Helluntailaiset keskittyvät Raamatun luvussaan Uuteen Testamenttiin: Vanhan Testamentin hirviömäinen Jumala tappokäskyineen käytännössä sivuutetaan. Homojen tuomitsemiseksi sentään sieltäkin haetaan parit jakeet silloin tällöin.
Entäpä: tuomitsiko Jeesus homot? Uutta Testamenttia painottava uskovainen varmasti löytää apostoli Paavalin tarinat, jotka usein tulkitaan homovastaisiksi. Paavalin ohjeet kuitenkin ollaan valmiit jättämään täysin huomiotta, kun ne koskevat vaikkapa naisen vaikenemista seurakunnan kokouksissa. Ollaan siis johdonmukaisia ja keskitytään itsensä Jeesuksen opetuksiin? Tuomitsiko hän siis homot?
Tuomitsiko Jeesus homot?
39
872
Vastaukset
- kaikkinaiset
Ei Jeesus tuominnut ihmisiä, vaan Hän toi Evankeliumin. Teki selväksi, mikä on oikein ja mikä taas väärin, ketään kumartelematta. Silti Hän ei ihmisiä syytellyt, tai tuominnut. Hän toi Armahduksen!! Antoi uuden mahdollisuuden jo tuomion päällensä vetäneelle ihmispoloiselle. Samoin Hän toimii vielä tänäkin päivänä - Lahjoittaa pelastuksen.
Entäs me, maan ihmiset? Tuommeko esille totuuden ja Armahduksen, vaiko nöyristelyä, epävarmuutta ja "suvaitsevaisuuden"? Oliskohan aika vaihtaa "suvaitsevaisuus" Armoon ja hyväksyä ihmiset, ulkoisien tekojen sijasta.- kaikkinaiset
Jeesushan viihtyi miesten kanssa, eli EI tuominnut ainakaan!
Opetuslapsista kaikki oli miehiä, kertoo jo jotain "vuh&pikkurilli" suuntauksesta? !
- Ilonanne
Jeesushan vielä enemmän terävöitti lakia! Hänhän sanoi, ettei ole tullut kumoamaan lakia vaan täyttämään sen. Lukekaan vuorisaarnaa niin armon alla pyhyyden vaatimukset ovat paljon suuremmat!
Jeesus tuomitsi siis jokaisen synnin, myös homoseksuaalisuuden harjoittamisen!Vanhassa Testamentissa Jumala kehottaa mitä karmeimpiin hirmutekoihin ja hänen käskynsä rikkominen lienee synnin määritelmä. Tuomitsiko Jeesus senkin, ettei joku tappanut toisia, niin kuin Isä Jumala oli käskenyt?
- Ilonanne
Mutta Jeesus viihtyi poikien kanssa, eikä ollut itsellä tyttöystävääkään.
Viime vuosia Maria:sta on hututtu, että hän olisi ollut Jeesusken rakastaja, mutta tiukkapipo uskisket ei sitä USKO.
:O - uskon varassa
Ilonanne kirjoitti:
Mutta Jeesus viihtyi poikien kanssa, eikä ollut itsellä tyttöystävääkään.
Viime vuosia Maria:sta on hututtu, että hän olisi ollut Jeesusken rakastaja, mutta tiukkapipo uskisket ei sitä USKO.
:OEiköhän asia sitten selviä, kun Taivaaseen päästään. Pitää vaan muistaa kysyä Jeesukselta itseltään.
Mut tässä odotellessa, pidetään meille annetusta Totuudesta kiinni, vai mitä? - Ilonanne (se oikea)
Ilonanne kirjoitti:
Mutta Jeesus viihtyi poikien kanssa, eikä ollut itsellä tyttöystävääkään.
Viime vuosia Maria:sta on hututtu, että hän olisi ollut Jeesusken rakastaja, mutta tiukkapipo uskisket ei sitä USKO.
:OKylläpä on tosi hauskaa, jos pilkkaat Jumalan sanaa, pilkkaa edes omalla nimimerkillä!
T. Ilonanne, se aito ja alkuperäinen - Ilonanne
Työmies2 kirjoitti:
Vanhassa Testamentissa Jumala kehottaa mitä karmeimpiin hirmutekoihin ja hänen käskynsä rikkominen lienee synnin määritelmä. Tuomitsiko Jeesus senkin, ettei joku tappanut toisia, niin kuin Isä Jumala oli käskenyt?
...onkin Jumalan tahdon tunteminen.
Katsohan sieltä vuorisaarnasta, mitä Jeesus sanoikaan tappamisesta...
VT:ssa Jumala tuomitsi konkreettisesti kuolemaan koska näiden kansojen syntimitta oli tullut täyteen, johan tätä on jankutettu sullekin täällä.
Mutta tiedätkö UT:n aikana se on ihan sama asia, me ollaan nyt ns armon alaisia ja tuomiot ovat "piilossa". Mutta näkyvät tuomiotkin tulee vielä, samallalailla kaikki jumalattomuus poistetaan... Ilonanne kirjoitti:
...onkin Jumalan tahdon tunteminen.
Katsohan sieltä vuorisaarnasta, mitä Jeesus sanoikaan tappamisesta...
VT:ssa Jumala tuomitsi konkreettisesti kuolemaan koska näiden kansojen syntimitta oli tullut täyteen, johan tätä on jankutettu sullekin täällä.
Mutta tiedätkö UT:n aikana se on ihan sama asia, me ollaan nyt ns armon alaisia ja tuomiot ovat "piilossa". Mutta näkyvät tuomiotkin tulee vielä, samallalailla kaikki jumalattomuus poistetaan...että uskovaiset tulkitsevat Raamattua epäjohdonmukaisesti ja mielivaltaisesti. Sinun lahkossasi varmaan naiset ovat kokouksissa hiljaa...
- todé
Korjataan nyt ihan ensin:
kristityt eivät korosta Uutta Testamenttia, vaan Uutta liittoa, joka lepää Vanhan liiton perustuksilla. On siis varsin pöljä taas tuo väitteesi VT:n ohittamisesta.
Ja sitten Jeesukseen jonka avulla ateisti taas todistaa jotain!
(En henk. koht. viitsisi alkaa kirjoittelemaan homoketjussa, koska se on hyödytöntä puuhaa, ja saa aikaan vain vihanleimahduksia ja lunta päälle, vaikka kuinka koettaisi väsätä tekstinsä kieli keskellä suuta.)
Edellä kirjoittamaani tukeutuen voisin tiivistää vastaukseni, kas kummaa!, Vanhan Testamentin puolelle. Jeesus näet ei omien sanojensa mukaan tullut kumoamaan vanhaa liittoa, vaan täyttämään sen. Hänhän se on VT:n tekstienkin takana, jos ihan johdonmukaisia ollaan!
Jeesus ei evankleiumin kirjoittajien mukaan mainitse homoseksualismista mitään, vaan toimi ja opetti "tulleensa maailmaan pelastamaan syntisiä, olevansa itse avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan".
Jos lähdetään sille tielle, että UT Apostolien teoista lähtien on pelkkää skeidaa, niin sillonhan voidaan lopettaa keskustelu kristillisyydestä kokonaan, pitäydytään vanhassa liitossa. Niin että johdonmukaisuudesta puheenolleen...- Nasse.
melkoisen säälittävää räpeltämistä tuo länkytyksesi.
Taikauskoisen ihmisen onnetonta rusinanpullahihhulismia.
Hävettää että yhteiskunnassamme elää tuollaisia vajakkeja ilman että he saavat hoitoa. - todé
Nasse. kirjoitti:
melkoisen säälittävää räpeltämistä tuo länkytyksesi.
Taikauskoisen ihmisen onnetonta rusinanpullahihhulismia.
Hävettää että yhteiskunnassamme elää tuollaisia vajakkeja ilman että he saavat hoitoa.Mitä mää sanoin!
- Nasse.
todé kirjoitti:
Mitä mää sanoin!
aivan kuten lampaatkin.
Lampaitahan te olette, viedään kuin pässiä narussa. Ei tartte kuin syöttää höpöhöpöjuttuja karitsasta ja taas hitaimpia kusetetaan.
Mikä on hyvä, pysyvät edes jollain lailla kurissa. - on sitten
uudella testamentilla ja uudella liitolla. Kerro toki.
- todé
Nasse. kirjoitti:
aivan kuten lampaatkin.
Lampaitahan te olette, viedään kuin pässiä narussa. Ei tartte kuin syöttää höpöhöpöjuttuja karitsasta ja taas hitaimpia kusetetaan.
Mikä on hyvä, pysyvät edes jollain lailla kurissa.Jos nasse kuvittelee, ettei hän ole laumaeläin, niin kusettaa hän itseänsä pahemman kerran. Kukahan se lie sinulla taluttajana?
- todé
on sitten kirjoitti:
uudella testamentilla ja uudella liitolla. Kerro toki.
Tarkoititko kysyä, mitä eroa on Uudella Testamentilla ja uudella liitolla?
Vähän outo kysymys. Se on niinkuin kysyisi, mitä eroa on Opelin moottorilla Opelilla. - äläkä siinä
todé kirjoitti:
Tarkoititko kysyä, mitä eroa on Uudella Testamentilla ja uudella liitolla?
Vähän outo kysymys. Se on niinkuin kysyisi, mitä eroa on Opelin moottorilla Opelilla.ihmettele.
Välillä te sanotte, että mooseksen kirjat ei pidä paikkaansa ja sitten ne ykskaks taas kelpaavat.
Mitä siis ihan yksiselitteisesti tarkoittaa uusi liitto? - todé
äläkä siinä kirjoitti:
ihmettele.
Välillä te sanotte, että mooseksen kirjat ei pidä paikkaansa ja sitten ne ykskaks taas kelpaavat.
Mitä siis ihan yksiselitteisesti tarkoittaa uusi liitto?että olemme kristityssä maassa, niin merkillisiä kysymyksiä satelee. Ja sitten otetaan kantaa raamatun tulkintoihin niin että raikaa... HUOHHHHHHHHH
Noh, ei tuo purkaus nyt ollut sinulle niinkään tarkoitettu. En tässä itsekään ole mikään kirjanoppinut, fariseus enneminkin. heh.
Uusi liitto tarkoittaa sitä, että...
Ensin oli ns. vanha liitto Jumalan ja ihmisen välillä. Se sisälsi liiton Nooan kanssa, liiton Aabrahamin kanssa, liiton, Israelin kanssa, liiton Daavidin kanssa ja liiton Piinehaan ja jälkelästen kanssa...
Kaikki nuo liitot perustuivat "ihmisen ja Jumalan yhteisymmärrykseen yhteistyöhön jumalsuhteessa ja oikeuskäsityksessä" ja ne
solmittiin Jumalan ja hebrealaisten, israelilaisten välille.
Uusi liitto taasen tehtiin kaikkien kansojen pääsemiseksi osalliseksi Jumalan tuntemisesta ja Hänen lapseudestaan.
Uusi liitto astui voimaan, kuten vanhakin, "uhriveren vuodatuksen jälkeen. Uudessa liitossa Raamatun mukaan uhrieläimen sijaan Jeesus vuodatti verensä liiton merkiksi.
Uusi liitto on siis yleismaailmallinen liitto, joka koskee myös juutalaisia, vanhan lain kansaa.
Mooseksen kirjat pitävät siis paikkansa! - todé
Työmies2 kirjoitti:
Nauttiko Jeesuskin alttarilla poltettujen teurasjätteiden hajusta?
huusi "Eeli, Eeli lama sabaktani!" ja sen jälkeen "Se on täytetty!".
- skidi..
Nasse. kirjoitti:
melkoisen säälittävää räpeltämistä tuo länkytyksesi.
Taikauskoisen ihmisen onnetonta rusinanpullahihhulismia.
Hävettää että yhteiskunnassamme elää tuollaisia vajakkeja ilman että he saavat hoitoa.Edes kirjoittamaan, ennenkuin tulet naurettavia totuuksiasi laukomaan. Jookosta?
onko Jeesus sanonut sitä tai tuota?
* Jeesus on sanonut KAKKI, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Raamattu ei ole erilaisten asioiden kokoelma, sanooko Jeesus tuota, mitä Paavali sanoo, mitäs Jumala sanoo.
* Raamattu on Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, Sana tuli lihaksi.
* Usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Jumalan Sanan kautta, ja Sana oli Jumala.
* Jeesus on jokaisen Sanan takana, mitä Raamattuun on kirkjoitettu, aivan sama kuka sen on sinne kirjoittanut, Kristus on siinä Sanassa itsessään.
* Joka ymmärtää, ymmärtää, ja joka ei, niin ei!
* Jeesukseen nähden vastahengessä elävä, ei tietenkään voi käsittää hengellistä, koska se on tutkittava ja käsitettävä hengellisesti, ja hengellisesti kuolleessa tilassa oleva ei voi, sula mahdottomuus käsittää Raamattua ylipäätään.
* Siksi onkin jotenkin huvittavaa, että ateistit ja julkijumalattomat siteeraa täällä Raamattua. Siitä tämä palsta on ainutlaatuinen lajissaan!- siten, kun siellä on
kirjoitettu. Me emme tulkitse, vaan luemme siten, kuin mellä kansakoulussa/peruskoulussa on opetettu.
Ymmärrän kyllä mainiosti, miksi uskovat tulkitsevat Raamattua "hengellisesti". Muutenhan ei saada häivytettyä Raamatun sisältämiä lukuisia virheitä ja ristiriitaisuuksia.
Aika mielenkiintoinen väite on, että Jeesus on jokaisen raamatunsanan takana - myös Vanhan Testamentin. VT:ssa kun on varsin kovaa tekstiä. Jeesus siis kannataa orjuutta, naisten kurjaa asemaa, murhia, kidutusta, raiskauksia ym...
Myös syyttömien lasten (isien pahat teot) rankaiseminen jonkun toisen synnin vuoksi on Jeesuksen mukaan suositeltavaa.
Ilmeisesti siis Jeesus oli yhtä verenhimoinen piru kuin isänsä. Armahtava ja laupias Jeesus onkin vain myytti. - poikalapsi
NO NYT päästit oikein helluntailahkolaisen pikku omatulkinnan: vai on Jeesus sanonut KAIKEN Raamatussa olevan! Hihhei: JEESUS siis käskee mm. kivittämään.
Olen kanssasi perustellusti eri mieltä. Panet omien halujesi mukaan jo Jeesuksenkin suuhun miotä saatanallista sattuu. Jeesus ei ollut tuomion vaan lähimmäisenrakkuden asialla. Se on sinulle vieras asia, koska olet täysin kyvytön empatiaan ja TÄYSIN sadisti.
Raamattu on kirja. Miksi sitä ei saisi kuka tahansa siteerata? SINULLAKO siihen on oikeudet? - sitten
osallistua kivitystuomioihin myös. Niinhän siinä lukee.
Etkä sitten saa myöskään joulukinkkua popsia, koska jumala on kieltänyt sen. - kaaleppi..
poikalapsi kirjoitti:
NO NYT päästit oikein helluntailahkolaisen pikku omatulkinnan: vai on Jeesus sanonut KAIKEN Raamatussa olevan! Hihhei: JEESUS siis käskee mm. kivittämään.
Olen kanssasi perustellusti eri mieltä. Panet omien halujesi mukaan jo Jeesuksenkin suuhun miotä saatanallista sattuu. Jeesus ei ollut tuomion vaan lähimmäisenrakkuden asialla. Se on sinulle vieras asia, koska olet täysin kyvytön empatiaan ja TÄYSIN sadisti.
Raamattu on kirja. Miksi sitä ei saisi kuka tahansa siteerata? SINULLAKO siihen on oikeudet?perämiehen "maistraattimorsian" pihtaillu kun olet noin pahalla päällä?
sitten kirjoitti:
osallistua kivitystuomioihin myös. Niinhän siinä lukee.
Etkä sitten saa myöskään joulukinkkua popsia, koska jumala on kieltänyt sen.* UusiTestamentti sanoo, "syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään"!
* UusiTestamentti ei anna lupaa kivittää, Jeesus sen kielsi esimerkillään, kun armahti avirikoksesta tuomitun naisen!
* Ja myös sen, että aviorikoksenkin saa anteeksi!siten, kun siellä on kirjoitti:
kirjoitettu. Me emme tulkitse, vaan luemme siten, kuin mellä kansakoulussa/peruskoulussa on opetettu.
Ymmärrän kyllä mainiosti, miksi uskovat tulkitsevat Raamattua "hengellisesti". Muutenhan ei saada häivytettyä Raamatun sisältämiä lukuisia virheitä ja ristiriitaisuuksia.
Aika mielenkiintoinen väite on, että Jeesus on jokaisen raamatunsanan takana - myös Vanhan Testamentin. VT:ssa kun on varsin kovaa tekstiä. Jeesus siis kannataa orjuutta, naisten kurjaa asemaa, murhia, kidutusta, raiskauksia ym...
Myös syyttömien lasten (isien pahat teot) rankaiseminen jonkun toisen synnin vuoksi on Jeesuksen mukaan suositeltavaa.
Ilmeisesti siis Jeesus oli yhtä verenhimoinen piru kuin isänsä. Armahtava ja laupias Jeesus onkin vain myytti.ole moksiskaan, Hän ymmärtää tietämättömyytesi, ja raivosi syyt.
Ajattele kuitenkin sitä, että Jeesus meni vapaaehtoisesti kuoelmaan puolestasi, eikä ole myytti, vaan rakkaus sinuakin kohtaan, ilmeni siinä, kun Hän riippui ristillään kidutettuna ja pahoin pideltynä, kuolemaansa asti, että sinullakin rauha olisi!poikalapsi kirjoitti:
NO NYT päästit oikein helluntailahkolaisen pikku omatulkinnan: vai on Jeesus sanonut KAIKEN Raamatussa olevan! Hihhei: JEESUS siis käskee mm. kivittämään.
Olen kanssasi perustellusti eri mieltä. Panet omien halujesi mukaan jo Jeesuksenkin suuhun miotä saatanallista sattuu. Jeesus ei ollut tuomion vaan lähimmäisenrakkuden asialla. Se on sinulle vieras asia, koska olet täysin kyvytön empatiaan ja TÄYSIN sadisti.
Raamattu on kirja. Miksi sitä ei saisi kuka tahansa siteerata? SINULLAKO siihen on oikeudet?kivittämisen!
* Ei tuominnut aviorikoksesta tavattua naista, eikä antanut mahdollisuutta tekopyhille kivittää naista, antoi anteeksi aviorikoksen, ja näin esimerkillään osoitti, että avionrikkojatkin voivat saada syntinsä anteeksi.
* Sinun kirjoituksesi on taas aika epäselvää ja painovirheitä , ota lääkkeesi, turha yrittää ilaman niitä!
* Tiedäkö sitä, että Paavali sai Herralta suraan kaiken mitä hän kirjoitti kirjeissään, ja jos ei ollut suoraan Herralta, niin hän sanoi sen, että se on hänen oma arvionsa, mutta huomautti siitäkin, että hänelläkin on Herran Henki!
* Kyllä muuten Kristus on se Sana, joka Raamattuun on kirjoitettu, ja Hän juuri tekee siitä elävää Sanaa, voimallista Sanaa, pelastavaa, uskoa lisäävää, Hän on Sanssa sisällä, mutta älä sillä vaivaa päätäs, se on sydämen asia, Jeesuksen sisäisen tuntemisen kautta saatua hengellistä viisautta. Sinä olet nykyisessä tilassasi täysin lihallinen, hengelliseti kuolleessa tilassa. Jeesus voi antaa elämän.
* Ei Jeesus muuten sinun imarteluja kaipaa, se on jotenkin luonnotonta sinun suustasi!
* Mutta rakastaa sinua, ja tahtois pelastaa sinut, antaa syntisyytesi anteeksi, ja täydellisen uuden elämän, usko pois!- poikalapsi
Mohikaani_27 kirjoitti:
kivittämisen!
* Ei tuominnut aviorikoksesta tavattua naista, eikä antanut mahdollisuutta tekopyhille kivittää naista, antoi anteeksi aviorikoksen, ja näin esimerkillään osoitti, että avionrikkojatkin voivat saada syntinsä anteeksi.
* Sinun kirjoituksesi on taas aika epäselvää ja painovirheitä , ota lääkkeesi, turha yrittää ilaman niitä!
* Tiedäkö sitä, että Paavali sai Herralta suraan kaiken mitä hän kirjoitti kirjeissään, ja jos ei ollut suoraan Herralta, niin hän sanoi sen, että se on hänen oma arvionsa, mutta huomautti siitäkin, että hänelläkin on Herran Henki!
* Kyllä muuten Kristus on se Sana, joka Raamattuun on kirjoitettu, ja Hän juuri tekee siitä elävää Sanaa, voimallista Sanaa, pelastavaa, uskoa lisäävää, Hän on Sanssa sisällä, mutta älä sillä vaivaa päätäs, se on sydämen asia, Jeesuksen sisäisen tuntemisen kautta saatua hengellistä viisautta. Sinä olet nykyisessä tilassasi täysin lihallinen, hengelliseti kuolleessa tilassa. Jeesus voi antaa elämän.
* Ei Jeesus muuten sinun imarteluja kaipaa, se on jotenkin luonnotonta sinun suustasi!
* Mutta rakastaa sinua, ja tahtois pelastaa sinut, antaa syntisyytesi anteeksi, ja täydellisen uuden elämän, usko pois!Sinä älä rakkaudesta puhu, joka vain vihan ja kaunan tunnet. MINULLE älä helluntaipölkkypäisyyttäsi enää markkinoi, lahkoperkele, parjaaja, valehtelija.
Selittele mitä selittelet: HUORAAMISESI ei ole oikein Raamatun mukaan. Kehtaat muuta väittää, toki, kun oma elukka on ojassa.
Luonnotonta on helluntailaisuus siinä muodossa, jossa sinä ja lahkoveljesi Puumalainen sitä esitätte. Muiden asioihin työnnätte lusikkanne, omat teot ovat mitä sattuu huttua. Tekopyhien lahko.
- A.S.
Tuomitsiko..? Tuomitsiko Jeesus aviorikoksesta kiinni jääneen naisen? Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä enää syntiä tee."
Asennoidun niin, että Paavali oli ehdottomasti Jumalan apostoli, jolle Jeesus itse oli opettanut asioita. Siksi en oikein voi ajatella niin, että Paavalin sanoilla tästä asiasta ei olisi painoarvoa. Paavali kuitenkin mainitsi asian useammin kuin kerran.- pakko kertoa
siis faktahan on se, ettei jeesus ja paavali koskaan tavanneet! repikää siitä
- A.S.
pakko kertoa kirjoitti:
siis faktahan on se, ettei jeesus ja paavali koskaan tavanneet! repikää siitä
Paavali itse totesi tavanneensa Jeesuksen. Hyvin vapaasti, ulkomuistista Paavalia lainaten: "Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Pietarille, apostoleille, Jaakobille. Viimeisinä kaikista hän ilmestyi minullekin."
Paavali viittaa tässä varmasti ainakin kohtaamiseen matkalla Damaskoon. Paavali toteaa myös jossain, että hän on oppinut tuntemaan evankeliumin ilmestyksen kautta. Ja hän on todennut, että hän on käynyt kolmannessa taivaassa.
Joku voi tietysti tähän vastata jotenkin herjaamalla. Mutta turha herjata, koska herjauksen ainoa todellinen sisältö olisi vain: "en usko Jumalan olemassa oloon." Joten miksi herjata, kun voi sanoa aidosti sen, mitä oikeasti ajattelee? A.S. kirjoitti:
Paavali itse totesi tavanneensa Jeesuksen. Hyvin vapaasti, ulkomuistista Paavalia lainaten: "Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen Pietarille, apostoleille, Jaakobille. Viimeisinä kaikista hän ilmestyi minullekin."
Paavali viittaa tässä varmasti ainakin kohtaamiseen matkalla Damaskoon. Paavali toteaa myös jossain, että hän on oppinut tuntemaan evankeliumin ilmestyksen kautta. Ja hän on todennut, että hän on käynyt kolmannessa taivaassa.
Joku voi tietysti tähän vastata jotenkin herjaamalla. Mutta turha herjata, koska herjauksen ainoa todellinen sisältö olisi vain: "en usko Jumalan olemassa oloon." Joten miksi herjata, kun voi sanoa aidosti sen, mitä oikeasti ajattelee?taivaassa kaikenkaikkiaan on, jos Paavali oli käynyt kolmannessa?
- A.S.
Työmies2 kirjoitti:
taivaassa kaikenkaikkiaan on, jos Paavali oli käynyt kolmannessa?
Jaa, no... enpä kyllä etukäteen ajatellut, että sinä olisit se, joka tällä tavalla puuttuu sanoihini...
Minkä Paavali kirjoitti sen Jeesus allekirjoittaa. Olihan Paavali Jeesuksen valitsema ase.
Ja kuten Jeesus itse sanoo: "Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt."- jeesuksen valitsema ase?
jeesus ja paavali ei tavanneet toisiaan. paavali kirjoitti epilepsiakohtauksensa jälkeen oman evankeliuminsa ja julisti tuomion taivaan enkeleillekin jos olisivat sitä vastaan. mitähän mieltä oli ukko ylijumala moisesta isottelijasta...
- merim.raimo
sentakia, koska eivät tuota "hedelmää" :(
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.734966Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113369Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j212669Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571727- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441336- 941332
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2201129Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711005IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51889