Ja uskikset syyttävät ateisteja moraalittomuudesta ja väittävät itse saavansa moraalinsa uskosta. Just joo. Onko lapsenraiskaus uskismoraalia?
"Helsingissä toimineen pienen hengellisen yhteisön johtaja on tuomittu viideksi vuodeksi vankeuteen lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kertoo Iltalehti verkkosivuillaan.
Helsingin käräjäoikeus langetti miehelle keskiviikkona tuomion viidestä rikoksesta, muun muassa törkeästä hyväksikäytöstä ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon."
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Hengellisen yhteisön johtaja tuomittiin lastensa hyväksikäytöstä/1135238820102
Tämmöistä taas.
10
282
Vastaukset
- e.k.v_
Tiedät vallan hyvin että nyt hihhulit piipittävät että ei tuo herra uskonut oikeaan jumalaan.
- Kössönöm
mutta täytyyhän tästä rikoksesta tiedottaa.
- tämmöistä se on
Maalliset rikokset eivät estä taivaaseen pääsyä. Tuokin "pastori" pelastuu, siis edellyttäen että hän on uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Ateistit sen sijaan menevät ikuiseen kadotukseen.
Näin siis kristinuskon näkökulmasta. Toki on muitakin näkökulmia.- kevytlevite
Aivan niin, on kätevää kun voi tehdä kaikkia rikoksia ja tuhota toisten elämät ja saa niistä samalla vapautuksen - riittää vain että uskoo vanhoihin kansansatuihin. Tässähän se uskovaisten moraalittomuus juuri on räikeintä. Ateisti voi elää nuhteetonta elämää, auttaa kärsiviä uskontorajoista piittaamatta ja valikoimatta ja silti hän "joutuu kadotukseen", jos siis sellaista olisi olemassa.
Itse en pidä toisen elämän tuhoamista kovin maallisena rikoksena myöskään uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna. Jeesushan sanoi, että mitä teette yhdelle näistä pienimmistä, sen teette myös minulle. Ei siis osoita edes kovin suurta uskoa Jeesukseen, jos tuhoaa lapsen.
- 3X3=9
Siinä on taas toteutettu oikein maaliesimerkin tavoin sitä mistä uskonnossa on kyse niin käytännön kuin vertauskuvallisuudenkin muodossa.
Jos olisi olemassa jumala joka tuollaiselle ihmiselle antaisi anteeksi niin moinen jumala voisi minun puolestani rauhassa jatkaa rappiotaan ilman minun tukeani. Ei kuitenkaa pidä yleistää.Jokainen uskovainenkin on yksilö ja vastaa omista teoistaan.
Ainut varma asia tässä uutisessa on että Jeesus ei sitä hyväksy.- Kössönöm
uskisten tulla tänne hehkuttelemaan omaa moraaliaan paremmaksi kuin ateisteilla on. Koska se yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.
Kössönöm kirjoitti:
uskisten tulla tänne hehkuttelemaan omaa moraaliaan paremmaksi kuin ateisteilla on. Koska se yksinkertaisesti ei pidä paikkaansa.
Olen samaa mieltä, ihmisiä ollaan kaikki, uskikset ja atet, emme toistamme parempia..onneksi :)
- lahkon
"pastori" se oli? Tietääkö kukaan?
- Kössönöm
oliko ev.lut.lahkon vai jonkun muun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.724944Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113359Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j202645Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571697- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941312
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2191093Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.71995IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51889