Kuinka tutustua ihmisiin?

...voisi olla kysymys jostain aiheesta, jonka tietää tai arvaa toisen vahvuudeksi. Olet kuulemma hyvä siinä ja siinä, voisitko kertoa, miten sitä ja tätä...

Kokemuksia.
olen huomannut että mun kikka on: On helpompi lähestyä samankaltaisia ujouden voimalla eläviä ihmisiä ja sitten yhessä on ollu mukava laittaa elämä uusiks=)

Kiva kun otit asian puheeksi. Tuli ihan mieleeni oma lapsuus ja nuoruus. Olin mielestäni kaikin tavoin muita huonompi ja samaa minulle läheiset, jopa vanhempani toitottivat...
Ei ole vain yhtä tapaa joutua kuvaamiisi tunteisiin, kullakin om omansa tie kuljettavana.
Pitkään etsin omaani, kokeilin, opiskelin ja etsin. Nyt työnäni on auttaa muita menestymään. Sain siis heikkoudestani vahvuuden. Niinhän se oikeesti usein on.
Sain uusia ystäviä, uuden tiimin, uuden elämisen mallin, menettämättä mitään.
Nou HÄTÄ!
Kyseessä ei ole mikään ns uskontoon hurahtaminen - joka sekin saattaa jollekin sopia. Emme ota kantaa uskontoihin, emme politiikkaan, vaan ja ainoastaan ihmisyyteen ja sen tuomiin arvoihin.
Kuten sanoin, jokaisella omansa, omat arvonsa pitäen ja niitä vahvistaen.
JOS haluat lisää tietoa ja em suuntaista ystävätoiminasta, mitään et menetä jos laitat viestiä ihan tuntemattomana emailaten: [email protected]

Aloita tosiaan toisen vahvuuksista, kysele niistä.

Kuunteleminen, vaikka se voisi alkuun tuntua vähän pitkässtyttävältäkin, on avain kanssakäymiseen.

Kaikki ihmiset haluavat tulla kuulluiksi. Niin tietysti sinäkin. Mutta odota aikasi, kyllä se tulee.

Onnea sinulle! Et ole millään tavoin yksin, vaikkei se nyt tietenkään välittömästi lohduta.

Kuuntele siis!

aistin jotenki itteni tosta..kaikki vaan täsmäs jotenki siihen mitä itte kans ajattelen ja oon kokenu.
noh oon 32w ja ilman ystäviä edelleenkin..ei varmaan kovin paljoo lohduta tää..mut se riippuu niin paljon ihmisestä löytääkö kavereita ja tuleeko niiden kanssa juttuun. mä itse oon tosi ujo ja mulla on joku sellanen kummallinen lahjakkuus siihen, et mä itte taidan aina karkottaa kaikki jokka haluis olla mun kavereita..ehkä just sillä et en tiä ja en oikein osaa niien kans jutella...ja sit jostain kumman syystä meen pniikkiin jos porukassa sattuu oleen joku tosi hyvän näkönen tyyppi..siis tyypillä tarkotan naista tässä mun tapauksessa. en tiä mistä se johtuu..ehkä just siitä ujoudesta,vaikkaki takana 5v kihlaus.

Mulla on sama ongelma. melkein... Mulle on todellinen ylitsepääsemätön este sanoa se ensimmäinen sana. ja en oo löytäny mistään apua siihen, kaikkialta kuulee vain: sun pitää ottaa ittees niskasta kiinni ja mennä puhumaan. mutta kun siihen en pysty. mutta sitten kun joku on sen ekan sanan sanonu mulle ei tuota ongelmaa puhua.

Luulisin, että ystävä hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Ehkä ystävä ymmärtää mokat ja kommelluksetkin. Silloin ei tarvitse elää koko ajan pelossa, että tekee väärin. Ja mikä sitten on väärin? Mielestäni on parempi yrittää kuin jättää yrittämättä. Jos jonkun mielestä tekee väärin, hän voi sanoa oman mielipiteensä ja sitten voit miettiä, oliko se järkevä mielipide vai ei, ja päteekö se sinun kohdallasi vai ei.

Sosiaalisissa kuvioissa alussa voi olla ymmärtämättömyyttä ja konflikteja. Mutta pitää olla sitkeä ja koettaa hankaluuksista huolimatta, niin ihmiset alkavat pikku hiljaa ymmärtää toisiaan oikein, ja oikea ystävystyminen, tutustuminen ja toisen tunteminen on mahdollista.

Mä itse lähestyn ihmisiä kiinnostuneesti. Välillä keksin helposti juttuja, joita sanoa, joista kysyä. Joskus taas en. Ehkä voi kysyä, että minkälaisista asioista sä tykkäät, tai mitä sä pidät tuosta tai tästä. Tai kysyä kaveria pelaamaan jotain peliä, se voi olla helpompaa, jos ei keksi puhuttavaa.

Kyllä niitä tuttuja ja kavereita tulee. Toisaalta se on kyllä niinkin, että jos pitkään aikaan ei tutustu tai juttele kenenkään kanssa, saattaa tulla pieni rimakauhu.