Tarinatuokio

Heippa!
Olen kirjoitellut tälle palstalle keväästä asti ja pian olen menossa rintaleikkaukseen, tarkoituksena kohentaa poven kokoa ja näköä. Joku tällä palstalla toivoikin, että kertoisin hieman tänne kokemuksiani ennen ja jälkeen leikkauksen. Päätin nyt kirjoitella kuuluimisia Nahkarukkasen nimimerkillä..

Taustaa sen verran, että olen imettänyt jo useamman lapsen ja tarkoituksena ei ole ainakaan 10v sisällä tehdä lisää. Koskaanhan ei voi sanoa varmaksi, etteikö niitä enää ollenkaan tulisi. Imetyksen jälkeen, jäljellä on siis roikkuvat b-kupin rinnat, jotka alkoivat todella häiritä minua. Aloin salaa haaveilla uusista rinnoista, kun häpesin nykyisiäni jopa mieheni edessä. (Vaikka mies on maailman ihanin ja yritti kehua tissejäni) Noh, iltaisin etsin tietoa leikkauskesta ja katselin kuvia silikonitisseistä. : ) Sitten vain eräänä päivänä päätin, että nyt laitan asian vireille ja soitin Suomessa erääseen yksityiseen sairaalaan ja varasin sieltä ajan itselleni. Kun istuin sitten odotushuoneessa, ajattelin olevani HULLU. Mitä minä ihan tavallinen nuori äiti täällä teen. Lääkärin vastaanotolla kuitenkin alkoi ajatukset olla hyvinkin positiivisisa ja lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen ja mukava. Päätimme siis samalla kertaa leikkauspäivän ja sain hinta-arvion.(h.5500-6500e) Syyskuussa olenkin sitten menossa operoitavaksi ja jännitää todella. Olen ostanut jo valmiiksi urheiluliivit, käynyt mammografiassa ja ultrassa ja varannut lastenhoitajan kotiin...Vielä pitää hankkia apteekista haavoihin hoitovälineitä ja voidetta, joka estää arpikudoksen kasvua. Nyt vain siis odottelen ja lasken päiviä. Tulavasta leikkauskesta vielä sen verran, että proteesi tulee olemaan pisaramallinen ja koko 310cc tai 350cc, lääkäri päättää sen edellisenä iltana ennen leikkausta. Riippuen myös tietysti omasta mielipiteestänikin. Tuolla 310cc proteesilla lopputulos on lääkärin mukaan reilu b tai pieni c.
Kirjoittelen vielä ennen leikkausta kuulumisiani ja tuntemuksiani.
271437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

hei, oli kiva lukea tekstiäsi. Kuulostit niin minulta :) paitsi, että en ole saanut kuin yhden lapsen ja joskus varmaan haluan toisen. Olen 29-vuotias, joten aikaa on vielä mutta rintojani en taida kestää kovinkaan kauaa enää. Olen kärsinyt näistä teini-iästä lähtien ja nyt olisi aikaa ja rahaa korjata tilanne. Minkäikäinen sinä olet? Mikä on ollut tähän mennessä vaikeinta prosessissa, itse päätöksenteko vai jokin muu? Oletko kertonut muille kuin miehellesi asiasta? Kuinka pitkään sairaslomaan olet varautunut? Minkäikäisiä lapsesi ovat? Olen iloinen, jos jaksat vastailla... :)

Äänestä
  • Hei!
    Olen 27-vuotias ja lapset ovat 1v-6v väliltä. Vaikeinta on ollut oma pään sisäinen prosessi. Aikaisemmin en olisi voinut kuvitella lähteväni leikkaukseen, mutta nyt jostain syystä olen valmis siihen.Olen muuten hyvin "kiltti" ihminen ja elän hyvin siveästi. Tästä johtuen, en voinut kuvitella ennen meneväni leikkaukseen. Mutta nyt sinne siis rupsahtaneita tissejäni menen korjauttamaan.. : ) Itse olen myös kärsinyt rinnoistani koko ikäni, ne vain eivät ole miellyttäneet minua koskaan, paitsi silloin kun imetin. : ) Asiasta ei tiedä kuin mieheni ja muutama oikein hyvä ystävä. Pystyn olemaan sairaslomalla vain vajaan viikon, mutta lääkärin mukaan en tule olemaan kovin kipeä. Hän ihan kehui, miten hänen leikkaamat potilaat ovat toipuneet erittäin nopeasti. Katsotaan pitäÄkö asia paikkansa..

    Äänestä

  • Nahkarukkanen kirjoitti:

    Hei!

    Moikka! Olipa kiva lukea tarinasi :) Samassa veneessä kun keikutaan..minulla kans takana lasten imetykset ja rinnat katosi sen jälkeen täysin ja nyt syyskuun alussa on sitten korjauksen aika. Mulle laitetaan joko ff290cc tai sitten fm350cc osittain lihaksen alle. Lopullisen päätöksen saa tehdä kirurgi, luotan hänen ammattitaitoon ja kokemukseen.
    Jännittää vaan nyt jo aivan kamalasti...Mulla on sairaslomaa vko töistä ja sitten pitäs olla työkunnossa, toivottavasti ei tarvi kovin tuskaisena töihin lähteä..Millon sut leikataan? Missä sairaalassa? Jos saan udella :)

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Moikka Hemmo!

    Laittelin sulle s.postia, käypä lukasemassa, kun ehdit.
    Odottelen kovasti sun soittoa : )

    t. "Sama päivä"

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Moikka! Olipa kiva lukea tarinasi :) Samassa veneessä kun keikutaan..minulla kans takana lasten imetykset ja rinnat katosi sen jälkeen täysin ja nyt syyskuun alussa on sitten korjauksen aika. Mulle laitetaan joko ff290cc tai sitten fm350cc osittain lihaksen alle. Lopullisen päätöksen saa tehdä kirurgi, luotan hänen ammattitaitoon ja kokemukseen.
    Jännittää vaan nyt jo aivan kamalasti...Mulla on sairaslomaa vko töistä ja sitten pitäs olla työkunnossa, toivottavasti ei tarvi kovin tuskaisena töihin lähteä..Millon sut leikataan? Missä sairaalassa? Jos saan udella :)

    Kuopiossa lasaretissa leikataan 4.9, eli ens torstaina olis operaatio...Voi että jännittää jo.. : ) Sattuiko olemaan sama paikka?

    Äänestä

Myös musta oli kiva lukea juttuasi : ), ihan kuin omaa tarinaani samanlaisesta päähänpistosta. Mulla kans päivä lähestyy ja ajattelen ihan samoin olevani hullu, kun tällaista puuhastelen...
Mulla sama lähtötilanne ja samat tavoitekoot.
Oliskohan meillä sattumoisin sama paikka, saanko kysyä, mihin olet menossa...?

Äänestä
  • Hei!
    Kiva et on muitakin, jotka painii samojen asioiden kanssa.. : )Kuopiossa Lasaretissa leikataan...onkohan sama paikka?

    Äänestä

  • Nahkarukkanen kirjoitti:

    Hei!
    Kiva et on muitakin, jotka painii samojen asioiden kanssa.. : )Kuopiossa Lasaretissa leikataan...onkohan sama paikka?

    moikka, täällä paniikki vaan pahenee.
    Mut leikataan Jyväskylässä pari päivää sun jälkeen. Olen tullu siihen tulokseen, että olen täysin hullu kun tähän mukaan lähdin mutta mutta...se lopputulos sitä pitää vaan nyt jaksaa ajatella!! Mä vaan meinaan takertua siihen leikkaukseen ja kipuihin, haavoihin, riskeihin jne jne. Päässä pyörii siis vaikka ja mitä ja välillä jo olen perumassa tätä! No kyllä tästä selvitään, toivutaan sitten yhdessä haavoijemme ja kipujemme kanssa :) Voimia ja tsemppiä teille siskot!!!

    Hei naiset! Tosi kiva lukea ajatuksianne. Itse olen 29-vuotias ja yhden lapsen imettänyt. Rintani eivät imetyksestä kärsineet lainkaan, vaan ovat ja ovat aina olleet ihan samanlaiset onnettomat teinitissit. Olen lopen kyllästynyt niihin! Tyttäreni on vain 5kk vanha, joten en voi vielä kuitenkaan leikkauttaa itsenäni. Täytyy odottaa, että napero vähän kasvaa mutta ette te olle hulluja kukaan, vaan rohkeita itsestä välittäviä naisia. Minäkin teen se vielä joskus tässä aivan varmasti. Onhan niitä riskejä jne. mutta mitään uutta ei saa, jos ei mistään vanhasta ole valmis luopumaan. Elämä itsellään on jo mielestäni riski?

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    moikka, täällä paniikki vaan pahenee.
    Mut leikataan Jyväskylässä pari päivää sun jälkeen. Olen tullu siihen tulokseen, että olen täysin hullu kun tähän mukaan lähdin mutta mutta...se lopputulos sitä pitää vaan nyt jaksaa ajatella!! Mä vaan meinaan takertua siihen leikkaukseen ja kipuihin, haavoihin, riskeihin jne jne. Päässä pyörii siis vaikka ja mitä ja välillä jo olen perumassa tätä! No kyllä tästä selvitään, toivutaan sitten yhdessä haavoijemme ja kipujemme kanssa :) Voimia ja tsemppiä teille siskot!!!

    Ihan kuin olisin kirjoittanut omista tuntemuksistani juuri nyt... : ) Ihan hymyilytti. Todellakin kaikki kauhukuvat pyörii yötä päivää päässä...Joko olet nähnyt painajaisia? Itse olen kahteen otteeseen ja meinasin jo kans perua koko leikkauksen niitten takia. Mut kiva pitää yhteyttä ja todellakin elää hengessä mukana. : ) Ja hyvä huomata, et ei muillekkaan tää leikkaus ole "ihan tosta vaan" -juttu. Mut toivotaan, etä kaikki menee meillä hyvin ja lopputulos miellyttää. Tsemppiä sulle ja jännitetään yhdessä!

    hienoa että sielläkin samat fiilikset :) Meinaatko sanoa lapsillesi jotakin? Mä olen siis 30v., tytöt 9v ja 1,5v ja poika 7v (ja lisää ei ole suunnitteilla, vaikka koskaan ei pidä sanoa ei koskaan) eli mua jännittää hirveesti mitä sanon lapsille jos ne kysyy jotakin kun en tahtois totuutta kertoa..Ja myös tuo pienimmän hoito hirvittää kun on vielä vaipoissa ja aika kova tekemään tuhoja eli koko ajan pitää olla nostelemassa jne..

    Joo painajaisia on nähty täälläkin, toisaalta toivon et tulis jo äkkkiä se leikkaus niin olisi sitten ohi ja toisaalta taas olen aivan paniikissa että se tulee jo kohta :)

    Nyt keskitytään vaan ajattelemaan sitä lopputulosta!! Niin kyllä me tämä kestetään! Mulla ei ainakaan voi pahemmaksi tämä etumus mennä, kyllä on kolme lasta työnsä äidin rinnoilla tehny :) Eli niistä jäljellä vain nahkat joidenka päässä roikkuu rusinat. YAK!!

    Joo, mies kans tossa kyseli, et mitä meinaan kertoa lapsille, jos huomaavat. Ja huomaavathan ne..Pitää jotain yrittää kehitellä, tai yritän vaan ohittaa aiheen. Niin ei tässä itselläkään hyvin ole mitään muuta kun nahkaa jäljellä.. : ) Ei viitti itseään kauheesti peilistä ihailla. Toisaalta kun saa tissit kuntoon, ni pitää treenata koko kroppaa. Ylipainoa ei onneks ole, mut aina kiinteyttämistä löytyy.. : ) Mikäköhän kierre tästäkin alkaa..No ei, järki päässä kaiken suhteen. Mitä mieltä sun miehes on ollut tulevasta leikkauksesta? Meillä oli aluks hyvinkin vastaan, mut sanoi vaan lopulta, et tee mitä haluat. Nyt on jo hyvin mukana asiassa ja kyselee tuntemuksia ym. Sanoi vaan, et hänen takiaan en saa tätä tehdä, koska kuulema kelpaan tällaisenakin. Lohdullista kuultavaa, mut uskon, että lopputulos on hänenkin mieleen. : )Lapsista vielä kans sen verran, et mulla nuorin on vasta pian vuoden ja paljon saa nostella. Onneks osaa jo kävellä ja touhuaa paljon isompien kanssa.
    Mutta jännityksellä jään odottelemaan ensi viikkoa..

    Huisia, meillä mies aivan samoilla linjoilla!! Joskin vieläkin aika neutraalina, mutta kuitenkin jo hieman positiivisempana kuin silloin kun eka kerran asiasta kommentoin. Tahtoo tosiaan, että teen tämän itseni takia enkä hänen ja näinhän se on. Ei tulisi mieleenkään kenenkään muun mieliksi tätä tehdä, kyllä se on se oma itseinho mikä sieltä peilistä aina vastaan tulee..
    Juu kyllä sitä muutakin korjattavaa olisi, esim tuo vatsanahka. Mä jo kirurgille heitin et sen korjautan seraavaksi ;) Juu katotaan miten aletaan nyt sit treenaamaan itteemme trimmiin kuntoon :D

    Hitto aika uskomaton fiilis, vkon päästä on rinnat :D !!!!

    Äänestä

yritin muutama viikko sitten aloittaa linkkiä kohtalotovereiden kanssa.eipä ottanut tuulta purjeisiin,mut nythän tuntuu linkin avaus onnistuneen.kuten jo aiemmin kerroin,menen 1.9. laatukirurgiaan korjausleikkaukseen.

Äänestä

On ollut kiva saada täältä kaltaisianne "nettiystäviä". Kiitos kommenteistanne ja kysymyksistänne. Nyt on enää neljä yötä leikkaukseen. Tällä hetkellä ei jännitä yhtään. En tiedä mistä johtuu, kun luulin jännityksen vain pahenevan loppua kohden. Ehkä vain aivoni eivät suostu uskomaan tulevaa todeksi.. : ) 3.9 menen käymään tohtorin luona ja silloin päätämme implanttien koon. 4.9 klo 7 olenkin sitten jo sairaalassa ja klo 8 on itse operaatio. Ystäväni on kaverina kyydityksissä ja majoittaa minut luokseen, kun nähtävästi ei tarvitse jäädä sairaalaan yöksi. Ainakin näin oli puhe. Voin tietysti olla aika huonossa kunnossa anestesiasta, mutta katsotaan. Edellisissä muissa leikkauskissa olen kyllä ollut aika huonovointinen, enkä olisi mitenkään selviytynyt kotiin leikkauspäivänä.
Mutta kirjoittelen vielä, kun olemme päättäneet mitä tisseihini laitetaan!

Äänestä
  • Voit kertoa anestesialäääkärille ennen toimenpidettä hyvissä ajoin ( ennen kun nukahdat, he,he)että sinulla on taipumusta pahoinvointiin. Pyydä, että antaa ennen heräämistä pahoinvointilääkkeen. Se tulee siis suoraan suoneen tipan mukana.

    Äänestä

  • Hui kauhistus kun sulla alkaa tosiaan olla jo lähellä se operaatio!!! Mua jänskättää sun puolesta!! Oma operaationi on sitten 6.9. eli sä olet jo toipumassa hyvää vauhtia siinä vaiheessa :)
    Joo tule sitten kertomaan mitä päätätte koosta, mulle tulee joko ff290cc tai sit se fm350cc jotenkin musta tuntuu että tuo pienempi ois mulle parempi mutta luotan lääkäriini ja jos sanoo että isompikin ok niin antaa mennä vaan :D Koko rahan edestä ;)

    Voima hali ja tsemppiä koitokseen!! Nyt ajatellaan vaan sitä lopputulosta ni kyllä ne kivut yms kestää!!!

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Hui kauhistus kun sulla alkaa tosiaan olla jo lähellä se operaatio!!! Mua jänskättää sun puolesta!! Oma operaationi on sitten 6.9. eli sä olet jo toipumassa hyvää vauhtia siinä vaiheessa :)

    että olet Hemmo menossa lauantaina Jyväskylään? Minulla on samana päivänä siellä konsultaatio. Tosin nyt en tiedä, perunko vai mitä.. Olen alkanut miettiä, haluanko sittenkään...

    Äänestä

  • hemmo kirjoitti:

    Hui kauhistus kun sulla alkaa tosiaan olla jo lähellä se operaatio!!! Mua jänskättää sun puolesta!! Oma operaationi on sitten 6.9. eli sä olet jo toipumassa hyvää vauhtia siinä vaiheessa :)
    Joo tule sitten kertomaan mitä päätätte koosta, mulle tulee joko ff290cc tai sit se fm350cc jotenkin musta tuntuu että tuo pienempi ois mulle parempi mutta luotan lääkäriini ja jos sanoo että isompikin ok niin antaa mennä vaan :D Koko rahan edestä ;)

    Voima hali ja tsemppiä koitokseen!! Nyt ajatellaan vaan sitä lopputulosta ni kyllä ne kivut yms kestää!!!

    Kiitos tsemppauksesta! Tänään kävin nostamassa rahat operaatiota varten ja kauhealle summallehan tuo tuntui, kun ihan livenä kädessään rahat näki.. : ) Mutta huomenna siis viimeinen käynti lääkärin luona ja sit ylihuomenna leikkaus. Oikeastaan ei jännitä...mikä lie itsesuojeluvaisto päällä. Mutta jospa tajuan asian leikkauksen jälkeen. Kiva nähdä millaset fiilikset silloin on. Ja toivon hartaasti, etten pety lopputulokseen. Silloin muuten pääsisi itku. Mutta huomenna kertoilen viimeisimpiä ennen leikkausta-kuulumisia. : ) Tsemppiä myös kaikille muille, joilla leikkaus piakkoin!!!

    että kuljet tuollaisen rahanipun kanssa! Eikö leikkausta voinut maksaa laskulla vaikka ennakkoon, kuten itse tein Laatukirurgialla.

    Tsemppiä matkaan! Eiköhän kaikki mene hienosti kuten yleensä on mennyt muillakin.

    Kuinka paljon tuollainen leikkaus maksaa?
    kiittäen tiedosta !

    Äänestä

  • paljon ? kirjoitti:

    Kuinka paljon tuollainen leikkaus maksaa?
    kiittäen tiedosta !

    No, juttu on pitkä, siis ketju, mutta tuolla ihan alussahan se hinta kerrottiin ensimmäisessä tekstissä, että sieltä vaan lukemaan.

    Äänestä

  • tuntuista kirjoitti:

    että kuljet tuollaisen rahanipun kanssa! Eikö leikkausta voinut maksaa laskulla vaikka ennakkoon, kuten itse tein Laatukirurgialla.

    Tsemppiä matkaan! Eiköhän kaikki mene hienosti kuten yleensä on mennyt muillakin.

    Heissan! Juu, itseäni kans mietitytti nostaa isoja summia rahaa, mut en pysty maksamaan kortilla koko sumaa, kun on se 5000e/pvä rajoitus. Eli osan maksan sit kortilla ja osan jouduin nostamaan eilen...En siis ihan koko summaa nostanut, neljä tonnia kuiteskin..

    Äänestä

  • tuntuista kirjoitti:

    että kuljet tuollaisen rahanipun kanssa! Eikö leikkausta voinut maksaa laskulla vaikka ennakkoon, kuten itse tein Laatukirurgialla.

    Tsemppiä matkaan! Eiköhän kaikki mene hienosti kuten yleensä on mennyt muillakin.

    Lasaretti ei ota etukäteen maksuja, vaikka itsekin ehdotin. Haluavat, että työ tehdään ensin ja potilas tyytyväinen lopputulokseen. Ehkä näin ollen antaa myös luotettavan kuva itsestään..

    Äänestä

Hei!
Uskomatonta mutta totta, huomenna on leikkaus. Tänään kävin leikkaavan lääkärin luona ja päätettiin proteesin koko. Eli päädyttiin pisaranmalliseen 350cc, jolla tarkoitus saada hyvä kohotus rintoihini. Koko ehkä saattaa kuulostaa isolle, mutta lääkärin mukaan tulos on sopusuhtainen ja luonnollinen c-kuppi. Lääkäri myös piirsi rintani täyteen viivoja ym, joten huomenna on sitten jo valmiina. Lääkäri tosiaan on erittäin kiva ja kehuttu kirurgi. Antoi myös hyvät hoito-ohjeet, sekä määräsi jo tarvittavat kipulääkkeet, vähän miedompaa ja vahvempaa.
Mikä lie, kun ei jännitä yhtään...erittäin kummallista. : ) Katsotaan miten on huomenna aamulla.. Mutta nyt toivotan kaikille mukavaa omien leikkausten odotusta ja seuraavan kerran kun kirjoitan, olen hieman terhakkaammassa kunnossa. : ) (ellen sitten illan hämyssä katso, onko joku jo viestini kerennyt lukemaan)
Joku kyseli leikkauksen hintaa. Tarkkaa en tiedä, riippuu olenko sairaalassa yötä ym. Mutta hintahaitari kyseisessä sairaalassa on 5500e-6500e.

Äänestä
  • Voima hali ja onnea matkaan!!! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja että et olisi kamalan kipeä! Tule sitten kertomaan kun olet toipunut, että miten meni :) Mä täällä varmaan joka ilta piipahdan..joskaa en sitten lauantai-iltana :D Joskin meinaa puskee flunssaa niskaan joten katotaan siirtyykö leikkaus :(
    Onko sulla tuo 350cc fm vai ff mallia?

    Äänestä

Aloitin uuden keskustelun, mutta taidan laittaa nyt tännekkin kuulumisia. Leikkaus oli siis torstaina 4.9 ja operaatio meni hyvin. Herättyäni en ollut kovinkaan kipeä, mutta päivän mittaa kivut kovenivat ja olin TOSI kipeä. Lääkettä sain, mutta tuntui, ettei auta. sattui mukaan vielä liian pienet liivit, jotka varmaan pahensivat kipua. Eilen pääsin kotiin ja ostin samalla isommat liivit itselleni. Kipua on edelleen, mutta pärjään lääkkeiden kanssa. Suihkussakin olen käynyt ja ihan normaalisti, mutta hissutellen elän kotona. Kipu esiintyy etenkin haavoissa, mutta myös rintalihaksissa, koska implantit osittain niiden alla. Hieman mietitytti lopputulos, mutta luotin silti huippukirurgiin. Noh, tissit ovat erittäin luonnollisen näköiset. Ei näy todellakaan implantin rajoja ja laskeutuvat kauniisti. Itse en missään nijmessä halunnut nännit kohti taivasta-tissejä. Tulokseen olen tyytyväinen ja kunhan turvotus on laskenut, miellyttää varmasti vielä enemmän. : ) Miehelle vilautin eilen ja kyllähän nuo näytti kelpaavan hällekkin. Vaikka sanoi, että olisin pärjännyt entisilläkin. Lapset eivät ole huomanneet mitään, enkä nyt meinannut mitään kertoa. Olen vain sanonut, että pitää varoa, kun olen vähän kipeä. Mutta kaikinpuolin olen tyytyväinen palveluun ja lääkäriin ja toivottavasti haavat paranevat hyvin ja kauniisti. Pää on edelleen tokkurassa lääkkeistä, mutta palaan vielä asiaan, kunhan tässä nyt hieman saan toipua lisää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nahkarukkanen kirjoitti:

Heippa!
Olen kirjoitellut tälle palstalle keväästä asti ja pian olen menossa rintaleikkaukseen, tarkoituksena kohentaa poven kokoa ja näköä. Joku tällä palstalla toivoikin, että kertoisin hieman tänne kokemuksiani ennen ja jälkeen leikkauksen. Päätin nyt kirjoitella kuuluimisia Nahkarukkasen nimimerkillä..

Taustaa sen verran, että olen imettänyt jo useamman lapsen ja tarkoituksena ei ole ainakaan 10v sisällä tehdä lisää. Koskaanhan ei voi sanoa varmaksi, etteikö niitä enää ollenkaan tulisi. Imetyksen jälkeen, jäljellä on siis roikkuvat b-kupin rinnat, jotka alkoivat todella häiritä minua. Aloin salaa haaveilla uusista rinnoista, kun häpesin nykyisiäni jopa mieheni edessä. (Vaikka mies on maailman ihanin ja yritti kehua tissejäni) Noh, iltaisin etsin tietoa leikkauskesta ja katselin kuvia silikonitisseistä. : ) Sitten vain eräänä päivänä päätin, että nyt laitan asian vireille ja soitin Suomessa erääseen yksityiseen sairaalaan ja varasin sieltä ajan itselleni. Kun istuin sitten odotushuoneessa, ajattelin olevani HULLU. Mitä minä ihan tavallinen nuori äiti täällä teen. Lääkärin vastaanotolla kuitenkin alkoi ajatukset olla hyvinkin positiivisisa ja lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen ja mukava. Päätimme siis samalla kertaa leikkauspäivän ja sain hinta-arvion.(h.5500-6500e) Syyskuussa olenkin sitten menossa operoitavaksi ja jännitää todella. Olen ostanut jo valmiiksi urheiluliivit, käynyt mammografiassa ja ultrassa ja varannut lastenhoitajan kotiin...Vielä pitää hankkia apteekista haavoihin hoitovälineitä ja voidetta, joka estää arpikudoksen kasvua. Nyt vain siis odottelen ja lasken päiviä. Tulavasta leikkauskesta vielä sen verran, että proteesi tulee olemaan pisaramallinen ja koko 310cc tai 350cc, lääkäri päättää sen edellisenä iltana ennen leikkausta. Riippuen myös tietysti omasta mielipiteestänikin. Tuolla 310cc proteesilla lopputulos on lääkärin mukaan reilu b tai pieni c.
Kirjoittelen vielä ennen leikkausta kuulumisiani ja tuntemuksiani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu