Kun mietiskelin niitä jotka vakaumuksellisesti sanovat, "kuolema on kaiken loppu", tajusin. Kyllä heidän minänsä lakkaakin olemasta. Heidän minänsä katoaa, sehän olikin vain illuusio.
Kun löydetään toinen minä normiminän takaa, se joka tarkkailee tapahtumia, niin kuullaan toisenlainen sanoma: "kuolema on voitettu, olemme ikuisia".
Kun löydetään toinen minä normiminän takaa, se joka tarkkailee tapahtumia, niin kuullaan toisenlainen sanoma: "kuolema on voitettu, olemme ikuisia".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juuri näin :) Olet oivaltanut oikein... sillä "normiminä" on valhetta, opittua. Kaiken, minkä olet oppinut lapsena ja nuorena, joudut jossain vaiheessa kyseenalaistamaan ja oppimaan pois. Poisoppimisessa onkin työtä, mutta se kannattaa.
Näin se taitaa olla!
Ihminenhän on syntyessään aivoiltaan täysin tyhjä ja alkaa oppimaan asioita lukemattoman määrän. Mihin maahan sattuu syntymään niin sitä kiletäkin se vauva alkaa pikkuhiljaa puhua.
Kaikki mitä oppii tulee siitä mitä näkee, kuulee jne.
Aivot on vauvalla kuin tyhjä tietokone jonne aletaan laittamaan jos jonkinlaista "ohjelmaa" ja varsinkin pienenä ne aivot on tosi vastaanottavaiset ja kuin imee tietoa. Vasta aikuisena alkaa kaikki tieto
ja kokemus punnita asioita tarkemmin ja ihminen naurahtelee, että olimpa silloin lapsellinen kun olin sen ja sen ikäinen.
Aikuisena opit ja kokemukset saattavat mullistaa koko ajatusmaailman kokonaan kun ikää tulee ja "viisastuu"
Sitten kun kuolla kupsahtaa niin kaikki loppuu ja tuskin mitään jää jälkeen tästä elämästä kun tämä monelle on niin merkityksetön ja tylsä.