miltä teistä tuntuu?
Minä en usko kahden avioeron jälkeen avioliittoon. Enkä minkäänlaisiin parisuhteisiin joissa yhdessä eletään! Seurustelu on ok.
Minä en usko kahden avioeron jälkeen avioliittoon. Enkä minkäänlaisiin parisuhteisiin joissa yhdessä eletään! Seurustelu on ok.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mä en sinänsä ole "uskonut" avioliittoon koskaan, vaikka kaksi kertaa olen naimisissa ollutkin. Näen kummatkin liitot jollain tapaa elämänkulkuuni kuuluviksi, vaikka näin jälkeen päin tarkasteltuna kummallakaan liitolla ei ollut edes mahdollisuuksia onnistua. Kunhan vaan piti päästä naimisiin. Ensimmäinen oli sitä, että ajattelin miehen sanovan viimeinkin vaatimuksilleni ja toiveilleni ei, eikä suostuisi moiseen, mutta toisin kävi. Mies luuli, että kun hän saa kaikki pyyntöni täytettyä, hänestä ja minusta varmaankin tulee onnellinen pari, joka kiikkustuolissa sitten joskus yhtä jalkaa nytkähtelee. Ei vaan tullut. Olin lähinnä itseeni tyytymätön, ja vaikka mies olisi tuonut kuun taivaalta, olisin keksinyt vielä jotain ehtoja. Lopulta petin häntä niin julkeasti, että sain hyvän syyn laittaa eron viereille. Muuten niin "hyvää" miestä ei olisi kannattanut vaihtaa mihinkään.
Toinen avioliitto solmittiin kun kunnon riidan ja erouhkauksen jälkeen päätettiin vielä kerran yrittää. Viikossa päästiin naimisiin, maistraatissa. Sitä lustia kesti puoli vuotta, ja seuraava allekirjoitettava paperi oli avioerohakemuksen ensimmäinen vaihe.
En ole poissulkenut sitä mahdollisuutta, että vielä joskus olisi kohdalla mies, jota aidosti ja rehellisesti tuntisin rakastavani, ja haluaisin jakaa loppuelämäni hänen kanssaan. Pidän avoimena sitä, että voisin mennä jopa naimisiin, jos sellainen tilanne olisi esissä. En poissulje, enkä etukäteen päätä. Toisaalta on sanonta, ettei kahta kolmannetta, mutta kolmannen avioliiton mahdollisuus on häviävän pieni. Mutta. Elämästä ei voi tietää, ja jos joku asia on äärettömän mahdoton, se lähenee mahdollista.
"Ensimmäinen oli sitä, että ajattelin miehen sanovan viimeinkin vaatimuksilleni ja toiveilleni ei, eikä suostuisi moiseen, mutta toisin kävi. Mies luuli, että kun hän saa kaikki pyyntöni täytettyä, hänestä ja minusta varmaankin tulee onnellinen pari, joka kiikkustuolissa sitten joskus yhtä jalkaa nytkähtelee. Ei vaan tullut. Olin lähinnä itseeni tyytymätön, ja vaikka mies olisi tuonut kuun taivaalta, olisin keksinyt vielä jotain ehtoja. Lopulta petin häntä niin julkeasti, että sain hyvän syyn laittaa eron viereille. Muuten niin "hyvää" miestä ei olisi kannattanut vaihtaa mihinkään."
Voisitko kertoa mikä saa pompottamaan kumppania ja loukaamaan?
Minäkin haluaisin kuulla vastauksen.
En usko pitkällätähtäimellä.
Aluksi voi näyttää hyvältä, mutta ajan kuluessa huomaa sen olevan sitä samaa p*****
riittää,seurustella voi,kun molemmat asuu tahoillansa.tähän yksin asumiseenki tottuu,seksiäkin näyttää saavan enemmän kuin avioliiton aikana,vaikka se ei ole itsetarkoitus.mihinkään uusioperhe kuvioihin en viitsi edes vaivautua.
Eiköhän kerta avioliittoa riitä minullekin. Jos "se oikea" vielä eteen tulee, niin en näe mitään syytä siihen, että pitäisi muuttaa yhteen asumaan ja mennä naimisiin. Tässä iässä on jo viisainta, että molemmat asuu omissa asunnoissaan ja "vain" seurustellaan. Suhteeseen ei tule sitä arkea vaan se pysyy eräällä tavalla tuoreena. Nyt olen saanut arjen sujumaan lasten kanssa niin en todellakaan halua sotkea sitä uusilla kuvioilla.
Elämä on suuri seikkailu.
Itse olen eronnut kahdesti ja nyt kolmannessa avioliitossa olen onnellinen. Samoin mieheni oli eronnut kahdesti, mutta päätimme uskaltaa ja tämä uskallus kannatti. Olemme onnellinen uusperhe.