Lisäkysymys RKPläisille

ella4

Kysyin aiemmin RKPläisten kantaa siihen pitäisikö kaikkien suomalaisten opiskella Suomen laissa mainittuja vähemmistökieliä, saamea, kuurojen ja romanien kieltä, samassa laajuudessa kuin ruotsia/suomea kaikilla kouluasteilla .

Ankdamille kiitos vastauksesta, joka löytyy allaolevan linkin alta.

Ankdamin vastaus oli Ei, mutta hänen mielestään paikallisen tarpeen pohjalta voi edellyttää esim saamen kielen osaamista pohjoisessa.

Nyt kysyisin perusteluita RKPläisiltä.
Miksi nyt paikallisen tarpeen mukaan? Onko RKPn kanta muuttumassa?

Miksi kuitenkin edelleen esim ruotsia edellytetään opiskeltavan hyvin laajasti koko maassa kaikilla koulutusasteilla ja kaikkien virkamiesten on sitä osattava, vaikka mitään tarvetta ei oikeasti ole. Silti taas esim Tohmajärvellä on selvä tarve ja halu venäjän opiskeluun ruotsin sijasta, mutta sitä ei sallita?

Pyydän järkevää oikeudenmukaista kestävää perustelua, ei viittausta lakipykäliin, koska mielestäni niissä on virheitä ja epäoikeudenmukaisuuksia, jotka on pikimmiten oikaistava.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=22000000037471457

39

981

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sveko

      ei täällä ole RKP:läisiä mutta voisit vaikka kysyä täältä jos kerran olet niin kiinnostunut asiasta.

      [email protected]

      • ella4

        Ankdam tuntuu ainakin olevan täällä sellainen kirjoittaja, joka on perillä RKPn näkemyksistä.

      • rautaako?
        ella4 kirjoitti:

        Sittenhän sinäkin kohta olet kartalla. Ja koska oletettavasti kysyit koska et tiennyt, niin sitten ei tarvitse kysyä enään. Miksi sinua tuo kiinnostaa?

      • ella4 kirjoitti:

        Ankdam tuntuu ainakin olevan täällä sellainen kirjoittaja, joka on perillä RKPn näkemyksistä.

        ...RKP myötäilee hyvin äänestäjiensä näkemyksiä. RKP on minun puolueeni koska se tekee työtä minulle tärkeiden asioiden eteen (joista pakkoruotsi ei ole yksi).
        Ensin on äänestäjä sitten tulee puolue. Puolue toimii äänestäjiensä ehdoilla eikä päinvastoin.

        P.S.
        Siitä alueellisuudesta puheen ollen, maantieteellisessä svenskfinlandisssa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu yli 4 miljoonaa suomalaista.

      • ella4
        Ankdam kirjoitti:

        Ankdam, mielenkiintoista, että sanot että pakkoruotsi ei ole sinulle tärkeä asia. Hurraa!

        Alueellisuudesta puheen ollen, voisi yhtä hyvin sanoa, että kuurojen kieltä puhuvien ympäristössä ja vaikutusalueella asuu yli 5 miljoonaa suomalaista.

        Itse en siltikään vaadi, että kaikkien suomalaisten pitäisi opiskella kuurojenkieltä, vaikka tottakai se olisi inhimillistä ja hyvä kuurojen kannalta. Mutta ihmisten aika ja energia ei yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Sama koskee suomenkielisten suhtautumista ruotsiin.

      • asioita Rkp hoitaa
        Ankdam kirjoitti:

        ...RKP myötäilee hyvin äänestäjiensä näkemyksiä. RKP on minun puolueeni koska se tekee työtä minulle tärkeiden asioiden eteen (joista pakkoruotsi ei ole yksi).
        Ensin on äänestäjä sitten tulee puolue. Puolue toimii äänestäjiensä ehdoilla eikä päinvastoin.

        P.S.
        Siitä alueellisuudesta puheen ollen, maantieteellisessä svenskfinlandisssa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu yli 4 miljoonaa suomalaista.

        kuin kielipakkoa suomenkielisille?

      • asioita Rkp hoitaa kirjoitti:

        kuin kielipakkoa suomenkielisille?

        Miksei meillä ole tuulivoimaloita joka tontilla, miksei Suomi ole sosialistinen valtio, miksei Suomessa ole ilmainen päivähoito kaikille lapsille, miksei VT 51 ole vielä korvattu moottoritiellä, miksei musiikkitalo ole vielä valmis, miksi seksin ostaminen on rikollista mutta myyminen ei, miksi meillä on peruskoulu, miksi meillä on pakkoruotsi ja pakkosuomi, miksi meillä on oppivelvollisuus, miksei sokeat saa ajaa autoa..
        Meillä on eduskunta joka säätää lakeja joissa näistä asioista päätetään. Mikään puolue ei päätä yksin mistään! Ei varsinkaan RKP:n 9 edustajaa!

        Mene noiden suurien hallituspuoleiden palstoille pyytämään vastausta kysmykseesi miksi meillä on pakkoruotsi. Ei RKP aja kenellekään mitään pakkoja, ainakaan sen enempää kuin mikään muukaan puolue. Elämme demokratiassa ellet satu tietämään.

      • voi meitä
        Ankdam kirjoitti:

        ...RKP myötäilee hyvin äänestäjiensä näkemyksiä. RKP on minun puolueeni koska se tekee työtä minulle tärkeiden asioiden eteen (joista pakkoruotsi ei ole yksi).
        Ensin on äänestäjä sitten tulee puolue. Puolue toimii äänestäjiensä ehdoilla eikä päinvastoin.

        P.S.
        Siitä alueellisuudesta puheen ollen, maantieteellisessä svenskfinlandisssa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu yli 4 miljoonaa suomalaista.

        "RKP on minun puolueeni koska se tekee työtä minulle tärkeiden asioiden eteen (joista pakkoruotsi ei ole yksi)."

        Mitähän ne tärkeät asiat ovat joita RKP tekee sinun eteesi?
        Rkp istuu hallituksessa kuin hallituksessa vaatimatta muuta kuin sitä, että ei saa puuttua ruotsin kielen asemaan.
        Rkp on kuin halpa huora jolla ei ole paljoa vaatimuksia tarjottavan tavaran suhteen.

        "maantieteellisessä svenskfinlandisssa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu yli 4 miljoonaa suomalaista."

        Kuinka on mahdollista, että jos näinkin paljon asuu "välittömässä" vaikutuspiirissä niin suurin osa suomalaisia ei ole kuullut ruotsin sanaa ennen kuin "pakkoruotsin" opinnot alkavat?

      • rautaako?
        voi meitä kirjoitti:

        "Rkp on kuin halpa huora jolla ei ole paljoa vaatimuksia tarjottavan tavaran suhteen."

        Eikö huora ole tuossa elinkeinotoiminnassa tuote ja asiakas se jolla vaatimuksi tarjottavan tuotteen (huoralta) suhteen? Jos RKP on huora, niin äänestäjät ovat asiakkaita. Äänestäjät siis eivät mielestäsi osaa puolueelta vaatia tavaran suhteen mitään.

        Tuo ei taida olla ihan supusoinnussa evangeliumisi kanssa. Pysyttelisit mielummin vain valmiikiskirjoitetuissa julistuksissa, niinkuin ellakin. Ne ovat kuitenkin itse johtajansa jostain nyysittyjä.

      • voi meitä kirjoitti:

        "RKP on minun puolueeni koska se tekee työtä minulle tärkeiden asioiden eteen (joista pakkoruotsi ei ole yksi)."

        Mitähän ne tärkeät asiat ovat joita RKP tekee sinun eteesi?
        Rkp istuu hallituksessa kuin hallituksessa vaatimatta muuta kuin sitä, että ei saa puuttua ruotsin kielen asemaan.
        Rkp on kuin halpa huora jolla ei ole paljoa vaatimuksia tarjottavan tavaran suhteen.

        "maantieteellisessä svenskfinlandisssa tai sen välittömässä vaikutuspiirissä asuu yli 4 miljoonaa suomalaista."

        Kuinka on mahdollista, että jos näinkin paljon asuu "välittömässä" vaikutuspiirissä niin suurin osa suomalaisia ei ole kuullut ruotsin sanaa ennen kuin "pakkoruotsin" opinnot alkavat?

        "Rkp istuu hallituksessa kuin hallituksessa vaatimatta muuta kuin sitä, että ei saa puuttua ruotsin kielen asemaan"

        Siinä yksi tärkeimmistä.

    • rautaako?

      Minua ihmetyttää hiukan miksi juuri RKP:läisten pitäisi vastata tuohon kysymykseen. Vai onko Ella kysynyt myös kaikilta muilta. Ymmärtääkseni RKP yleispuolueena jolla kuitenkin ruotsinkielisten olot sekä ruotsinkielisyyden turvaaminen on erityisasemassa lähinnä pohtii siihen liittyviä.

      Muiden kielten kohdalla RKP kai on rinnastettavissa kaikkiin muihin puolueisiin.

      Voin olla väärässäkin.

      Vastaukseni: mainitsemiasi kieliä ei minusta pitäisi tehdä pakollisiksi.

      • ella4

        Haluan tietää, mikä on RKpläisten suhtautuminen kielten opiskeluun. He kun jatkuvasti vaativat, että suomenkielisten on jaksettava innostua kielestä, jota emme katso tarpeelliseksi, koska se on meillä hyvin pienen vähemmistön kieli.

        Aivan samoin kuin saamen kieli tai meiän kieli ruotsinkielisille. Ette tekään katso niitä tarpeellisiksi.

        "Haluan tietää, mikä on RKpläisten suhtautuminen kielten opiskeluun. He kun jatkuvasti vaativat, että suomenkielisten on jaksettava innostua kielestä, jota emme katso tarpeelliseksi, koska se on meillä hyvin pienen vähemmistön kieli. "

        Pitihän se arvata. Toistan siis vaikka tiedän ettei se auta: miksi et kysy muilta puolueilta?

        Eikö ole aika luonnollista että RKP vaatii näkyvyyttä ruotsinkielelle. Vihreät vaatii tuulivoimaloita joka tontille. Muut puoluuet eivät vain hyväksy kohtuuttomia vaatimuksia.

        Joka tontilla ei ole tuulivoimaloilta, mutta pakollinen toinen kotimainen on. Muut kuin asiaa esittäneet puolueet ovat näin päättäneet.

        No kysymyksesi sanavalinnoista käy toki ilmi ettei tuo mene jakeluun - koskaan. Näin siinä yleensä käy kun syytetään muita ongelmista jotka löytyvät peilistä.

      • ella4
        rautaako? kirjoitti:

        Tietenkin kysyn sitä kaikilta puolueilta ja kaikilta ihmisiltä yleensäkin.

        RKPltä kysyn sitä, koska se on jatkuvasti hallituksessa pakollisen ruotsin takuuna. Siksi sen pitää esittää kestävät perustelut vaatimuksilleen.

        Näyttää kyllä että noita järkeviä oikeudenmukaisia, kansalaisten tasa-arvoa loukkaamattomia perusteluita RKPn vaatimuksille ei kuitenkaan löydy.

        Ja tottakai kaikkien suomalaisten on katsottava peiliin, miksi kohtuuttomuuksien annetaan jatkua.
        Siksi juuri kirjoittelemme täällä netissä tästä asiasta. Toivon että suomenkieliset enemmän ja enemmän heräisivät vaatimaan oikeuksiaan.

        "Tietenkin kysyn sitä kaikilta puolueilta ja kaikilta ihmisiltä yleensäkin."

        Eli jos käyn vilkaisemassa muiden puolueiden sivuja niin sielä olet jo päivien ajan udellut samaa siellä? No hyvä!

        Mutta jos sulla aika ei ritä ihan kaikilta kysyä, niin RKP taitaa olla ensimmäinen jonka tiputat pois listalta.

        "RKPltä kysyn sitä, koska se on jatkuvasti hallituksessa pakollisen ruotsin takuuna. Siksi sen pitää esittää kestävät perustelut vaatimuksilleen."

        Sinähän nyt kysyt kaikista muista kuin pakolllisesta ruotsista. Eli miksi kysyt RKP:a?

        "Näyttää kyllä että noita järkeviä oikeudenmukaisia, kansalaisten tasa-arvoa loukkaamattomia perusteluita RKPn vaatimuksille ei kuitenkaan löydy."

        Eduskunnan enemmistö on toista mieltä.

        "Ja tottakai kaikkien suomalaisten on katsottava peiliin, miksi kohtuuttomuuksien annetaan jatkua."

        Ensimmäinen järkevä ja rakentava reaktio, joskin sanavalinta edelleen takaa sen ettei sinua todesta otettaisi jos pääsisit päättäjien huoneeseen.

        "Toivon että suomenkieliset enemmän ja enemmän heräisivät vaatimaan oikeuksiaan."

        Äänestysprosentin nostaminen olisikin erittäin tärkeää.

    • vm -38

      Kielilain piirissä olevista puhuu ruotsia äidinkielenään vajaat 265.000 henkilöä, minkä lisäksi n. 25.000 ahvenanmaalaisen äidinkieli on ruotsi. Kielellinen jakauma maassamme on 92 % suomea, 5 % ruotsia ja 3 % muita kieliä. Tämä 3 % käsittää n. 175.000 henkilöä, joiden kotouttaminen edellyttää, ettei heitä aseteta kohtuuttomien kielitaitovaatimusten alaisiksi. On parempi oppia yksi kieli kunnolla, kuin osata jonkin verran kahta.

      RKP:n piirissä ainakin Pär Stenbäck on esittänyt ruotsia alueelliseksi vähemmistökieleksi. Ehdotukseen suhtauduttiin nuivasti.

      • ella4

        Stenbäckin ehdotus on mielenkiintoinen.

        Samantien pitäisi poistaa virkamiesruotsin vaatiminen kaikilta ja pakolliset ruotsinopinnot kaikilta kouluasteilta.

        Ja maamme pääkieleksi muuttaa suomi.
        Ja kouluissa kielivalinnat vapautettaisiin ja järkevöitettäisiin.

        Voi teitä nassukoita!

        "Ja maamme pääkieleksi muuttaa suomi."

        Tala julisti äänivyörynsä turvaamiseksi kampanjassaan:

        Suomenkielestä ainoa virallinen pääkieli!

        Mutta, mutta suomenkieli on virallinen ja se on maamme pääkieli, muita pääkieliä ei maassamme ole.

        Itsenäisyydestä astihan suomenkieli on ollut ainoa virallinen pääkielemme. Niin se johtajakin välillä menee solmuun, mutta opetuslapset eivät sitä huomaa. Söpöä.

        "Samantien pitäisi poistaa virkamiesruotsin vaatiminen kaikilta"

        Tehty! Ei sitä kaikilta vaadita, eikä edes kaikilta virkamiehiltä.

        "Ja kouluissa kielivalinnat vapautettaisiin ja järkevöitettäisiin. "

        No sekin on hyvin pitkälle jo tehty. Ihan hiljattain jopa, tosin jo nyt tiedämme että se oli vikatikki. Koululaisten vieraiden kielten taito on jo nyt laskenut tuon uudistuksen seurauksena.

        Ei jäänyt tekstistäsi paljon jäljelle. Sen se paatos teettää.

        Rautaako, älä viitsi teeskennellä ja levittää väärää tietoa.

        Kielivalintoja ei todellakaan ole vapautettu.
        Ylioppilaaksi etkä edes insinööriksi pääse, jos et opiskele ruotsin kursseja.

        Tohmajärvellä ei vapautettu lapsia ruotsin opiskelusta venäjän hyväksi, perusteluna se, että siitä voi lasten jatko-opinnoissa ja tai yleensä tulevaisuudessa tulla ikäviä esteitä.

        Jopa kadunnimet pitää merkitä kahteen kertaan, vaikka nimi olisi täysin sama molemmilla kielillä.
        Muuten ruotsinkieliset valittavat ja vaativat uutta kylttiä.

      • Kuvitteletko että jos virallisesta kaksikielisyydestä luovuttaisiin ja ruotsi muutettaisiin alueelliseksi vähemmistökieleksi niin se merkitsisi sitä että tarve ruotsin kielen osaamiseen vähenisi merkittävästi?
        Minä puolestani uskon että siinä kävisi todennäköisesti niin että virallisen vähemmistökielen status nostaisi ruotsin kielen suojeluarvoa, eivätkä ne nykyisetkään yleiset kansalaisoikeudet ruotsinkielisiltä minnekään katoaisi. Kansainvälinen lainsäädäntö suojelee tiukoilla laeilla vähemmistökieliä mutta kansalliskielellä ei ole samanlaista suojaa. Kuvittelitko oikeasti että Stenbäck oli huonontamassa meidän kielellistä asemaa?
        Stenbäck esitti ajatuksensa siltä pohjalta että jos ruotsin kielellä olisi virallinen vähemmistökielen asema niin ruotsinkieliset voisivat tarvittaesa vedota kansainvälisiin lakeihin kokiessaan kielellistä eriarvoa, ruotsin ollessa kansalliskieli tätä suojaa ja mahdollisuutta ei ole.
        Jos näitä alueellisia territorioita, missä ruotsilla olisi virallinen vähemmistökielen status perustettaisiin niin se vahvistaisi ruotsin kielen asemaa ko alueilla ja asettaisi todennäköisesti entistä tiukempia kielitaitovaatimuksia alueella asuville suomenkielisille. (vrt Kanada)

        P.S.
        Yli neljä miljoonaa suomalaista asuu maantieteellisessä Svenskfinlandissa tai sen välittömässä läheisyydessä.

      • ella4
        Ankdam kirjoitti:

        Kuvitteletko että jos virallisesta kaksikielisyydestä luovuttaisiin ja ruotsi muutettaisiin alueelliseksi vähemmistökieleksi niin se merkitsisi sitä että tarve ruotsin kielen osaamiseen vähenisi merkittävästi?
        Minä puolestani uskon että siinä kävisi todennäköisesti niin että virallisen vähemmistökielen status nostaisi ruotsin kielen suojeluarvoa, eivätkä ne nykyisetkään yleiset kansalaisoikeudet ruotsinkielisiltä minnekään katoaisi. Kansainvälinen lainsäädäntö suojelee tiukoilla laeilla vähemmistökieliä mutta kansalliskielellä ei ole samanlaista suojaa. Kuvittelitko oikeasti että Stenbäck oli huonontamassa meidän kielellistä asemaa?
        Stenbäck esitti ajatuksensa siltä pohjalta että jos ruotsin kielellä olisi virallinen vähemmistökielen asema niin ruotsinkieliset voisivat tarvittaesa vedota kansainvälisiin lakeihin kokiessaan kielellistä eriarvoa, ruotsin ollessa kansalliskieli tätä suojaa ja mahdollisuutta ei ole.
        Jos näitä alueellisia territorioita, missä ruotsilla olisi virallinen vähemmistökielen status perustettaisiin niin se vahvistaisi ruotsin kielen asemaa ko alueilla ja asettaisi todennäköisesti entistä tiukempia kielitaitovaatimuksia alueella asuville suomenkielisille. (vrt Kanada)

        P.S.
        Yli neljä miljoonaa suomalaista asuu maantieteellisessä Svenskfinlandissa tai sen välittömässä läheisyydessä.

        Ei kai kukaan ole viemässä ruotsinkielisiltä kansalaisoikeuksia.
        Ja todellinen tarve ruotsin osaamiseen on jo nyt olemattoman pieni, ei yhtään suurempi kuin tarve osata kuurojen kieltä tai saamea!

        Kansalinvälinen lainsäädäntö ei pakota mitään maata pakko-opettamaan kaikille kansalaisille jonkun vähemmistön kieltä. Se, jos mikä, on vastoin kansalaisoikeuksia.

        Noista eri statuksista, alueellinen vähemmistökieli/virallinen vähemmistökieli jne en tiedä tarpeeksi jotta voisin niistä väitellä.

        Mutta sen tiedän, että nykyinen lainsäädäntö Suomessa loukkaa suomenkielisten tasa-arvoisuutta ja oikeuksia.

        Itse asun Helsingissä, jopa ruotsinkielisimmässä osassa, enkä ikipäivänä vuosikymmenien aikana ole tarvinnut sanaakaan ruotsia.

        "Ja todellinen tarve ruotsin osaamiseen on jo nyt olemattoman pieni, ei yhtään suurempi kuin tarve osata kuurojen kieltä tai saamea! "

        Pikatarkistus työkkärin hakukonella. Tarjolla olevista työpaikoissa 472 edellytti ruotsin kielen taitoa. 351 edellytti hakijalta englannin kielen taitoa. Saamenkielen taitoa toivottiin/vaadittiin 7 tarjolla olevassa työpaikassa ja viittomakieltä 6 työpaikkailmoituksessa.

        Jos ei osaa uida niin tuskin sitä menee veteen. Jos osaisit ruotsia sinulla saattaisi olla parempi työpaikka, tai parempi palkka tai voisit tehdä sellaista mitä nyt et voi kun et hallitse kieltä. Toki sitä pärjää ilmankin mutta jokainen opittu asia laajentaa maailmaa ja mahdollisuuksia osallistua sen menoon. Osa Suomea jää nyt sinulta ulottumattomiin.

        Työpaikkailmoitusten ruotsin vaatimus ei osoita todellista tarvetta. Vaatimus lähtee siitä, että ruotsinkieliset pakottavat sen vaatimuksen suomenkielisille, vaatimalla palvelua ruotsiksi vaikka osaavat suomea tai englantia. Esim Ikeassa perhe puhui täydellistä suomea keskenään, mutta sitten menivät myyjän luo ja puhuivat tälle ruotsia. Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve.

        Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa.

        "jokainen opittu asia laajentaa maailmaa ja mahdollisuuksia osallistua sen menoon. Osa Suomea jää nyt sinulta ulottumattomiin."

        Nyt puhuit, Ankdam, itsesi pussiin, koska olet sitä mieltä että saamen tai romanien tai kuurojen kielen osaaminen ei laajenna maailmankuvaasi tai mahdollisuuksiasi

        "Vaatimus lähtee siitä, että ruotsinkieliset pakottavat sen vaatimuksen suomenkielisille, vaatimalla palvelua ruotsiksi vaikka osaavat suomea tai englantia."

        Vaatimus lähtee siitä että työnantaja asettaa vaatimukset ja vaati ruostin kielen taitoa ei "ruotsinkielinen" vaadi mitään tässä tapauksessa.Toisaalta on hyvä vaaditaan koska sinun kaltaiset lässyttäjät ei pääsekään töihin mihinkään, vaan joutuu täällä netissä päivät pitkät viettää aikansa !!

      • ella4
        sveko kirjoitti:

        Sveko ressu
        Sinulla on vielä todella paljon opittavaa, niin monta virhettä viestisi sisältää. Oppitunnille siitä!

      • ella4 kirjoitti:

        Työpaikkailmoitusten ruotsin vaatimus ei osoita todellista tarvetta. Vaatimus lähtee siitä, että ruotsinkieliset pakottavat sen vaatimuksen suomenkielisille, vaatimalla palvelua ruotsiksi vaikka osaavat suomea tai englantia. Esim Ikeassa perhe puhui täydellistä suomea keskenään, mutta sitten menivät myyjän luo ja puhuivat tälle ruotsia. Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve.

        Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa.

        "jokainen opittu asia laajentaa maailmaa ja mahdollisuuksia osallistua sen menoon. Osa Suomea jää nyt sinulta ulottumattomiin."

        Nyt puhuit, Ankdam, itsesi pussiin, koska olet sitä mieltä että saamen tai romanien tai kuurojen kielen osaaminen ei laajenna maailmankuvaasi tai mahdollisuuksiasi

        "Nyt puhuit, Ankdam, itsesi pussiin, koska olet sitä mieltä että saamen tai romanien tai kuurojen kielen osaaminen ei laajenna maailmankuvaasi tai mahdollisuuksiasi"

        Millonkas minä muka noin olen sanonut? Jokainen kieli jota osaa ja jokainen taito joka ihmisellä on laajenta hänen kosketuspintaansa ympäröivään maailmaan. Minä puhun täysin sujuvasti 4 kieltä, ja lisäksi parilla muullakin pärjään ihan mukavasti.

        Mikä ihmeen despootti sinä olet joka haluat pakottaa meidät puhumaan suomea?

        Työnanaja määrittelee firmansa palvelutason ja jos hän katsoo firmansa hyötyvän siitä (tai laki edellyttää) että palvelee ruotsinkileisiä asiakkaitaan ruotsiksi tai hän haluaa tehdä bisnestä ruotsiin niin hän palkkaa sellaisen joka siihen pystyy, siinä on sinun aivan turha puhua mistään keinotekoisuudesta ja että kyllä sä pärjäät kun pakotat ne ruottinkileiset puhumaan suomea. Minäkin käyn mieluummin sellaisissa paikoissa joissa saan puhua ruotsia.

        Tämä on täyttä paskaa!
        "Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa. "

        "Jokainen kieli jota osaa ja jokainen taito joka ihmisellä on laajenta hänen kosketuspintaansa ympäröivään maailmaan."
        Sinähän sanot, että meidän ei ole tarpeen opiskella Suomen virallisia vähemmistökieliä, saamea tai kuurojen tai romanien kieltä.
        Miksi vain ruotsi laajentaa "kosketuspintaa ympäröivään maailmaan

        "Työnanaja määrittelee firmansa palvelutason ja jos hän katsoo firmansa hyötyvän siitä (tai laki edellyttää) että palvelee ruotsinkileisiä asiakkaitaan ruotsiksi tai hän haluaa tehdä bisnestä ruotsiin niin hän palkkaa sellaisen joka siihen pystyy, siinä on sinun aivan turha puhua mistään keinotekoisuudesta."

        Kumma juttu kun firmat Tukholmassa tai Ahvenanmaalla menestyvät, vaikka eivät palvele asiakkaitaan suomen kielellä tai palkkaa suomeapuhuvaa henkilökuntaa.

        Tuo on taatusti totta: "Minäkin käyn mieluummin sellaisissa paikoissa joissa saan puhua ruotsia."

        Mutta itse tiedän opintoni, ja sen miten koen ruotsinopintojeni hyödyttömyyden, sinun on turha väittää sitä potaskaksi.

      • rautaako?
        ella4 kirjoitti:

        Työpaikkailmoitusten ruotsin vaatimus ei osoita todellista tarvetta. Vaatimus lähtee siitä, että ruotsinkieliset pakottavat sen vaatimuksen suomenkielisille, vaatimalla palvelua ruotsiksi vaikka osaavat suomea tai englantia. Esim Ikeassa perhe puhui täydellistä suomea keskenään, mutta sitten menivät myyjän luo ja puhuivat tälle ruotsia. Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve.

        Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa.

        "jokainen opittu asia laajentaa maailmaa ja mahdollisuuksia osallistua sen menoon. Osa Suomea jää nyt sinulta ulottumattomiin."

        Nyt puhuit, Ankdam, itsesi pussiin, koska olet sitä mieltä että saamen tai romanien tai kuurojen kielen osaaminen ei laajenna maailmankuvaasi tai mahdollisuuksiasi

        "Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa."

        Veikkaan että tarkoitat että sinulla on vuosien ajan ollut hiukan ruotsintunteja. Koulussa kaiketi 6 vuotta pari tuntia viikossa, ja yliopistolla puolikkaan lukuvuoden aikana tunti tai pari.

        En tiedä mitä pohjoismaisen filologian tohtori tekee, mutta veikkaan että matikanopinnot oli vähintään yhtä turhat kuin ruotsinopinnot. Ja paljon enemmän niihin tärväytyi aikaa. Kemia, fysiikka, biologia...kankkulan kaivoon.

        "Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve."

        Olihan se aika jaloa hurriperheeltä. Antaa myyjän harjoitella ruotsinkielentaitoja. Kyllä myyjä hyötyi siitä enemmän kuin jos perhe olisi laiskasti vain puhunut sitä millä kommunikaatio sujuisi helpommin. No sinä tietysti tuossa mielentilassasi heti oletat että tyttö pahastui ja että jos se ois sanonut että "puhutteko suomea" niin perhe olisi räjähtänyt. Seuraavaksi taidat valehdella että tyttö pyysi, muutenhan pohja on pois sun jutustas.

      • rautaako?
        ella4 kirjoitti:

        Sveko ressu
        Sinulla on vielä todella paljon opittavaa, niin monta virhettä viestisi sisältää. Oppitunnille siitä!

        Kehtaatkin vielä!

        Olet vaatimassa että sinun ei tarvitse osata mitään, ja sitten kehtaat vaatia toisilta. On siinä varsinainen filunkilogian tohtori.

      • rautaako?
        ella4 kirjoitti:

        "Jokainen kieli jota osaa ja jokainen taito joka ihmisellä on laajenta hänen kosketuspintaansa ympäröivään maailmaan."
        Sinähän sanot, että meidän ei ole tarpeen opiskella Suomen virallisia vähemmistökieliä, saamea tai kuurojen tai romanien kieltä.
        Miksi vain ruotsi laajentaa "kosketuspintaa ympäröivään maailmaan

        "Työnanaja määrittelee firmansa palvelutason ja jos hän katsoo firmansa hyötyvän siitä (tai laki edellyttää) että palvelee ruotsinkileisiä asiakkaitaan ruotsiksi tai hän haluaa tehdä bisnestä ruotsiin niin hän palkkaa sellaisen joka siihen pystyy, siinä on sinun aivan turha puhua mistään keinotekoisuudesta."

        Kumma juttu kun firmat Tukholmassa tai Ahvenanmaalla menestyvät, vaikka eivät palvele asiakkaitaan suomen kielellä tai palkkaa suomeapuhuvaa henkilökuntaa.

        Tuo on taatusti totta: "Minäkin käyn mieluummin sellaisissa paikoissa joissa saan puhua ruotsia."

        Mutta itse tiedän opintoni, ja sen miten koen ruotsinopintojeni hyödyttömyyden, sinun on turha väittää sitä potaskaksi.

        Keinotekoinen...pakotettu...virallinen pääkieli...täysin hyödytön

        Sinähän puhut kuin kävelevä virtuaalisen kielisodan taruolentojen sanakirja. Mihin me enään ninnoja, huttuja ja duudsoneita tarvitaat?

        Väitätkö olevan jonkun alan tohtori? oikeestiko?

      • ella4
        rautaako? kirjoitti:

        "Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa."

        Veikkaan että tarkoitat että sinulla on vuosien ajan ollut hiukan ruotsintunteja. Koulussa kaiketi 6 vuotta pari tuntia viikossa, ja yliopistolla puolikkaan lukuvuoden aikana tunti tai pari.

        En tiedä mitä pohjoismaisen filologian tohtori tekee, mutta veikkaan että matikanopinnot oli vähintään yhtä turhat kuin ruotsinopinnot. Ja paljon enemmän niihin tärväytyi aikaa. Kemia, fysiikka, biologia...kankkulan kaivoon.

        "Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve."

        Olihan se aika jaloa hurriperheeltä. Antaa myyjän harjoitella ruotsinkielentaitoja. Kyllä myyjä hyötyi siitä enemmän kuin jos perhe olisi laiskasti vain puhunut sitä millä kommunikaatio sujuisi helpommin. No sinä tietysti tuossa mielentilassasi heti oletat että tyttö pahastui ja että jos se ois sanonut että "puhutteko suomea" niin perhe olisi räjähtänyt. Seuraavaksi taidat valehdella että tyttö pyysi, muutenhan pohja on pois sun jutustas.

        "veikkaan että matikanopinnot oli vähintään yhtä turhat kuin ruotsinopinnot. Ja paljon enemmän niihin tärväytyi aikaa. Kemia, fysiikka, biologia...kankkulan kaivoon."

        Kumma juttu, kun Ruotsissa ja kaikissa maissa opiskellaan matematiikkaa ja kemiaa ja fysiikkaa ja biologiaa, mutta pakkoruotsia opiskellaan vain Suomessa.

        Miten kouluviranomaiset ovat noin ymmärtämättömiä ulkomailla?

        "Olihan se aika jaloa hurriperheeltä. Antaa myyjän harjoitella ruotsinkielentaitoja. Kyllä myyjä hyötyi siitä enemmän kuin jos perhe olisi laiskasti vain puhunut sitä millä kommunikaatio sujuisi helpommin."
        Tapahtuukohan sitä usein ulkomailla että asiakkaat antavat myyjälle tilaisuuden harjoitella ruotsinkielentaitoa? Vai ovatko ruotsinkieliset niin "jalomielisiä" vain Suomessa?

        Tässä virtuaalisessa kielisodassa on monta kummallista piirrettä. Tala panettelee Ruotsia minkä kerkii, ja kuitenkin hän on heti lainaamassa sieltä malleja jotka meillä ovat paremmin.

        Sinä sorrut samaan.

        No korjataan sitten sullekin: Tämän maapallon maat eivät ole toinen toistensa kopioita. Siksi sama malli ei toimi kaikkialla. Tässä suhteessa Kanada voisi olla parempi vertauskohta, jos ei itsetunto riitä tekemään ihan omia päätöksiä. Sielläkin muuten on oma "uusangloklikki" ja perustelut hyvin samalaiset kun sinulla ja johtajallasi.

        "Tapahtuukohan sitä usein ulkomailla että asiakkaat antavat myyjälle tilaisuuden harjoitella ruotsinkielentaitoa? Vai ovatko ruotsinkieliset niin "jalomielisiä" vain Suomessa?"

        Oliko tuo tyhmyyttä vai tyhmäksi heittäytymistä? Vanha vitsi sekin muuten oli. Et ole ymmästääkseni koko keskustelun aikan tuonut peliin mitään omaa. No ruotsissa varmasti tapahtuu sitäkin, ja siellähän myyjinä usein on maahanmuuttajia. Tanskassa ja Norjassakin varmaan jossain määrin.

        Olenko muuten musitanut kiittää sinua siitä että saan harjoitella suomenkieltäni kanssasi. Olisin paljon terävämpi omalla äidinkielelläni ja ehkä sinä silloin paremmin ymmärtäisit kuinka hakoteillä mielestäni tässä asiassa olet. Vastapalvelukseski tarjoaan sinulle tilaisuutta kommunikoida kanssani ruotsiksi.

      • sveko
        ella4 kirjoitti:

        Sveko ressu
        Sinulla on vielä todella paljon opittavaa, niin monta virhettä viestisi sisältää. Oppitunnille siitä!

        "Sinulla on vielä todella paljon opittavaa, niin monta virhettä viestisi sisältää."

        paljon virheitä ei se minua haittaa..jokainen yrittää parhaansa, onhan se hieno juttu että sinäkin "lallattaja" pääset kerrankin oikein kunnolla nauramaan, muuten elämäsi olisi aika tylsää...joten naura pois vaan...minä soudan saareen ja jään sinne talven yli mököttämään :)

      • ella4 kirjoitti:

        "Jokainen kieli jota osaa ja jokainen taito joka ihmisellä on laajenta hänen kosketuspintaansa ympäröivään maailmaan."
        Sinähän sanot, että meidän ei ole tarpeen opiskella Suomen virallisia vähemmistökieliä, saamea tai kuurojen tai romanien kieltä.
        Miksi vain ruotsi laajentaa "kosketuspintaa ympäröivään maailmaan

        "Työnanaja määrittelee firmansa palvelutason ja jos hän katsoo firmansa hyötyvän siitä (tai laki edellyttää) että palvelee ruotsinkileisiä asiakkaitaan ruotsiksi tai hän haluaa tehdä bisnestä ruotsiin niin hän palkkaa sellaisen joka siihen pystyy, siinä on sinun aivan turha puhua mistään keinotekoisuudesta."

        Kumma juttu kun firmat Tukholmassa tai Ahvenanmaalla menestyvät, vaikka eivät palvele asiakkaitaan suomen kielellä tai palkkaa suomeapuhuvaa henkilökuntaa.

        Tuo on taatusti totta: "Minäkin käyn mieluummin sellaisissa paikoissa joissa saan puhua ruotsia."

        Mutta itse tiedän opintoni, ja sen miten koen ruotsinopintojeni hyödyttömyyden, sinun on turha väittää sitä potaskaksi.

        "Sinähän sanot, että meidän ei ole tarpeen opiskella Suomen virallisia vähemmistökieliä, saamea tai kuurojen tai romanien kieltä. "

        Kaikkien ei tietenkään tarvitse opetelle saamea ja/tai viittomakieltä (filologille tiedoksi että kuurojen käyttämän kielen nimi on viittomakieli eikä kuurojen kieli) mutta riittävä määrä sellaisia ihmisiä tulee tietysti kouluttaa että ko kielten käyttäjät saavat lakisääteiset palvelunsa äidinkielellään.

      • ella4 kirjoitti:

        Työpaikkailmoitusten ruotsin vaatimus ei osoita todellista tarvetta. Vaatimus lähtee siitä, että ruotsinkieliset pakottavat sen vaatimuksen suomenkielisille, vaatimalla palvelua ruotsiksi vaikka osaavat suomea tai englantia. Esim Ikeassa perhe puhui täydellistä suomea keskenään, mutta sitten menivät myyjän luo ja puhuivat tälle ruotsia. Nuori suomenkielinen myyjä palveli kiltisti kouluruotsillaan. Eli se oli keinotekoinen pakotettu ruotsin kielen tarve.

        Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa.

        "jokainen opittu asia laajentaa maailmaa ja mahdollisuuksia osallistua sen menoon. Osa Suomea jää nyt sinulta ulottumattomiin."

        Nyt puhuit, Ankdam, itsesi pussiin, koska olet sitä mieltä että saamen tai romanien tai kuurojen kielen osaaminen ei laajenna maailmankuvaasi tai mahdollisuuksiasi

        ... etkai vaan nyt vähän narraa?

        Ella4: "Itse olen suorittanut korkeimman yliopistoarvosanan pohjoismaisesta filologiasta, joten en ole menettänyt mitään ruotsin osaamattomuuden takia. Ruotsin kielen oppimiseen käyttämäni aika, vuosien opinnot, on ollut turhaa ajanhukkaa."

        Olet siis yliopistossa opiskellut ruotsia vuosikaudet ja jopa väitellytkin aiheesta oppimatta kuitenkaan yhtään mitään!! Nyt alan paremmin ymmärtää katkeruuttasi ruotsin kieltä kohtaan. Taitaa kyllä olla jonkinlainen ennätys alallaan. Ei sit missään vaiheessa käynyt mielessä että olisit vaihtanut opintosuuntaa? Miksi hankit koulutuksen josta ei ole sinulle mitään hyötyä?

        "Pohjoismainen filologia

        Pohjoismainen filologia on kielitieteen alaan kuuluva oppiaine, jossa annetaan opetusta ja tehdään tutkimusta ensisijaisesti ruotsin kielessä. Oppiaineesta valmistuneet työskentelevät mm. ruotsin kielen opettajina, kääntäjinä ja muissa kieliasijantuntijuutta edellyttävissä tehtävissä. Ruotsin kielen lisäksi annetaan opetusta norjan ja tanskan kielessä. Opiskelijoiden on mahdollista tutustua muihin Pohjoismaihin ja niiden kieliin ja kulttuureihin myös pohjoismaisten yliopistojen yhteisillä kesäkursseilla sekä vaihto-opiskelijoina muissa pohjoismaisissa yliopistoissa."

        http://www.hum.utu.fi/oppiaineet/pohjoismainenfilologia/

        Ja pahinta kaikessa, saatoit viedä opiskelupaikan joltakin joka kenties olisi ollut aidosti kiinnostunut opiskelemaan ruotsia.

        "Moikka!

        Piti päästä johonkin tilittämään kun turhauttaa niin kovasti. Yritin tänään jo kolmatta kertaa Ouluun pohjoismaiseen filologiaan.

        Kertokaahan joko olisi aika luovuttaa ja hakea johonkin muualle? Kun olen kuitenkin tuosta ruotsin opiskelusta haaveillut jo noin viisi vuotta niin ei haluttaisi luovuttaa, mutta toisaalta ei oikein jaksaisi enää yrittääkään... Olisiko kellään mitään neuvoja miten tsempata, jos vielä ensi keväänä sattuisin hakemaan..?"

        http://oppiminen.yle.fi/keskustelu/paasykoepalsta/pohjoismainen_filologia

        En narraa, mutta onneksi en sentään pohjoismaisesta filologiasta ole väitellyt. Se nyt vielä puuttuisi...

        Opiskelin muutakin ja hyvän viran sain, enkä ole ollut päivääkään työttömänä. Mutta se ei ollut ruotsintaidon ansiota.

        Norjan, tanskan, islannin, muinaisislannin kurssit olen suorittanut....voi järjettömyyttä...

        Katkera en tietenkään ole, ihmettelen vain, miten nuori voi olla hyväuskoinen, minäkin kympin tyttö niin sinisilmäinen.
        Sille oululaiselle nuorelle sanoisin, ole iloinen ettet pääse opiskelemaan ruotsia, se ei ole menetys, päinvastoin onnenpotku. Maailma on täynnä mielenkiintoisia aloja ja tehtäviä, ei todellakaan kannata haikailla pohjoismaisen filologian perään.

        Säälittää ruotsin opettajat, jotka joka päivä saavat taistella nykyisten valveutuneiden oppilaiden kanssa kun nämä eivät enää suostukaan
        kiltisti opiskelemaan ruotsia, vaan vaativat järkeviä perusteita, miksi se on pakollista. Se on raskasta, kun niitä perusteita ei ole.

        Silti te ruotsinkieliset, puhukaa vain kieltänne vapaasti ja pitäkää kulttuuristanne kiinni.
        Mutta meille suomenkielisille sitä ei saa pakottamalla pakottaa eikä vaatia meiltä täysiä palveluja ruotsin kielellä. Itse olette vastuussa itsestänne, kuten suomalaiset ja muut kansallisuudet missä tahansa, missä olemme vähemmistönä.

    • nähtiin:

      Yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata.

      • keskustelu

        Ella vei kahta SFP:n agitaattoria miten tahtoi. Hyvin näki miten varsinaisia kysymyksiä kierrettiin ja vastattiin niitä näitä.

      • Dekaani
        keskustelu kirjoitti:

        Ella vei kahta SFP:n agitaattoria miten tahtoi. Hyvin näki miten varsinaisia kysymyksiä kierrettiin ja vastattiin niitä näitä.

        Onhan tuo ella4 sentään filosofian tohtori!!!!
        Ella4 kertoi opiskelleensä pääaineenaan pohjoismaista filologiaa eli hän on lukenut yliopistossa pääaineenaan ruotsia! Ella4 tosin kertoi ettei hän oppinut niiden vuosien aikana yhtään mitään ja ettei hän myöskään ole mitenkään hyödyntänyt ruotsin opintojaan.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1642
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      205
      1051
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      731
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      251
      578
    5. 31
      520
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      484
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      186
      472
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe