Muistan heidät aina.Leikkitoverini,joka menehtyi keuhkokuumeseen 3-vuotiaana,Pappani, joka kuoli ollessani 4-vuotias, mummuni, joka kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin.Koulutoverini, joka kuoli leukemiaan 9-vuotiaana, naapuritalon tytön, joka hyppäsi kerrostalon katolta kuolemaansa 16-vuotiaana, opettajani,joka katosi ensin venäjälle ja teki sittemmin itsemurhan,koulutoverini, joka kuoli 10-vuotiaana kaaduttuaan pyörällä ja iskiessään päänsä, ystävieni vanhemmat, jotka kuolivat nelikymppisinä yllättäen parin vuoden välein...heitä on paljon...ihanan ystäväni iäkkään sukulaispariskunnan, jotka kuolivat kolarissa särkänniemen edustalla, naapurinpojan, joka teki itsemurhan 19-vuotiaana,ystäväni, joka murhattiin, pojan, jonka tunsin vain yhden päivän, joka kuoli purjehdusonnettomuudessa, ystäväni kahden päivän ikäisen vauvan, toisen mummuni, joka kuoli ollessani 21v, pappani, ollessani 16v, oman rakkaan isäni, listani on loputon.
Halusin mainita edes heidät kunnioittaakseni heidän muistoaan.Hautausmaalle menen kynttiläkassillisen kanssa ja ajattelin viedä vielä joskus kaikille punaiset ruusut.
Olen oppinut elämään surun kanssa ja tiedän, että menetyksiä tulee vielä ja paljon.Ehkä minä olenkin seuraava, ei voi tietää.Silti se sattuu hirvittävästi joka kerta ja selviytyminen vie aikaa, kuolemaan ei koskaan totu.
Elän normaalia elämää, mutta jokainen ilta nukkumaan mennessäni muistelen heitä suurella rakkaudella.Muistelen kaikkea hauskaakin, jota koimme yhdessä.
Halusin mainita edes heidät kunnioittaakseni heidän muistoaan.Hautausmaalle menen kynttiläkassillisen kanssa ja ajattelin viedä vielä joskus kaikille punaiset ruusut.
Olen oppinut elämään surun kanssa ja tiedän, että menetyksiä tulee vielä ja paljon.Ehkä minä olenkin seuraava, ei voi tietää.Silti se sattuu hirvittävästi joka kerta ja selviytyminen vie aikaa, kuolemaan ei koskaan totu.
Elän normaalia elämää, mutta jokainen ilta nukkumaan mennessäni muistelen heitä suurella rakkaudella.Muistelen kaikkea hauskaakin, jota koimme yhdessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On surullista joutua luopumaan ystävistään ja läheisistään. Minäkin olen menettänyt paljon läheisiä ja ystäviä eri tavoin, viimeksi poikani 8 kk sitten. Muistoissa kaikki elävät.
Tuo, kun sanoit käyväsi hautausmaalla kynttiläkassin kanssa, on perheellemme tuttua ja viime talvena se sai hieman hymyn huulille, kun kaiken surun keskellä nuorempi poikani, joka asuu 100 km:n päässä sanoikin, että ei tarvitse enää tuoda tullessan tuliaisiksi kuin kassillinen hautakynttilöitä, niin traagista kuin se onkin tavallaan.
Surun kanssa on todellakin vain opittava elämään, muuta tietä ei ole. Välillä ikävä tukehduttaa melkein, mutta eteenpäin on menty.
Sukulaiseni, joka meneti poikansa 5 kk ennen omaa pokaani, oli käynyt tervehtimässä yhteistä tuttavaamme, jonka tytär kuoli viikko sitten ja hän sanoi, että äiti näytti juuri siltä kuin minä 8 kk sitten, ihan harmaalta ja kutistuneelta. Joten kaitpa sitten on vähän menty eteenpäin, ainakin elän ja toimin suhteellisen normaalisti arkipäivässä nyt. Jaksamisia kaikille sureville.