Uusi-Ukki tiedotus, 25.8 Puoeltap.

Kyllä Sirkka-Liisa Anttila, on Tanja Karpelan lisäksi, kaksi Keskutan kruunamatonta "Kuningatarta". Sirkka Liisa taas lisäsi mainettaan, Kepun puuhakkainpana naiskansanedustajana, mitä uusiin avustusmäärärahoihin tulee. Nythän on jo ollut vuosia Laki, jonka mukaan Suomen vesistöjä pitää suojella Typen liukenevmisestä vesistöihimme. Laki jolla Ranta-alueiden viljelijät velvoitettiin kaivamaan suojaojat rannoilleen jolla edes vähän estettäisiin myrkkyjen päästö vesistöihimme.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että tämäkin Keskustalaisten ministerien runnaama laki onkin torso, sitä ei siis tarvitse noudattaa koska kukaan ei edes valvo lain noudattamista. Televisiossa juuri joku viljelijä vihjaisi, että siinä vaan menee viljelijältä turhaa hyvää viljelysmaata pois käytöstä jos lakia noudatettaisiin sanantarksti, että sellainen laki taas keskustapuolueelta.

Mutta eihän sinä mitään, taas nousi tuo Kepun pelastava enkeli Anttilan-Sirkka Liisa ja ratkaisi koko jutun tuosta vaan. Nyt aletaan viljelijöille maksaa täyttä hehtaarimaksua viljelyksestä poisjääneelle alalle. No me veronmaksajathan olemme taaskin maksumiehiä, kuten kaikessa mitä nämä Kepumunisterit päättävätkin.

Kyllä täytyy sanoa, että tämä Ministeri Anttila, on röyhkeyden huippu esityksineen, muistammehan hänen edellisen maksuvelvoitteen veronmaksajille, siis maksetaan sikatiloille lisämaksua, jos he hoitavat sikojaan hyvin, eikä huonosti, kuten Tyttärensä ja Vävynsä tilalla tehtiin. Voi hyvät hyssäkät tätä röyhkeyttä, miksi voi miksi Kokoomusministerit tällaista röyhkeyttä hyväksyvät. Ei silloin Demarihallituksen aikaan tuollaiset "Väärinkäytökset" olisi tullut kuuloonkaan.

Kyllä Juma kauta tulee lipposta ikävä, nyt Hallituksessa tarvittaisiin tälläaisia "Mörähtelijöitä" jotka pitäisivät asiat Oordingissa. Äläkä sinä Pohjan-Akka taas yritäkään vääristellä tosiasioita, olet nimittäin Lipposen suhteen täysin hakotiellä, muistutukseksi vain.??????
21481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Jos Suomeen perustettaisiin Agronominen Kansanyliopisto, olisi Sirkka-Liisa sen itseoikeutettu tukiaistieteen professori.

Äänestä
  • Peräti Agronoomi, olen aina luullut hänen olevan vain Sikalanhoitajan Emäntä, josta Kepu hänet listoilleen sai houkuteltua. Vaikka eihä sitä koulutusta ole Uusi- Ukillakaan, ja silti pystyn myöskin asiakeskusteluun näitten viisaitten Kepulaisten Punikittelijoiden kanssa.???

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Peräti Agronoomi, olen aina luullut hänen olevan vain Sikalanhoitajan Emäntä, josta Kepu hänet listoilleen sai houkuteltua. Vaikka eihä sitä koulutusta ole Uusi- Ukillakaan, ja silti pystyn myöskin asiakeskusteluun näitten viisaitten Kepulaisten Punikittelijoiden kanssa.???

    Kokemusta tukiaisten lypsämisessä piiiiitkältä ajalta.... Maatalousministerinä voi hyödyntää täysmääräisesti iltalypsyosaamistaan.

    Ja Ukki on piikki saitille sontivien palstakepulien lihassa. Jatka samaan malliin vain, Ukki. Antaa niiden uuninpankkonerojen mellastaa niin paljon kuin jaksavat.

    Äänestä

Tiedota Ukki mitä haluat mutta tämä nykyinen hallitus tekee niin tuloksekasta ja sekä kansalaisten ostokyvyn että valtiontalouden kannalta vahvaa politiikkaa jotta siitä on vara maksaa viljelemättömille hehtaareillekin tukea eikä tunnu missään.

Maanviljely tässä maassa ei koskaan enää tule olemaan itse itsensä kannattavaa, sen verran kallis harrastus siitä on tullut. Joten me jotka aitoa lisäarvoa tuottavalla työllä tienaamme tämän maankolkan vaurauden, me voimme maksaa vähän extraa jotta saadaan kotimaassakin tuotettua ruokaa pöytään. Niillekin jotka loisivat täällä yhteiskunnan elätteinä. Niitähän on kapiaisista maajusseihin monenmosia loisia.

Se vielä etteihän sitä koskaan tiedä vaikka veli venäläinen, saatuaan Lipposen avulla kaasuputken Itämereen, laittaa sen turvaksi sellaiset sulut sinne Tanskan salmiin ettei meille seilaa sen enenpää ruokalaivat kuin muutkaan kulutustavarat. Sitä on silloin parasta olla omavaraisuutta sen verran ettei pettua tarvitse alkaa syödä. Kun meillä on niin tyhmä presedenttikin ettei ymmärrä meitä Natoon liittää, ja pääminnisteri samanlainen nahjus, ei uskalla Natoon veitä viedä Mattikaan.

Joten Ukki, marinat pois

Äänestä
  • Kerroin vain miten röyhkeää poliittista peliä vie tämä Ministerimme Sirkka Liisa. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi jopa Natoa myöten mutta kyllä pitäisi jonkinlainen raja olla Maatalouden tukemisellakin, ymmärrän kyllä, että Maataloutta tuetaan kaikialla maailmassa, mutta sitä tukemista mitä muualla pohjoismaissa tapahtuu, ei voi verrata Suomen maatalouden tukemiseen.

    Tarkoitan tällä sitä, että ne tukirahat otetaan muualla joistakin muista lähteistä, kuin suoraan veronmaksajien piikistä, kuten Suomessa tehdään. Eikä se Ruotsissa eikä Norjassakaan ole niin röyhkeää se rahasstus mitä nytkin Anna-Liisa Anttilan toimesta tapahtuu.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Kerroin vain miten röyhkeää poliittista peliä vie tämä Ministerimme Sirkka Liisa. Olen kyllä samaa mieltä kanssasi jopa Natoa myöten mutta kyllä pitäisi jonkinlainen raja olla Maatalouden tukemisellakin, ymmärrän kyllä, että Maataloutta tuetaan kaikialla maailmassa, mutta sitä tukemista mitä muualla pohjoismaissa tapahtuu, ei voi verrata Suomen maatalouden tukemiseen.

    Tarkoitan tällä sitä, että ne tukirahat otetaan muualla joistakin muista lähteistä, kuin suoraan veronmaksajien piikistä, kuten Suomessa tehdään. Eikä se Ruotsissa eikä Norjassakaan ole niin röyhkeää se rahasstus mitä nytkin Anna-Liisa Anttilan toimesta tapahtuu.

    Suomenkin. Vastaa heti.

    Äänestä

siellä Venäjän armeijassa ?

Äänestä
  • Ja palkittu itsensä Leninin korkeimmalla ansiomerkillä!

    Äänestä

Eläköön sosialismi!

Toveri Uusi-Ukki ottaa (jälleen) tärkeän asian esille. Maanviljely on sosialistisen yhteiskunnan syöpä, josta onneksi päästään eroon heti vallankumouksen jälkeen. Maanviljelijät uudelleenkoulutetaan soveliailla leireillä ja laitoksilla iloisiksi sosialismin rakentajiksi, sellaisiksi, jotka osaavat kunnioittaa toveri Uusi-Ukkia esikuvanaan, eivätkä enää pilkkaa häntä hidassytytyksiseksi idiootiksi kuten tällä palstalla jotkut tyhmät kepulaiset tekevät.

Maanviljely on turhaa hommaa. Ravinto voidaan aivan hyvin tuottaa teollisesti, jolloin sen ravintosisältö saadaan optimoiduksi tieteellisen tarkasti. Myös maku standardoidaan, jolloin kaikki saavat syödä samanmakuista ruokaa samansuuruisen annoksen joka päivä. Ihanaa! Poissa on kapitalistisen hapatuksen epätasa-arvo ruoan maun ja laadun suhteen, kun kaikki saavat samanlaisen annoksen. Puolue-eliitin jäsenet tosin voivat tehdä poikkeuksen - koko kansan edustajana he joutuvat syömään ulkomaisia ruokia, jotta tiedettäisiin miten alas länsimainen hapatus on ruoanvalmistuksessa vajonnut. Puolueen eliittiin pääsemiseksi joutuu tekemään uhrauksia, tämä on yksi suurimmista, joutuuhan siinä terveyskin vaakalaudalle.

Toveri Uusi-Ukki otti esille meidän vallankumouksen uljaiden ritareiden suurimman elossa olevan idolin, ajatusten Kallaveden, miehisyyden Puijon Paavo Lipposen. Hänestä tulee meidän valtiaamme, proletariaatin diktatuurin vallan henkilöitymä, kaikista tovereista toverein, ultrademokratian henkilöitymä.

Toveri Lipposen muistelmat tulee olemaan meidän tärkein kirjamme, se jaetaan jokaiseen kotiin, kouluissa sitä käytetään oppikirjana, kirjastoissa muut kirjat poltetaan, jokaisen toverin tulee kantaa sitä aina mukanaan. Ah kuinka mahtavaksi elo silloin tuleekaan! Unelmat antavat meille voimaa kestää tässä kapitalistien ja ökyisäntien sortovallan alla olevassa Suomessa. Toveri Jutta Urpilaisen kanssa yhdessä unelmoiden matkaamme kohti vallankumousta ja ultrademokraattista toveri Lipposen johtamaa Suomea!

Äänestä
  • Minä ainakin tulen aina hyvälle päälle kun luen tekstejäsi. Niin kyllä tulisi Urpilaisesta ja Lipposesta loistava yhteiskuva Pronnssiin valettuna . Urpilaisella kukkaisleninki päällään, joka hänellä oli puolueen Kesäjuhlilla siinä kyllä kansanjoukot Kapitalistin hengessä kadehtisivat tätä pariskuntaa.

    Lipposen olisi tietenkin luovuttava Kansanedustajavaimostaan ja lyötävä hynttyyt yhteen Jutan kanssa, se jäi varmaankin sinulta pois tuosta Analyysistäsi.??

    Äänestä

  • Meillä tulee maataloudessa siirtyä tukivapaaseen kolhoosi- tai sovhoosimalliin, kuten meidän ultrademokraatit Ukki, Mielipidepankki, Kapi ym. jo pitkään ovat unelmoineetkin. Se onkin ensimmäinen toteutuskelpoinen Jutta-unelma joka SDP:n unelmatehtaasta on esiin putkahtava.

    Unelman mukainen täyskollektivointi johtaa maatalouden tuottavuuden parantamiseen ja modernisointiin kun porvarillinen kepukulakkimaatalous eliminoidaan. Samalla päästään maataloustukien rasitteesta. Kepukulakit voidaan siirtää tekemään metsä- tai kaivostöitä aivan kúten Isä Aurinkoinen teki omille kulakeilleen Ultrademokraattisessa Neuvostoliitossa.

    Ja aivan kuten Neuvostoliitossa, meilläkin on tehokkuuden maksimoimiseksi erikoistuttava alueittain. Etelä-Suomessa pitää keskittyä vain teollisuustuotantoon, joten kaikki maatalous on sirrettävä Itä- ja Pohjois-Suomeen jossa joutilasta maata on yllinkyllin. Pääviljelykasviksi tulee ottaa satoisammat kasvit kuin mitä kepukulakit vilejelevät, näin päästään tarpeesta tukea maanviljelyä. Maissi ja muut kasvit jotka tuottavat suuren sadon on saatettava viljelyyn Suomessakin eikä tyydyttävä johonkin Ohraan ja Kauraan. Myös kahvia jota tavallinen kansa paljon käyttää tulee ruveta viljelemään jotta tuonnista päästään.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    Minä ainakin tulen aina hyvälle päälle kun luen tekstejäsi. Niin kyllä tulisi Urpilaisesta ja Lipposesta loistava yhteiskuva Pronnssiin valettuna . Urpilaisella kukkaisleninki päällään, joka hänellä oli puolueen Kesäjuhlilla siinä kyllä kansanjoukot Kapitalistin hengessä kadehtisivat tätä pariskuntaa.

    Lipposen olisi tietenkin luovuttava Kansanedustajavaimostaan ja lyötävä hynttyyt yhteen Jutan kanssa, se jäi varmaankin sinulta pois tuosta Analyysistäsi.??

    kasvatuksen saanet itsestämme.
    Mihinolisikaanmaame ajautunut jos emme olisi käyneet voitokasta taisteluamme 1918.
    Forssan kokouksen perustamisasiakirjan mukaisesti me olemme taivaltaneet jä pyrkineet toisinajattelijoita käänyyttämään marssien, joskus jopa uhkaillenkin jotta olisimme savuttaneet Neuvostolittossa sekä DDR:ssä vallinneen rauhanomaisen ja kaikkia ihmisiä koskevan tasa-arvioisen sekä työläisiä kunnioittavan elämän.

    Siksipä minua hävettääkin tänäpäivänä ilmoittaa olevani sosialidemokraatti, kun emme tuota kansan vastustuksesta johtuen saavuttaneet, joten katson parhaimmakseni tehdä Lipposet, ja örähtää SO LONGIT, ja siirtyä edustamaan ja puolustamaan ihannevaltiomme perustuksille nousseen Venäjän aikaansaamaa tulevaa taloudellista vallankumousta.

    Uusi puheenjohtajamme Jutta Urpilainen johdattakoon meidät auvoiseen sosialismin paratiisiin, rahattomaan yhteiskuntamalliin, missä mikään ei maksa mitään, eikä verojakaan perittäisi.
    Näin rahan mitätöimisen seurauksena me olisimme kaikki tasa-arvoisia, eikä tasa-arvoisemmuutta sallittaisi kuin uudelle-ukille ja kapille, sekä tietenkin Urpilaisille itselleen kuin meidän uudelle maollemme Lipposelle armeijjoineen, jotta maahamme ei tulisi kepunlaisten kaltaisia loisia, eikä muutakaan rahaan liittyvää.
    Pohjois-Koreasta tulisi ystävyysvaltiomme, jonne voisimme ilmaislenolla suunnistaa ilmaiseksi lomailemaan kerran elämäsämme.
    Titenkin he tulivat vastavuoroisesti maahamme, ja toisinaan pitäisimme yhteiset leikkimieliset ampumakilpailut niskuroijien toimiessa maalitauluina, toveri kapin toimiessa tuomarina, uusi ukin hoitaessa taulujen vaihdon hevosineen.

    Siis noudattakaamme Toveri lipposen esimerkkiä, jotta pysyisimme edelleenkin suurten kansakuntien joukossa.

    Ukille huomauttaisin, että minua tosissaan hävettää kun emme ole päseet asetettuun tavoitteeseemme, vaan on käynyt päinvastoin.
    Aatteemmehan on uljas, mutta kun herrat tuli ja pilas sen, siis noudattakaamme toveri Lipposen esimerkkiä, ja hylätkäämme tuo ymmärtämöttömyyden pesäkkeeksi muodostunut eduskunta toveri Urpilaisen jo nyt hyväksi havaitulla tyylillä.

    SO LONG.

    Äänestä

  • maataloustuista kirjoitti:

    Meillä tulee maataloudessa siirtyä tukivapaaseen kolhoosi- tai sovhoosimalliin, kuten meidän ultrademokraatit Ukki, Mielipidepankki, Kapi ym. jo pitkään ovat unelmoineetkin. Se onkin ensimmäinen toteutuskelpoinen Jutta-unelma joka SDP:n unelmatehtaasta on esiin putkahtava.

    Unelman mukainen täyskollektivointi johtaa maatalouden tuottavuuden parantamiseen ja modernisointiin kun porvarillinen kepukulakkimaatalous eliminoidaan. Samalla päästään maataloustukien rasitteesta. Kepukulakit voidaan siirtää tekemään metsä- tai kaivostöitä aivan kúten Isä Aurinkoinen teki omille kulakeilleen Ultrademokraattisessa Neuvostoliitossa.

    Ja aivan kuten Neuvostoliitossa, meilläkin on tehokkuuden maksimoimiseksi erikoistuttava alueittain. Etelä-Suomessa pitää keskittyä vain teollisuustuotantoon, joten kaikki maatalous on sirrettävä Itä- ja Pohjois-Suomeen jossa joutilasta maata on yllinkyllin. Pääviljelykasviksi tulee ottaa satoisammat kasvit kuin mitä kepukulakit vilejelevät, näin päästään tarpeesta tukea maanviljelyä. Maissi ja muut kasvit jotka tuottavat suuren sadon on saatettava viljelyyn Suomessakin eikä tyydyttävä johonkin Ohraan ja Kauraan. Myös kahvia jota tavallinen kansa paljon käyttää tulee ruveta viljelemään jotta tuonnista päästään.

    tämä tulipalopunikki, siis tämä Sonnimullikka Suomusalmenkorkeudelle viljelemään Maissia ja riisiä. Sehän jäi vielä toverinne Staalinilta kesken se maissinviljelys, mutta silloin sattui vaan olemaan Kylmä kesä, kuten tänäkin vuonna.

    Mutta kyllä Sonnimies keinot keksii, ja hänellähän olisi jo ilmainen työvoimakin käytössään. Ne hänen kymmenet naisensa jotka siellä mökillä häntä piirittävät, siivoisivat kyllä nuo Riisiviljelmät.

    Siellä myöskin tämä Sonnipunikki saisi paljon Keskustaväkeä puolelleen näissäkin Pirttiviljelys ja muissakin asioissa. Silloin saisimme olla ja elää huoletonna veroasioittemme suhteen.

    tuon alimmaisen viljelysrajan suhteen.
    Mutta koska tavoittelemassamme yhteiskunnassa ei olisi keskusttaa, sen enemmän kuin oikeistoakaan, vaan ainoana ultrademokraatinen sosialistipuolue.

    Toveri stalin, kuten v.i.leenikin on meidän puoluemme peruskallio, joka sinun historiantietosi mukaan onkin ollut jo maanviljelyksen sosialiultrademokraattisen viljelymenetelmän alullepanija.

    Riisi olisi tietenkin yksi päälajike limingan ja pohjanmaan vetisillä peltoalueilla, mutta ei Sonnomiehen vaan ukin valvonnassa, Uljaan Sonnimiehen toimiessa härkänä, ja naisten hoitaesa hänen lypsämisensä.

    Ei voisi olla veroja kun ei olisi tulojakaan, vaan kaikki jotka suojaojien(vallihautojen) kaivuulta olisivat vapaina, niin kantaisivat kortensa kekoon, jotka sitten vappuna, suurena työläisten juhlana poltettaisiin tuhkalannoiteeksi.

    Jos joku ei ala kohta uskomaan sosialidemokraattiseen maanviljelystaitoon, niin tulkoon tuomituksi afganistaniin unikkoviljelmille loppuiäkseen.

    Inarin kunta olkoon ainoa vehnänviljelyyn sallittu alue.

    Tietenkin nyt näin säästyneet tukiaiset, voisivat ultrademokraattiset sosialistit,käyttää kartanoidensa eli datzojensa laajentamiseen, sekä mehiläikennoasuntotuotannon lisäämiseen.

    Minä olenkin aito ja oikea sosialidemokraatti, kuten muutkin ketjumme uljaat toverit, ovat varmaankin panneet merkille.

    Tavella me lumestasulattaisimme puupolttoainella käyttövetemme, niin ei olisi hakkuuongelmiakaan, kuten ei myökään metsäverotusta.
    sammalella pyyhkisimme perseemme joten paperiakaan ei tarvittaisi, muuhun kuin kaksi kertaa vuodessa ilmestyvään ultrademokrattisensosialismin uusista tavoitteista kertovaan yksisivuiseen lehteen.
    savutuksistahan ei ole mitään julkaisemista, koska se on jokapäivä nähtävissä.
    Tietenkin etelässä summan uudelleen avatulla tehtaalla tuo paperi tuotettaisiin ja painettaisiin helsinginsanomien jättämässä painossa. Siellä olisi jo tarkoitusta varten aatteliset toimittajatkin.

    Ei olisi huolenhäivää, kun kansan elinikäkin laskisi realistiselle tasolle, mikä olisi kaikkien saavutettavissa työikäisenä, jolloin vanhustenhuolto-ongelmakin ratkeaisi.
    Päivähoitoakaan ei tarvittaisi, koska kukaan ei haluaisi lapsia saisi sittää vain Lipponen Urpilaiselle, ja muille nasille, kuitenkin vain sata saisi olla raskaana samanaikaisesti.
    Hänen spermmaansa olisikin lysetty, pitkälle tulevaisuuteen, mitä säilytettäisiin
    atomivoimajätteiden kanssa samassa luolassa.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    tämä tulipalopunikki, siis tämä Sonnimullikka Suomusalmenkorkeudelle viljelemään Maissia ja riisiä. Sehän jäi vielä toverinne Staalinilta kesken se maissinviljelys, mutta silloin sattui vaan olemaan Kylmä kesä, kuten tänäkin vuonna.

    Mutta kyllä Sonnimies keinot keksii, ja hänellähän olisi jo ilmainen työvoimakin käytössään. Ne hänen kymmenet naisensa jotka siellä mökillä häntä piirittävät, siivoisivat kyllä nuo Riisiviljelmät.

    Siellä myöskin tämä Sonnipunikki saisi paljon Keskustaväkeä puolelleen näissäkin Pirttiviljelys ja muissakin asioissa. Silloin saisimme olla ja elää huoletonna veroasioittemme suhteen.

    on vissiin kanssa riippapallit sen kullalla koristellun nahkiaisen alapuolella, mitkä ovat ilmeisesti valahtaneet löylyssä lauteen rakoon, ja ylösnoustessaan ei ole asiaa huomannut, kuin noin huudattaa.

    Löylynlyömä olet.
    Ajattelitko kapia, kun Anttila tuli samalla mieleesi, ja nuo oja hommat. Siinä olisikin kapin tyylinen nainen. Olisivat kuin kaksi marjaa.
    Kyllä kapi kuitenkin tuon Hyssälän mieluummin ottaisi kun se on lääkäri, vai valitsisikohan kehumansa Jäätteenmäen.
    Tuo nykyinen kun ei kauaa hanskassa pysy, jos ei ole ukinkaltainen täysin tollakko.

    Äänestä

noin höperö ukko. Kitutilallinen oli kotisi, mutta ei ihan noin pöljää suustaan päästäneet.

Terveisin naapurin likka.

Äänestä
  • aloin muistella naapureitani, ja niitä tyttöjä jotka siellä asuivat. Muistatko muuten sen tapauksen kun silloin kerran tulimme Kirkonkylältä tansesista kun porukastammme eräs jaska empä viitsi sukunimeä mainita koska tulisin sitäkautta tunnistetuksi, siis tämän pojan suusta alkoi tulla Sininen liekki, siis pirtu jota hän oli juonut, alkoi ulostullessaan pala sinista liekkiä, ilmeisesti sai tupakastaan kipinän. olen tästä ennenkin palstalla kertonut, mutta silloinkin minut valehtelijaksi leimattiin aitokepulaiseen tapaan.

    Siis jos olet naapurieni tyttöjä muistanet varmasti tapauksen. Olitko se sinä, joka nosti hameensa ja sammutit kusellasi sen liekin joka tuo pojan suusta tuli. Nimittäin me kaikki tiesimme mitä tuolloin piti tehdä, mutta häveliäisyysyistä koska olisi pitänyt kaivaa mulkkunsa esiin ja tytöt katsoisivat päältä, siihenaikaan häveliäisyys olikin kunniassa,meistä pojista ei kukaan pystynyt sammuttamaan tuota sinistä liekkiä joka pojan suusta tuli.

    Jos sinä olit tuossa porukassa olet todellakin minut Tunistanut, kerrohan lisään tuosta tapahtumasta, siitähän puhuttiin siellä Juonenkylällä pitkään.

    Muistan senkin kun se tyttö sanoi kun kyykkyi sen pjan naamanpäälle, hän sanoi, menköön kunnia mutta miehen henki on pelastettava, että sellainen tapaus.

    Äänestä

  • Uusi-Ukki kirjoitti:

    aloin muistella naapureitani, ja niitä tyttöjä jotka siellä asuivat. Muistatko muuten sen tapauksen kun silloin kerran tulimme Kirkonkylältä tansesista kun porukastammme eräs jaska empä viitsi sukunimeä mainita koska tulisin sitäkautta tunnistetuksi, siis tämän pojan suusta alkoi tulla Sininen liekki, siis pirtu jota hän oli juonut, alkoi ulostullessaan pala sinista liekkiä, ilmeisesti sai tupakastaan kipinän. olen tästä ennenkin palstalla kertonut, mutta silloinkin minut valehtelijaksi leimattiin aitokepulaiseen tapaan.

    Siis jos olet naapurieni tyttöjä muistanet varmasti tapauksen. Olitko se sinä, joka nosti hameensa ja sammutit kusellasi sen liekin joka tuo pojan suusta tuli. Nimittäin me kaikki tiesimme mitä tuolloin piti tehdä, mutta häveliäisyysyistä koska olisi pitänyt kaivaa mulkkunsa esiin ja tytöt katsoisivat päältä, siihenaikaan häveliäisyys olikin kunniassa,meistä pojista ei kukaan pystynyt sammuttamaan tuota sinistä liekkiä joka pojan suusta tuli.

    Jos sinä olit tuossa porukassa olet todellakin minut Tunistanut, kerrohan lisään tuosta tapahtumasta, siitähän puhuttiin siellä Juonenkylällä pitkään.

    Muistan senkin kun se tyttö sanoi kun kyykkyi sen pjan naamanpäälle, hän sanoi, menköön kunnia mutta miehen henki on pelastettava, että sellainen tapaus.

    niin sieltähän löytyykin yksitapaus sinustakin.
    se kyllälin tapahtu meirän krannilla sillon ku
    sinä meinasit krynnätä sinne maataloskoulun framille.
    Siitähän on jo aikaa. minä luulin sinun menneen Jurvalle insinöörin oppiin, mutta sitten kuulin keraan kun tansseissa tölväsin tuolla Kurikassa, että olit suutuspäissääs oulun onnikkaan hypänny.
    Eikö sinusta Jalasjärven tytöt sitten tykänneet tarpeeksi, ees senkään jälkeen kun suuhusi kusivat.
    puhuvat täälläpäin totena että sen takia sinusta olisi demaripunikki tullut, kun se kusi pääsi aivoihin asti, vaikka hulluhan sinä olit jo silloinki, kun kerran sitä jaskan pirtua ryystit, ja sytytit sen palamaan.

    Jaska sanokin jälkeenpäin, että kyllä se sen jutun tuolla maailmalla hänen tekemäkseen kääntää.
    No nyt meillä on jaskan leppoosaa yhyressä, kun mukulat ovat omissa olemisissaan.
    Se meidän Juho on maatalousministeriössä töissä, mikä helpottaa tuon toisen poikamme Eskon ja tyttäremme maijan maataloustukianomuksien tekoa paljon. Se Maijan mies on nyt osuuspankin pankinjohtaja, joten laina-asiatkin on suvussamme kunnossa.

    Oli se hyvä eettei meistä paria tullut, kun sinun kotitilasikin jäi veljellesi, mutta sait siitä kuulemma ihan hyvän perinnön itelles, vaikka kitutilahan se tuohon meidän tilaan verraten oli.
    Isäskihän taisi olla valtuustossa, oliko se nyt kommunistien äänillä, kun en oikein jaksa muistaa, kyllä minä muistankin, pientalonpoikien puoluessahan isäsi taisikin olla, mutta monta kauttahan se oli niinku meidän isäkin oli, ja pappaki, isä jatkoi papan maalaisliiton perinteitä.
    niin ne ajat muuttuu.
    Joko sinä olet oppinut tanssimaan, kun sillon et kunnolla osannut.
    En viitsinyt sinun nimeä laittaa, kun se on kohta muutenkin kaikkien tierossa tuon kusijutun takia.

    Käytkö sinä työväentalolla vielä yhtä usein kuin ennen. Annikki vain tiesi sinun niissä piireissä nykyäänkin liikkuneen. Olet jatkanut sitten sukusi perinteitä.
    T. samankylän tyttö

    Äänestä

  • muistiani kirjoitti:

    siinä sinä kyllä muistat väärin, että minä olin se jonka suuhun kustiin kyllä se jaska oli, mutta eipä jatketakaan tätä Tebatointiamme, pyydänkin, älä paljasta henkilöllisyytäni.

    Kenen kanssa Anneli meni naimisiin minä olin todellakin Anneliin vähän pihkassa, aiheetta enempää hyvät voinnit vai sinullekin puhutaan ja kirjoitellaan muista asioista.

    Äänestä

Uusi ukki sosialistina vetää mutkat suoraksi. Sanoppa mitä ajattelen ihannoimaasi lipposta. Lipponenhan on värväytynyt venäläisen kaasuputken puuhapeteksi ja edistää hanketta. Mitä uusi-ukki ajattelee jos venäläiset ydinsukellusveneet ja sotalaivat tulevat suomen rannoille vartioimaan venäläistä kaasyputkea. Onko lipposen toiminta mielestäsi isänmaallista. Pyydän vastausta.

Äänestä
  • En ole sosialisti, kuten väität, panen kyllä asiat Poikki halki ja pinoon, ilman kummempia kommerverkkejä. Miten helvetissä sinä näet tässä jotakin outoa, pitäisikö Lipposen ennakoida nyt Kapitalistisen Venäjän tulevia tapahtumia. Miksi sinä edes kyselet moista, kun tiedät hyvin, että siihen ei tänäpäivänä löydy vastausta.

    Jos me Liityttäisiin nyt ensi tilassa natoon niin Venäjän uhka olisi silloin poispyyhitty, se on taas eriasia jos suurvaltojen välille tulee yhteenottoja, silloin Suomi on auttamattomasti survaltojen jaloissa oltiimpa Natossa tai emme. Tämä maantietellinen asemamme kun on suurvaltojen välillä. Olletikin euroopan ja Venäjän välillä. Nato ehkä Viivästyttäisi ainakin parillakymmenellä vuodella Maailmanpaloa.

    Miksi sinä olet noin pirun huolissasi tuosta kaasuputkesta, sodan syttyessä tällainen putki olisi helppo katkoa monestakin paikasta pitkin Itämerta. Ja mitä lipposen neuvotteluihin tulee, sillä ei ole paskankaan vertaa tekemistä Sodan kanssa, sehän on pelkkää pisnestä koko touhu.

    No molemmat kaupan osapuolet halusivat lipposen, tuntien hänen neuvottelukykynsä, ei kai siinä muuta ole. Sinun ainoa tarkoituksesi on vain painaa Lipponen syvälle Itämeren aaltoihin ja upottaa hänet lopullisesti, mutta onneksi siihen ei pysty paremmatkaan miehet kuin sinä Kepulireppana. en oikein voi sinullekaan muuta sanoa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Uusi-Ukki kirjoitti:

Kyllä Sirkka-Liisa Anttila, on Tanja Karpelan lisäksi, kaksi Keskutan kruunamatonta "Kuningatarta". Sirkka Liisa taas lisäsi mainettaan, Kepun puuhakkainpana naiskansanedustajana, mitä uusiin avustusmäärärahoihin tulee. Nythän on jo ollut vuosia Laki, jonka mukaan Suomen vesistöjä pitää suojella Typen liukenevmisestä vesistöihimme. Laki jolla Ranta-alueiden viljelijät velvoitettiin kaivamaan suojaojat rannoilleen jolla edes vähän estettäisiin myrkkyjen päästö vesistöihimme.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että tämäkin Keskustalaisten ministerien runnaama laki onkin torso, sitä ei siis tarvitse noudattaa koska kukaan ei edes valvo lain noudattamista. Televisiossa juuri joku viljelijä vihjaisi, että siinä vaan menee viljelijältä turhaa hyvää viljelysmaata pois käytöstä jos lakia noudatettaisiin sanantarksti, että sellainen laki taas keskustapuolueelta.

Mutta eihän sinä mitään, taas nousi tuo Kepun pelastava enkeli Anttilan-Sirkka Liisa ja ratkaisi koko jutun tuosta vaan. Nyt aletaan viljelijöille maksaa täyttä hehtaarimaksua viljelyksestä poisjääneelle alalle. No me veronmaksajathan olemme taaskin maksumiehiä, kuten kaikessa mitä nämä Kepumunisterit päättävätkin.

Kyllä täytyy sanoa, että tämä Ministeri Anttila, on röyhkeyden huippu esityksineen, muistammehan hänen edellisen maksuvelvoitteen veronmaksajille, siis maksetaan sikatiloille lisämaksua, jos he hoitavat sikojaan hyvin, eikä huonosti, kuten Tyttärensä ja Vävynsä tilalla tehtiin. Voi hyvät hyssäkät tätä röyhkeyttä, miksi voi miksi Kokoomusministerit tällaista röyhkeyttä hyväksyvät. Ei silloin Demarihallituksen aikaan tuollaiset "Väärinkäytökset" olisi tullut kuuloonkaan.

Kyllä Juma kauta tulee lipposta ikävä, nyt Hallituksessa tarvittaisiin tälläaisia "Mörähtelijöitä" jotka pitäisivät asiat Oordingissa. Äläkä sinä Pohjan-Akka taas yritäkään vääristellä tosiasioita, olet nimittäin Lipposen suhteen täysin hakotiellä, muistutukseksi vain.??????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu