eivätkä mitään erityisen "kansallismielisiä".

Itseasiassa luulisin että noita tyyppejä joille kirjoituksesi on suunnattu, on loppujen lopuksi todella vähän. Asiat ovat vaan tässä ulkomaalais/maahanmuuttaja/muslimi/uskonto/suvaitsevaisuus/yms. -kysymyksissä päässeet valitettavasti polarisoitumaan niin pahasti, että mitään "kultaista keskitietä" tai "järjen ääntä" ei enää ole, vaan julkisessa keskustelussa voi nykyään olla vain joko paha rasisti-natsi rotupuhdistaja taikka ruusunpunaiset lasit silmillä todellisuutta pakoileva monikulttuurisuus-koheltaja.

Äänestä
  • eihän nämä,skinit,uusnatsit tai vaikka vasemmisto anarkistit ja mitä heitä nyt lienee,mikään uhka ole eikä tule,heitä on vaan helppo syyllistää.Mutta se että aivan tavallisia suomalaisia haukutaan rasisteiksi,siksi että he arvostelevat maahanmuuttoa tai mamuja on todella järjetöntä.

    Äänestä

  • ei taatusti ole rasisti.

    Rasisti on aivan yksiselitteisesti tuomittava rikollinen, jonka toimintaa ei perustella millään muilla "kysymyksillä" sen enempää kuin ryöstöä tai henkirikosta. On aivan turha selitellä sitä täysin kansanvaltaisessa yhteiskunnassa jostain polarisoinneista johtuvaksi.

    Ainoa polarisointi on lain noudattaminen tai syyllistyminen rikollisuuteen. Kumpaan ryhmään kuuluvat täälläkin isänmaalliseksi kansalaisiksi esittäytyvät kirjoittajat? Siinä tämän palstan ydinkysymys.

    Äänestä

  • jämä.... kirjoitti:

    eihän nämä,skinit,uusnatsit tai vaikka vasemmisto anarkistit ja mitä heitä nyt lienee,mikään uhka ole eikä tule,heitä on vaan helppo syyllistää.Mutta se että aivan tavallisia suomalaisia haukutaan rasisteiksi,siksi että he arvostelevat maahanmuuttoa tai mamuja on todella järjetöntä.

    arvostelu ei ole nyt se pointti, mihin aloittaja viittaa. Sitä keskustelua on lupa käydä - jopa täällä, vaikka se ei kuulu palstan teemaan.

    Sen sijaan aloitus käsittelee palstan teemaan kuuluvaa rasistisuutta - sitä, mikä ei ole luvallista - sen enempää muualla kuin täälläkään: Yhdenkin ihmisen asettaminen vastuuseen, joka ei hänelle kuulu.

    Se on järjetöntä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Järjen ääni kirjoitti:

Seuraava teksti on tarkoitettu rakentavaksi kritiikiksi ja samalla puolueettomaksi mielipiteeksi Suomen "kansallismieliselle" liikkeelle siitä ulkopuolisen (tosin itsekin aikoinaan "kämypiireissä" liikkuneen) tarkkailijan näkökulmasta. En näe tarpeelliseksi kertoa itsestäni mitään yksityiskohtia näin julkisella foorumilla, mutta sen voin paljastaa, että olen itsekin omalla tavallani yhä nationalisti, ja että en voi itsekään kaikesta huolimatta aina olla samaa mieltä Suomen ja Euroopan maahanmuuttopolitiikasta tai ylivedetystä monikulttuurisuushömpästä. Natsi, rasisti, fasisti tai mikään harhainen neohumanisti en kuitenkaan ole, vaikka villissä nuoruudessani saatoinkin erehtyä sekaantumaan vaikka mihin hämykämypiireihin erehdyttyäni luulemaan näitä joksikin aivan muuksi mitä nämä todellisuudessa olivat.

Mitään pitkää ja äärimmäisen syväluotaavaa analyysiä "liikkeestänne" en ole tässä laatimassa, sillä en oikein enää jaksa uskoa että valtaosa teistä tätäkään jaksaa kokonaan lukea saati jäädä pohtimaan mielessään tekstini sisältöä. En siis kirjoita tätä tarkoituksenani käännyttää teitä kaikkia samantien tavan rivikansalaisiksi, tai saada teitä muutenkaan jättämään mitään järjestöä tai ideologiaa taaksenne - kirjoitan tämän vain saadakseni omat ajatukseni liikkeestänne julki ja ravistellakseni niitä teistä toisille raiteille joilla on yhä jossain siellä pääkopassa piilossa kyky itsenäiseen ajatteluun. Sokeaa fanatismia joka poikkeuksetta elää ja voi hyvin juuri tämän kaltaisissa porukoissa vastaan auttavat vain harvoin faktat ja rauhalliset argumentit, mutta rationaalisena ihmisenä tiedän ettei jokainen kansallismielinen suinkaan ole mikään raivopäinen Hitleristi ja täysin menetetty tapaus. Seassa on ihan selväjärkisiä ihmisiäkin, totta kai, ja juuri näille teistä tämän tekstini pääasiassa suuntaankin.

Ensiksi haluan kysyä teiltä pari kysymystä. Ennen kuin vastaat mielessäsi tai sitten tässä tekstin muodossa, haluan että mietit pitkään ja hartaasti mitä mieltä oikeasti olet, ja kuinka hyvin tämä mielipide käy yksiin vallitsevan todellisuuden kanssa.

