Voisiko joku ko. merkin omistava kertoa tuotteesta mitään. Onko vain kolmen vuodenajan vaunu, vai tarkeneeko talvellakin?
T.E.C asuntovaununa
millainenkohan?
9864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kyllä tarkenee kaikissa nykyaikaissa vaunuissa kovemmiilakin pakkasissa. Kaasun kulutus voi olla hiukan suurempi, mutta lämpöä riittää. Muutaman euron lisäkustannus 30000 euron lisäksi on pieni erä kokonaisuutta ajatellen. Ja tuskin kukaan tervejärkinen edes harkitsee liikenteeseen lähtemistä yli 30 asteen pakkasilla.
Itselläni on ilmalämmitys truma ja hyvin tarkenee. Siis järki mukaan!
Ostin uutena 1989 ja myin käytettynä 2005 pois toisen vaunun tieltä. Alden vesipannulla oli, kovilla pakkasilla ei käyty vaunulla. Mutta siinä käytössä ihan riittävästi tuli lämpöä tupaan. Koko ajan oli vaunu taivasalla, eikä koskaan löytynyt mittauksissa kosteuksia rakenteista. Siistissä kunnossa laitoin vaunun myyntiin ja se lähti vielä saman päivän aikana pihasta ostajan mukaan kun olin ilmoituksen laittanut nettiin.
Sanoisin että hyvin oli ongelmaton vaunu kaiken aikaa.
Meillä oli adria ja palelimme jo syksyllä, kahden vuoden vanhana myytin pois ja uusi omistaja kehui että adria on tosi lämmin. Siis sama vaunu!
Adria on oikeesti ihan lämmin. Niitä on lukuisia meidänkin alueen kausipaikoilla talvikäytössä.
Ei ole ongelmia sen enempää kuin muissakaan.
Vaikka teidän Adriassa olisi ollut se pieni Truma (3000), niin silti se riittäisi -20 kelissä, jos lämmitintä käyttää oikein. Lämpöä näet voi säätää ja lämmön jakautumista ohjata läppien kanssa. Hetken kokeilun ja säätämisen jälkeen kyllä löytyy se asento, missä koko vaunuun saadaan tasainen lämpö.
vertailun vuoksi voin kertoa että työpaikan ilmastoinnin asetus on 22 astetta ja mulla on t-paita farkut ihan tarpeeksi ja muutamalla vilukissa naisella on villatakit päällä.
Vihjeeksi voin kertoa että vaunussa oleminen on mukavinta jos on päivällä 21-22 ja yöllä 18 astetta.
"Vihjeeksi voin kertoa että vaunussa oleminen on mukavinta jos on päivällä 21-22 ja yöllä 18 astetta."
Meillä tuo vihje ei päde, päiväaikaan lämpötilalla ole merkitystä koska eihän kopissa muuta kuin syödä ja tehdä ruokaa yöllä taas haluamme n. 23-24 astetta, saman kuin kotonakin.
Niin olo on kukkuinen ja nuhjaantunut. Suositeltu terveellinen lämpötila on 21, mutta tapansa kullakin.
pitäneet lämmöt n.plus 20 päivällä ja yöllä n.18 asteessa, silloin yö unet on parhaimmillaan.
Ihminen nukkuu parhaiten viileässä (18) peiton alla ja herää virkeänä, kuten karavaanarit aina.
Marisijat ja skootteripojut vain nukkuu liian lämpimässä ja nalle kainalossa.
milläsikään, sillä solifer miehet palelee kesälläkin.