Ajatus Jumalasta on ainakin joillain ihmisillä synnynnäisenä sielussa. Itse muistan elävästi jo viisivuotiaasta, kuinka kukkia kerätessäni puhelin jollekin, joka oli minun yläpuolellani.
Eroavaisuuksia on turha lähteä etsimään hurskaiden ja jumalattomien aivoista. Aivot ovat vain välikappale, joka "kanavoi" ajatukset sielusta vielä maista taivallustaan tarpovan ihmisen ulottuville.
Eroavaisuuksia on turha lähteä etsimään hurskaiden ja jumalattomien aivoista. Aivot ovat vain välikappale, joka "kanavoi" ajatukset sielusta vielä maista taivallustaan tarpovan ihmisen ulottuville.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mielikuvituskaverit ovat melko yleisiä lapsuudessa. Minä en kuitenkaan ole vieläkään päässyt niistä eroon. Jeesukselta voi pelastua, kun ottaa käyttöön terveen järjen; minulta se hukkui!
T. Tongaani
Kerroppa onko vanhempasi umpi-ateisteja, ja sinä siinä pihalla telmiessäsi keksit yhtäkkiä "-Hei tämän takana on jotain suurta, taitaa olla jumala. Vai mitä enkelit?" Vai kävikö sillälailla että vanhemmat, isovanhemmat olivatkin uskovaisia ihmisiä, ja he kertoivat sinulle "pikkusen" satuja?
Äitini oli uskova, joka opetti minulle vanhurskaan elämän alkeet. Joskus kuulinkin, kun hän rukoili salassa, mutta itse minä Jumalani löysin. Kyllä minä iltarukouksen luin, mutta pääpiirteissään kasvatukseni oli maallinen.
Isäni olikin kommunisti, joka ei oikein piitannut mistään hengellisyydestä. Henkimaailmassa hän on kuitenkin viihtynyt.
No siinä se vastaus sitten tulikin.
Sinut on pienenä, herkkänä ihmistaimena AIVOPESTY.
Oma rakas äitisi on sinulle kertonut jumala satua.
Olet ollut kiltti lapsi ja kunnioittanut äitiäsi. Tottakai 5v. uskoo mitä äiti sanoo. Isääsi ilmeisesti ei ollut miten riemuisat välit, koska sinusta EI tullut kommunistia.
Jos äitisi olisi uskonut johonkin muuhun jumalaan, uskoisit sinäkin juuri siihen nyt.
Et ole koskaan uskaltanut kyseenalaistaa äitiäsi, ja hänen uskoaan. Hellurei, hellurei.
mistä helvetin "sielusta"????
minäkin juttelin pienenä unilelulle.. ei se kyllä koskaan vastannut..
mielikuvituskavereita. Erään sukulaiseni pojalla oli myös, en muista mikä tämän kaverin nimi oli, mutta kyllä hän kovasti sen kanssa leikki ja jutteli.
näki pinnasängyn laidalla pikku-ukkoja. Pikku-ukoiksi hän niitä nimitti.
tietoisuus jumalista oli aina. Minulle puhuttiin niistä lapsesta asti. Lisäksi noidat, peikot, keijut ja menninkäiset, esimerkiksi, olivat minulle hyvin todellisia - opin suhteellisen pienenä lukemaan ja lueskelin kaikenlaista.
Lapsille on hyvin luontaista mielikuvituksella leikkiminen. Ei se kummoista kommenttia jostakin tarvitse, kun se on todellista ja kehittyy edelleen. Tämän muistan itsestäni ja huomaan omista lapsistanikin =)
Jumalan olemassa ololla ei ole mitään merkitystä. Mitä pahaa siinä on jos joku uskoo pikku-ukkohin, maahisiin tai vaikka Jumalaan?
Minä en saa mitään siitä, että kiellän toiselta Jumalan. Antaa toisen uskoa, olen onnellinen hänen puolestaan.
Jos joku haluaa käännyttää minut, otan senkin ilolla vastaan, on hienoa, että on vielä ihmisiä joiden arvona on yrittää pelastaa eikä vain nujertaa toista ihmistä. En minä niitä lappuja koskaan ota, mutta arvostan ns. hurahtaneita.