Mietin tässä, että kun me täällä jaamme suruamme toistemme kanssa, että mahtavatkohan he siellä taivaassa muistella yhdessä meitä...ja odottaa näkevänsä meidät uudelleen samoin kuin me heidät...lerrotaankohan heille, että rakkaasi saapuu tänne taivaaseen esimerkiksi kahdeksan vuoden, kolmen kuukauden ja kahden päivän päästä aamulla klo 9.30, niin, että tietävät olla vastassa...
Raamatussa sanotaan myös että maa on heijastus taivaasta, mitä se mielestänne tarkoittaa?
Olin lomalla pohjanmaalla Härmän kuntokeskuksessa ja kävelin siellä erästä käytävää pitkin kun eräs seinällä oleva taulu pysäytti minut ja sain siitä lohtua.Tauluun oli kuvattu maa, maan ylle taivas pilvineen ja pilvien päälle se Jumalan kultainen kaupunki.Katselin sitä pitkän aikaa ajatellen, että niin, siellä he ovat.
Läheiselläni oli kova loppu täällä, taisteli hengestään teholla kriittisessä tilassa hengestään monta päivää tajuissaan, kunnes korkeammat voimat hakivat hänet.Joka ainoa hetki oli sitä, että elääkö vai kuoleeko seuraavan minuutin aikana, se oli tehdä minustakin lopun.Sairastuinkin todella pahoin fyysisesti ja olen menossa sairaalaan.Uskon, että suru se minutkin sairastutti.
Raamatussa sanotaan myös että maa on heijastus taivaasta, mitä se mielestänne tarkoittaa?
Olin lomalla pohjanmaalla Härmän kuntokeskuksessa ja kävelin siellä erästä käytävää pitkin kun eräs seinällä oleva taulu pysäytti minut ja sain siitä lohtua.Tauluun oli kuvattu maa, maan ylle taivas pilvineen ja pilvien päälle se Jumalan kultainen kaupunki.Katselin sitä pitkän aikaa ajatellen, että niin, siellä he ovat.
Läheiselläni oli kova loppu täällä, taisteli hengestään teholla kriittisessä tilassa hengestään monta päivää tajuissaan, kunnes korkeammat voimat hakivat hänet.Joka ainoa hetki oli sitä, että elääkö vai kuoleeko seuraavan minuutin aikana, se oli tehdä minustakin lopun.Sairastuinkin todella pahoin fyysisesti ja olen menossa sairaalaan.Uskon, että suru se minutkin sairastutti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä uskon, että muistavat, mutta ei heille anneta tietoa siitä koska me sinne kans tullaan. Se on heille yllätys. He kaipaavat meitä niinkuin mekin heitä kuoleman erottaessa, mutta uskovat jälleen näkemiseen. Ja ovat iloisia niistä läheisistä, jotka kohtaavat siellä rajan toisella puolella. Kaikki ajallaan. Voimia sulle.
Itse ajattelen, että vaikka usein sanotaankin, että meillä jokaisella on oma aikamme täällä maan päällä, niin en usko, että sellaista aikaa voidaan siellä jossain etukäteen sano, koska uskon, että Jumalakin muuttaa suunnitelmiaan varmaan joskus ja kohtalolla on aina oma osuutensa asioissa.
Mutta siihen uskon, että siellä jossain taivaassa olevat meitä täällä maanpinnalla katselee. Taivaasta on niin monenlaista kertomusta. Sen kauneudesta ja rauhasta. Jopa korttiringistä, jonka ympärillä keksitään aina kaikkea kivaa.
Mutta, mitä se sitten onkaan se taivas, se on varmasti hyvä paikka kaikille, jonne ei kuitenkaan itse ainakaan halua vielä mennä. Vaan haluaa löytää sen oman taivaan maan päällä. Paikan, jossa ihmisen on hyvä olla ja sydämessä asuu rakkaus ja rauha.
Läheisten pois menot on rankkoja aina. On ne sitten äkillisiä tai sitten vähitellen tapahtuvia. Vierestä toisen tuskan katsominen voi olla todellista helvettiä maan päällä kun tietää ettei voi toista mitenkään auttaa, jotta tuska loppuisi. Silloin on vain jaksettava uskoa siihen, että jo se kun on siinä on tarpeeksi auttamaan toista sillä tuskaisella matkallaan.
Voimia ja jaksamista.
Ja muista, että elämä nauraa vielä jonakin päivänä sinullekin täydeltä taivaalta läheisesi katsellessa sitä pilven reunalla ja silloin uskalla uskoa siihen, että aina alhaalla käydessään hän varmasti jättää jalan tai käden jälkiään jonnekin.
sanoistasi kun nyt ikävöin suunnattomasti poikaani joka kuoli neljä kuukautta sitten.Joka ilta pyydän Jumalalta että hän antaisi merkin,lähettäisi poikani käymään luonani edes unessa.En ole nähnyt hänestä unia vaikka hän on aina viimeinen ajatus ennen nukahtamista.Onko se sitten niin että en vielä kestäisi heräämistä ja sitä totuutta että kaikki olikin vain unta?Suojeleeko joku minua nyt kun olen rikkirevitty ja heikko? En tiedä helpottaisiko sekään yhtään vaikka näkisin hänet unessa,luulen että suru kävisi ylivoimaiseksi kestää kun se nytkin vie voimat tyystin vaikka yritän jaksaa mennä eteenpäin.Mitään en voi kuitenkaan sille että kun tuska on suurimmillaan niin toivon että pääsisin poikani luo.Enää en pelkää kuolemaa,miksi pelkäisin kun tiedän pääseväni lapseni luo.Paljon jaksamista tämä vaatii ja sitä jaksamista toivon teille kaikille jotka yritätte puskea eteenpäin hetki kerrallaan.
Otan kovasti osaa menetykseesi. Itse menetin poikani 2v.3kk sitten. Usko pois, ajan myötä tulet näkemään unia pojastasi. Sitten, kun sen aika on. Minäkin odotin, ja näin kävi. Kuolemanpelko hävisi myös. Rukoilin paljon tuskassani, ja se todellakin auttoi. Rukoilen edelleenkin. Tuska on helpottanut. Joka päivä poika on mielessä. Ja saakin olla. Ei tarvitse mitään unohtaa, mutta tämän kanssa voi näköjään oppia elämäänkin. Vaikka toista vuotta meni minulla, että taistelin joka päivä elämisen jaksamisesta. Olisi varmaan ollut helpompi luovuttaa, mutta onneksi on tuo tytär vielä. Ja aviomies. Ehkä aina on joku syy jaksaa jatkaa. Pojallani on nyt kaikki paremmin siellä. Hän on käynyt kertomassa unessa monille näin. Minulle ei, mutta olen saanut paljon muuta, mistä tiedän näin olevan. Ikävä on kova, mutta joka päivä menen lähemmäs sitä hetkeä, jolloin näemme taas. Sekin lohduttaa. Jaksamista sinullekin.
Poikani kuolemasta tuli viime viikolla 8 kk. Koko ajan hän on jotenkin mielessä. Kaikessa, kaikkialta nousee muistoja. Kaksi unta olen nähnyt hänestä. Yhden heti hänen kuolemansa jälkeen, yhden n. kuukausi hautajaisten jälkeen, kun kävin siellä haudalla ja itkin ja rukoilin, että saisin nähdä hänet edes unessa. Silloin olin todella epätoivoinen. Kuljin yksin pitkin talvista, pimenevää hautausmaata, minua paleli ja aivan huusin tuskaani. Yöllä hän kävi luonani unessa ruskettuneena ja elinvoimaisena. Unessa tiesin kyllä, että hän oikeasti on kuollut. Uni antoi minulle voimaa. Nämä kaksi näkemääni unta ovat jääneet mieleeni, muistan ne varmaan aina.
Muita unia en ole nähnyt, vaikka olen toivonut.
Minäkin uskon, että tämän asian kanssa oppii elämään, muuta tietähän ei ole. Muu perhe tarvitsee minua vielä ja heidän takiaan kannattaa elää. Toisaalta, en pelkää kuolemaa ja se tulee aikanaan ja sillä tavalla tiedän, että koko ajan menen kauemmaksi ja samalla lähemmäksi esikoistani. Toivotaan, että nämä enkelilapsemme tapaavat toisensa. He katselevat meitä äitejä ja isiä, lähettävät meille voimia päiviimme jaksaa vielä täällä. He tietävät olevansa niin kaivattuja täällä.
Oten osaa kovasti aloittajan suruun. Myös muiden teidän surevien. Koetetaan jaksaa ja jakaa näitä tunteitamme edes kirjoittamalla
Minä menetin lapseni reilu neljä vuotta sitten.Unia olen nähnyt useita,jostain kumman syystä aina päivällä jos otan päiväunet.Viimeksi teimme unessa tyttäreni kanssa makkarasoppaa.Kun äitini kuoli aikoinaan näin hänestäkin unia mutta hän oli aina selin tai niin ettei hänen kasvojaan näkynyt eikä hän puhunut koskaan mitään.Heti lapseni kuoleman jälkeen nähdyt unet olivat jopa ahdistavia koska herättyäni iski se todellisuus että hän on kuollut ja että se oli vain unta ja hän on poissa.Nykyisin toivon että hän tulisi unessa moikkaamaan äitiä,tehtäis vaikka sitä makkarasoppaa.