1. Uskotko oikeasti, että olet osa jotain suurta, oikealla asialla olevaa, suomalaisten hätiin kutsumaa kansanliikettä joka puolustaa tätä maata ja tätä kansaa joltain konkreettiselta uhalta?

2. Jos uskot näin, oletko koskaan pysähtynyt miettimään, että miksi ajatuksesi ja näiden tiimoilta tekemäsi teot herättävät ihmisissä pääasiallisesti aina vain inhon, kiusaantuneisuuden ja huvittuneisuuden tunteita?

3. Jos olette niin oikealla asialla ja puolustamassa Suomen kansaa, miksi valtaosa tästä omasta kansastanne pitää leimata internetkeskusteluissa ja illanistuijaisissa "kansanvihollisiksi" ja "rotupettureiksi", joista pitää päästä eroon massateloituksin, hirttotuomioin ja kaasukammioin? Kuinka ryhmä jota valtaosa kansasta joko a) vastustaa tai b) pitää huvittavana pellepoppoona jolla ei ole mitään oikeaa sanottavaa voi olla kys. kansan asialla? Millä oikeudella ryhmä joka on nimennyt 99 % omasta kansastaan kansanvihollisiksi voi väittää olevansa kansallismielinen ja kansan asialla?

4. Uskotteko oikeasti, että Suomi on jonain päivänä jonkinlainen Natsi-Saksan kopio, jossa te määräätte? Uskotteko, että ihmiset haluavat elää tässä teidän utopiassanne? Tällä hetkellä ihmiset vaikuttavat suht. tyytyväisiltä tähän eurooppalaiseen, suhteellisen liberaaliin demokratiaan, jossa elämme. Siinä on toki vikoja, mutta ne viat ovat suurimman osan mielestä huomattavasti pienempiä ja helpommin korjattavissa olevia kuin perinteisten totalitarististen yhteiskuntien vastaavat. Haluatteko oikeasti romuttaa tämän yhteiskunnan, jota olemme saaneet monien sukupolvien ajan rakentaa, ja kasata siihen päälle jonkin rasistisen sortokoneiston jota johtavat täysin kykenemättömät vihan sokaisemat ihmiset?

Se asia minkä haluan siis teille ennen muuta sanoa on se, että jos tuossa kansallismielisyysöyhötyksessänne on mukana edes pieni hiven aitoa isänmaallisuutta, niin te kanavoitte kyllä tuon täysin normaalin ja terveen tunteen aivan väärällä tavalla suunnitellessanne omien kanssasuomalaisten keskitysleirittämistä ja kansantuomioistuimissa tuomitsemista siinä kiukussanne. Käyttäytykää saatana kuten normaalit aikuiset miehet ja alkakaa elää todellisuudessa. Avatkaa rappukäytävässä ovi sille vanhalle sotaveteraanille, kantakaa mummon kauppakassit suojatien yli ja hankkikaa kunnon työpaikka. Se on aitoa "kansankokonaisuuden" puolustamista, ei se että kirjoittelette nettiin päivät pitkät tappolistoja kansanvihollisista ja nostelette kättä pystyyn sille seinällä roikkuvalle vanhalle Saksan lipulle.

Ei kukaan voi oikeasti haluta olla loppuelämäänsä se vihattu ja halveksittu hylkiö, ja juuttua tuohon jamaan muiden yhtä surullisten tapausten ympäröimäksi. Katsokaa ympärillenne ilman niitä hakaristilaseja ja nähkää se liikkeenne sinä mitä se todellisuudessa on; joukko misantrooppisia, täysin todellisuudesta irrallaan eläviä pseudovallankumouksellisia, joiden käsiin ei kukaan normaali ihminen luottaisi edes kissaansa, saati sitten kokonaista valtiota. Pyörittelitte tai kielsitte tämän totuuden miten tahansa, ei se katoa mihinkään. Kaikenmaailman neohumanistit, fasistit ja rotuliberaalit tuntuvat poikkeuksetta olevan pelkkiä katkeria, elämässään epäonnistuneita naiiveja ihmisvihaajia, eikä kukaan normaali suomalainen varmasti halua olla missään tekemisissä tuollaisten ihmisten kanssa, saati joutua ottamaan heiltä käskyjä vastaan jossain hämärässä organisaatiossa jonka päämäärät ovat vähintään kyseenalaiset ulkopuolisten silmissä.

Älkää tuhlatko elämäänne tuollaiseen sontaan. Etsikää itsellenne kiva tyttöystävä, harrastus, ja ryhtykää olemaan kansallenne ja tälle maapallolle hyödyksi ihan konkreettisin ja oikein keinoin tuon sairaan ja harhaisen mielikuvitusmaailman sisällä elämisen sijaan. Mitään kansantuomioistuimia tai rotusotia ei ole tulossa (tavan ihmisten suureksi onneksi) ja teidän on nyt jo aika tajuta se. "Valkoinen rotu" ei myöskään ole joutumassa suuren maailmanlaajuisen juutalaissalaliiton uhriksi, eikä ole missään erityisessä vaarassa muutenkaan. Tajutkaa nämä tosiasiat ja kasvakaa jo ulos tuosta natsifantasiastanne.

Isänmaallisuus on hieno asia. Älkää kusko sen päälle vääntämällä sitä tuollaiseksi groteskiksi karikatyyriksi siitä mitä se todellisuudessa on.

Ei mulla muuta.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu