sydäm

Olen hieman huolissani sydämmen tilastani. Olen vajaa 30 vuotias mies ja viime aikoina on sydämmessäni tuntunut keskivoimakasta kipua, samaan aikaan kipu leviää myös vasempaan olkavarteeni ja kipu tuntuu tuossa kädessä samaan tahtiin pulssin kanssa. myös vasen käteni tuntuu välillä puutuneelta, en tiedä onko noilla yhteyttä mutta ennen en ole kummankaanlaisia oireita huomannut. Osaako kukaan kertoa mistä saattaisi olla kyse?

-kiitos
5590
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

HEI!

En rupea antamaan mitään diagnooseja, mutta itselläni on ollut samankaltaisia oireita; vanteen tunne vasemmalla puolella, vasempaan yläraajaan ja hartioihin säteilevä kipu puutumisen tunne. Syke nousi jonkin verran, mutta ei sentään intoutunut aivan hurjaan laukkaan. Olen myös nuori ja normaalipainoinen (N 20) joten vanhuuden sydänsairaudet olivat poissuljettuja.

Kipu kesti (nyt jo helpottaa) pari viikkoa, välillä todella kovana ja kohtauksittain tuli parin sekunnin "viiltävä pistos". Oireet täsmäsivät erittäin hyvin sydänkohtaukseen, ja kävinkin kaksi kertaa päivystyksessä kun luulin lopun todellakin tulleen. Mitään ei kuitenkaan löytynyt.

Mene ihmeessä lääkäriin; siellä voidaan ainakin kohtalaisen nopeasti sulkea pois sydänkohtaus, sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta, veritulppa ja sydänlihastulehdus. Itselläni kaikki tulokset olivat negatiivisia ja olo on jo muutenkin parempi. Takana siis kolme äärimmäisen kauhistuttavaa (ja mystistä) viikkoa. Katsellaan tästä nyt rauhallisesti eteenpäin. :)

Äänestä
  • ...siis sepelvaltimotautia ei (välttämättä) näe sydänfilmistä, vaikka lääkäri näin minulle totesi...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    ...siis sepelvaltimotautia ei (välttämättä) näe sydänfilmistä, vaikka lääkäri näin minulle totesi...

    juuh, kiitos vastauksestasi, vieläkö Sinulla siis oireet jatkuvat??

    tilanteeni on katsos se että sydänfilmissä olen käynyt(siinä ei huomattu mitn erikoista) ja terveyskeskuksen vastaanotolla... mutta ei mitään niin ei.. kaipa tässä taitaa alkaa varailla yksityiselle aikaa...

    Äänestä

  • M R P kirjoitti:

    Tutkituta kaikki arvosi, sitten voidaan alkaa epäillä pään sisäisiä toimintoja. Mm. dopamiinihäiriö aiheuttaa moista, sekä myös rytmihäiriöitä. Siihen on lääkettä. Homma on vain siinä, että pään sisäisiä mekanismeja ei oikein voi mitata, mutta sinun on hyvä tiedostaa sekin että kyseessä saattaa olla aivotoiminnan häiriö, eikä suinkaan ns. fyysinen vika.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    kiitos vinkistä mies!! tuo saattaakin olla mahdollista sillä minulla on todellakin joku dopamiini-häiriä...kolmen vuoden ajan lääkityksenä oli xanor mutta lääkäri lopetti sen pari kuukautta sitten yks kaks yllättäen.. pitääkin ottaa tuo esille, kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

M R P kirjoitti:

Olen hieman huolissani sydämmen tilastani. Olen vajaa 30 vuotias mies ja viime aikoina on sydämmessäni tuntunut keskivoimakasta kipua, samaan aikaan kipu leviää myös vasempaan olkavarteeni ja kipu tuntuu tuossa kädessä samaan tahtiin pulssin kanssa. myös vasen käteni tuntuu välillä puutuneelta, en tiedä onko noilla yhteyttä mutta ennen en ole kummankaanlaisia oireita huomannut. Osaako kukaan kertoa mistä saattaisi olla kyse?

-kiitos

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu