Kondomien koosta.

88 ja 89

Mies väittää, että hänen kokonsa on jotain 15 cm:n luokkaa, mutta minusta tuntuu, että vehje on isompi - ja aivan järkyttävän paksu. Tarkkaa mittaa en tiedä.

Ostimme näkki juomukondomeja, mutta kondomi ei tahtonut mennä kuin kärjen päälle ja luiskahti siitäkin pois, vaikka yritimme nelinkäsin laittaa sitä paikalleen. Mies valitti kondomin puristavan helvetisti, kun saimme laitettua jokusen sentin paikalleen. Kun yritime vetää alemmas, niin kondomi alkoi luisua ylöspäin. Värkkääminen kesti useamman minuutin ja miehen erektio laantui. En halunut ruveta survomaan kondomia seuraavan erektion myötä uudestaan paikoilleen.

En tiedä, onko ongelma vain se, ettemme osaa (molemmat kokemattomia) vai onko kondomi todellakin niin pieni. Venyväthän ne aika paljon, mutta olisi aika ikävä, jos miestä vain sattuu koko yhdyntä.

Onko kondomimerkkien paksuudessa ja pituudessa paljonkin eroja? Enimmäkseen meillä ongelma taitaa olla paksuuden kanssa. Pituudesta en usko peruskondomin jäävän turhan lyhyeksi.

Ovatko tavallisissa ruokakaupoissa/kioskeilla myytävät kondomit samankokoisia vai myödäänkö suurempia malleja muualla kuin netissä ja erotiikkaliikkeissä?

Onko suurempia malleja normaalin pituisille, mutta erityisen paksuille? Onko merkillä tässä asiassa jonkinlaista vaikutusta?

17

5296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 88 ja 89

      Varmaankin monet tuleva hehkuttamaan pillereiden ihmeellisestä maailmasta ja luotettavasta ehkäisytehosta, mutta painotan sitä, että haluan vastauksia nimenomaan kondomeista ja niiden koosta. En suosi hormonaalista ehkäisyä ja mikäli sitä joskus tarvitsen, niin osaan kyllä etsiä tietoa ja kysyä lääkäriltä apua. Kiitos.

    • jeesssss
      • sillä miltei jokainen

        Kortsu vetää kymmenen litraa vettä. Tuskin puristus kullissa on se haitta. Taitaa olla kuvittelua koko juttu.

      • Setämies82
        sillä miltei jokainen kirjoitti:

        Kortsu vetää kymmenen litraa vettä. Tuskin puristus kullissa on se haitta. Taitaa olla kuvittelua koko juttu.

        En tiedä. Itse kirjoitin tuolla toisella palstalla, että itselläni ainakin normi kondomi tuntuu kuin olisi penisrengas tyvessä. Muutenkin se aiheutti kuin puristusta koko matkalta ja tuntuu vähän kuin se puristaisi verta peniksestä takaisin kehoon.

        Kokeilkaa isompaa kondomia on oma suositukseni. Ihan yhtä monta litraa vettä ne isommatkin vetävät, ovat vaan heti alkujaan vähän isommalla reijällä, ettei tule niin pahaa puristusta.

      • 88 ja 89

        Eli tässä kai ei ole muuta keinoa kuin ottaa mittanauha käteen ja katsoa millintarkat mitat? Onko kondomi liian tiukka, jos se on penikseen suhteutettuna vähän pienempi kuin pakkauksessa sanotaan vai onko vähän omaa kokoa suurempi oleva kortsu parempi?

        Näkkiä yritettiin kokeilla, kun se on kuulemma suhteellisen keskiverto ja suomalaisten yksi ostetuimmista merkeistä. Vai onko esim. Sultan Näkkiä suurempi?

        En oikeasti tiedä ja kun meitä on kaksi toheloa niin hyvä tulee. Ja eikö noita tosiaan saa ihan tavallisesta ruokakaupasta vai pitääkö tilata netin kautta vai käydä seksiliikkeessä? Lähin seksiliikekin taitaa olla parin sadan kilometrin päässä ja pienellä paikkakunnalla posti on turhan uteliasta sorttia.

      • 88 ja 89
        sillä miltei jokainen kirjoitti:

        Kortsu vetää kymmenen litraa vettä. Tuskin puristus kullissa on se haitta. Taitaa olla kuvittelua koko juttu.

        Mutta jos kondomi ei mene paikalle alle kymmenessä minuutissa ja kahdestaan sitä yritettiin laittaa täysin selvinpäin, ohjeiden mukaisesti ja kokeiltu banaaneilla pariin kertaan aikaisemmin onnistuneesti, niin kyllä siinä jokin mättää.

        Ja miksi sitten tehdään eri kokoisia kondomeja, jos kerran yksi venyy ja paukkuu ja siihen mahtuu se noin 10 l vettä? Tuolla logiikalla samaan kondomiin pitäisi mahtua niin 9 cm kuin 20 cm penis. Tai sitten 150-200 cm mulkku, joka vaikuttaa tietävän kondomeista vielä vähemmän kuin minä.

      • 88 ja 89
        Setämies82 kirjoitti:

        En tiedä. Itse kirjoitin tuolla toisella palstalla, että itselläni ainakin normi kondomi tuntuu kuin olisi penisrengas tyvessä. Muutenkin se aiheutti kuin puristusta koko matkalta ja tuntuu vähän kuin se puristaisi verta peniksestä takaisin kehoon.

        Kokeilkaa isompaa kondomia on oma suositukseni. Ihan yhtä monta litraa vettä ne isommatkin vetävät, ovat vaan heti alkujaan vähän isommalla reijällä, ettei tule niin pahaa puristusta.

        Voisitko suositella jotain merkkiä ja saako normikaupasta suurempia kuin noita n. 52 mm leveitä? En tiedä paljonko kondomin pitäisi edes puristaa vai pitäisikö sen puristaa ollenkaan. En halua, että mies kärsii vääränkokoisista ehkäisyvälineistä.

      • kumeja.
        88 ja 89 kirjoitti:

        Eli tässä kai ei ole muuta keinoa kuin ottaa mittanauha käteen ja katsoa millintarkat mitat? Onko kondomi liian tiukka, jos se on penikseen suhteutettuna vähän pienempi kuin pakkauksessa sanotaan vai onko vähän omaa kokoa suurempi oleva kortsu parempi?

        Näkkiä yritettiin kokeilla, kun se on kuulemma suhteellisen keskiverto ja suomalaisten yksi ostetuimmista merkeistä. Vai onko esim. Sultan Näkkiä suurempi?

        En oikeasti tiedä ja kun meitä on kaksi toheloa niin hyvä tulee. Ja eikö noita tosiaan saa ihan tavallisesta ruokakaupasta vai pitääkö tilata netin kautta vai käydä seksiliikkeessä? Lähin seksiliikekin taitaa olla parin sadan kilometrin päässä ja pienellä paikkakunnalla posti on turhan uteliasta sorttia.

        Suosittelisin Magic-kondomeja. Tuntuu paremmalle munassa.

        Kyllä sen kondomin pitääkin olla napakasti paikallaan. Ongelmanne voi olla että ette vedä esinahkaa taakse kunnolla. Miten sen nyt selittäisin, vetäkää esari niin alas asti kun koko vehkeen mitalta menee. Muuten kondomi saattaa nimenomaan mennä paskasti paikalleen ja väkisin hivuttautua ylöspäin. Vehkeeni on melko paksu ja mittaa on sellaiset 18 cm.

        Treenatkaa lisää niin kyllä se onnistuu.

      • 88 ja 89
        kumeja. kirjoitti:

        Esinahka oli vedetty niin taakse kuin sai, miestä koski jo sekin, joten oli pakko vähän löysätä. Penis oli sen verran kova, että esinahkan vetäminen oli vaikeaa. Vai pitäisikö kondomi laittaa aikaisemmin paikoilleen? Joskus pitää kokeilla uudestaan, lähiaikoina kyllä siihen ei ole mahdollisuutta.

        Sain joskus koulusta magic-kondomin, vaikkei tarvista silloin ollut ja avasin sen uteliaisuuksissani. Se vaikutti sen verran pieneltä, että epäilen, ettei miehelleni mahdu. Näkissäkin vaikutti olevan suurempi reikä. Magicejä on myös aika yleisesti useammilla foorumeilla sanottu turhan ahtaiksi, nyt kun olen yrittänyt etsiä vähän suurempia merkkejä.

