Miten helluntailaiset suhtautuu kuoleman jälkeiseen haudassa vartomiseen?
Eikö siellä pimeässsä haudassa käy aika pitkäksi ja ahdastakin on kun maat painaa hetkessä nokan lyttyyn.
Paavalikin on omista sanoistaan päätellen odotellut haudassa 1945 vuotta.
Haudassa vartominen
6
135
Vastaukset
- voi voi
"Paavalikin on omista sanoistaan päätellen odotellut haudassa 1945 vuotta. "
Kyllä se Paavalilla on aika varmaan pitkäksi.
Ei tainnut Kirjakääröt tulla mukaan?Mp3:n ei tainnut tulla mukaan.
Tosin Paavali ei tainnut muutenkaan varautua näin pitkään odotukseen.
Poisnukkuneethan piti Paavalin mukaan herättää,kun Jeesuu saapuu taivaasta,jolloin hereillä olevat (kuten Paavali ja kumpp.) siirtyvät suoraan poisnukkuneiden jäljestä yläilmoihin.
Jostakin syystä Jeesus ei tullutkaan ja Paavali parka joitui sijoittautumaan itsekin poisnukkuneena,poisnukkuneiden keskuuteen.
1.Tess.4:15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me(Paavali ja kumpp.), jotka olemme elossa, jotka jäämme (Paavali ja kumpp.) tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17. sitten meidät (kuten Paavali ja kumpp.), jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
Tässä Paavali ei varmaankaan ajatellut ja tarkoittanut meitä,jotka elämme nyt (2008),vaan huomio oli tiukasti kiinni Paavalin omassa ajassa ja aikalaisissa.
"Miten helluntailaiset suhtautuu kuoleman jälkeiseen haudassa vartomiseen?"
Tuskimpa nykyisillä helluntailaisilla on kokemusta haudassa vartomiseen.Mutta aika kuluu ja jossakin vaiheessa pääset tapaamaan helluntailaisia,jotka ovat varttoneet haudassa,niin tee gallup asiasta.
Ps.Ja jos voit tiedottaa meitä,jotka olemme elossa ja olemme jääneet tänne ja odotamme hautaan pääsyä ja yhteistä aikaa heluntailaisten kanssa.Voisimme hieman lohduttautua. - P-H.
multakuormaa päällänsä ja elämään liittyvät kivut, jotka lihassyissä ovat vaivanneet, niitä ei enää kolota eikä pakota, koska liha maatuu maaksi eli liha on kuollut niin kuin aivotkin, ovat jo matoja täynnä. Mutta mites on sielun laita, kun se vartoo pääsyä Taivaaseen. Kärsiiköhän se tuskia?
Sielu, ihmismieli, psyyke vaiko miksi sitä kutsutaan? jonka asuinpaikkana on ollut aivokudos? Miten se voi elää? Mihin molekyyli tasoon sielu on muuttunut, että pärjää Tuonelassa tuhansia vuosia.että eräässä kohtaa Raamattua sanotaan sielun olevan hengestä ja ruumiista koostuva kokonaisuus.
- P-H.
Pe.ku kirjoitti:
että eräässä kohtaa Raamattua sanotaan sielun olevan hengestä ja ruumiista koostuva kokonaisuus.
joka on Kristuksessa syntynyt, mites tuon nyt tulkkaa? Ihan ääääääääälyttömän vaikeita asiota.
* Paavalikin soittele harppuja Herransa kunniaksi ja omaksi ilokseen paratiisissa.
* Jos ei ole pelastusta Jeesuksessa, silloin on myös ruumis haudassa, mutta itse on tuonelassa.
* Lue kertomus rikkasta miehestä ja Lasruksesta, Jeesus ei valehtele, joka sen tarinan on Raamattuun saattanut!
' Luuk 16:20-25."Luuk 16:20-25" tuo mainitsemasi Raamatunkohtahan puhuu täysin eristä asiasta.
Luepas tuolta ylempää erään nimimerkin esille tuoma Paavalin teksti.
Siinä niin selkeästi kerrotaan että ylösnousua joutuu vartomaan Jeesuksen uuteen tulemiseen saakka haudassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523