Kovaa närää on aiheuttanut viime aikoina päiväkotien tapa ruokaruokoiluttaa lapsia.
Aihe on syystäkin pinnalla tämän päivän Suomessa, jossa monikulttuurisuus ja uskonnollisuus ovat nouseva trendi. Ei myöskään liene kenellekään epäselvää, että aihe tulee nousemaan otsikoihin vielä sen monta kertaa että jotain konkreettista hallinnon puolelta säädetään?
Yleisimpinä lyömäaseina puolin jos toisin käytetään kulttuurillisia perinteitä sekä uskonnonvapautta. Ongelmana on juuri se, mitä perusteluihin käytetään.
Kulttuurisia perusteita ei voida ottaa huomioon. Kulttuuri on dynaamista, se muuttuu kulttuuriin kuuluvien ihmisten mukaisesti. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kasvavana osana eriuskoisuus ja uskonnottomuus. Suomi kansainvälistyy ja sen mukana kulttuurimme monimuotoistuu.
Kulttuuri ei ole syy syrjiä niitä jotka eivät halua rukoilla ennen ruokailua. Kulttuuri ei ole syy opettaa eriuskoisia rukoilemaan vasten vakaumustaan. Kulttuuri ei ole syy pakottaa uskonnottomia rukoilemaan.
Kulttuuri sen sijaan on syy sallia ihmisten rukoilla tai olla rukoilematta, vakaumuksiensa mukaan.
Uskonnonvapaus ei myöskään ole syy syrjiä niitä jotka eivät halua ruokoilla ennen ruokailua. Se ei myöskään ole syy opettaa tai pakottaa ihmisiä toimimaan vasten vakaumustaan. Mutta kuten kulttuuri, myös uskonnonvapaus on syy sallia ihmisten rukoilla tai olla rukoilematta.
Jos uskonnoton vaatii rukoilemisen kieltämistä, hän ei noudata kulttuuria tai uskonnonvapautta sen enempää kuin uskonnollinen, joka vaatii rukoilemista.
Asian huonoin puoli on se, että ne joita kaikki haluavat puolustaa, eli lapset, ovatkin niitä jotka kärsivät eniten. He kärsivät aikuisten suvaitsemattomuudesta.
Mikäli lapsemme häkeltyy siitä, että joku haluaa itsekseen pienen rukouksen ennen ruokailua lausua, tai lapsemme häkeltyy siitä, että joku ei niin haluakaan tehdä, on vika meissä jotka tällaisia lapsia kasvatamme.
Mikäli lapsemme ei pysty kunnioittamaan toisen vakaumusta sen verran että ei häiritse tämän muutamia sekunteja kestävää uskonnollista rukousta ja kiitosta Jumalallensa ruoasta, on syytä tämän lapsen kasvattajan katsoa peiliin.
Toisaalta, mikäli lapsemme ei pysty hyväksymään sitä että vierustoveri ei hänen rukoukseensa yhdy, on kasvattajan hyvä katsoa peiliin.
Lapsemme eivät ehkä ymmärrä uskonnollisia vaihtoehtoisia näkemyksiä. Väitän kuitenkin että he pystyvät nämä eritavalla toimivat ihmiset hyväksymään osana maailmaa.
Suvaitsemattomuudesta, siis meidän aikuisten, kertoo ehkä eniten se, että aiheesta joka lähti liikkeelle koska uskonvapaus ei ole sitä mitä sen pitäisi päiväkodeissa olla, on nyt tehty rintamasotaa siitä onko Jumala olemassa vai eikö ole.
Kysynkin itseltäni useasti jo varsin kärkevinä käyviä keskusteluja aiheesta lukiessani, olemmeko nyt lasten asialla vai suojelemmeko omia vakaumuksiamme ja käytämme siinä lapsia hyväksemme, lyömäaseina?
Aihe on syystäkin pinnalla tämän päivän Suomessa, jossa monikulttuurisuus ja uskonnollisuus ovat nouseva trendi. Ei myöskään liene kenellekään epäselvää, että aihe tulee nousemaan otsikoihin vielä sen monta kertaa että jotain konkreettista hallinnon puolelta säädetään?
Yleisimpinä lyömäaseina puolin jos toisin käytetään kulttuurillisia perinteitä sekä uskonnonvapautta. Ongelmana on juuri se, mitä perusteluihin käytetään.
Kulttuurisia perusteita ei voida ottaa huomioon. Kulttuuri on dynaamista, se muuttuu kulttuuriin kuuluvien ihmisten mukaisesti. Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu kasvavana osana eriuskoisuus ja uskonnottomuus. Suomi kansainvälistyy ja sen mukana kulttuurimme monimuotoistuu.
Kulttuuri ei ole syy syrjiä niitä jotka eivät halua rukoilla ennen ruokailua. Kulttuuri ei ole syy opettaa eriuskoisia rukoilemaan vasten vakaumustaan. Kulttuuri ei ole syy pakottaa uskonnottomia rukoilemaan.
Kulttuuri sen sijaan on syy sallia ihmisten rukoilla tai olla rukoilematta, vakaumuksiensa mukaan.
Uskonnonvapaus ei myöskään ole syy syrjiä niitä jotka eivät halua ruokoilla ennen ruokailua. Se ei myöskään ole syy opettaa tai pakottaa ihmisiä toimimaan vasten vakaumustaan. Mutta kuten kulttuuri, myös uskonnonvapaus on syy sallia ihmisten rukoilla tai olla rukoilematta.
Jos uskonnoton vaatii rukoilemisen kieltämistä, hän ei noudata kulttuuria tai uskonnonvapautta sen enempää kuin uskonnollinen, joka vaatii rukoilemista.
Asian huonoin puoli on se, että ne joita kaikki haluavat puolustaa, eli lapset, ovatkin niitä jotka kärsivät eniten. He kärsivät aikuisten suvaitsemattomuudesta.
Mikäli lapsemme häkeltyy siitä, että joku haluaa itsekseen pienen rukouksen ennen ruokailua lausua, tai lapsemme häkeltyy siitä, että joku ei niin haluakaan tehdä, on vika meissä jotka tällaisia lapsia kasvatamme.
Mikäli lapsemme ei pysty kunnioittamaan toisen vakaumusta sen verran että ei häiritse tämän muutamia sekunteja kestävää uskonnollista rukousta ja kiitosta Jumalallensa ruoasta, on syytä tämän lapsen kasvattajan katsoa peiliin.
Toisaalta, mikäli lapsemme ei pysty hyväksymään sitä että vierustoveri ei hänen rukoukseensa yhdy, on kasvattajan hyvä katsoa peiliin.
Lapsemme eivät ehkä ymmärrä uskonnollisia vaihtoehtoisia näkemyksiä. Väitän kuitenkin että he pystyvät nämä eritavalla toimivat ihmiset hyväksymään osana maailmaa.
Suvaitsemattomuudesta, siis meidän aikuisten, kertoo ehkä eniten se, että aiheesta joka lähti liikkeelle koska uskonvapaus ei ole sitä mitä sen pitäisi päiväkodeissa olla, on nyt tehty rintamasotaa siitä onko Jumala olemassa vai eikö ole.
Kysynkin itseltäni useasti jo varsin kärkevinä käyviä keskusteluja aiheesta lukiessani, olemmeko nyt lasten asialla vai suojelemmeko omia vakaumuksiamme ja käytämme siinä lapsia hyväksemme, lyömäaseina?
Vastaukset 15
Vanhimmat
sikäli että päiväkoti-ikäinen lapsi uskoessaan jumaliin, enkeleihin tai joulupukkeihin, on manipuloinnin uhri.
Eräs tuttavani kertoi iltasaduksi lapselleen tarinan pienistä keijuista, jotka asuvat sienien alla. Sienen lakki tarjoaa suojan sateelta ja sienen varresta keijut saavat syötävää. Tuttavani lapsi innostui tämän jälkeen suojelemaan takapihalta löytyviä muutamaa sientä, ettei keijut jäisi kodittomiksi.
On selvää että jossain vaiheessa tämä lapsi ymmärtää asian oikean tilan. Oleellista kuitenkin on, onko tämä mielestäsi aivopesua?
Minun mielestäni ei.
ovathiukan toisella lailla rakennettuja eivätkä siten vertailukelpoisia.
Lapsi joka suojelee niitä sieniä uskoo sadussa kerrottuihin keijuihin.
Myös uskontoa voidaan kertoa satuna niin että lapsi haluaa rukoilla.
Se mikä on sitten aivopesua ja mikä ei, ei kuulu tähän nyt vellovaan keskusteluun.
Kyse on siitä miten saamme kaikki vakaumukset otettua huomioon mahdollisimman hyvin ja miten niitä voimme parhaamme mukaan kunnioittaa.
Keskustelu jumalan olemassa olosta tai olemattomuudesta ainoastaan harhauttaa keskustelun pois siitä mistä tässä on kyse.
merkittävää roolia päivähoidon järjestelyissä ja jokapäiväisessä toiminnassa, niin olisiko relevanttia sopia että jätetään niiden jumalien palvominen vaikka sinne vapaa-ajalle ja ko. jumaliin uskovien yhteisöjen harteille.
Indoktrinaatio on silti rumaa ja vastoin lasten oikeuksien julistusta sekä ihmisarvoa mutta tuolla menettelyllä se aiheuttaisi "sivullisissa" vähemmän vahinkoa.
minun täytyy muistaa. Melkoisen hieno oivallus.
Haluaisit siis kieltää lyhyetkin ja äänettömät rukoukset yksittäisiltä ihmisiltä, koska niillä ei ole merkittävää roolia päivähoidon järjestelyissä?
Pitäisikö siis määritellä jokin rangaistus henkilölle joka nopeasti lausuu äänettömän rukouksen ennen kuin alkaa syömään vai kuinka tämä tällainen tulisi toteuttaa?
ole mielestäni ollut kyse siitä, etteivätkö lapset saisi ennen ruokailua kiittää kotinsa tapojen mukaan jotain jumalaa, vaan siitä, että sellainen käytäntö ja käskytys joissain päiväkodeissa on.
Kuka mitäkin haluaa lapsilleen kotona opettaa, on heidän asiansa, mutta uskonnot eivät kuulu päiväkoteihin eivätkä kouluihin.
Lainaus: "ole mielestäni ollut kyse siitä, etteivätkö lapset saisi ennen ruokailua kiittää kotinsa tapojen mukaan jotain jumalaa, vaan siitä, että sellainen käytäntö ja käskytys joissain päiväkodeissa on."
Nimenomaan. Vellova keskustelu on kuitenkin juuri tästä asiasta jo karannut kokonaan.
venyvät mihin asti vaan.
Joku aloittaa jonkun keskustelun uskonnonvapaudesta, niin kohta ollaan jo Summan taisteluissa ja kirkollisveron oikeutuksessa. Ja melko varmaan Paarman habituksessa, jos minä näppiksellä olen.
Semmoista se on.
Keskusteluilla on tapana levitä. Uskonnollisilla sellaisilla muita herkemmin.
Ongelma onkin siinä että rakentava keskustelu vaikeutuu aivan turhan paljon.
Onko syynä sitten ylpeys, typeryys, ahdasmielisyys, suvaitsemattomuus vai mikä? Mene ja tiedä. Vastauksia lienee yhtä monta kuin vastaajiakin.
kaikki eivät ymmärrä kaikkia ja sitten on välillä kiva ihan vaan pitää hauskaakin.
Joskus nauran jonkun juttuja ihan vedet silmissä, vaikka ne on kaiketi ihan tosissaan kirjoitettu.
kuin rukoilu. Ateistien kannattaisi opettaa tämä lapsilleen jo pienenä. Voi esimerkiksi lastentarhassa ristiä kätensä ja kumartaa päänsä ja samalla visualisoida kuinka hullu hihutarhanopettaja iskee varpaansa kiveen, yhä uudestaan ja uudestaan.
Ei tarvitse erottautua joukostakaan.
se kirkonräjäytys mielessä? Siis toki vaan se kuvitteellinen.
juuri nyt, 20 minuutin visualisointi ennen Valtaojan ohjelmaa :D