      • eekk
        88 ja 89 kirjoitti:

        Eli tässä kai ei ole muuta keinoa kuin ottaa mittanauha käteen ja katsoa millintarkat mitat? Onko kondomi liian tiukka, jos se on penikseen suhteutettuna vähän pienempi kuin pakkauksessa sanotaan vai onko vähän omaa kokoa suurempi oleva kortsu parempi?

        Näkkiä yritettiin kokeilla, kun se on kuulemma suhteellisen keskiverto ja suomalaisten yksi ostetuimmista merkeistä. Vai onko esim. Sultan Näkkiä suurempi?

        En oikeasti tiedä ja kun meitä on kaksi toheloa niin hyvä tulee. Ja eikö noita tosiaan saa ihan tavallisesta ruokakaupasta vai pitääkö tilata netin kautta vai käydä seksiliikkeessä? Lähin seksiliikekin taitaa olla parin sadan kilometrin päässä ja pienellä paikkakunnalla posti on turhan uteliasta sorttia.

        Hei,

        Itse olen käynyt läpi muutamia eri lajeja, ja nykyisen kumppanin kanssa on vakiintunut Sultan, joka on normikokoa isompi. Sen pituus taisi illa 192mm. 25 kpl säästöpakkaukset eivät myöskään tule liian kalliiksi ja niitä saa näppärästi ruokakaupasta.

        Durexit ovat aika kalliita, joten niitä en ole kokeillut. Hyväksi havaittu on myös Condomi-merkkiset tuotteet, joiden hinta-laatusuhde on hyvä. Ainut rajoittava asia on huono saatavuus. Niiden XXL-kortsut eivät ole mitenkään hullun isoja, joten ehdottomasti kannattaa kokeilla. Kaikissa pornokaupoissakaan ei aina ole hyvät valikoimat, joten suosittelen netistä tilaamista.

        Kun tilasin tuotteita esim. Sin Cityn (niillä on noita Condomin tuotteita ainakin) kautta, mulle pakkaus lähettiin ns. huomaamattomana, eli ei siinä päällä lue isolla "kortsuja!!" :D

        Kondomivertailutietoja en itsekään juuri mistään löytänyt ja tosiasia on, että niissä on paljon eroja. Kavereilta yritin kysellä, mutta harvoilla oli omia suosikkeja. Käyttömukavuus lähtee jo paketin avaamisesta ja tietenkin miehen asenne täytyy myös olla kohdallaan. Tässä linkki erääseen käyttötestiin :D
        http://plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/himoa-hipelointia/kondomitesti

        Ja pakko vielä lisätä, että esim. Näkkiä en suosittele kenellekään... kauheitakin kortsuja on, eli ehdottomasti kannattaa kokeilla eri valmistajan tuotteita, kunnes löytää kivoimman.

      • kokeilla-
        88 ja 89 kirjoitti:

        Esinahka oli vedetty niin taakse kuin sai, miestä koski jo sekin, joten oli pakko vähän löysätä. Penis oli sen verran kova, että esinahkan vetäminen oli vaikeaa. Vai pitäisikö kondomi laittaa aikaisemmin paikoilleen? Joskus pitää kokeilla uudestaan, lähiaikoina kyllä siihen ei ole mahdollisuutta.

        Sain joskus koulusta magic-kondomin, vaikkei tarvista silloin ollut ja avasin sen uteliaisuuksissani. Se vaikutti sen verran pieneltä, että epäilen, ettei miehelleni mahdu. Näkissäkin vaikutti olevan suurempi reikä. Magicejä on myös aika yleisesti useammilla foorumeilla sanottu turhan ahtaiksi, nyt kun olen yrittänyt etsiä vähän suurempia merkkejä.

        Kannattaa kokeilla durexin kumeja, sielä on vähän isommillekin miehille sopivia ;-) Ainakin itselle nuo peruskumit on poikkeuksetta olleet liian kapeita ja lyhyitä.

      • Minun neuvoni
        88 ja 89 kirjoitti:

        Esinahka oli vedetty niin taakse kuin sai, miestä koski jo sekin, joten oli pakko vähän löysätä. Penis oli sen verran kova, että esinahkan vetäminen oli vaikeaa. Vai pitäisikö kondomi laittaa aikaisemmin paikoilleen? Joskus pitää kokeilla uudestaan, lähiaikoina kyllä siihen ei ole mahdollisuutta.

        Sain joskus koulusta magic-kondomin, vaikkei tarvista silloin ollut ja avasin sen uteliaisuuksissani. Se vaikutti sen verran pieneltä, että epäilen, ettei miehelleni mahdu. Näkissäkin vaikutti olevan suurempi reikä. Magicejä on myös aika yleisesti useammilla foorumeilla sanottu turhan ahtaiksi, nyt kun olen yrittänyt etsiä vähän suurempia merkkejä.

        Minä suosittelisin myös Sultaneja, niin kuin joku täällä oli jo tehnytkin. Exän kanssa käytettiin kondomia ehkäisynä ja Näkki ja Magic oli ihan mahdottomia saada paikalleen. Erektio siinä vaan laantui kun sitä yritti ähistä ja puhista alas asti. Sultan on kai jollain tavalla väljempi kun mahtui aina mukavasti. Elikkä ei muuta kuin sitä sitten kokeilemaan...

      • -Kultamuru-
        Minun neuvoni kirjoitti:

        Minä suosittelisin myös Sultaneja, niin kuin joku täällä oli jo tehnytkin. Exän kanssa käytettiin kondomia ehkäisynä ja Näkki ja Magic oli ihan mahdottomia saada paikalleen. Erektio siinä vaan laantui kun sitä yritti ähistä ja puhista alas asti. Sultan on kai jollain tavalla väljempi kun mahtui aina mukavasti. Elikkä ei muuta kuin sitä sitten kokeilemaan...

        Munkaan miehelle ei Magicit käy.. liian ahtaita. Sultanit mieheni mielestä parhaita = väljempiä :)

    • 88 ja 89

      Pitää ensi kerralla sitten ostaa Sultaneita, sillä se vaikuttaa paremmalta vaihtoehdolta, tai sitten tilata netistä jotain isompaa. Jospa ensi kerralla lähtisi poikuus ja neitsyys. Jos tulee vielä jotain mieleen, niin ei kuin ketjuun vain kertomaan.

      • kokeilla

        Durex Comfort, jota saa ihan tavallisista kaupoista.

        Itsellä on päinvastainen ongelma, koska kortsut menevät päälle liiankin helposti ja luistavat pois monta kertaa.

        Durex Comfort pysyi kerran yhden työnnön verran ja niitä oppi olemaan ostamatta sen jälkeen:)

      • avulias

        Hei, kyllähän se on tavallaan ihan luonnollista, että kondomi voi tuntua melko epämiellyttävältä päällä, jos sitä en ole ennen kokeillut ja käyttänyt. Minulla ja miehelläni oli aikanaan samankaltaisia ongelmia, mutta kyllä se pippeli sitten vähitellen tottui siihen kumiasuunsa ja toimi ihan kiltisti. Kannattaa tosiaan ostaa säästöpakkaus kerralla, että ei haittaa, vaikkei sen kondomin paikoilleen saaminen tai paikoillaan pysyminen onnistuisikaan heti aluksi.
        Ja pornokaupoista tulevat tilaukset tulevat tosiaan sellaisissa mahdollisimman huomaamattomissa pakkauksissa, ei niissä lue edes lähettäjän nimeä ja tiliotteeseenkin yleensä merkataan jonkinlainen "peitenimi", jos maksaa nettipankin kautta. Että rohkeasti vain tilaamaan :).
        P.S. Kannattaa ehdottomasti muistaa myös liukastevoide, todella tarpeellista kondomien kanssa.

    • Anonyymi

      Älkää nyt viitsikö. Minkä vaan kumin saa jopa pään yli rullattua... riittää ihan kaikille . Valitukset, ei sovi, mahdu, kiristää, puristaa ovat vain ja ainoastaan merkki löysästä munasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      291
      6357
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2009
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1225
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      167
      1141
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1001
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe