nettikirj.

Nyt jo etuteltassa kaivataan vanhoja vttuilijoita,enää pari harmaapartaa vänkää ja jaarittelee keskenään. No mennään jos numerolla tai sähköposti-osoitteella pääsee.
3567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nettikuri on SFC- palstoilla viety niin pitkälle, että enää puuttuu kirjallisen syntymätodistuksen lähettäminen valvojalle. Helgen ja monen muun aktiivisen kirjoittajan panos näyttää jääneen pois, sillä kunnon kansalainenhan ei nimeään vorkkokuvioihin sotke. Tarkoitus pyhittää keinot.

Äänestä

Eihän siellä ole muuta tapahtunut kuin että SFC -toimintakulttuuri on otettu myös verkkotoimintaan mukaan :-/

Piiri pieni pyörii jne... "Onneksi" ei ole pakko kuulua tuohon poppooseen pystyäkseen vaunua vetämään tai muuten matkailemaan.

Vielä kun saavat läpi sellaisen että "tarrattomat" eivät saa tiellä liikkua niin kaikki on hyvin :-)

Mutta ei maar; antaa heidän pitää valtakuntansa. Kyllähän tässä muillekin maailmaa vielä jää käytäväksi :-)

Äänestä

On toden totta hiljaista. Pari kirjoittajaa yrittää uutta ketjuennätystä jaarittelemalla mm. mädistä silakoista. Varsinkin matkailuosastot ja tekniikka on kärsijöitä uuden kurin alaisuudessa. Oisi hauska tietää miten sfc-31055 on innostunut tästä uudesta systeemistä koska hänhän aikanaan oli vaatimassa "numeroa esiin". Onkohan pappaa nimenkirjoituspakko kiinnostanut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sfc kirjoitti:

Nyt jo etuteltassa kaivataan vanhoja vttuilijoita,enää pari harmaapartaa vänkää ja jaarittelee keskenään. No mennään jos numerolla tai sähköposti-osoitteella pääsee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu