poikani (1,2V) on jo jonkin aikaa kärsinyt ihon irtoamisesta kämmenistä ja varpaista. Aluksi kaikki alkoi n. 10kk iässä varpaista ja sen jälkeen huomasin ihon menevän rakkuloille sormien päistä ja lopulta ihon irtoavan niistä. Ajattelin että poika oli mahdollisesti polttanut sormet lievästi esim. uunin lasiin mutta nyt tilanne on jo sellainen että nahkaa irtoilee koko sormen pituudelta, kämmenessäkin on rakkulan jälkiä ja ihoa hilseilee irti myö sormien ulkopinnoista hieman...poika ei valita käsiä eikä jalkoja, ei raavi niitä tms. ne eivät ole myöskään mitenkään tulehtuneen näköiset. Poika on kyllä ruoka-aine allergikko, voisiko kyse olla esim. jostain vitamiinipuutoksesta tms vai onkohan kyse jostain sairaudesta? Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Olen viemässä pojan lääkäriin mutta siihen menee vielä muutama päivä ja kiinnostaisi sillä aikaa kuulla muiden mahdollisia samanlaisia kokemuksia.
ihoa irtoaa kämmenistä 1 vuotiaalla?
huolestunko?
3354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinkin puutos saattaa aiheuttaa ihon hilseilyä varsinkin kämmenissä ja jalkapohjissa. Saattaisi olla sitä, varsinkin jos ruokavaliota on jouduttu karsimaan?
käänny pätevän homeopaatn puoleen.Ajattelee ihmistä kokonaisuutena,lääkäri tuskin muuta tekee kuin antaa jotain rasvaa.
jollekin siivousaineelle. Minkä kokoisia rakkulat ovat? Jos ovat huomattavasti nuppineulan päätä pienempiä ja ryppäissä, niin voi olla kyse ihan nokkosrokosta ja sille voi olla vaikea löytää syytä. Pidä tosiaan huoli siitä että mainitset lääkärille rajoittuneesta ruokavaliosta ja allergioista, ja vaadit päästä tarkempiin tutkimuksiin, jos on joku puutos kyseessä. Jos ei heti lähettä anna, vaan pelkästään voiteita, niin sitten ota yhteyttä uudelleen parin viikon päästä ja kerro että voide ei auta ja vaadit uudestaan niitä tutkimuksia. Vaatimalla saa apua terveyskeskuksistakin.