Onko ekivaari oikeassa?

Kolminaisuusoppia ei ole Raamatussa ja ensimmäiset maininnat siitä on noin 200-luvulta.
Kirkolliskokoukset päättivät kolminaisuusopin 300-luvulla.

Useimmat kristityt on käsittäneet asian Raamatusta väärin vaikka Jeesus sanoo selkeästi että "me kaikki olemme yhtä" tarkoittaen että ei ole kolmea vaan kaikki.

Joh.17:21-22 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-

22

442

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tullut uskoon, ja opettaa JO Raamattua,on erikois tapaus, että heti uskoon tultuaan voi olla kolminaisuuden opettajana, tai sitä vastaan, niikuin nyt tekee Pe.ku!

      * Kolminaisuus ON Raamatussa, ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI!

      * Uskovainen, uudestisyntynyt on Kristuksessa, ja Kristus on Jumalassa, uskovainen on siis kaäketty Kristuksessa Jumalaan. ja olmme näin turvassa, mutta emme silti ole Jumalia, olmme vaan Jumalassa, on eriasia olla Jumala, kuin olla Hänessä. Emme ihminen parka ole Jumalia, emmekä milloinkaan tule Jumalaksi, jo siitäkin syytä, että olemmehan ihmisiä.
      * Jumala on Jumala kolmiyhteinen, ei ihminen, vaikka Jumalan toisella persoonalla Jeesuksella on myös täydellisen ihmisen ominaisuus ja muoto, mutta ei hän siinä ominaisuudessa Jumala olekkaan, Jumala Hän on Isässä, niinkuin Pyhä Henkikin.
      * He ovat Isässä yhtä, vain ja ainostaan HE, siihen pyhyyteen ja jumalisuuteen ei ole ihmisellä asiaa milloinkaan eikä koskaan, ollaksemme samaa Jumalan kanssa, ollaksemme Jumalia siinä kuin Jumala kolminaisuudessaan on, ei ikinä eikä koskaan.

      • miten Raamattu opettaa ja mainitsinkin sen joten omasta päästäni nuo Raamatun jakeet ja opit ei ole.

        Raamatussa ei todellakaan ole mainitsemaasi kolminaisuusoppia ja helpoitenhan sen huomaat kun alat sitä laavaamaan.

        Turha mainita Raamatusta kaikkia niitä paikkoja joissa kolminaisuusoppia ei ole.

      • Pe.ku kirjoitti:

        miten Raamattu opettaa ja mainitsinkin sen joten omasta päästäni nuo Raamatun jakeet ja opit ei ole.

        Raamatussa ei todellakaan ole mainitsemaasi kolminaisuusoppia ja helpoitenhan sen huomaat kun alat sitä laavaamaan.

        Turha mainita Raamatusta kaikkia niitä paikkoja joissa kolminaisuusoppia ei ole.

        * ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI! Väitätkö vastaan?

      • Mohikaani_27 kirjoitti:

        * ISÄ POIKA ja PYHÄ HENKI! Väitätkö vastaan?

        ei Pojasta, jonka kautta kaikki on.

        1.Korinttolaiskirje:
        8:6   "niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

        Efesolaiskirje:
        3:15   "josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä",

    • helluntailaiset ovat

      tässä asiassa suurien kirkkokuntien kanssa samoilla linjoilla.

      Niin kuin Peku sanoi, kolminaisuusoppi ei ollut alkuseurakuntien opetuksessa. Juutalaisuudessa, josta kaikki kirjauskonnot polveutuvat, ei kolminaisuutta ole vieläkään.

      Kastekysymyksessä helluntailaisilla on vallan oma linja, vaikka se on huomattavasti yksiselitteisempi asia kuin kolminaisuusoppi.

    • todé

      onko evankeliumin sisällöllä kuitenkaan eroa, jos vaikka saisitkin pitää 3 eri Jumalaa?

      • hirvas

        kun Jumala itse ilmoittaa, ettei ole muita jumalia, ei ainakaan kolmea..

        2.Moos. 20:1-3

        1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
        3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

      • hirvas kirjoitti:

        "Älä pidä muita jumalia minun rinnallani."

        Tuohan tarkoittaa että muita Jumalia ei tule palvoa ja tuossahan (fiktiivinen) raamatun Jumala itseasiassa vahvistaa että niitä on.

        Kuten sanassaan (LOL) tekee muuallakin.

        Te hihut ette edes lue mytologianne kirjaa, saati ymmärtäisitte mista on kyse.

      • todé
        hirvas kirjoitti:

        kun Jumala itse ilmoittaa, ettei ole muita jumalia, ei ainakaan kolmea..

        2.Moos. 20:1-3

        1 Ja Jumala puhui kaikki nämä sanat ja sanoi:
        2 "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
        3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

        Perinjuurin outoa on tuommoinen oppi, jossa Jeesusta pidetään epäjumalana.

      • todé kirjoitti:

        Perinjuurin outoa on tuommoinen oppi, jossa Jeesusta pidetään epäjumalana.

        34,35 Jeesus itse tunnusti saaneensa sanottavansa sanat Isältä Jumalalta, joten hän itse tunnusti olevansa eräänlainen epäjumala, mutta kuitenkin pienellä kirjoitettava jumala!

      • todé
        ekivaari kirjoitti:

        34,35 Jeesus itse tunnusti saaneensa sanottavansa sanat Isältä Jumalalta, joten hän itse tunnusti olevansa eräänlainen epäjumala, mutta kuitenkin pienellä kirjoitettava jumala!

        on tuo tekstisi.

      • hirvas
        todé kirjoitti:

        Perinjuurin outoa on tuommoinen oppi, jossa Jeesusta pidetään epäjumalana.

        kaikenlaisia muita jumalia...

      • anti-kristitty
        ekivaari kirjoitti:

        34,35 Jeesus itse tunnusti saaneensa sanottavansa sanat Isältä Jumalalta, joten hän itse tunnusti olevansa eräänlainen epäjumala, mutta kuitenkin pienellä kirjoitettava jumala!

        Ei sanan "jumala" käyttö ollut tuohon aikaan niin rajattua kuin se nykyään on eikä Jeesus tuossa tekstissä itsestään tehnyt epäjumalaa yhtään enempää kuin kenestäkään muustakaan.

        Tässäpä ihan vertailun vuoksi minun mielestä ehdottomasti paras selitys tuolle tekstille.

        (Joh.10:34) Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'? (35) Niitä, jotka saivat Jumalan ilmoituksen, sanotaan siis jumaliksi, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi.

        (Ps.82:1) Asafin psalmi. Jumala astuu esiin jumalien kokouksessa ja julistaa jumalille tuomionsa: (2) "Kuinka kauan te poljette oikeutta ja pidätte väärintekijöiden puolta? (sela) (3) Puolustakaa orpoja ja onnettomia, huolehtikaa köyhistä ja kurjista. (4) Pelastakaa heikot ja vähäväkiset, vapauttakaa heidät sortajien käsistä. (5) Te ette tiedä ettekä ymmärrä mitään, te harhailette pimeässä, ja maan perustukset järkkyvät. (6) Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia, (7) te kuolette niin kuin ihminen kuolee, sorrutte kuin vallasta syösty ruhtinas!" (8) Nouse, Jumala, saata maan päällä oikeus kunniaan! Sinun ovat kaikki kansat.

        Vuoden 1776 suomenkielinen käännös ei puhu mitään jumalien kokouksesta vaan jumalan seurakunnasta. Samoin vuoden 1853 Leeserin VT:n käännös hepreasta englanniksi. Löytyy VT:sta muitakin kohtia, joissa esimerkiksi kuningasta, kansan johtajia tai muita mahtimiehiä kutsutaan jumalan pojiksi tai jumaliksi. Raamatun ulkopuolellakin tuo on varsin yleinen puheenparsi, vaikka sitä ei enää nykyään käytetäkään...

    • 8:5   "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
      8:6   niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

      • efedrin

        löytyy Jes. 9:5.
        Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

      • efedrin kirjoitti:

        löytyy Jes. 9:5.
        Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.

        9:5 jakeissa ei sanota, että syntyvä lapsi olisi Jumala, vaan että hänelle on annettava Jumalan nimi! "Hänen nimensä on..."

      • efedrin
        ekivaari kirjoitti:

        9:5 jakeissa ei sanota, että syntyvä lapsi olisi Jumala, vaan että hänelle on annettava Jumalan nimi! "Hänen nimensä on..."

        Jolle on paljon annettu siltä paljon vaaditaan. Ekivaarin opetuksessa vasta pääsin tutustumaan tuollaiseenkin tulkintaan. Mutta jotain on selitettävä jos aikoo pänkkipäisyydessään pysyä.

      • efedrin
        ekivaari kirjoitti:

        9:5 jakeissa ei sanota, että syntyvä lapsi olisi Jumala, vaan että hänelle on annettava Jumalan nimi! "Hänen nimensä on..."

        minulla on nyt mahdollisuus saada selitys myös Kol. 2:9 jakeesta?
        Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,

      • efedrin kirjoitti:

        Jolle on paljon annettu siltä paljon vaaditaan. Ekivaarin opetuksessa vasta pääsin tutustumaan tuollaiseenkin tulkintaan. Mutta jotain on selitettävä jos aikoo pänkkipäisyydessään pysyä.

        vahvisti tämän asian kuulijoilleen useampaan kertaan:

        Johanneksen evankeliumi:
        5:30 "En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt."

        7:28 "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja itsestäni minä en ole tullut, vaan hän, joka minut on lähettänyt, on oikea lähettäjä, ja häntä te ette tunne.»"

        Ettekö tosiaan tätä asiaa ymmärrä sellaisena kuin Jeesus sen selitti, vai ettekö vain tahdo sitä ymmärtää?

      • efedrin kirjoitti:

        minulla on nyt mahdollisuus saada selitys myös Kol. 2:9 jakeesta?
        Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
        9. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,

        klo 9:15 antamani vastaus, "Jeesus itse" selitä aika paljon myös tuota Kolossalaiskirjeen kohtaa?

      • efedrin
        ekivaari kirjoitti:

        klo 9:15 antamani vastaus, "Jeesus itse" selitä aika paljon myös tuota Kolossalaiskirjeen kohtaa?

        Jeesus oli lihassa ollessaan esimerkkinä meille. Paavali kirjoittaa ylösnousseesta Jeesuksesta?

    • anti-kristitty

      Kyllä, ekvivaari on tämän asian suhteen täysin oikeassa. Kolminaisuusoppi on jälkiapostolisena aikana kirkkoisien ja kirkkokansan muovaama dogmi, joka ei ole mitään muuta kuin raamatun ulkopuolisiin vaikutteisiin perustuva tapa lukea raamattua väärin, joka kirkolliskokousten voimalla julistettiin pyhäksi ja kirjurien, kääntäjien ja muiden raamattua käsitelleiden toimesta siirrettiin raamattuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      566
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe