serrano menny liian vakavaksi!!!!!

bgfghdfn

Serrano on menny aiva liian vakavaksi!!1Siinä ei ole enää sitä samaa alkuaikojen hupailua!Ei se ole mikään ihmekkään, että ovat espanjassa lopettaneet ko. sarjan.

11

2695

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on

      Käynyt.Aikaisemmin oli ainut tv-ohjelma missä sai nauraa, nyt mennyt totiseksi koko sarja.

      • dghbh

        ...musiikitkin on ihan erilaisia, ennen hauskojen kohtausten taustalla soi sirkusmusiikki, ei enää.

    • serrano.

      oli ennen vähän lapsellinen ja nyt on alettu vasta käsittelemään todellisia tunteita

      • = )

        No, kyllä minun mielestä ennenkin on käsitelty tunteita, esim. viime kesänä kun Lucialla ja Diegolla oli yksi monista aviokriisistä ja he miettivät avioliittonsa jatkamista, mutta nyt sävy on raskassoutuisampaa ja aika tummaa. Sarjassa on hyvin otettu huomioon se millainen aukko tulee kun rakastettu ihminen lähtee, mutta nyt Lucian lähtö vaikutti koko sarjan ja teki siihen liian suuren aukon. Sarjan profiili muuttui täysin ja itse en henkilökohtaisesti olisi kannattanut noin isoa muutosta, sarjassa on vähän niinkuin tekohengityksen makua ja katsojakin joutuu jännittämään miten esim. Diego selviää..Tosin lähes joka jakson olen katsonut, mutta viime hehkutus on kadonnut..

        Jaa , ettei olla lapsellisia enää, no kyllä esim. palomiehen huoneen vuokraus-jaksossa oli lapset asialla tai kun Chonille tehtiin kiusaa naapurihuoneistossa asuessaan!?

      • no..
        = ) kirjoitti:

        en nyt sitä ihan niin kirjaimellisesti tarkottanut etteikö serranossa olis aikaisemmin käsitelty tunteita ollenkaan.sarja on kuitenkin koko ajan mennyt enemmän komedian suunnasta draamaan ja itse pidän siitä muutoksesta.

        toki lucian lähtö jätti suuren aukon, mutta eihän sille mitään voi jos näyttelijä ei halua enää olla mukana sarjassa..

    • hyvä sarja

      Serranot on telkun paras sarja, joka jaksossa tapahtuu, saa itkeä ja nauraa!!

      • jimbo89

        Aivan samaa mieltä!

    • Obelix

      Mun mielestä tällainen muutos kuuluu elämään ja se juuri Serranoissa onkin hienoa! Ei mitään teeskentelyn häivääkään vaan ihanan luonnollista ja arkista perhe-elämää, johon on helppo samaistua. Jokaisessa perheessä on omat huippuhetkensä ja surukautensa. Miksei siis tv:n unelmaperheelläkin?

      • Ja sit vielä

        Vois vaikka ajatella, että Diego alkaa olla unessaan jo loppupuolella, uni alkaa muuttua vähän syvemmäksi ja painajaismaisemmaksi aina välillä, niinkuin unilla on joskus tapana.

        Vaikka onhan sarjassa paljon hauskaakin aina vaan - esim. Fiti Karibialla koikkelehtimassa tangoissaan oli kyllä aika huvittavan näköinen!

      • happy end
        Ja sit vielä kirjoitti:

        ehdottomasti paras ja hauskin sarja aika päiviin!!ei se niin surullinen loppujen lopuksi oo vaikka lucia "kuolikin", espanjan kielisiltä sivuilta näette vihoviimeisen jakson. kaikki ei oo siltä miltä näyttää!

      • nb vdnb
        Ja sit vielä kirjoitti:

        Vois vaikka ajatella, että Diego alkaa olla unessaan jo loppupuolella, uni alkaa muuttua vähän syvemmäksi ja painajaismaisemmaksi aina välillä, niinkuin unilla on joskus tapana.

        Vaikka onhan sarjassa paljon hauskaakin aina vaan - esim. Fiti Karibialla koikkelehtimassa tangoissaan oli kyllä aika huvittavan näköinen!

        Ihmettelen, että miten jaksan katsoo koko sarjaa, kun tiedän, et lopussa diego herää ja kaikki olikin vaan unta. Juoni lässähtää tälläisiin käänteisiin, aluksi rakennellaan henkilöhahmoja ja niiden suhteita, ja kun uni loppuu, kaikki aloitetaan alusta.kyllä vituttaa tälläset juonikäänteet!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13416
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9731
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8046
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      39
      6770
    6. 148
      6178
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3335
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      21
      1635
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1184
    Aihe