Vuonna 1532 espanjalainen valloittaja Pizarro joukkioineen kohtasi sovitussa tapaamisessa inkakuningas Atahuallpan. Pizarron joukkoihin kuulunut pappi (tai munkki) Vincente de Valverde saarnasi inkoille kristinuskoa ja teki heille sitten armeliaan tarjouksen: "kääntykää kristinuskoon ja alistukaa Espanjan kuninkaan Kaarle V:n valtaan, tai inkat kokisivat saman kohtalon kuin faaraon armeija Punaisella merellä Raamatussa".
Inkakuningas ihmetteli kristinuskon järjettömyyttä ja miksi rauhanomaisessa tapaamistilaisuudessa uhattiin sodalla, kuolemalla ja verilöylyllä. Kun pappi sitten ojensi kuninkaalle raamattuansa ja kysyi, kumartaako inkakuningas jumalan sanan edessä, paiskasi suivaantunut kuningas (joka oli vielä lukutaidoton - mitäpä lukutaidoton mistään kirjoista piittaisi?) maahan arvottomana roskana (täysin oikea arvio ja reaktio muuten!).
Pappi huusi välittömästi sotilaita käymään käsiksi tuohon "ylimieliseen koiraan" ja Pizarron joukot aloittivat heti silmittömän joukkoteurastuksen, jonka seurauksena tuhansia intiaaneja tapettiin tai ajettiin pakosalle. Espanjalaisilla kun oli käytössään tuliaseita, ratsuväkeä ja miekkoja, joita vastaan heikosti aseistautuneet inkat olivat voimattomia.
Rauhan ja rakkauden uskonto oli saapunut Peruun.
Rakkauden sanoma
5
238
Vastaukset 5
- e.k.v_
Uskikset sanovat että "kristinusko on maailman levinnein", kun taasen muut sanovat että "kristinusko on maailman levitetyin" ja niillähän on vissi ero ;)
- Kössönöm
aina ollut ja on edelleen.
Vallankäyttöä ja ryöstämistä. - Kössönöm
????????
- rauhaa ja rakkautta
Belgian kristitty kuningas Leopold II sai vuonna 1885 yksityiseksi hallintoalueekseen, siis käytännössä yksityisomaisuudekseen Kongon vapaavaltion ja oli siis vapaa viemään sinne mielensä mukaisesti kristittyä sivistystä.
Seuraus:
"Nykyään Kongon vapaavaltion aikaisia tapahtumia pidetään yhtenä historian pahimmista kansanmurhista ja ihmisoikeusrikkomuksista: 40 vuoden aikana Kongon asukasluku väheni noin 20 miljoonasta noin 10 miljoonaan asukkaaseen. Raportit alkuperäisväestön törkeästä hyväksikäytöstä ja laajalle levinneistä ihmisoikeusrikoksista (mm. orjuus, silpominen, raiskaukset ja murhat), erityisesti kumiteollisuudessa johtivat kansainväliseen liikehdintään 1900-luvun alussa. Lopulta vuonna 1908 Belgian parlamentti pakotti kuninkaan luovuttamaan Kongon vapaavaltion Belgialle."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Belgian_Leopold_II
Leopold itse kertoi yhdysvaltalaiselle reportterille haastattalussa vuonna 1906 näin:
"All this is only the beginning of our work. by the concessions we have given, especially concessions to Americans, we have reduced almost to nothing the territory of barbarism. Now we must fight the dreadful disease known as sleeping sickness, which has depopulated not only the Congo but also Uganda. We hope with the help of Almighty God to succeed in stamping out this scourge in Africa. In dealing with a race composed of cannibals for thousands of years, it is necessary to use methods which will best shake their idleness and make them realize the sanctity of work. It would be of more interest to civilizations to show the natives that Christians have good feelings for their neighbors."- Kössönöm
kammottavan draamadokumentin tuosta ahneesta despootista. Leopold ei tosiaan piitannut kongolaisista pätkääkään.
Ohjelmassa näytettiin valokuvia ihmisistä, jopa lapsista, jolta oli käsi hakattu irti.
Kuinka moni belgialainen tietää, mihin maansa vauraus perustuu? Siellä ne pönöttävät Leopoldin patsaat belgiassa vieläkin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2052009
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,481156Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1731055- 81966
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56861- 69772
- 99752
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77717Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.336662- 26651