Alkoholi EI sovi kaikille,ainakaan tämän mukaan:

Raivostunut nainen heitti villakoiran parvekkeelta.
29.09.-03
Kuusivuotias villakoira joutui viime viikolla tiistain vastaisena yönä perheriidassa malttinsa menettäneen naisen raivon uhriksi Itä-Helsingissä.Kaarenjalka-nimisen kadun varrella asuva nainen oli ottanut alkoholia ja riitaantunut miesystävänsä kanssa. Riidan kuluessa hän otti villakoiran mukaansa parvekkeelle ja heitti sen alas. Koira kuoli heti.
1321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä ihminen on parantumattomasti pipi päästään kun tuollaista tekee. Jostain kumman syystä haetaan aina syyllistä muualta, liikenneonnettomuuksissakin aina auto ajautuu tai lähtee heittelehtimään.

Alkoholi sopii kaikille ja liiallisestikin käytettynä saa aikaan ylen pahan olon, mutta koiran heittämiseen tarvitaan valmiiksi sairas mieli.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hulluja on monenlaisia. kirjoitti:

Raivostunut nainen heitti villakoiran parvekkeelta.
29.09.-03
Kuusivuotias villakoira joutui viime viikolla tiistain vastaisena yönä perheriidassa malttinsa menettäneen naisen raivon uhriksi Itä-Helsingissä.Kaarenjalka-nimisen kadun varrella asuva nainen oli ottanut alkoholia ja riitaantunut miesystävänsä kanssa. Riidan kuluessa hän otti villakoiran mukaansa parvekkeelle ja heitti sen alas. Koira kuoli heti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu