Veturit

Olen huomannut, että vaunun vetokalusto on parantunut ja sitä myötä vaunujen matkanopeus on kuormureitten ja matkailuautojen kanssa sama.
Jokaisen alitehoisella veturilla liikkuvan olisi syytä huomioida muu liikenne paremmin.
4337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun lain mukaan 80km/h kovempaa ei vieläkään saa ajaa ?

Äänestä
  • Olen aloittajan kanssa samaa mieltä. On turha moittia meitä karavaanareita liikenteen tukoiksi, kyllä niitä tukkoja muut enemmän tekevät!

    Elintaso kaiketi parantunut, kun vetureina näkee toinen toistaan hienompia ja parempia autoja. Maasturit ovat kovasti yleistyneet, mutta myös isot pakettiautot.

    Kyllä hyvällä perheautollakin ilman nelivetoa vetää sujuvasti 1500 kilon vaunua olematta tukkona. Ylämäetkin menee joutuisasti, kun vähän kepittää pienempää.

    Äänestä

Taitaa kunnia kuulua nykyisille turbodieseleille, jotka on melkosen hyviä vetureita suuren vääntönsä vuoksi. Nythän ne on yleistynyt suomessakin räjähdysmäisesti ja eksyneet vaunujenkin eteen vetotehtäviin.

Äänestä
  • Uusien törmäysturvallisuusvaatimusten myötä autojen rungot/korit ovat muuttuneet moninverroin lujemmiksi, kuin mitä ne olivat vielä joskus 90-luvun alussa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parantuneet kirjoitti:

Olen huomannut, että vaunun vetokalusto on parantunut ja sitä myötä vaunujen matkanopeus on kuormureitten ja matkailuautojen kanssa sama.
Jokaisen alitehoisella veturilla liikkuvan olisi syytä huomioida muu liikenne paremmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu