Islamista selvät todisteet Raamatussa.

En ole vieläkään saanut vastausta mm. näihin kysymyksiin:

Tässä kaikista selvimmät todisteet siitä että Jeesus oli Jumalan palvelija,ei Jumala.

Matt.23:9 "Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään joka on maanpäällä,sillä vain YKSI on teille Isä, hän joka on taivaissa."

Matt.24:36 Jeesus myöntää että vain hänen Isänsä tuntee milloin maailmanloppu tulee.

Matt.26:39 Jeesus rukoilee ettei Jumala antaisi häntä ristiinnaulittavaksi.Ristillä hän huusi miksi Jumala hylkäsi hänet.Miten tämä sopii kristittyjen ajatukseen että Jeesus vaikeni tuomionsa edessä "koska se kuului hänen pelastus suunnitelmaansa"?Eikö kuulosta typerältä että Jumala rukoilee itseään ja huutaa itselleen miksi hylkäsi itsensä?

Jeesus ei ollut synnitön:Matt 19:16-17
Mies tulee ja sanoo Jeesusta hyväksi herraksi,Jeesus vastaa "Miksi kutsut minua hyväksi?Ei ole kuin YKSI hyvä,Jumala.".Kuulostaako tämä synnittömän Jumalan puheelta?

Kirkon opin kaikkien pelastumisesta sillä,että uskoo Jeesuksen olevan Jumala,kumoaa seuraava:
Matt.7:21 "Eivät kaikki jotka sanovat minulle,Herra,Herra,pääse taivasten valtakuntaan: Vain he jotka tekevät taivaallisen Isäni tahdon,joka on taivaissa."

John.8:28 "...minä en tee mitään omin neuvoin,vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut"

John 14:28 "Isäni on mahtavampi kuin minä"

John 4:24 "Jumala on HENKI..."

John 5:37 "...ette ole ikinä kuulleet hänen ääntänsä,tai nähneet hänen muotoaan."

Mark 12:29 "Herra Jumalanne on YKSI Jumala."

Jeesus myös kieltää tulleensa uhrautumaan toisten syntien takia:Matt.9:13,ja Vanhassa Testamentissa Jumala tekee selväksi ettei hänen tarvitse uhrautua voidakseen antaa syntejä anteeksi (Hos.6:6).

Raamatussa myös Daavidia sanotaan Jumalan Pojaksi (Psalm.2:7) ja Jeesus julistaa ettei Isä ole vain hänen Isänsä vaan kaikkien Isä (Matt.5:45,48).

Edes Jeesuksen opetus ei ollut tarkoitettu muille kuin juutalaisille,vaikka Paavali aloittikin sen levittämisen muiden keskuuteen.Matt.15:24 "Minua ei ole lähetetty kuin vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

Eli kun Raamatussa Jeesus itse todistaa näin vahvasti että hän EI ole jumala,eikö Jeesus-jumala pelaisi varsin julmaa peliä näin tuomitsemalla muslimit helvettiin vain koska he uskovat Jeesukseen profeettana Raamatun tarjoamien selvien todisteiden kautta?Vieläpä kun on selvästi havaittavissa että Jeesuksen varoittama "Peto lampaan vaatteissa" oli merkittävästi kristinuskon oppeihin vaikuttanut Paavali,sillä hän muutti lakeja (Gal.5:2 "jos ympärileikkaatte itsenne,Kristus ei hyödytä teitä" ja ap.teot.13:39 "And by him all that believe are justified from all things,from which ye could not be justified by the law of Mooses[eng.Raamattu],"),vaikka Jeesus tekee selväksi (Matt.5:17-18) ettei yksikään kirjain laista muutu ennen aikojen loppua.Lisäksi Jeesus varoittaa tämän maailman ruhtinaan olevan jo tässä maailmassa,ja Paavali oli elossa tuohon aikaan,tietenkin. John.14:30 "Paljon en kanssanne enää puhu,sillä tämän maailman ruhtinas(Saatana) on jo tulossa.Mitään valtaa hänellä EI minuun ole,"... .Ja Paavali kehtasi vielä valehdella todistaneensa Jeesuksen ylösnousemuksen (2.Tim.2:8) ja hän alkoi ensimmäisenä julistamaan Jeesusta jumalaksi
(ap.teot 9:20).

Vastataan valmiiksi yleisiin kysymyksiin:
a.Kaikki Raamatussa ei ole korruptoitunutta.Se,mikä ei ole ristiriidassa Islamin kanssa katsotaan ei-korruptoituneeksi.

b.Evankeliumeja oli yli 70,joten mitään takuuta että OIKEAT Allahin tarkoittamat evankeliumit ovat nyt Raamatussa alkuperäisessä muodossaan,ei ole.Lisäksi Johanneksen ev. on hyvin ristiriitainen verrattaessa muiden evankeliumeiden samoja tapahtumia.

c.Eiköhän profeetta joka saa asioiden oikean kulun suoraan JUMALALTA tiedä paremmin mitä oikeasti tapahtui, kuin normaali silminnäkijä pulliainen joka tarkkailee maailmaa vajavaisilla aisteillaan?

Kun 5.Mooses 18:15-22 ennustetaan Muhammed,siinä sanotaan selvästi 20."Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista,mitä minä en ole käskenyt hänen puhua,tai puhuu vieraiden jumalien nimissä,hänen on kuoltava."

Miksi siis Muhammed sai saarnata 23 vuotta(!) (vrt.Jeesuksen 3:een vuoteen) ja saattaa työnsä täysin päätökseen jos kerran hän oli "väärä profeetta" kuten kristityt hänestä ajattelevat (aivan kuten juutalaiset ajattelee Jeesuksesta)?

Samassa kohtaa (22.) todetaan myös miten tunnistaa väärän profeetan,eli siitä että hänen profetiat eivät toteudu.Muhammedin profetiat toteutuivat.Miten kristityt vastaavat tähän?

Samaten John.16:5-16 ("Totuuden Henki") ennustetaan Muhammed,sillä sana Puolustaja on kreikkalaisia vanhimpia (n.120 jKr.) säilyneitä UT:n evankeliumeja myöten PARAQLEETA,joka tarkoittaa SOTAPÄÄLLIKKÖÄ.Miksi Jeesus olisi verrannut Pyhää Henkeä sotapäällikköön,jos kohdassa puhutaan Pyhästä Hengestä kuten kristityt väittää?Eikö se kuulosta ennemmin Muhammedilta puolustamassa uskoaan ja seuraajiaan ylivoimaisia hyökkääjiä vastaan?

Ja profeetan kuoleman jälkeen Islam sai haltuunsa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan,joissa suurin osa kristityistä uskoi Jeesukseen profeettana,ei jumalana,ja tämän vuoksi Bysantti (jonka valtio-oppina oli Jeesuksen jumaluus) vainosikin raa`asti heitä. Kun Muhammedin seuraajat saivat alueen haltuunsa,vainot loppuivat ja tilalle tuli uskonnonvapaus ja muslimiarmeijan suojelus. Eikö tämäkään täytä kristittyjen määritelmää PUOLUSTAJASTA?

Entä se fakta että Pyhä Henki oli jo tullut maailmaan heidän keskuuteen paljon aikaisemmin (sekä Raamatun että Jeesuksen omien aikaisempien sanojen mukaan), kun taas Jeesus mainitsi "Totuuden Hengen",Puolustajan olevan vasta tulossa??? Kristityt eivät pysty perustelemaan näitä ilman että he alkavat lisätä keksittyjä teorioita uskontoonsa (siis sellaisia mitä Jeesus ei ole sanonut).

Jeesus myös ennustaa selvästi (Matt.21:43) profetian vaihdoksen juutalaisilta toiselle kansalle:"Tämän takia minä sanon teille,että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle,joka tekee sen hedelmiä."

Jeesus tekee myös selväksi että teoilla on merkitystä pelastumiseen,että tekojen pitää olla yhtä uskon ja sydämen kanssa,EI LAKIA VOI NOUDATTAA AJATUKSISSA MUTTEI TEOISSA!Kristityt uskovat saavansa tehdä mitä vain,koska se annetaan heille "automaattisesti anteeksi."

Ja kuten huomaamme,Jeesuksen sanoin, "hedelmistä te heidät tunnistatte",muslimit ovat olleet pyhimyksiä sotaisiin (toisiaankin vastaan!) ja suvaitsemattomiin kristittyihin verrattuna katsottaessa historiaa.Myös kulttuurisesti muslimit ovat olleet valovuosia kristittyjä edellä.Kun eurooppalaiset (ainoa kristitty kansa 1900-luvulle asti,Amerikan asuttajat olivat myös Euroopasta) eli pimeintä Keski-Aikaa (n. 700-1400 jKr.) muslimien tiede,kaupankäynti, infrastruktuuri,opetus ja taide sekä yhteiskunnallinen hyvinvointi kukoistivat. Islamilaisissa maissa keksittiin jo 800-luvulla bakteerien ja tautien yhteys,ja perustettiin ilmaisia sairaaloita joissa jokaiselle eri taudille oli omat osastonsa.Myös islamilainen sosiaaliturva (köyhien auttaminen) toimi hyvin.
Viemäröinti,vesijohdot ja kylpylät toimivat joka paikassa,ja muslimien tarkka suhtautuminen hygieniaan (mm. jokaista rukousta edeltävä peseytyminen 5*pv) piti taudit,mm. Mustan Surman, poissa.

Myös uskontonsa levittämisessä muslimit ovat olleet rauhallisempia,eivätkä ole ikinä pakottaneet ketään omaksumaan uskoaan (Koraani kieltää sen selvästi,ei ketään saa uskomaan pakolla).Toisuskoisilla oli uskonnonvapaus pientä veroa vastaan,joka vastasi muslimeille pakollista almu-veroa,zakatia. Saharan etelän puoleiseen (että myös Itä-)Afrikkaan,Kiinaan,Intiaan ja Kaakkois Aasiaan (mm.Malesia,Indonesia) Islam levisi heti ensimmäisinä vuosisatoinaan kaupankäynnin myötä. Bagdadin valloittajien,Mongoleiden, kääntyessä Islamiin Islam levisi myös näiden valloittamille alueille syvälle nykyisen Venäjän alueelle.Ja heidän jälkeläisensä perustivat myös suuren turkkilaisten impeeriumin.

Kristityt sen sijaan pakko-käännyttivät monet eurooppalaisista (myös uskonsotien aikana),tuhosivat ja orjuuttivat Amerikan alkuperäiskansat,orjuuttivat ja lopulta liittivät omiin siirtomaihinsa alistetuiksi kansoiksi lähes koko Afrikan.Ei tule mieleen minne kr.usko olisi levinnyt rauhanomaisesti suuremmissa määrin ennen 1900-luvun puoliväliä.Yleensä kristityt ovat suhtautuneet kaikkiin muihin ylimielisesti,halveksien ja alistaen heidät.

Myös kristittyjen ajatus siitä että vain he voivat pelastua on typerä ja Jumalaa aliarvioiva,eikä se edes perustu Jeesuksen sanoihin, sillä hän sanoo mm."Ei jokainen,joka sanoo minulle "Herra,Herra" pääse isäni luokse" (mikä sotii kirkon oppeja vastaan kaikkien uskovien pelastumisesta) ja "Minulla on lampaita monessa laumassa" (myös muslimit rakastavat Jeesusta,vaikka eivät pidä häntä jumalana).Islam sen sijaan ei kiellä esim. hyviä tekoja tekevien ja syntiä välttävien kristittyjen ja juutalaisten pelastumisen mahdollisuutta.

Ja olisi aika typerää uskoa että Jumala antaa ainoan oikean uskonnon ja tien pelastukseen vain eurooppalaisille 1900 vuoden ajaksi,vieläpä niin että "antikristuksen luoma (täydellinen) uskonto" blokkaa sen leviämismahdollisuudet Itään ja Etelään maailman väkirikkaimmille alueille täysin 1900-luvun alkuun asti!

Pähkinä kristityille: Kun britit hallitsivat Intiaa, käännytystyötä yritettiin mahdollisimman paljon, jopa yrittämällä houkutella kastittomia hinduja parempaan elämään kr.uskon kautta. Mutta silti kristinusko jäi marginaaliseksi uskonnoksi Intiassa,koska hindut sanoivat ottavansa Jeesuksen vain yhdeksi lisä-jumalaksi muiden maanpäälle tulleiden jumaliensa joukkoon. Eikö Jeesus-jumala osannut ottaa tätä huomioon tehdessään "suurta pelastus-suunnitelmaa"?

Sen sijaan Islam on levinnyt tasaisesti jakaantuen ympäri Kiinaa ja Intiaa kautta historiansa, varsinkin kaupankäynnin kautta, ja YHDEN Jumalan logiikka onkin purrut huomattavasti paremmin siellä.Intiassa yli 14% väestöstä on muslimeita (ennen Bangladeshin ja Pakistanin syntymää oli enemmän), ja Kiinassa ennen kommunistien valtaantuloa muslimeita oli yli 48 miljoonaa,joka oli yli 10% väestöstä (tilanne tuskin on muuttunut, koska muslimit ovat aina olleet Kiinassa arvostettuja rehellisen kauppiaan maineessa olevia,eivätkä vainot kohdistuneet heihin eikä heidän syntyvyyttä ole rajoitettu kuten valtaväestön).
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siksi se Jeesus huusi pelosta, kun se oli ihmiseksi syntynyt, ja ne olivat tunteita. Mutta luepas koko juttu, niin huomaat mitä hän sanoo, ne sanat on tärkeitä. Joitakin vastauksia saa jos sinun alueellasi kuuluu radio Dei, kun siellä on joinakin iltoina sellainen ohjelma johon voi soittaa ja pääsee radiossa kysymään kysymyksensä ja sieltä vastataan Raamatun pohjalta. Älä hermostu jos et saa täältä haluamiasi vastauksia, jos oikeanlaiset ihmiset eivät satu olemaan tietokoneilla, ja eivät siten pysty vastaamaankaan. Toivottamasti saat vastauksia kysymyksiisi.

Äänestä

Totuus on totuus kaikista valheista huolimatta
ja totuus jota ei hyväksytä näyttää tälläiseltä !

Mooseksen rakentama valta-istuin on
perkeleen valta-istuin (valheen isä)

Paavalin rakentama valta-istuin on
anti-kristuksen valta-istuin (valheen poika)

Muhammedin rakentama valta-istuin on
väärän-profeetan valta-istuin(valheen lähettiläs)

oikea jumala on meidän Taivaallinen Isä Hän on
tuo joka on kaiken luonut ja valmistanut meitä
varten Hän on sen tehnyt itsensä iloksi ja meidän
onneksi ja kaikkien jaettavaksi myös eläinten
ja Hän lähetti profeetat ja omat poikansa kertomaan että Hän on tuo jota jokaisen polven
pitää notkahtaman ja jokaisen pään painuman ja
jokaisen suun ylistämän nyt ja iankaikkisesti.

Äänestä

...Miksi minut hylkäsit???

>>Sanot-
>>Matt.26:39 Jeesus rukoilee ettei Jumala antaisi häntä ristiinnaulittavaksi.
Ristillä hän huusi miksi Jumala hylkäsi hänet.
Miten tämä sopii kristittyjen ajatukseen että Jeesus vaikeni tuomionsa edessä "koska se kuului hänen pelastus suunnitelmaansa"?Eikö kuulosta typerältä että Jumala rukoilee itseään ja huutaa itselleen miksi hylkäsi itsensä?>Raamattu sanoo, että kaikki, jotka elävät jumalisesti, joutuvat hyljättäviksi.
Heitä tullaan vainoomaan ja tulemme hyljeksittäväksi, se on hylkäämistä kaikkein "raadollisimmassa" muodossaan.

Jos me haluamme elää Jumalan tahdon alla ja käydä vastavirtaan ohittaen yleiset sympatian ja antipatian lait, niin meidätkin hyljätään kuten Raamattu asian ilmaisee Jeesuksen omin sanoin... "Ei ole palvelija Herraansa suurempi."

>>Joh. 15:20
Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

Jeesus huusi kerran: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Se oli sinun huutosi. Sinun pitäisi se huutaa tänään, mutta Jeesus teki sen puolestasi.
Hän meni sinun osaasi, joka sinulle kuului, että sinä saisit sen osan, joka Hänelle kuului.!
Jeesus tuli hyljätyksi, jotta sinua ja minua ei koskaan hyljättäisi.!Meillä on iankaikkisen elämän toivo kun otamme Hänet uskossa sydämiimme asumaan!

Hän astui meidän syntisten, vajavaisten ihmisten rinnalle samaistuen puutteisiimme, otti ne omakseen. Hän kantoi meidän syyllisyytemme.
Hän kantoi meidän, häpeälliset syntimme omanaan ristinpuulle!!!

Hän kantoi sen häpeän, joka olisi minulle ja sinulle, meille ihmisille kuulunut, jotta me saisimme sen kunnian, joka Hänelle kuului.
Nousta Jumalamme tykö puhdistettuna Jeesuksen sovitustyön tähden jonka hän meidän edestämme Golgatan ristillä suoritti!

Siunattua nöyrää Raamatun tutkiskelua Jeesuksen nimessä! :-)

Äänestä

Kaikkea hyvää sinulle. Et pyri keskusteluun vaan johonkin rasittavaan käännytys jauhantaan. Osaatko keskustella normaalisti? On hyvä että tulit sivustolle siinä mielessä, että meidän kristittyjen on hyvä oppia että Raamattua ei voi käyttää miten hyvänsä (paikka sieltä ja paikka täältä niinkuin itselle sopii ja sillä aletaan opastamaan muita) ja teet tässä asiassa vapaa-ajattelioiden kanssa todella hyvää työtä. Kiitos siitä sinulle.

Äänestä
  • kyllä ystäväni, kyllä...kaikkea ei ole tarkoitettu ymmärettäväksi eikä kaikkea tarvitse aina todistaa, milloin ihminen sen ymmärtää...milloin ihminen ymmärtää mitä on USKO!usko on uskomista eikä siihen todisteita tarvita. veljeni, älkää ruokkiko ajatuksianne liioilla kysymyksillä sillä se pistää teidät epäilemään itseänne ja jumalaa. asioita on hyvä miettiä mutta ei liikaa. näillä kysymyksillä kuten dinosaurukset sun muut jääkaudet yrittää perkele teitä käännyttää mutta varokaa ja pitäkää ajatukset kurissa ken tahtoo...

    Äänestä

  • uskovainen kirjoitti:

    kyllä ystäväni, kyllä...kaikkea ei ole tarkoitettu ymmärettäväksi eikä kaikkea tarvitse aina todistaa, milloin ihminen sen ymmärtää...milloin ihminen ymmärtää mitä on USKO!usko on uskomista eikä siihen todisteita tarvita. veljeni, älkää ruokkiko ajatuksianne liioilla kysymyksillä sillä se pistää teidät epäilemään itseänne ja jumalaa. asioita on hyvä miettiä mutta ei liikaa. näillä kysymyksillä kuten dinosaurukset sun muut jääkaudet yrittää perkele teitä käännyttää mutta varokaa ja pitäkää ajatukset kurissa ken tahtoo...

    Kaikki asiat ei ole tarkoitettu ihmisten tietääkkään, eikä ehkä heidän aivokapasiteettinsakaan pystyisi kaikkea ymmärtämäänkään.
    Kaikkeen on olemassa selitys, johon vain Jumala tietää vastauksen, mutta ihmiselle ei kaikki ole hyväksikään tietää.
    Ehkä kaikkein onnellisimpia ovat yksinkertaisimmat, jotka elävät päivän ja hetken kerrallaan, eivätkä vielä mieti huomista.
    Saarnaaja sanoi, että tieto lisää tuskaa.
    Paras asia on iloita omista tekemistänsä teoista.
    Tottahan se on että elämä on liian lyhyt aika tuhlattavaksi, kun niillä tiedoilla ei mitään edes tee sitten kun aika joskus jättää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karim kirjoitti:

En ole vieläkään saanut vastausta mm. näihin kysymyksiin:

Tässä kaikista selvimmät todisteet siitä että Jeesus oli Jumalan palvelija,ei Jumala.

Matt.23:9 "Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään joka on maanpäällä,sillä vain YKSI on teille Isä, hän joka on taivaissa."

Matt.24:36 Jeesus myöntää että vain hänen Isänsä tuntee milloin maailmanloppu tulee.

Matt.26:39 Jeesus rukoilee ettei Jumala antaisi häntä ristiinnaulittavaksi.Ristillä hän huusi miksi Jumala hylkäsi hänet.Miten tämä sopii kristittyjen ajatukseen että Jeesus vaikeni tuomionsa edessä "koska se kuului hänen pelastus suunnitelmaansa"?Eikö kuulosta typerältä että Jumala rukoilee itseään ja huutaa itselleen miksi hylkäsi itsensä?

Jeesus ei ollut synnitön:Matt 19:16-17
Mies tulee ja sanoo Jeesusta hyväksi herraksi,Jeesus vastaa "Miksi kutsut minua hyväksi?Ei ole kuin YKSI hyvä,Jumala.".Kuulostaako tämä synnittömän Jumalan puheelta?

Kirkon opin kaikkien pelastumisesta sillä,että uskoo Jeesuksen olevan Jumala,kumoaa seuraava:
Matt.7:21 "Eivät kaikki jotka sanovat minulle,Herra,Herra,pääse taivasten valtakuntaan: Vain he jotka tekevät taivaallisen Isäni tahdon,joka on taivaissa."

John.8:28 "...minä en tee mitään omin neuvoin,vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut"

John 14:28 "Isäni on mahtavampi kuin minä"

John 4:24 "Jumala on HENKI..."

John 5:37 "...ette ole ikinä kuulleet hänen ääntänsä,tai nähneet hänen muotoaan."

Mark 12:29 "Herra Jumalanne on YKSI Jumala."

Jeesus myös kieltää tulleensa uhrautumaan toisten syntien takia:Matt.9:13,ja Vanhassa Testamentissa Jumala tekee selväksi ettei hänen tarvitse uhrautua voidakseen antaa syntejä anteeksi (Hos.6:6).

Raamatussa myös Daavidia sanotaan Jumalan Pojaksi (Psalm.2:7) ja Jeesus julistaa ettei Isä ole vain hänen Isänsä vaan kaikkien Isä (Matt.5:45,48).

Edes Jeesuksen opetus ei ollut tarkoitettu muille kuin juutalaisille,vaikka Paavali aloittikin sen levittämisen muiden keskuuteen.Matt.15:24 "Minua ei ole lähetetty kuin vain Israelin kansan kadonneita lampaita varten."

Eli kun Raamatussa Jeesus itse todistaa näin vahvasti että hän EI ole jumala,eikö Jeesus-jumala pelaisi varsin julmaa peliä näin tuomitsemalla muslimit helvettiin vain koska he uskovat Jeesukseen profeettana Raamatun tarjoamien selvien todisteiden kautta?Vieläpä kun on selvästi havaittavissa että Jeesuksen varoittama "Peto lampaan vaatteissa" oli merkittävästi kristinuskon oppeihin vaikuttanut Paavali,sillä hän muutti lakeja (Gal.5:2 "jos ympärileikkaatte itsenne,Kristus ei hyödytä teitä" ja ap.teot.13:39 "And by him all that believe are justified from all things,from which ye could not be justified by the law of Mooses[eng.Raamattu],"),vaikka Jeesus tekee selväksi (Matt.5:17-18) ettei yksikään kirjain laista muutu ennen aikojen loppua.Lisäksi Jeesus varoittaa tämän maailman ruhtinaan olevan jo tässä maailmassa,ja Paavali oli elossa tuohon aikaan,tietenkin. John.14:30 "Paljon en kanssanne enää puhu,sillä tämän maailman ruhtinas(Saatana) on jo tulossa.Mitään valtaa hänellä EI minuun ole,"... .Ja Paavali kehtasi vielä valehdella todistaneensa Jeesuksen ylösnousemuksen (2.Tim.2:8) ja hän alkoi ensimmäisenä julistamaan Jeesusta jumalaksi
(ap.teot 9:20).

Vastataan valmiiksi yleisiin kysymyksiin:
a.Kaikki Raamatussa ei ole korruptoitunutta.Se,mikä ei ole ristiriidassa Islamin kanssa katsotaan ei-korruptoituneeksi.

b.Evankeliumeja oli yli 70,joten mitään takuuta että OIKEAT Allahin tarkoittamat evankeliumit ovat nyt Raamatussa alkuperäisessä muodossaan,ei ole.Lisäksi Johanneksen ev. on hyvin ristiriitainen verrattaessa muiden evankeliumeiden samoja tapahtumia.

c.Eiköhän profeetta joka saa asioiden oikean kulun suoraan JUMALALTA tiedä paremmin mitä oikeasti tapahtui, kuin normaali silminnäkijä pulliainen joka tarkkailee maailmaa vajavaisilla aisteillaan?

Kun 5.Mooses 18:15-22 ennustetaan Muhammed,siinä sanotaan selvästi 20."Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista,mitä minä en ole käskenyt hänen puhua,tai puhuu vieraiden jumalien nimissä,hänen on kuoltava."

Miksi siis Muhammed sai saarnata 23 vuotta(!) (vrt.Jeesuksen 3:een vuoteen) ja saattaa työnsä täysin päätökseen jos kerran hän oli "väärä profeetta" kuten kristityt hänestä ajattelevat (aivan kuten juutalaiset ajattelee Jeesuksesta)?

Samassa kohtaa (22.) todetaan myös miten tunnistaa väärän profeetan,eli siitä että hänen profetiat eivät toteudu.Muhammedin profetiat toteutuivat.Miten kristityt vastaavat tähän?

Samaten John.16:5-16 ("Totuuden Henki") ennustetaan Muhammed,sillä sana Puolustaja on kreikkalaisia vanhimpia (n.120 jKr.) säilyneitä UT:n evankeliumeja myöten PARAQLEETA,joka tarkoittaa SOTAPÄÄLLIKKÖÄ.Miksi Jeesus olisi verrannut Pyhää Henkeä sotapäällikköön,jos kohdassa puhutaan Pyhästä Hengestä kuten kristityt väittää?Eikö se kuulosta ennemmin Muhammedilta puolustamassa uskoaan ja seuraajiaan ylivoimaisia hyökkääjiä vastaan?

Ja profeetan kuoleman jälkeen Islam sai haltuunsa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan,joissa suurin osa kristityistä uskoi Jeesukseen profeettana,ei jumalana,ja tämän vuoksi Bysantti (jonka valtio-oppina oli Jeesuksen jumaluus) vainosikin raa`asti heitä. Kun Muhammedin seuraajat saivat alueen haltuunsa,vainot loppuivat ja tilalle tuli uskonnonvapaus ja muslimiarmeijan suojelus. Eikö tämäkään täytä kristittyjen määritelmää PUOLUSTAJASTA?

Entä se fakta että Pyhä Henki oli jo tullut maailmaan heidän keskuuteen paljon aikaisemmin (sekä Raamatun että Jeesuksen omien aikaisempien sanojen mukaan), kun taas Jeesus mainitsi "Totuuden Hengen",Puolustajan olevan vasta tulossa??? Kristityt eivät pysty perustelemaan näitä ilman että he alkavat lisätä keksittyjä teorioita uskontoonsa (siis sellaisia mitä Jeesus ei ole sanonut).

Jeesus myös ennustaa selvästi (Matt.21:43) profetian vaihdoksen juutalaisilta toiselle kansalle:"Tämän takia minä sanon teille,että Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle,joka tekee sen hedelmiä."

Jeesus tekee myös selväksi että teoilla on merkitystä pelastumiseen,että tekojen pitää olla yhtä uskon ja sydämen kanssa,EI LAKIA VOI NOUDATTAA AJATUKSISSA MUTTEI TEOISSA!Kristityt uskovat saavansa tehdä mitä vain,koska se annetaan heille "automaattisesti anteeksi."

Ja kuten huomaamme,Jeesuksen sanoin, "hedelmistä te heidät tunnistatte",muslimit ovat olleet pyhimyksiä sotaisiin (toisiaankin vastaan!) ja suvaitsemattomiin kristittyihin verrattuna katsottaessa historiaa.Myös kulttuurisesti muslimit ovat olleet valovuosia kristittyjä edellä.Kun eurooppalaiset (ainoa kristitty kansa 1900-luvulle asti,Amerikan asuttajat olivat myös Euroopasta) eli pimeintä Keski-Aikaa (n. 700-1400 jKr.) muslimien tiede,kaupankäynti, infrastruktuuri,opetus ja taide sekä yhteiskunnallinen hyvinvointi kukoistivat. Islamilaisissa maissa keksittiin jo 800-luvulla bakteerien ja tautien yhteys,ja perustettiin ilmaisia sairaaloita joissa jokaiselle eri taudille oli omat osastonsa.Myös islamilainen sosiaaliturva (köyhien auttaminen) toimi hyvin.
Viemäröinti,vesijohdot ja kylpylät toimivat joka paikassa,ja muslimien tarkka suhtautuminen hygieniaan (mm. jokaista rukousta edeltävä peseytyminen 5*pv) piti taudit,mm. Mustan Surman, poissa.

Myös uskontonsa levittämisessä muslimit ovat olleet rauhallisempia,eivätkä ole ikinä pakottaneet ketään omaksumaan uskoaan (Koraani kieltää sen selvästi,ei ketään saa uskomaan pakolla).Toisuskoisilla oli uskonnonvapaus pientä veroa vastaan,joka vastasi muslimeille pakollista almu-veroa,zakatia. Saharan etelän puoleiseen (että myös Itä-)Afrikkaan,Kiinaan,Intiaan ja Kaakkois Aasiaan (mm.Malesia,Indonesia) Islam levisi heti ensimmäisinä vuosisatoinaan kaupankäynnin myötä. Bagdadin valloittajien,Mongoleiden, kääntyessä Islamiin Islam levisi myös näiden valloittamille alueille syvälle nykyisen Venäjän alueelle.Ja heidän jälkeläisensä perustivat myös suuren turkkilaisten impeeriumin.

Kristityt sen sijaan pakko-käännyttivät monet eurooppalaisista (myös uskonsotien aikana),tuhosivat ja orjuuttivat Amerikan alkuperäiskansat,orjuuttivat ja lopulta liittivät omiin siirtomaihinsa alistetuiksi kansoiksi lähes koko Afrikan.Ei tule mieleen minne kr.usko olisi levinnyt rauhanomaisesti suuremmissa määrin ennen 1900-luvun puoliväliä.Yleensä kristityt ovat suhtautuneet kaikkiin muihin ylimielisesti,halveksien ja alistaen heidät.

Myös kristittyjen ajatus siitä että vain he voivat pelastua on typerä ja Jumalaa aliarvioiva,eikä se edes perustu Jeesuksen sanoihin, sillä hän sanoo mm."Ei jokainen,joka sanoo minulle "Herra,Herra" pääse isäni luokse" (mikä sotii kirkon oppeja vastaan kaikkien uskovien pelastumisesta) ja "Minulla on lampaita monessa laumassa" (myös muslimit rakastavat Jeesusta,vaikka eivät pidä häntä jumalana).Islam sen sijaan ei kiellä esim. hyviä tekoja tekevien ja syntiä välttävien kristittyjen ja juutalaisten pelastumisen mahdollisuutta.

Ja olisi aika typerää uskoa että Jumala antaa ainoan oikean uskonnon ja tien pelastukseen vain eurooppalaisille 1900 vuoden ajaksi,vieläpä niin että "antikristuksen luoma (täydellinen) uskonto" blokkaa sen leviämismahdollisuudet Itään ja Etelään maailman väkirikkaimmille alueille täysin 1900-luvun alkuun asti!

Pähkinä kristityille: Kun britit hallitsivat Intiaa, käännytystyötä yritettiin mahdollisimman paljon, jopa yrittämällä houkutella kastittomia hinduja parempaan elämään kr.uskon kautta. Mutta silti kristinusko jäi marginaaliseksi uskonnoksi Intiassa,koska hindut sanoivat ottavansa Jeesuksen vain yhdeksi lisä-jumalaksi muiden maanpäälle tulleiden jumaliensa joukkoon. Eikö Jeesus-jumala osannut ottaa tätä huomioon tehdessään "suurta pelastus-suunnitelmaa"?

Sen sijaan Islam on levinnyt tasaisesti jakaantuen ympäri Kiinaa ja Intiaa kautta historiansa, varsinkin kaupankäynnin kautta, ja YHDEN Jumalan logiikka onkin purrut huomattavasti paremmin siellä.Intiassa yli 14% väestöstä on muslimeita (ennen Bangladeshin ja Pakistanin syntymää oli enemmän), ja Kiinassa ennen kommunistien valtaantuloa muslimeita oli yli 48 miljoonaa,joka oli yli 10% väestöstä (tilanne tuskin on muuttunut, koska muslimit ovat aina olleet Kiinassa arvostettuja rehellisen kauppiaan maineessa olevia,eivätkä vainot kohdistuneet heihin eikä heidän syntyvyyttä ole rajoitettu kuten valtaväestön).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu